Tiina Lymi

Tiina Lymi on Suomi-leffan allround-tähti, Akvaariorakkaudesta Nousukauteen surffannut tuhatkasvo, joka pelastaa tuotannon kuin tuotannon. Lymin Juoksuhaudantie saapuu kankaille elokuussa, Onnen varjot ensi vuoden helmikuussa.

Puu-Käpylän kesä näyttää ällöttävän hyvältä. Syreenit tuoksuvat ja mehiläiset pörisevät. Ilmattarentie 18:n idyllissä ei kuitenkaan kuvata henkivakuutusmainosta vaan Claes Olssonin Onnen Varjot-elokuvaa. Näyttelijä Tiina Lymillä on tupakkatauko.

Voidaanko me nyt jutella?

“Mun on saatava jotain juotavaa. Onko jossain vettä?”

Hakekaa Tähdelle vettä. Mulla on sellainen kuva että valitset tarkasti duunisi. Valitsetko?

“Osan. Lopetetaan kuitenkin jeesustelu, koska olen tehnyt myös paskoja juttuja. Ai sano joku. Enpäs sano. En kai mä nyt ihan imbesilli ole! Kaikki, ei kun moni näyttelijä on tehnyt huonoja juttuja. Osa on sellaisia joista on uskonut joskus tulevan jotain kunnollista, on nähnyt siinä jotain muuta mitä siinä on ollut. Joitain olen tehnyt rahasta.”

Parhaillaan kuvattavaa Onnen Varjot-leffaa markkinoidaan kymmenen vuoden takaisen Akvaariorakkauden sisarteoksena.

“Tuhoan varmaan jonkun markkinointistrategian, mutta en näe miten nämä voisivat olla sisarteoksia… Molemmissa elokuvissa pyöritellään parisuhteen ongelmia… Okei, ehkä siitä voi vetää jotain allegorioita, mutta en mä ajattele että tässä ovat akvaariorakkauden silloiset kaksikymppiset kolmekymppisinä.”

Poseerasit Akvaariorakkauden julisteessa puolialastomana Nicke Lignellin kanssa. Pääseekö iltapäivälehdistö nyt herkuttelemaan alastonkohtauksilla?

“Ei pääse. Elokuvassa ei ole nakuilua. Siinä mielessä tämä ei ole kovin mediaseksikäs juttu. Tässä vaan jutskataan ja istutaan sohvalla.”

Lällälää. Elokuva kertoo lapsettomuudesta. Roolihenkilösi Paula yrittää hemmetisti saada lasta.

“Koen teeman laajemmin. Mitä tapahtuu ylipäätään elämälle joka ei mene niin kuin on haaveillut? Kyse on samasta asiasta kuin miten kävisi sellaiselle, joka olisi toivonut tulevansa sairaan rikkaaksi mutta epäonnistuisi pörssikaupoissa. Se voi olla mikä tahansa iso asia. Tällä ihmisellä se on lapsi. Mitä tehdä sille isolle ahdistukselle, sille möykylle.”

Möykkyjä riittää. Pitäisi saada kaikki: Smart-auto, David Beckham ja brasilialaisesta vahauksesta putkahtava täydellinen beibi.

“Tiedän, mutta en halua asettua kenenkään yläpuolelle. Näen kaikki heikkoudet ja pienuudet itsessäni.”

Paula ei siis ole ajankuva kolmekymppisestä lapsettomasta parista?

“Ei, tämä ei ole sitä tyylilajia. Enemmän kuin ajankuva tämä on henkilökuva äitimyytistä ja naisena olemisen täyttymyksestä äitinä olemisen kautta.”

Mielenkiintoista kuvata lapsettomuutta tällaisessa ympäristössä, hedelmällisyyttä uhkuvassa kesäisessä luonnossa. Onko mukana ironiaa?

“Olisiko pitänyt kuvata Jakomäkeläisessä kaksiossa?”

En tiedä. Nousukauden kämpässä jakislaista lapsettomuutta. Hmm…

“Inhorealismia? Leffoissa ja näytelmissä korostetaan erilaisia juttuja asettamalla henkilöt tiettyyn ympäristöön. Katsoja lukee lavastuksen vihjeitä. Tuolla talossa ei ole jugendmeininkiä eikä antiikkia vaan sympaattisempaa, kirpparimeininkiä. Sotkuista ja inhimillistä.”

Paljonkohan tämä talo oikeasti maksaa? Vähintään miljoona euroa?

“Varmasti ihan törkeästi. Naureskelin samaa kun tulimme tänne kuvaamaan, että tässäkö kuvaamataidon opettaja ja perheterapeutti asuvat. Käpylässä olevaan omakotitaloon ei kenelläkään ole oikeasti varaa. Ei ainakaan mulla.”

Eikä mulla. Sisko asuu nurkan takana…

“Se on sitten rikas tai jotain? Tai kävi aikanaan oikeissa pikkujouluissa? No minähän arvasin! Talo on symboli. Sympaattinen puutalo jossa asuu sympaattinen pariskunta.”

Olet mukana myös elokuun lopussa ensi-iltaan ehtivässä Juoksuhaudantiessä. Kerro millä metodilla teitte kotimaisen kirjallisuuden dramaattisimman lyöntikohtauksen?

“Sitä tehtiin pitkään ja hartaasti. Kunnolla, veri roiskui!”

Matti Virtasen kujanjuoksu jätti varjoonsa Ilona-vaimon. Onko Ilonan rooli suurempi elokuvassa?

“On, tosin Juoksuhaudantie on ehdottomasti Matti Virtasen elokuva.”

Kuka esittää Matti Virtasta? Eero Aho? Sun OMA mies? Hei, en mä aio kysyä miltä tuntui näytellä oman miehen kanssa!

“Hyvä, hyvä.”

Mutta sen verran sanon että on se ihan raamikas kaveri se Aho…

“Jep, hänellä on hyvä ROPPA… Juoksuhaudantie on sikahyvä leffa. Täytyy olla reikä päässä jos ei tykkää siitä. Kirja? Se myös. Hotakaisen kieli on älyttömän taitavaa, tavallaan etäännytettyä. Hotakaisen kirjoista suosikkini on Klassikko. Leffa ei tosin ole mikään romaaniadaptaatio vaan oma itsenäinen teoksensa.”

Olet ollut jo pitkään messissä KOM teatterin ensemblessa. Viimeksi näin sut Reko Lundánin Tarpeettomien ihmisten ensi-illassa. Pelasit hyvin yhteen tämän komearoppaisen Ahon kanssa…

“Joo mä muistan. Sä tulit myöhässä…”

Joo. Lundánin biisi kertoi perheväkivallasta. Hannu-Pekka Björkman onnistui oikeasti järkyttämään katsojaa. Kuinka paljon saat palautetta hakkaamisjutuista?

“Vähemmän tai enemmän. Aina joku eksyy oli sellainen josta tuli todella paljon palautetta. Se käsitteli lasten turvattomuutta ja armoa, että miten antaa anteeksi sellaiselle, joka on lapsena loukannut ja ollut paha. Ihmiset tulivat kasvokkain puhumaan… Työttömyydestäkin tullaan juttelemaan, mutta ei perheväkivallasta. Ei mitään, vaikka katsomossa täytyi istua naisia joita on lyöty. Katsomoon mahtuu kolmesataa henkeä, ja esityksiä oli sataneljätoista… kun katsoo tilastoja tietää, että siellä oli varmaan m u u t a m a…”

Aika friikkiä…

“Väkivalta on edelleen niin jumalaton häpeä ja tabu. Uhri ottaa vieläkin siitä syyn päällensä. Nimetöntä palautetta tuli, sähköpostia ja tällaista, mutta ei kukaan tullut sanomaan, että hei mä tiedän miltä se tuntuu… Keskimäärin naiset kestävät neljäkymmentäseitsemän pahoinpitelyä ennen kuin avaavat suunsa. Uhrina oleminen vie ihmiseltä voimat ja vetää omanarvontunnon niin alas ettei ole edes voimia lähteä avioliitosta. Ero on todella iso asia. joku pelkää, toisella on joku muu syy. Asia on helvetin isojen ja moninaisten tekijöiden summa.”

Koulutettuja naisia hakataan yhtä paljon kuin kaupan kassoja.

“Totta. Ja Kulosaaressa yhtä usein kuin Kontulassa.”

Kylmät faktat kertovat suomalaisten miesten tykkäävän karmean paljon naisten hakkaamisesta.

“Mikäköhän meidän kansanluonteessa on sellaista? Vallankäyttö, vallan makeus, heikko itsetunto? On totaalista vallankäyttöä alistaa se kaikkein läheisin, oma vaimo. Lyöminen on totaalista pullistelua: Mä olen niin kuningas täällä himassa. Älyn puute, että saa muijalta turvan tukkoon kun se mäkättää ja verbaalisesti häviää sille niin sitten mottaa. Se on helvetin sairasta.”

KOM:in näytelmissä käsitellään usein sosiaalisia tai yhteiskunnallisia teemoja. Kuinka oleellisia ne ovat sulle?

“Hyvin tärkeitä. Se tekee koko homman mielekkääksi. Silloin näyttelijän hommassa on jotain älyä, järkeä olla siellä lavalla. Välillä tämä homma tuntuu tosi tyhmältä. Varsinkin silloin kun on väsynyt tulee sellaisia tunteita, että tämä on ihan pimeä ammatti, simuloida tunteita, esittää jotain toista. Kun leffakuvauksissa näkee kuinka kaikki muut tekevät jotain järkevää, säätävät lamppuja, käyttävät kameraa…tekevät jotain konkreettista… joku kihartaa mun tukkaa, ja mä teen jotain ihan älytöntä…Teemojen ja näkökulmien kautta tähän työhön tulee mielekkyys. Että on esittää jotain ajatuksia olemassa olevista ongelmista.”

Näytteleminen on illuusiobisnestä. On aika oleellista halutaanko katsojan aivoista päästää loputkin ilmat pihalle vai panna sinne itämään pieniä kysymyksiä.

“Kolmas laji eli kaikkein hirvein on sellainen jossa on olevinaan asiaa vaikka ei ole. Selitetään tyhjyyttä jollain olemattomalla. Mutta. Ettei sorruta jeesusteluun on kerrottava että kaikissa leffoissa harrastetaan product placementia. Jos ryhtyisi tämän alan Linkolaksi olisi joka kerta punnittava moraalinsa, voinko panna muovikassin niin päin pöydälle että siinä näkyy sen kaupan nimi… En mä verkkareitani siitä revi, mutta se viiva on helvetin ohut, siis se kummalle puolelle kallistuu… Että rupeaako muovikassi olemaan tärkeämpi kuin kohtauksen sisältö. Tällaisia mä joskus pohdiskelen itsekseni. Toisaalta sponsorit antavat mahdollisuuksia tehdä elokuvia… Oikeasti ajatellen taiteen pitäisi olla sellaista joka ei ole kenellekään mitään velkaa vaan aina ei mistään riippumatonta, ankaraa ja vapaata.”

Käytäntö on muuta.

“On struktuurikysymys tuetaanko taidetta vain verovaroilla jolloin se olisi täysin riippumatonta markkinavoimista, vai…Me eletään sellaisessa yhteiskunnassa jossa…No helvetti mä käyn kaupassa, mulla on muotivaatteita ja mä käytän ripsiväriä sekä autoa.”

Jokainen tekee sen minkä pienissä kuvioissaan pystyy.

“Se saa riittää. Aina joku kyynikko narisee että ihminen ostaa itselleen hyvän omantunnon johonkin keräyslippaaseen pudottamillaan kolikoilla. Mitä hemmettiä! Eikö ole parempi antaa kuin olla antamatta vain siksi että se on vähän naiivia ja tyhmää. Miten me tähän eksyttiin?”

Parempaa tätä on miettiä kuin miltä susta tuntuu olla elokuvatähti. Eihän meillä ole mitään tähtijärjestelmää. Näyttelijän luksuselämä näyttää olevan 12-tuntisia työpäiviä Käpylässä ja Jussi-juhlat talvella?

“Totta. Kerran olen ollut limusiinissa…”

On ehkä turhaa kysyä” Oletko Tiina haaveillut Hollywoodista? ”

“No en ole. Mulla on täällä tosi kivoja duuneja. Miksi lähtisin? Mikä se ero olisi? Saisin enemmän hilloo, ja olisin TOSI kuuluisa. Kyllähän se pätäkkä olisi kivaa, mutta…”

Eräänä päivänä bongaisin netistä Lymin uusimman jenkkituotannon jossa se köyrisi itseään eteenpäin…

“Vaikka kuinka haluaisin kahden lapsen äitiä tuskin palkattaisiin sellaiseen…”

Mitkä ovat sun omia suosikkiohjaajia?

“Lucas Moodyson on sellainen kaveri että voi helvetti kun sen leffaan pääsisi joskus näyttelemään. Se tietenkin ottaa päähän että suomalaisten elokuvien budjetit ovat niin pieniä ettei kuvauspäiviä ole koskaan tarpeeksi. Niitä on kolmekymmentäkuusi, mutta niitä pitäisi olla viisikymmentä. Kuvasuunnittelua, valaisua ja muuta sellaista voisi tehdä huolellisesti kun olisi enemmän aikaa.”

Mistä aiheista pitäisi ehdottomasti tehdä leffoja? Stadissa elävistä maahanmuuttajista?

“Ehdottomasti. Se alakulttuuri joka on Helsingissä jo olemassa pitäisi kirjoittaa elokuvaksi. Mutta myös historiasta löytyy hyviä aiheita. Vapaussota, työväenliikkeen kehitys, sodanjälkeisten vuosien jälleenrakennus….”

Kunpa joku tekisi leffan raiskatun ja murhatun tytön näkökulmasta, kuten Alice Seboldin Oma taivas kirjassa.

“Se olisi kova juttu… Näkymätön Elina oli muuten todella hieno. Olin aivan fiiliksissä. Se on siinä genressa aivan loistava. Lasten asioissa olisi paljonkin esille tuotavaa. Samoin yhteiskunnassa. Mistä nyt säästetään, laman jälkivaikutuksista, mitä ne lapset kelaavat joilla ei ole varaa pelata edes jalkapalloa. Mä kuuntelin tämän itä-helsinkiläisen rappari Steenin levyä. Se kouraisi. Nuori ihminen miettii ettei sillä ole mitään saumaa, ei mitään mistä tarttua kiinni. On oikeasti pelottavaa kelata tuommoista. Steenin levy oli huutoa, sillä on paljon asiaa.”

Villi Itä….Mistä sä itse olet kotoisin?

“Tampereen vastaavasta mestasta. Nyt me asutaan Herttoniemessä. Mutta mä asun aina mielummin lähiössä kuin sen hienon rouvan naapurina joka on ”parempi ihminen.” Sellaista mä en halua parvekenaapurikseni.”

File: Tiina Lymi

• Ikä: 33
• Pituus: 172 cm
• Paino: 60 kg
• Tuoksu: Maakellari
• Juoma: Appelsiinimehu
• Siviilisääty: Naimisissa
• Auto: Vanha Renault
• Lapset: 2