Te kateelliset paskahousut

Kolumni

Nyt loppuu Mikael Liliuksen kiusaaminen. Ammattijohtaja, rehellinen kristitty ja reservin upseeri – tai jos ei ole, niin pitäisi olla. Kuinka te ahdasmieliset, keskiluokkaiset ja -vartalolihavat paskahousut ilkeätte parjata häntä? Koska näette hänessä itsenne.

Olen aina ollut sitä mieltä, että kansa saa arvoisensa johtajat. Loogisesti tästä seuraa, että myös valtionyhtiöiden johtajat ovat arvonsa ansainneet, sillä kansa on valtio on minä. Tässä kohtaa on oltava johdonmukaisia, sillä muuten voisimme vaikka vaihtaa vaihtaa poliittisesti valitut johtajat tai vaatia heitä teoistaan tilille kesken kaiken.

Julkisessa keskustelussa todettiin vuonna 2005, että Lilius on optionsa ansainnut. Tarkistin ystäviltäni, maakuntalehtien päätoimittajilta, että sama tullaan toteamaan nytkin. Sitä paitsi kyseessä ei ole optio-ohjelma vaan osakepalkkiojärjestelmä. Ottaisitte faktoista selvää ennen kuin alatte vänkäämään. Terve järkikin sanoo, että ei kerran laskutettuja rahoja voi asiakkaillekaan palauttaa. Siitähän seuraa inflaatio. Tai se toinen flaatio.

Lilius on täysin oikeassa sanoessaan, että valtio ei ole ollut hyvä omistajaohjaaja. Olen täysin samaa mieltä, vaikken tiedä, mitä omistajaohjaus on. Luotan miehen sanaan, ja Mikael Lilius on eittämättä mies. Enemmän kuin Jyri Häkämies, tai ehkä yhtä paljon. Hankala sanoa, kun emme ole vielä osuneet samalle saunavuorolle.

Todistin aiemmin aukottomasti Lilius-inhossa olevan kyse siitä, että näette hänessä itsenne. Ette te häntä vihaa – vaan itseänne. Olette kaikki niin perkeleen ahneita. Häpeäisitte.

Kirjoittaja ei ole enää kannustinloukussa.

4 kommenttia

Komeetta tulee

13.4.2009 08:59

Herra Oksa,
Onko juttunne tarkoitus tyrehdyttää keskustelu heti alkuunsa? Kaikki vain lukemaan Nykysuomen Sanakirjaa ja viisastumaan?

Sieltä se Herra Oksakin löytyy: "Hhmmm, omistajaohjaus..?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

sparebank

21.4.2009 22:42

miksi vapaavuori on niin helsinki keskeinen ei päästä sukaria vihdin nummelaan lupasin rakentaa espoon sipoon liitoksen halki metron jos saan 5 ha liitetyistä maista ja samalla se menis ehkä ideaparkkiin vihtiin ettei liikenne lisääntyisi ?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

sparebank

21.4.2009 22:47

kumpi oli ensin muna vaiko kana ?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

olavisaatana

19.5.2009 22:39

http://olavisaatana.blogspot.com/

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi