Satanismin uudet tuulet

Kolumni

Etelähelsinkiläinen herrasmiessatanisti tervehtii kolmannen vuosituhannen myötä rantautunutta hedonismin uutta aaltoa käsi lipassa ja kyynel silmäkulmassa. Puunhalaajien ja trendivegaanien hirmuvalta on vihdoin kukistettu, ja epikurolaisen elämäntavan ulkoiset merkit sosiaalisesti laillistettuja.

Enää ei tarvitse tuntea itseään juudakseksi tilatessaan karhunkäpälää ravintolassa, eikä varoa täyspitkää susiturkkia väijyviä, spraypurkeilla aseistautuneita kettutyttöjä Stockmannin kellon alla. Rahalla on taas lupa näkyä ja maistua.

1990-luvulla syntynyt teennäinen muotivillitys sai levitessään yhä poskettomampia muotoja. Omnivoorisen ihmisen luonnollinen ravintoaineiden sekakäyttö koettiin raakalaismaiseksi. Tofua mussuttava, paljain jaloin kulkeva ja talvet Intiassa viettävä dreadipäinen sosiaalitukihuijauksilla elävä elämäntapaintiaani nostettiin ihanteeksi.

Vaatteiden piti olla hampusta, sapuskan kotimaisella pientilalla biodynaamisesti tuotettua ja kuukautissienten katusoitolla ansaitulla rahalla Ruohonjuuresta ostetut.

Uusi muotisuuntaus on havaittavissa. Ei tarvitse kuin avata sattumanvarainen naistenlehti tai kävellä arki-iltapäivänä Aleksanterinkatu päästä päähän.

Aikaisemmin eläimiin kohdistettua julmuutta alasti vastustanut Cindy Crawford esiintyy kauniissa mustassa minkkiturkissa Blackglaman mainoksissa. Entiset kasvissyöjät keskustelevat illanistujaisissa asiantuntevasti metsästysfasaanin marinoinnista.

Kenenkään ei tarvitse enää tuntea huonoa omaatuntoa flaneeratessaan kaupungilla uusissa pythonbuutseissaan. Liha on hyvää, minkit pieniin koppeihin kuuluvia pahansisuisia ja -hajuisia lieroja ja käärmeet taas kompastuivat omaan nokkeluuteensa jo Paratiisissa omenan kanssa kikkaillessaan.

Kirjoittaja on 25-vuotias ravintolafriikki ja kirjailija.

73 kommenttia

sfv

17.3.2005 20:17

Osaapas Vimma kikkailla sanoilla. :) Hauskaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

freed

17.3.2005 20:44

Mitäkähän tässä oikein sanottiin, vai sanottiinko mitään? Tyhjää täynnä vaikka kuinka helistäisi.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

cafe

17.3.2005 21:12

Osuit naulan kantaan Vimmaseni. Toivottavasti kirjoitat lisää. Sitä odotellessa taidan laittaa ketunnahkasäärystimet jalkaan ja ottaa pikku nokoset karhuntaljani päällä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

-Ri-

17.3.2005 23:56

Tyhjää tekstiä minustakin, freed, ja otsikon vierestäkin. Ei katson-ympärilleni-ja-kommentoin-muka-nasevasti ole enää muotia, kuka siitä kirjoittaisi?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Willem

18.3.2005 00:38

Kirja oli hauskempi. Tai siis "kirja"

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

sfv

18.3.2005 01:12

Vimman "tuntien" luulen, että otsikon on tarkoitus herättää huomiota ja loppu kolumnin ärsyttää. :) Eiköhän se kuitenkin tuosta lähde (tuli mieleen lukiossa kirjoitetut ah-niin-älykkäät harjoituskolumnit) rullaamaan. Toivon niin. :)

Saihan muutama kohta hymyilemään, jopa naurahtamaan. :)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

paloposti27

18.3.2005 08:22

[LAINAUS]sfv kirjoitti 18.03.2005 klo 01:12:
Vimman "tuntien" luulen, että otsikon on tarkoitus herättää huomiota ja loppu kolumnin ärsyttää. :) ... tuli mieleen lukiossa kirjoitetut ah-niin-älykkäät harjoituskolumnit ... [/LAINAUS]

ärsyttää millä? olemalla kehnosti kirjoitettua umpityhjää höttöä? ärsytystaso on samaa luokkaa kun (ylistys, eläköityvän) Terhon piirroksilla hesarissa. todellakin tuli mieleen lukion harjoituskolumnit.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

atv---

18.3.2005 10:25

vähän kun alvar aalto ärsytti ihmisiä rakentamalla skattalle ruman valkoisen laatikon. "jos ette tajua vitsiä, en voi auttaa!" hahheli-hahhah, ei paljon naurata. tyhjää paskaa, taidettu kirjoittaa nopeasti jonakin krapula-aamuna.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

sannaSA

18.3.2005 11:08

Ärsyttämään tämä varmaan pyrki, ja ilmeisesti siinä onnistuikin. Olemassa olevasta ilmiöstä Vimma kuitenkin mielestäni kirjoitti. Itse olen ollut kasvissyöjä yli 10 vuotta, ja olen ollut huomaavinani saman ilmiön. Se ei enää ole muodikasta. Nyt on "makeeta" käyttää turkkeja ja herkutella avoimesti lihalla.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

MalminEka

18.3.2005 13:13

Pitkästä aikaa Cityn kolumnissa oli munaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

simon-adebisi

18.3.2005 19:01

Minä haluaisin nähdä ne entiset kasvissyöjät jotka nyt syövät lihaa. En tunne yhtään sellaista ja vaikeaa kuvitella, että joku pystyisi syömään lihaa pitkän kasvissyönnin jälkeen. Paitsi ehkä siis he jotka óvat vain sanoneet olevansa kasvissyöjiä mutta syöneet silti lihaa. Ja ps. Kasvissyönti on kasvussa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Ruokohirvi

18.3.2005 20:11

No esimerkiksi Heidi Hautala oppi Keski-Euroopan sivistysmaissa aikaa vietettyään syömään muunmuassa lammasta ja hyvää kuulemma oli...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Jupu100

18.3.2005 20:48

On se niin että liha kuuluu ihmisen perus ruokavalioon. Kasvissyönti aiheuttaa mm. aivotoiminnan hidastumista ja kehittymisen surkastumista. Minulla ei ainaakaan nälkä pysy pois pelkällä kasvisruolla vaikka se olennaisena lisäkkeenä ruokavaliooni kuuluukin. Urheilen paljon ja tarvitsen tasapainoisen ja riittävän ravinnon. Jos olette kommentiani vastaan niin otan avoimesti vastaan vaihtoehtoisia ruokavalio ohjeita jotka turvaavat energian saantini. (Ja onhan liha tietenkin todella hyvän makuistakin).

Tämä on siis vain yleisellä tasolla. Tuon "kirjoittajan" höpinöihin en yhdy millään lailla.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

sfv

18.3.2005 22:09

Ihan aiheeseen liittymättä ja mitenkään kolumnin kommentoimatta, ei ole mitään syytä käyttää sitaattimerkkejä puhuttaessa kirjoittajasta. Oli taso mikä tahansa.

Anteeksi. :)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

winwinwin

19.3.2005 01:41

LOISTAVA kolumni!
Kiitos ja kumarrus. Sukupuolestani johtuen en nosta kirjoittajalle hattua, mutta lipun voin kyllä nostaa salkoon.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

pivet

19.3.2005 23:27

Vimman kirja oli tylsä ja pinnallinen, eipä tarvitse Bret Easton Ellisin olla huolissaan =) eikä tämä juttukaan ansaitse muuta kuin nuo jo ed.main. adjektiivit.
Vaikka täytynee myöntää että kaikessa tässä kärjistyksessä saattaa olla ripaus totuuttakin mukana...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Vamma

20.3.2005 10:21

Paska kolumni, paska kirjoittaja. Kolumnin sisältö lyhyesti tiivistettynä oli, että kusipäisyys on muotia. Ja city-runkkarit hymistelee.
Cityssä on kyllä yleensäkin ylivoimaisesti Suomen paskimmat kolumnit.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Ricou

20.3.2005 11:11

Kusipäisyys on muotia. Artikkeli oli oikein todenmukainen - nyt saa taas olla vapaasti mitä haluaa ilman ulkopuolista syyllistämistä!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

jelain

20.3.2005 18:18

[LAINAUS]winwinwin kirjoitti 19.03.2005 klo 01:41:

LOISTAVA kolumni!
Kiitos ja kumarrus. Sukupuolestani johtuen en nosta kirjoittajalle hattua, mutta lipun voin kyllä nostaa salkoon.[/LAINAUS]

Hmm, kivaa että on ihmisiä, jotka avoimesti ovat ylpeitä julmuudestaan, välinpitämättömyydestään. Hip hurraa, teidän kaltaisten seurassa on kiva tämä pallo täyttää.

Ihan totta, minä en ymmärrä. Missä kohdallanne meni vikaan?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

purple

20.3.2005 21:07

Kylläpä Vimma tosiaan sivaltaa sanoillaan ja kovin sarkastisesti lähestyy aihetta 'viherpiipertäjät'. Viihdyttävää, mutta turhaa; me puunhalaajat voimme edelleenkin hyvin ja mussutamme vastakin tofua. Intia kutsuu taas ensi talvena!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

sfv

20.3.2005 22:45

[LAINAUS]pivet kirjoitti 19.03.2005 klo 23:27:

Vimman kirja oli tylsä ja pinnallinen, eipä tarvitse Bret Easton Ellisin olla huolissaan =) eikä tämä juttukaan ansaitse muuta kuin nuo jo ed.main. adjektiivit.
Vaikka täytynee myöntää että kaikessa tässä kärjistyksessä saattaa olla ripaus totuuttakin mukana...[/LAINAUS]

Minkä takia Vimmaa jaksetaan verrata Bret Easton Ellisiin? Helsinki 12:n päähenkilö ei kuitenkaan niin psykopaattinen ole kuin joka paikassa annetaan olettaa. Ei edes niin tunteeton loppujen lopuksi.

Mikään kirja ei nähtävästi ole pinnallinen, jos siitä väkisin kaivaa merkityksiä. :) Tuosta minä löydän niitä paljonkin.

Mutta tässähän olikin tarkoitus kommentoida kolumnia. En ole vieläkään ihan varma, mitä siitä ajattelen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

ZappaM

21.3.2005 10:58

Jaahas, ja mistähän Vimma on päähänsä saaanut että Intiassa viihtyvät vain dread-tukkaiset hamppua pössyttelevät vegaanit? Luuleeko Vimma että satanistit eivät viihdy Intiassa, tuossa rotuoppien ja yläluokkaisten ohituskaistojen luvatussa maassa?
Kyllä Intiassa kelpaa satanistin rehvastella käärmeennahkabuutseissa, metsästää sarvikuonoja ja toteuttaa darwinismia pimeimmissä muodoissaan - toisin kuin Koffilla ja mikropizzalla hyrisevässä, ylipainoisten androgyynitanttojen terrorisoimassa Suomessa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Ops

21.3.2005 16:04

Ei kai tuossa sanottu että Intiassa elää _ainoastaan_ hamppua polttelevia dreadipäitä. Jengi lukee artikkelia kuin piru raamattua

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Apollonia

21.3.2005 17:56

Ja kolumnisti taasen kompasteli omaan nokkeluuteensa tässä Cityn Paratiisissa sanojen kanssa kikkaillessaan.

Olen lukenut maitotölkin kyljestäkin sisältörikkaampaa tekstiä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

ily

21.3.2005 21:07

Kirjoittaja on minusta pahasti yleistänyt, että hänen mukaan kaikki luonto-eläinystävälliseen elämäntapaan pyrkivät henkilöt käyttäytyisivät siten miten hän meitä kuvaa. Emme me kaikki ole mitään muoti/in friikkejä joiden on pakko seurata uusia muoti/in tuulia. Älä yleistä! Osa kyllä on, mutta on olemassa meitä jotka olemme yrittäneet olla parhaamme mukaan luonto-eläinystävällisiä jo kauan ennen,kuin siitä tuli mitenkään in juttu. Vaikka en itse kenenkään turkkia lähtisi spreijaamaan,niin kyllä jotkut näin tekisivät. Eivät kaikki. Mitä vikaa siinä muka on, että yrittää eläessään tuottaa mahdollisimman vähän tuskaa luonnolle ja eläimille? Siksi minä en mitään edellämainittuja turkiksia yms käytä. Vaan omalta osaltani boikotoin nahkaa, tekonahkaa, turkiksia, mokkaa ja tekonahkaa. Olen myös samaisesta eettisestä syystä vegaani. Enkä ole itseäni koskaan tuntenut mitenkään huonommaksi ihmiseksi. Kuten sinä koetat näemmä meidät saada itsemme tuntemaan. Vaikka en itse eläin materiaalista tehtyjä asusteita tai ruokaa kannatakkaan. Minulle ei tuota mitenkään tressiä tai päänvaivaa,jos joku muu on eri mieltä. Yritetään edes ymmärtää toisiamme.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

cafe

21.3.2005 23:14

Hei, älkää nyt jaksako jauhaa shittua ja tarttuko jokaiseen yksityiskohtaan. Oletteko koskaan kuulleet sarkasmista? Oli kolumni sitten totta tai ei, elämä ei oo niin vakavaa, relatkaa vähän, nauttikaa ja laittakaa asiat mittakaavaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Jagellonica

22.3.2005 07:46

Erinomainen teksti! Hauska lukea välillä hieman värikkäämmän sanansäilän tuotoksia. Olen samaa mieltä kirjoittajan kanssa, kaikki ylireagoinnit ovat pahasta, myös kasvissyönnin ja turkisvastaisuuden saralla. Ave!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

ulina

22.3.2005 09:26

Ja taas kerran rakkaat ystävät.. Älkää ottako niitä kolumneja niin henkilökohtaisesti! Vimmalla ei varmasti ole teitä kasvis/lihansyöjiä mitään vastaan, hän vain kertoo sarkastisesti yhteiskunnan muutoksista. Varmasti on olemassa ihmisiä, jotka olivat kasvissyöjiä, koska se oli muodikasta ja nyt 2000-luvulla noususuhdanteessa, kun on rahaa millä mällätä ja televisio lähettää jatkuvalla syötöllä ruokaohjelmia kunnon fileekin voi maistua hyvältä! Ja aivan varmasti on elämäntapa kasvissyöjiäkin, jotka eivät myy aatettaan pelkän maun ja muodon vuoksi! Noin loistavaa! voimme siis kaikki taas hymyillä ja olla pahastumatta Vimman ilkeistä, sivaltavista kommenteista.

Vimmalle sellaisia terveisiä, että mielestäni kolumnisi oli loistava! vaikka olenkin aina ollut terävähampainen lihansyöjä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Pronos

22.3.2005 10:57

Vaikkei provosointi ole tietäenkään mikään itseisarvo, osui tämä teksti kyllä aivan nappiin. Melkein herkullisinta on ollut lukea proppunsa polttaneiden tiukkisten valitusta. Lisää samanlaista!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

ulina

22.3.2005 12:47

[LAINAUS]Pronos kirjoitti 22.03.2005 klo 10:57:

Vaikkei provosointi ole tietäenkään mikään itseisarvo, osui tämä teksti kyllä aivan nappiin. Melkein herkullisinta on ollut lukea proppunsa polttaneiden tiukkisten valitusta. Lisää samanlaista![/LAINAUS]

juuri niin siitä on saanut kunnon naurut itse kukin...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

sdfg

22.3.2005 21:29

Jos nämä viidennen asteen vegaanit(ei syö mitään mistä lankeaa varjo) todella vetävät palkokasvit neniinsä tämän kolumnin takia, on heillä itsetutkiskelun paikka.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

sfv

22.3.2005 22:00

*muistelee* Monennenko asteen vegaani Helsinki 12:n Salla olikaan..? ;)

Nyt pidän kyseisestä kolumnista suuresti. Onhan aina hauskaa lukea jotakin, joka jakaa mielipiteet. :)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

emmanuelleCROW

23.3.2005 11:14

wow, hyvä vimma! asiaa!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Insomnia_

23.3.2005 13:49

Asiaa, todellakin! :) Totuus on että muotihöppäjutut on oikeesti laimanemassa, ja hyvä niin. Onhan se hienoa jos joku jaksaa olla "yhteiskunnallisesti valveutunut" ja kantaa huolta niin jokaikisestä luontokappaleesta, ihmisestä, ruohonkorresta kuin vaikka vanhasta rakennuksestakin...etc. Mutta! Yleensäottaen, jopa "todellisten luonnonystävien - tai kenties juuri heidän - on myönnettävä että kaksinaamasuus ja tekopyhyys on valloillaan ja siitä on ihan hyvä päästä eroon. Eli vapautuneesti vaan, kaikki muoti-ilmiöön kaatuneet ja aikuisiksi kasvaneet tyttöset (ja syrjimättä poikasetkin;) nyt lihapatojen ääreen ja vaihtamaan hamppuhamosensa kunnon massatuotantofarkkuihin!! Todelliset ajattelijat jää aina jäljelle..

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

tisevaanonkus

23.3.2005 18:45

Dadaa. Kolumnistin kirjoituksesta paistaa pieni kateus ajalta jolloin hän tietämättään oli "persona non grata" (on edelleen, nyt hän jo varmasti tietää sen). Epähuonotuloisen perheen visa ei oikein istunut mihinkään kategoriaan ja kyllä ns. kunnkkujen seura aina kelpasi, jos oli tiettyä orgaanista tuotetta tarjolla. Katkeruus jäi kytemään kuin kuin turvesuo. Onneksi kolumnisti on löytänyt purkautumis reitin vimmalleen ja hakenut vauhtia vimmaansa epäorgaanisten/jalostettujen tuotteiden parista. Mutta älkää vetäkö hernettä nenään, ei jäbä tosissaan ole kunhan kusee teitä silmään. Hyvät Kolumnistille. Tämä tekstinpätkä oli fiktiota. Herätkää ja menkää vaikka ravintolaan dokaamaan. Wiggapope

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

tisevaanonkus

23.3.2005 18:49

[LAINAUS]Ricou kirjoitti 20.03.2005 klo 11:11:

Kusipäisyys on muotia. Artikkeli oli oikein todenmukainen - nyt saa taas olla vapaasti mitä haluaa ilman ulkopuolista syyllistämistä!![/LAINAUS]

Aina on saanut olla mitä haluaa,mutta vain ihan oikea feikki ei ole uskaltanut olla mitä oikeasti on.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

tisevaanonkus

23.3.2005 18:52

[LAINAUS]MalminEka kirjoitti 18.03.2005 klo 13:13:

Pitkästä aikaa Cityn kolumnissa oli munaa.[/LAINAUS]

Valitettavasti alamittaista ja suoraan lihatiskiltä verettömänä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

DeusMaximus

23.3.2005 21:29

Kyllä sitä huomaa, ketkä tässäkin keskustelussa ovat itse vegaaneita, kun pitää noin nyrpeää naamaa näyttää heti kun joku valaisee vähän tilanteen todellista puolta. Se todellinen puoli on kuitenkin se, että nuorista aktivisteista löytyy vieläkin paljon sellaisia tapauksia, jotka vastustavat, mutta eivät sisimmässään tajua miksi. Mitä ikinä heidän päähänsä onkaan aivopesty maailman syvimmästä pahuudesta, niin en itse näkisi sen olevan kovinkaan hyvä asia.

Kuten joku aikaisemmin ilmaisi, niin eikä ole pelkästään hyvä asia että niistä trendivegaaneista ainakin osa on huuhtoutunut pois? Koska sitä itse kolumni ainakin yrittää ilmaista, tosin moni sanoo, kuinka se vaikutti aivan lukion aikaisilta kirjoituksilta, tajuamatta kuitenkaan itse sen pointtia.

Tietääkseni Vimma ei missään kohtaa kolumniaan yleistänyt, että te kaikki vegaanit olette tekopyhiä. Hän yrittää vain kertoa miten aktivismiin liittyvä trendi alkaa nuorison keskuudessa laimentua, jättäen ne todelliset aatteen kannattajat kuitenkin jäljelle.

Joten te, jotka ette mukamas löytäneet kolumnista mitään tasoa, voitte mennä pelkästään itseenne, ja miettiä uudestaan mitä Vimma ehkä yrittää sillä tuoda ilmi.

Joku myös kertoi, miten hän ihmettelee suuresti kuinka jotkut voivat olla niin välinpitämättömiä planeettamme suhteen. Minä vastaavasti ihmettelen, miten te voitte olla niin syvällä omissa aatteissanne, että luulette olevanne tällä planeetalla jotain helvetin luonto-poliiseja. Uskotte sokeasti, että vain te välitätte, ja vain te pyritte muutokseen, näkemällä kuitenkin kaiken muun jollain tavalla luonnon sortajaksi. Luulette varmaankin, että kaikki muut ovat valmiita antamaan koko planeetan kuolla, tekemättä mitään muutosta minkään suhteen? Uskokaa aivan rauhassa, ja minun puolestani jatkakaa oman aatteenne ylläpitämistä.

Omasta mielestäni aivan mahtava kolumni, lisää näitä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

emmanuelleCROW

24.3.2005 00:16

[LAINAUS]DeusMaximus kirjoitti 23.03.2005 klo 21:29:

Omasta mielestäni aivan mahtava kolumni, lisää näitä.[/LAINAUS]

erittäin tyhjentävä kommentti

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

307

24.3.2005 10:07

Tässä on asiaa. Sitä tunsi itsensä välillä rikolliseksi kun tykkäsi lihasta. Pahimpaan aikaan joka juhlissa samaan pöytään sattui ihmisiä, jotka karjuivat päässeensä lihan himosta eroon. Jos liha maistuu niin hemmetin hyvältä ja kasvaa luonnossa niin ei sen syönti voi olla niin paha juttu kuin vegaanimafia väitti!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

oravanpyora

24.3.2005 10:25

[LAINAUS]simon-adebisi kirjoitti 18.03.2005 klo 19:01:

Minä haluaisin nähdä ne entiset kasvissyöjät jotka nyt syövät lihaa. En tunne yhtään sellaista ja vaikeaa kuvitella, että joku pystyisi syömään lihaa pitkän kasvissyönnin jälkeen. Paitsi ehkä siis he jotka óvat vain sanoneet olevansa kasvissyöjiä mutta syöneet silti lihaa. Ja ps. Kasvissyönti on kasvussa.[/LAINAUS]

No minä tunnen. Olin ravintolassa ja se pikku pikku apina katsoi mua niin hellyyttävästi silmiin, sen söpöissä silmissä oli niin inhimillinen katse joka suorastaan pakotti mut toivomaan siitä päivällistä. Sitä saa mitä tilaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

kir

24.3.2005 15:55

Vimma on Väärä Profeetta joka tulisi polttaa roviolla! Saatanan kätyri ja Belsebubin asialla!

Kuole!Kuole!Kuole!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

vinkkivink

24.3.2005 18:18

[LAINAUS]kir kirjoitti 24.03.2005 klo 15:55:

Vimma on Väärä Profeetta joka tulisi polttaa roviolla! Saatanan kätyri ja Belsebubin asialla!

Kuole!Kuole!Kuole![/LAINAUS]

Kir: Hakeudu hoitoon.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Boq

24.3.2005 21:31

Luulen, että Kir on Vimman tavoin ainoastaan sarkastinen. Vimma vain hoitaa roolinsa hitusen mielikuvituksellisemmin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

itkuochKYYNEL

25.3.2005 00:42

öö tää äijä vois mennä juttelee vähän vaikka eläimille että oppisi edes asteen villiä ajattelumallia joka voisi lopettaa naurettavan 'olen lukenut kirjan'/'olen yliopiston käynyt' soosin.. Ihanan ihmisläheistä tavikseen uppoavaa tekstiä. Jatka ihmeessä samaanmalliin!

oi missä on perho :,(,,

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Haakon

25.3.2005 14:06

Tota öööh,

kolumni? Sinne päinkään. Teksti on kirjoitelma. Kirjoittaja tuhlasi minuutin elämästäni, ja toisen, kun joudun vitutuksissani rustaamaan tämän.

Lapset, lukekaa monipuolisemmin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Urea_Iacta_Est

25.3.2005 18:57

Jollen nyt ole aivan väärässä, niin eikös kolumni ole kirjoitelma jossa esitetään mielipide. Kirjoittaja selvästi on esittäny oman mielipiteen ja muutoksen minkä hän on haivainnut katukuvassa.

En kiellä etteikö aitoja vegaaneita olisi olemassa, mutta se on vain vähemmistö. Enemmän löytyy näitä teennäisiä "mussutetaan salaa lihaa hippi kavereilta", tyyppisiä jotka nyt alkavat tulemaan ulos kaapistaan. Kuten vimma sanoo on aika palvoa taas rahaa ja syödä lihaa niin että veri lentää, se on vain osa ihmisluontoa.

Sairasta on kuvitella että eläimet ansaitsevat samanlaiset arvot kuin me. Meistä on kehittynyt maapallon suvereeni laji siksi me syömme muita. Voisin lyödä vetoa, että jos vaikkapa sika olisi korkeimalla ruokaketjussa, älykkäin kaikista se söisi meitä. Se nyt vain kuulu meidän eläinten luontoon, että syömällä selviytyy. Ja miksi ei syödä lihaa kun se maistuu niin hyvältä?

Luonnonläheisyys on meissä kaikissa "ei vegaaneissakin". Emme me sitä silti tuo esille kahlitsemalla itseämme puuhun ja laulaen ukko-nooaa voidaksemme vedota tilapäiseen mielenhäiriöön oikeudessa. Ja jos luulette että luonnon mukamas mahdollinen tuhoaminen tapahtuisi, on se naurettava ajatus. Eiköhän meidän ympäristöämme pidetä tarkkailussa silmä kovana. Ja kun pahemmalta näyttää niin keksitään ratkaisu.

Maailamssa tulee erilaisia villityksiä, se nyt vain on miten asia on ja tulee olemaan. Emme voi sille mitään, jään mielenkiinnolla odottamaan seuraava järisyttävää trendiä kuten vegaanina olo...toivon mukaan seuraavana vuorossa paluuta ei tee kommunismi. Siltä nimittäin pelottavasti näyttää

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Urea_Iacta_Est

25.3.2005 19:01

Pahoitteluni kirjoitusvirheistä, ei aina jaksa keskittyä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Lihaa_kaikille

25.3.2005 19:15

Voi herranjumala että voi olla ahdasmielistä porukkaa! Kunnianosoitukset Urea_Iacta_est:lle ja Deas Maximalle hyvistä mielipiteistä.

Kyllä vegaani-aate alkaa pelottavalta tuntua, mietin voitteko itsekkään uskoa sanoihinne ja periaatteisiinne kun niin kiihkoisasti tuotte ne esille ja yritätte käännyttää ihmisiä. Jos tiedätte tekevänne jotain hyvää ja oikeata, ei teidän tarvitse vahvistaa sitä muiden käännyttämisellä!

Jos joku tykkää lihasta, kuten minä, antakaa tykätä! Tulee mieleen ihan katolisen kirkon harjoittama pakkokäännytys ja lähetyssaarnaus. Pelottavaa.

Jos suurin osa maailman ihmisistä olisi vegaaneja ilman pakkoa, olisi se varmaankin pakostakin paras tapa elää. Näin ei kuitenkaan ole, joten miettikääpäs tätä pienissä viher-kokouksissanne.

Antaisin teidän olla, mutta te ette anna meidän olla, joten kärsikää mielipiteet nahoissanne! Opetelkaa ymmärtämään muita ja olkaa mitä olette, ja antakaa muidenkin olla.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Haakon

26.3.2005 20:56

[LAINAUS]Urea_Iacta_Est kirjoitti 25.03.2005 klo 18:57:

Jollen nyt ole aivan väärässä, niin eikös kolumni ole kirjoitelma jossa esitetään mielipide. Kirjoittaja selvästi on esittäny oman mielipiteen ja muutoksen minkä hän on haivainnut katukuvassa.

Itsestäänselvä mielipide on paketoitu tekotaiteellisesti kirjoittajan näennäistä oppineisuutta korostaen. Lukija aliarviointia.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

mnbva

27.3.2005 01:34

En ole ikinä törmännyt kasvissyöjään joka yrittäisi käännyttää muita.

Taas on muuten jengillä vegaanit ja kasvissyöjät iloisesti sekaisin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

OPIOPS

27.3.2005 13:56

[LAINAUS]Haakon kirjoitti 26.03.2005 klo 20:56:

[LAINAUS]Urea_Iacta_Est kirjoitti 25.03.2005 klo 18:57:

Jollen nyt ole aivan väärässä, niin eikös kolumni ole kirjoitelma jossa esitetään mielipide. Kirjoittaja selvästi on esittäny oman mielipiteen ja muutoksen minkä hän on haivainnut katukuvassa.

ja mikäköhän sana oli liian vaikea sinulle?
Itsestäänselvä mielipide on paketoitu tekotaiteellisesti kirjoittajan näennäistä oppineisuutta korostaen. Lukija aliarviointia.[/LAINAUS]

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Haakon

27.3.2005 17:38

[LAINAUS]OPIOPS kirjoitti 27.03.2005 klo 13:56:

[/LAINAUS]

Jeesus. Ei tässä mitään vaikeata ole. Sisällössä ei myöskään mitään kirjoittamisen arvoista. Kahden pennin havainnosta, nyt vaan tuli viiden minuutin vitutus.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

DeusMaximus

27.3.2005 18:43

"En ole ikinä törmännyt kasvissyöjään joka yrittäisi käännyttää muita."

Siinä tapauksessa et olekkaan törmännyt juuri kyseisiin trendivegaaneihin, vai puhutko edelleen pelkistä kasvissyöjistä? Kuitenkin, mielestäni jo pelkästään se, että vedotaan varsinkin kasvislinjan "terveellisyyteen" nyt, kun ulkonäköön liittyvät asiat ovat muutenkin pinnalla, on käännyttämistä.

Mistä luulet että trendiveget, tai pelkästään kasviksia popsivat saavat nykyään niin paljon potkua, tai miksi ne ovat lähes aina tyttöjä?

Nyt kyseiset aatteet saavat kannatusta, koska ulkonäkö ja terveellisyys ovat tärkeitä asioita. Uskon itse kasvissyönnin terveellisyyteen, vasta sen jälkeen kun tämä nykyinen sukupolvi alkaa näyttämään vanhenemisen merkkejä. Katsotaan sitten, miten ne rehut ja napit näkyvät terveellisyydessä, kun päätavoite ei enään olekkaan että pysytään laihana.

Tunnen erään ystäväni tädin, joka on elänyt nuoruutensa kommuunissa, missä mitään lihapitoista ruokaa ei tuotu pöytään. Kyseinen ihminen on nyt 57, ja kärsii jatkuvista sydänlihaksessa tapahtuvista krampeista, varhaisesta dementiasta, immuuni-järjestelmän heikkoudesta, sekä yleisen aivotoiminnan ajoittaisesta häiriintymisestä. Kyseinen ihminen on myös kehoittanut minua, ja montaa muuta pitämään lihan ravinto-ketjussa. Jos eettiset ongelmat vaivaavat, niin aina on olemassa luomu-lihaa, jolla ei ainakaan pitäisi olla mitään tekemistä nykyisen tehotuotannon vastustamisen kanssa.

Mutta siis edelleen, pitäkää aatteenne itsellänne, älkää vedotko terveellisyyteen, koska sitä se ei ainakaan pitkällä tähtäimellä ole.

"Taas on muuten jengillä vegaanit ja kasvissyöjät iloisesti sekaisin."

Samat riskit, vegaaneilla tosin huomattavasti suuremmat.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

kuusinalle

29.3.2005 16:18

Näistä kommenteista näkee taas vaihteeksi, etteivät suomalaiset ole oppineet lukemaan teksteistä muuta kuin sanat. Onneksi muutamalle on ilmeisesti jonkinnäköinen lukutaitokin kehittynyt, ja he ovat ymmärtäneet, ettei kolumnia todellakaan lueta kuin Raamattua. Eräistä "lukiomaisuuksista" huolimatta varsin tasokas artikkeli IMO.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Haakon

29.3.2005 21:59

Naurattaa niin saatanasti, kun nuoret pöntöt analysoivat ja ylistävät ilmaisjakelulehden kirjoitelmia tasokkaiksi artikkeleiksi. Missä sivistys ja syvä keskustelu?

[LAINAUS]kuusinalle kirjoitti 29.03.2005 klo 16:18:

Näistä kommenteista näkee taas vaihteeksi, etteivät suomalaiset ole oppineet lukemaan teksteistä muuta kuin sanat. Onneksi muutamalle on ilmeisesti jonkinnäköinen lukutaitokin kehittynyt, ja he ovat ymmärtäneet, ettei kolumnia todellakaan lueta kuin Raamattua. Eräistä "lukiomaisuuksista" huolimatta varsin tasokas artikkeli IMO.[/LAINAUS]

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

trollkiller

30.3.2005 11:48

[LAINAUS]Haakon kirjoitti 29.03.2005 klo 21:59:

Naurattaa niin saatanasti, kun nuoret pöntöt analysoivat ja ylistävät ilmaisjakelulehden kirjoitelmia tasokkaiksi artikkeleiksi. Missä sivistys ja syvä keskustelu?[/LAINAUS]

Naurattaa niin saatanallisesti ku oppinut isämme tulee vitutuksessaan haukkumaan ilmaisjakelulehden kolumnistia ja valistamaan pimeydessä elävää kansaa. Kanssaihmisen ylenkatsomista parhaimmillaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

facsimile

30.3.2005 19:41

En pidä tästä kaverista yhtään, mutta eipä taida olla yllätys. Surkea kolumni. Pyrki provosoimaan, ja tottakai se onnistuu latelemalla typeryyksiä. Ja epikurolaiseen elämäntapaan kuului kultaisen keskitien ihanne, muuten. No, yritys hyvä. Opetellaan vaan vähän lisää sitä historiaa, katsellaan ympäristöä vähän muualtakin kuin sieltä trendiravintolan ikkunasta ja otetaan vähän iisimmin. Ehkä se sitten siitä...

Ymmärrän tietysti, että kusipäisyys on viehättävää, mutta miksi se pitää ottaa elämäntehtäväksi?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

juhtolv

30.3.2005 21:04

Vastahan jokunen numero sitten City-lehdessä oli jonkun eläinoikeuskyselyn tulokset ja sen mukaan kasvissyönti ja eläinoikeusaatteet olisivat koko ajan kasvattamassa suosiotaan ja nyt sitten annetaan ymmärtää, ettei niin olisikaan. Ja Vimma perustelee vain sillä, mitä näkee kävelemällä kadun päästä päähän tai lukemalla satunnaista naistenlehteä. On siinä meillä melkoinen "trendinenä" - NOT! Mutta tokihan voidaan myös epäillä em. eläinoikeuskyselyn luotettavuutta ja yleistettävyyttä.

Ja miten ihmeessä toi kolumnisti voikin vetää yhtäläisyysmerkin satanismin ja kasvissyönninvastaisuuden välille? Käsittääkseni kasvissyönninvastainen ihminen ei välttämättä ole satanisti, mutta taitaa olla niin, että jos ihminen on ensin satanisti, niin hänen on vaikea olla kasvissyöjä.

Ja sitten tuossa oli sitä iänikuista vaihtoehtoliikkeitten holtitonta yhteenniputtamista, eli tätä: Jos joku on vaikkapa kasvissyöjä, niin automaattisesti hänen katsotaan olevan samalla ties mitä muuta "vaihtoehtoista".

Ja miksi moni kuvittelee, että jokainen joka kannattaa eläinoikeuksia, kannattaa myös fanaattisia ja jopa laittomia keinoja niitten ajamiseksi? Siis jotenkin tavoitteet ja niihin pääsemiksi tarjolla olevat keinot menevät liian monilta sekaisin.

Ja tosiaan, koko kirjoitus oli ihan vitun tyhmää provokaatiota ja trollausta, johon ei varmaan kannattaisi kommentoida edes tämän vertaa, mutta menkööt nyt.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

siloposkiM

31.3.2005 11:02

Mitä jengi keuhkoo? Artikkeli oli kirjoittajan näkemys asiasta, ja mielestäni aika hauska. Ei tosta nyt tarvii yöuniaan menettää.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Saaranaara

31.3.2005 12:32

Samaa mieltä. Mihin on kadonnut ihmisten huumorintaju?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Boq

1.4.2005 21:03

[LAINAUS]Saaranaara kirjoitti 31.03.2005 klo 12:32:

Samaa mieltä. Mihin on kadonnut ihmisten huumorintaju?[/LAINAUS]

Ei sitä ole ikinä ollutkaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Hohhoijjaa

3.4.2005 14:12

Vimmalla on kova tarve päteä. Säälittävää, mutta totta. On mietitty noitakin lauseita ja sanoja, jotta kuvastaisivat mukamas kirjoittajan sivistystä, älykkyyttä ja ylemmyyttä. Kuinkakohan kauan meni noitakin virkkeitä viilaillessa...

[LAINAUS]sfv kirjoitti 18.03.2005 klo 01:12:

Vimman "tuntien" luulen, että otsikon on tarkoitus herättää huomiota ja loppu kolumnin ärsyttää. :) Eiköhän se kuitenkin tuosta lähde (tuli mieleen lukiossa kirjoitetut ah-niin-älykkäät harjoituskolumnit) rullaamaan. Toivon niin. :)

Saihan muutama kohta hymyilemään, jopa naurahtamaan. :)[/LAINAUS]

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

poingpoing

4.4.2005 19:57

mun mielestä teksti oli hauskasti kirjoitettu. Muutama sivistyssanako siitä teki liian vaikean?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Boq

4.4.2005 23:34

[LAINAUS]poingpoing kirjoitti 04.04.2005 klo 19:57:

mun mielestä teksti oli hauskasti kirjoitettu. Muutama sivistyssanako siitä teki liian vaikean?[/LAINAUS]

Olkaa joku kiltti ja kertokaa, mitä tarkoittaa flaneerata? :D

nim. Vimman buutsien (ja tekstien) vankkumaton ihailija

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

pingopongo

5.4.2005 09:44

flaneerata = kuljeskella tyylikkäästi kaupungilla. Usein hitaasti vailla päämäärää. Lähinnä näyttäytymistarkoituksessa.

Näin mä sen ainakin olen aina ymmärtänyt.

Vimman buutseista en tiedä mitään.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Boq

5.4.2005 21:16

[LAINAUS]pingopongo kirjoitti 05.04.2005 klo 09:44:

flaneerata = kuljeskella tyylikkäästi kaupungilla. Usein hitaasti vailla päämäärää. Lähinnä näyttäytymistarkoituksessa.

Näin mä sen ainakin olen aina ymmärtänyt.

Vimman buutseista en tiedä mitään.[/LAINAUS]

No niin aina. Kiitos. :) Minähän teen tuota jatkuvasti, pitää alkaa kutsua itseään flanööriksi. ;)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

yeahyeahyeah

5.4.2005 21:24

Ettei vaan "Tuomas Vimma" puhunut itsestaan ja omista reissustaan Intiaan. Kasvisyojana en jatkaa muista, mutta jonkun lapamadon se toi joltain reissultaan. Kenkia myos inhosi kayttaa kesaisin. Naurattaa. Niin ne nuoret kasvaa ja kehittyy.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

hipspi

6.4.2005 16:14

[LAINAUS]yeahyeahyeah kirjoitti 05.04.2005 klo 21:24:

Ettei vaan "Tuomas Vimma" puhunut itsestaan ja omista reissustaan Intiaan. Kasvisyojana en jatkaa muista, mutta jonkun lapamadon se toi joltain reissultaan. Kenkia myos inhosi kayttaa kesaisin. Naurattaa. Niin ne nuoret kasvaa ja kehittyy.[/LAINAUS]

Osoittaisi ainakin sitä paljon puhuttua itseironiaa, jos T. Vimma on entinen kengätön hippi, joka on heitellyt niitä pirun tikkuja Goalla tötsypäissään.

Itse jotenkin muistan tutustuneeni siihen niin, että se on suhannut skraga tiukalla ja mäkki kainalossa jossain tuolla Uudenmaankadun tienoilla...

Lieneekö edes sama tyyppi?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

MKarvajalka

8.4.2005 15:56

Lisää City-lehteen tällaisia ajatuksia herättäviä kolumneja nuorilta lahjakkailta taiteilijoilta.

Jopa Metro-lehden päivittäiset kolumnit, varsinkin esim. Taina Westin laatimat, ohittavat mielenkiinnossan monet City-lehden pitkät artikkelit.

City-lehti on jo kauan ollut marrkinoilla, mutta miksi sen substanssi on välillä kuin käänteinen musta aukko, se sylkee vain tylsiä mainoksia. Mainoksiakin tarvitaan, mutta kai nyt sentään Suomen suurimmassa kaupungissa ja sen ainoassa merkittävässä ilmaislehdessä löytyy Suosikki-lehteä tasokkaampaa journalismia?

Luen aina City-lehden, ja aniharvoin saan siitä todellista tyydytystä, jotain uutta, syvempää, koskettavaa tai hauskaa. Kohtaan itsestäänselvyyksiä, ajattelemattomuutta, boring, boring.

Pitäkää lehti kuitenkin elossa, ja uskaltakaa. Ei ne mainostajat helpolla häviä, kokeilkaa rajojanne, uskaltakaa toimittajat olla omia itsejänne, ja antakaa tilaa vieraskynille.

Vimmainen tuomitsija,

Mikael Karvajalka

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Haakon

9.4.2005 01:08

[LAINAUS]MKarvajalka kirjoitti 08.04.2005 klo 15:56:

Lisää City-lehteen tällaisia ajatuksia herättäviä kolumneja nuorilta lahjakkailta taiteilijoilta.

Jopa Metro-lehden päivittäiset kolumnit, varsinkin esim. Taina Westin laatimat, ohittavat mielenkiinnossan monet City-lehden pitkät artikkelit.

City-lehti on jo kauan ollut marrkinoilla, mutta miksi sen substanssi on välillä kuin käänteinen musta aukko, se sylkee vain tylsiä mainoksia. Mainoksiakin tarvitaan, mutta kai nyt sentään Suomen suurimmassa kaupungissa ja sen ainoassa merkittävässä ilmaislehdessä löytyy Suosikki-lehteä tasokkaampaa journalismia?

Luen aina City-lehden, ja aniharvoin saan siitä todellista tyydytystä, jotain uutta, syvempää, koskettavaa tai hauskaa. Kohtaan itsestäänselvyyksiä, ajattelemattomuutta, boring, boring.

Pitäkää lehti kuitenkin elossa, ja uskaltakaa. Ei ne mainostajat helpolla häviä, kokeilkaa rajojanne, uskaltakaa toimittajat olla omia itsejänne, ja antakaa tilaa vieraskynille.

Vimmainen tuomitsija,

Mikael Karvajalka[/LAINAUS]

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Epikuros_

4.5.2005 05:05

Paskaa koko kolumni.

Tietosanakirja wikipedia kertoo epikurolaisuudesta seuraavasti:

"Epikurolaisten mukaan mielihyvä on korkein hyvä. Mielihyvää tuottavaa elämää ei saavuteta epikurolaisten mukaan syömällä ja juomalla vaan suunnitelmallisella elämäntyylillä, johon kuuluvat ystävät, keskustelut ja kohtuulliset fyysiset nautinnot. Sen sijaan politiikasta epikurolaiset pidättäytyivät. Epikurolaisuuteen kuuluu myös yhtenä vahvana osana yhteiskunnasta eristäytyminen."

Niin että älä Vimma sotke Epikurosta omaan infantiiliin huomiohakuisuuteesi. Hanki apua!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Dormicum

28.6.2008 21:29

Kirjoittaja on 25-vuotias kirjailija?

Jos yksikään kirjailija pystyy tuottamaan tällaista paskaa, niin silloin jokainen pubissa istuva idiootti on myös kirjailija. Tällaista tekstiä voisi
tuottaa ainoastaan varhaisdementiasta kärsivä äidinkielensä näennäismuotiin hukuttanut paviaanin alku.

SILKKAA ROSKAA, KIITOS.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi