Venla Niemi

Mestarisuunnistaja.

Venla Niemi on koukussa suunnistamiseen, koska se haastaa fyysisesti ja älyllisesti.
Venla Niemi on koukussa suunnistamiseen, koska se haastaa fyysisesti ja älyllisesti.

Tampereen pyrinnön suunnistajasankari Venla Niemi aloittaa tänä vuonna kilpailemisen aikuisten sarjassa.

Miten suunnistaja treenaa talvella?

"Lähinnä juosten. Lisäksi teemme mäkilenkkejä ja voimaharjoittelua. Pirkkahallissa käymme tekemässä ratatreenejä. Moni pyrkii käymään talvella etelässä suunnistamassa, koska Suomessa on aika ikävää kahlata."

Voitit nuorten maailmanmestaruuden vuonna 2008. Miten se tapahtui?

"Mä en osannut odottaa sitä, joten ei ollut paineita. Olin ensimmäistä kertaa nuorten MM-kisoissa silloin. Se oli sopivan haastava maasto, ja onnistuin olemaan hyvässä kunnossa."

Loiko voitto paineita?

"Nyt pitää jo pystyä urheilemaan ajattelematta sitä. Aikuisten sarjassa koitokset vasta alkavat."

Kaveeraatko Minna Kaupin kanssa?

"Ehkä nyt voisi sanoa, että joo, kun pääsin maajoukkuetoimintaan mukaan. Olemme olleet parilla leirillä yhdessä. Hän on sen verran näkyvä persoona, että kisapaikalla hänet aina huomaa."

Minne eksyt?

"Jos nyt ikinä mihinkään eksyisi, niin sittenhän sieltä voisi tulla pois. En eksy koskaan – paitsi välillä televisiokanaviin."

Olet harrastanut lampaiden kasvatusta kesäisin. Syötkö pääsiäisenä lammasta?

"Joo! Lammas on ihan herkkuruokaa. Niitä omiakin tuli aina syötyä. Ne teurastettiin syksyllä ja jaettiin. Ne oli nimettyjä, ja sitten arvuuteltiin, että minkä niminen lammas oli ruokapöydässä."

Minkä firman mainokseen suostuisit ensimmäisenä?

"Nyt tuntuu, että minkä vaan. Mikä vaan sponsori kelpaisi, vink vink! Ehkä mieluiten terveyttä edistävien tuotteiden mainoksiin."

Yle näyttää ensi kesänä entistä enemmän suunnistusta. Katsooko sitä kukaan?

"Vaikea vastata, koska kyllähän kaikki mun tutut katsovat. Kovasti keskustellaan siitä, pitäisikö suunnistusta muuttaa mielenkiintoisemmaksi seurata. Tähän mennessä kukaan ei ole keksinyt sellaista keinoa, että siinä ei samalla muutettaisi koko urheilulajin luonnetta."

Opiskelet bioteknologiaa. Mikä sinusta tulee isona?

"Yksi mahdollisuus on solututkija. Kyllä sieltä yrityksiinkin voi työllistyä. Olen kiinnostunut siitä, miten ihminen toimii, ja voisinko tehdä jotain ihmisten hyväksi. Monet kysyvät miksen sitten halua lääkäriksi, mutta siinä joutuisi käsittelemään verta ja kaikkea."

Mitä sanot ihmisille, joiden mielestä suunnistus ei ole urheilua?

"Jos niin sanoo, ei tiedä, mitä suunnistus on. Jos nyt ralliurheilukin on urheilua. Ehkä epäilijöiden pitäisi kokeilla lajia."

1 kommentti

Arkhimedesses

1.1.2012 09:46

Jos suunnistajat juoksisivat bikineissä niin johan tulisi kiinnostuneita! Vertailkaas nyt vaikkapa lentopallon ja RANTAlentopallon kiinnosstavuuseroja ;)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi