Mökkilomakausi on huipussaan, ja niin myös lomalaisten luontofiilistely. Viime viikkoina somen uutisvirrassa ei ole voinut välttyä varsinkaan sienihehkutukselta. Heinäkuu onkin ollut poikkeuksellisen hyvä sienisadon kannalta, ja nyt aloittelijankin kannattaa uskaltaa vilkaista piennarta pidemmälle, laittaa converset tuplasolmulle ja ottaa askel polulta metsään.
Sateinen alkukesä on tuonut päänsärkyä juhannusjuhlijoille ja festarikävijöille, mutta sienirihmastojen näkökulmasta se on aiheuttanut todelliset metsäbileet. Maan päälle nousevat sienet ovat valtavien rihmastojen näkyvä osa. Sienet ovat rihmastoille mitä kukat ovat kasveille – ne vastaavat itiöiden leviämisestä. Sienirihmastot levittäytyvät koko metsän maaperään, ja kasvaakseen ne tarvitsevat kunnolla kosteutta. Kuivuminen pysäyttää rihmastojen kasvun, ja silloin myös itse sienien kohoaminen estyy. Sade on siis mannaa sienille!
Kärpässieni, tatti, herkkusieni – siinä monen tietous sienten kirjosta. Moni jopa pelkää sieniä, eikä ihme. Koulussa pelotellaan myrkkysienillä, vaikka Suomessa metsä olisi täynnä herkullisia syötäviä sieniä, joista muu maailma maksaa kunnon hinnan. Sienestystä on kuitenkin helppo kokeilla, varsinkin runsaan sadon aikana.
Kanttarelli on kuningas
Hyvänä sienivuonna sienestystä voi kokeilla muutamalla helpolla yleisellä ruokasienellä, joiden valmistuksessa ei tarvitse turhia stressata. Kesällä näitä ovat kanttarelli ja tatti. Syksyllä tattien lisäksi kannattaa kokeilla ainakin suppilovahveroita ja mustatorvisieniä.
Erityisen yksinkertainen aloittelijan sieni on kanttarelli, viralliselta nimeltään keltavahvero eli Cantharellus cibarius. Kanttarelli on keltainen torvimainen sieni, joka nousee sienisadon varhaisessa vaiheessa, tänä vuonna jo touko-kesäkuussa, ja sitä esiintyy lokakuuhun saakka. Sienen ulkonäkö on helposti tunnistettava. Kanttarelli on päältä päin munankeltuaisen keltainen, sen jalka kermanvaalea. Altapäin katsottuna näkyvät kanttarellin haitarimaiset poimuiset heltat. Kanttarelli tuoksuu miellyttävästi kermaiselta ja voiselta. Kanttarellin tunnistamiseksi ei tarvitse olla asiantuntija, eikä sen kaltaisia vaarallisia myrkkysieniä Suomessa esiinny.
Kanttarelli kasvaa varsinkin polkujen varsilla ja koivikoissa, joissa se maastoutuu koivun varistamiin keltaisiin lehtiin. Kanttarellin kerran havaittuaan kannattaa pysähtyä ja katsoa ympärilleen. Sieniä esiintyy usein kehämäisessä ympyrässä, jonka läpimitta saattaa olla useita metrejä. Kunnon kehän löytyminen tuntuu kuin taianiskulta – ei ihme että varhaisempina aikoina sienikehiä pidettiinkin noitien tekeminä.
Kanttarellit nousevat usein samalla paikalla vuosi toisensa jälkeen. Hyvät sieniapajat ovatkin usein jopa perintätietoa, eikä ahkerista sienestäjistä saa välttämättä irti kunnon vinkkejä hyville sienipaikoille. Helsinkiläisenkään ei silti kannata heittää hanskoja tiskiin, vaan ottaa rohkeasti ratikka Keskuspuistoon, tai bussi vaikkapa Pikkukosken, Vuosaaren, Mellunmäen tai Paloheinän metsiin. Isommat sienimetsät löytyvät heti kaupungin rajamailta Sipoonkorvesta ja Nuuksion kansallispuistosta.
Metsästä lautaselle
Sienireissulle mukaan kannattaa ottaa kauppakassi tai ämpäri, johon sienet kerätään. Sienet ovat usein hieman multaisia tai roskaisia ja ne täytyy ennen käyttöä ‘siivota’. Tätä urakkaa helpottaa huomattavasti, jos suurimmat roskat rienistä rapsuttelee jo metsässä. Tähän ei tarvitse erikoisvarusteita, vaan terävien sieniveisten sijaan paras työkalu on tavallinen muovinen kertakäyttöveitsi, jolla voi poikkaista multaisen osan sienen jalasta, ja jonka kärjellä voi pyyhkäistä pois isoimmat lehdet lakin päältä.
Kerätyt sienet kestävät kylmässä muutaman päivän. Ne kannattaa säilyttää jääkaapissa avonaisessa astiassa – umpinaisessa pussissa tai rasiassa ne muuttuvat nopeasti niljaisiksi. Sienet voi myös pakastaa, ja silloin kätevintä on paistaa ne ennen pakastamista pannulla ilman voita säilymisen takaamiseksi.
Sieniherkkuja on moneen makuun, mutta yksinkertainen herkku on paistaa kerätyt kanttarellit voin ja sipulin kanssa. Lopuksi pannulle voi lorauttaa kermaa maun mukaan. Tuloksena on ihana muhennos, jota voi kasata vaikkapa rapsakan paahtoleivän päälle.
Paistettaessa sienistä haihtuu paljon nestettä, joten parasta on heittää sieniä pannulle reilusti, parin kunnon kourallisen verran. Sienien paistamisessa vallitsee koulukuntajako – vuosien ajan on kiistelty paistetaanko sienet kuumennetussa voissa, vai lisätäänkö voi vasta nesteen haihduttua sienistä. Parasta kokeilla molemmin päin, tulos on joka tapauksessa herkullinen!