Yona - Miss Väärinymmärretty

Laulaja-lauluntekijä Yona työstää vauhdilla uutta levyä. Samalla hän toivoo maailmanloppua, tahtoo maistaa citykania, puolustaa romanikerjäläisiä eikä haluaisi enää puhua uskosta. Pitäisikö häntä uskoa?

Aitauksessa pönöttää kaksi apaattista ponia. Niitä tekisi mieli ruokkia, mutta kyltti kieltää. Viereinen mökki näyttää autiolta. Oikaisen puskan kautta tapaamaan Yonaa, oikealta nimeltään Johanna Louhivuorta, 27 ja liukastun kengänpohjaan liimautuneeseen vaahteranlehteen. Lopulta iPhonen 3G-yhteys katkeaa. Viimeisin todiste olinpaikastani jää johonkin Kumpulan ja Vanhankaupungin välimaastoon. Jos kuolen, varikset ehtivät nokkia ruhoni ennen kuin kukaan löytää sitä.

Minä löydän muusikon, hän odottaa isolla sillalla. Vajaat kolme vuotta sitten hän tuijotti näissä maisemissa masentuneena ikkunasta siirtolapuutarhaa. Pilvet liikkuivat, Yona ei. Hittibiisin Pilvet liikkuu, minä en alkupamaus oli siinä.

Nyt Yonan jalkojen alla pulppuaa merenlahti. Vesi näyttää paksulta ja ruskealta kuin lihakastike. Vastarannalta tuijottaa koppavana Helsingin keskusta. Hän katsoo sitä inhoten.

Maajussi vai urbaani jazzmuusikko?

Yona on asunut koko kesän sähköttömässä, ystävän omistamassa mökissä Lammassaaressa. Saareen pääsee vain pitkospuita. Yöpakkasten myötä on alkanut tulla kylmä, joten Yona on taas koditon.

"Mussa on kaksi puolta. Toinen käy klubeilla ja feattaa raplevyillä. Toinen laulaa lavalla ilman kenkiä ja inhoaa kaupunkia", Yona puhisee rynkyttäessään mökin ovea auki.

Paksu savu täyttää mökin. Muusikko yrittää saada tulta hellaan. Kuistilla sinnittelee ruukussa hiljalleen paleltuva chilipaprika.

Lempinimeä Yona käytettiin jo yläasteen käytävillä. Silloin hän kulki tumma tukka krepattuna. Yllä oli verkkopaita, jaloissa skedekengät, joiden päälle oli vedetty villasukat.

"Olin seurakuntanuori. Mulla oli hirveä tarve olla erilainen. Yritin käännyttää ihmisiä käytävillä."

Yonan passissa lukee syntymäpaikkana Itävalta. Vaikka hän on lapsuudessaan asunut niin Oulussa kuin Kuopiossakin, ei teini-ikäisenä Helsinkiin muuttanut Yona ajattele olevansa mistään kotoisin.

"En ole kaupunkilainen. Toisaalta en maajussikaan", hän punnitsee.

Itävallassa Yonan helluntailaiset vanhemmat olivat lähetystyössä. Juuri siksi muusikko on uskispiireissä otettu innolla vastaan. Maailmanparannusvinkkien lisäksi Yonalta on mediassa kyselty jumalasuhteesta.

"Todellisuudessa se uskisjuttu alkoi joskus lukiossa lähteä, kun musahommat veivät eteenpäin."

Helluntailaista Yonassa on vielä paljon jäljellä, vaikkei hän yhteisöön samaistukaan.

"Koko musiikkitouhu on lähtenyt siitä. Helluntailaisuudesta on peräisin se, että arvostan romanikulttuuria."

Romanikerjäläisiä puolustava muusikko? Aihe on Yonalle vakava.

"EU:ssa on iso ihmisryhmä, joiden syrjiminen on ihan ok. Ne ovat pakolaisia siinä missä muutkin."

Entä Suomen romanit? Yona myöntää kulttuurin sisällä olevat ongelmat, kuten yhteisön suvaitsemattomuus ja ahdasmielisyys.

"Se muuttuisi integroimalla heidät paremmin osaksi yhteiskuntaa. He putoavat koulutusympyrästä, sillä heitä katsotaan vinoon jo peruskoulussa. Se ei ole heidän syynsä vaan meidän."

Pikarakkaus

Palataan viime kevääseen. Ulkona sataa vettä. Asa on kutsunut Yonan feattaamaan Pitkäsen Matin alkuvuodesta 2012 ilmestyvälle debyyttilevylle. Yona on matkalla studiolle ja kiroaa, että on valinnut valkoisen paidan. Siitä näkyy läpi ja hiukset kastuvat.

Tullessaan studiolle hän juoksee suoraan mikrofoniin kiinni ja alkaa laulaa. Yona ei huomaa heti, että tuleva mies, Matti Pitkänen, ei irrota katsettaan Yonasta.

"Sitten me lähdettiin panee", Yona katkaisee yliromanttisen mielikuvan, mutta väittää heittoa heti perään vitsiksi.

"Parin päivän päästä soutuveneessä päätimme mennä naimisiin."

Vielä huntua ei ole vedetty päähän. Yona ei edes kanna sormusta, vaikka on kihloissa.

Hän on ollut naimisissa kerran aiemmin. Entinen aviomies Kalevi Louhivuori on olennaista mainita siksi, että he olivat naimisissa viisi vuotta, joiden aikana Yonan ura alkoi. Kalevi oli säveltämässä tai sovittamassa lähes jokaista kappaletta.

"Mutta ei enää. Olen vaihtanut koko työskentelymetodin. Teemme kaiken orkesterin kanssa. Meillä on myös harpisti mukana."

Ulkona on hämärtynyt. Mökissä on jo lähes pilkkopimeää, on aika lähteä. Yona kokoaa kirjoja, levyjä, kuppeja, vaatteita. Lähdemme pitkospuita tavaroiden kera. Yona jatkaa väliaikaiseen Kallion-kotiin.

"Juuri tuota arvostan miehessä", Yona rykäisee, kun nostan osan kamoista harteilleni bussin kaartaessa ajotieltä pysäkille.

"Mutta mä en ole mikään feministi", hän tarkentaa.

Mikä siinä olisi niin pahaa?

"Mulla ei ole tarvetta vähätellä sukupuolten välisiä eroja. Niitä on. Mä tarvitsen miestä elämässäni."

Selvä. Ennen kuin bussi tulee, Yona maistaa vielä vähän savukkeestani.

"Herättääkseni muistoja", hän tarkentaa.

"Ei maistunut oikein miltään."

Haaveena kuulla viimeiset hengenvedot

Ruovesi, Pirkanmaa, pari kuukautta kihlautumisesta. Kello on yhdeksän aamulla. Yona herää sydän hakaten aseen laukaukseen pihalla. Pamauksen takana on Matti, joka on herännyt jo aamuyön tunteina.

"Siitä reissusta ei tullut mitään syötävää."

Joskus Yona lähtee metsästysreissulle mukaan. Metsässä ihmisestä tulee eläin. Riistan perässä hiipiessä aktivoituvat sellaiset lihakset, joita muuten ei tule käytettyä.

"Mua oksettaa muovinen jauhelihapaketti kaupan hyllyllä. Haaveenani on ampua itse liha jota syön."

Ajatus eläimen ampumisesta pelottaa. Itse ammuttuun syntyy suhde, kun kuulee eläimen viimeiset hengenvedot. Yksi iso elukka riittäisi koko talveksi.

"Mikä parasta, puolet tapetusta eläimestä ei lentäisi roskiin kuten ylijäämälihat kaupan hyllyiltä."

Ruoka on Yonalle tärkeä aihe, sillä aiemmin hän dyykkasi purtavansa. Nykyään siitä on tehty vaikeaa, ja nyt kun muusikko tienaa opiskeluaikoja paremmin, ei ole edes tarvetta dyykata. Silti se on Yonalle sydämen asia. On naurettavaa, että ruuan ottaminen roskiksesta rinnastetaan varastamiseen.

Nykyisin Yona syö myös lihaa.

"Mutta jos en pysty ampumaan eläintä, en varmaan pysty syömään enää lihaa ollenkaan."

Tervetuloa talouskriisi!

Viikko haastattelun jälkeen Yona istuu jakkaralla meikattavana ja tuijottaa kattoon.

"Ihan kauheeta, otetaan lisää, mä voisin näyttää vielä paljon nätimmältä", hän töksäyttää nähtyään kamerasta ensimmäiset kuvat.

Uudelta levyltä on valmiina viisi kappaletta. Se tulee ulos syksyllä 2012. Tuotos kulkee työnimellä Kaikki on niin hyvin.

Ensimmäistä levyään Yona valmisteli ensin Emi Musicin kanssa, mutta vaihtoi nopeasti Timmion Recordsille.

"Pienempi levy-yhtiö on mun juttu. Timmionilla kaikki äänitetään analogisesti, eli musa kuulostaa levyllä samalta kuin livenä."

Toinen levy Vaikenen laulaen ilmestyi viime keväänä.

"Multa on kysytty, mikä kiire mulla on. Että joka vuosi ilmestyy jotain. Ei tämä musta ole paljon."

Ensimmäisestä levystään Yona sai vuoden 2010 Emma-tulokkaan pystin.

"On näitä muitakin", hän nauraa ja esittelee diplomeja, joita on elämänsä aikana kerännyt.

"Ties mistä kissanristiäisistä."

Yona on ammattimuusikko: sen kuulee jo äärimmilleen hiotusta äänestä. Musiikilla Yona elää, vaikkei leipää tulisikaan vielä pöytään riittävästi ilman apurahoja.

Pop & Jazz Konservatoriossa hän opiskeli viisi vuotta, pitkään ja hartaasti, vaikkei se tuntunut omalta jutulta. Kenties jämptillä kasvatuksella on tekemistä itsekurin kanssa. Eihän kiltin tytön olisi sopinut olla drop-out.

Mistä tullaan takaisin helluntailaisuuteen. Kysyn suoraan, onko hän uskovainen.

"En. Olen saanut jostain oudon uskovaisen artistin leiman. Se on mainittu niin monessa lehtijutussa."

Kun ensimmäinen levy ilmestyi, uskiskanava Radio Dei innostui Yonasta.

"Ne oli että ihanaa gospelia! Yritin sanoa vastaan, mutta ei se ketään kiinnostanut."

Ei hän negatiivisesti uskoon suhtaudu. Hän haluaa huomauttaa, että on lähtenyt helluntaiyhteisöstä lätkimään omasta halustaan.

"Kaikki yliluonnollinen ei liity uskoon. Ajattelen esimerkiksi, ettei vuoden 2012 ennustukset voi olla ihan hömppää. En usko, että tulee maailmanloppu, mutta toivon, että jotain tapahtuu. Se olisi oikein."

Toive kohdistuu tietenkin kulutusyhteiskuntaan. Yonaa ei huoleta talouskriisi. Hän ajattelee, että jokainen soppa on itse keitetty ja siksi se pitää myös niellä.

Kutsu kanipaistille

Hymyillessään ja meikattuna Yona näyttää vähän Scarlett Johanssonilta. Kun tulimme Lammassaaresta, osa tunnisti bussipysäkillä hyräilevän naisen. Tätä laulaja ei itse tajunnut.

"Jos joku tulee puhumaan, mä ajattelen, että aha joku kaverin kaveri. En ole tajunnut että on ihmisiä, jotka tunnistavat ääneni koska ovat ostaneet levyni. Tai jos joku tuijottaa, mietin, että onko mulla tukka huonosti."

Kun uusi levy on valmis, Yona aikoo lähteä Matin kanssa Keski-Aasiaan hengailemaan puoleksi vuodeksi. Sitä ennen on tekemättä ainakin kolme biisiä. Samalla hän aikoo keskittyä ratsastusharrastukseen Tuomarinkylän Ratsastuskoulussa. Niin ja laittaa ruokaa Matin kanssa.

Seuraava riista löytyy läheltä.

"Citykanipaisti", Yona kertoo ja levittää tyynesti puuteria.

Odotan vitsin huipentumista.

"Ei kun ihan oikeasti. Parempi tapa se on kuin lahdata niitä ja heittää jorpakkoon! Lisäksi ne maistuu kuulemma tosi hyviltä. Niistä saa loistavan illallisen. Haluatko tulla syömään?"

Tarjous on niin ainutlaatuinen, että harkitsen sitä vakavasti.

---

Yona keikalla Helsingin Nosturissa 18.11.

---

Puhdistetaanko Itämeri laulamalla?

Japanilainen kirjailija ja vaihtoehtolääketieteen tohtori Masaru Emoto on kehittänyt teorian, jonka mukaan saastunut vesi on mahdollista puhdistaa soittamalla sille musiikkia. Teoria perustuu hado-värähtelyyn. Hado merkitsee hienojakoista, tietoisuuteen liittyvää energiaa.

Emoto on pyrkinyt todistamaan, kuinka laulu resonoi vesimolekyylien kanssa siten, että kokonainen vesistö on mahdollista puhdistaa äänen avulla. Laulun tulisi olla korkeavärähteistä, sellaista, johon vesi reagoi positiivisesti. Emoto on pyrkinyt esittämään vesikidekuvilla todisteita siitä, että vesi reagoi ympäristömme tapahtumiin niin positiivisesti kuin negatiivisestikin.

Teorian inspiroimana Yona aikoo vielä joskus perustaa Sing to the water -tapahtuman, jossa Itämeri puhdistetaan keräämällä tuhansia ihmisiä sen ympärille.

Lähteet: Masaru Emoto, Veteen kätketyt viestit ja Veden salainen elämä (Michael-Kirjat 2005).