Grandpop

Kuusi vuotta sitten Lemonator herätti huomiota lähinnä jättimäisillä sitruunapuvuillaan ja veikeillä taiteilijanimillään. Ensimmäisellä Kiteen keikalla oli neljä maksanutta katsojaa ja portsari keskeytti keikan jo kuudennen biisin kohdalla, koska bändi soitti liian kovaa. Nykyään Larry Crane on vain Lasse Kurki, joka keksii edelleen biisejä suihkussa ja polkupyöräillessä. Yhtyeen kolme viimeistä levyä ovat saaneet poikkeuksetta häkellyttäviä arvosteluja.

"Olemme aina olleet kriitikoiden suosiossa. Mä ainakin kaipaan yleistä hyväksyntää ja nyt on huojentunut olo, kun olen saanut hyvää palautetta uudesta levystä."

Mikseivät levyt siltikään myy?

"Soitamme vaihtoehtorokkia. Samantyyliset ulkomaiset bändit myyvät Suomessa vain muutaman tuhat levyä. Olemme iloisia, jos menee

3 000 levyä kaupaksi. Jos ei myy ihan vitusti, niin mua kiinnostaa vain, että myy sen verran, että levy-yhtiö antaa rahaa seuraavaankin levyyn."

Edellinen levy, The Waltz, myi Suomessa 7 000. Gimmel on myynyt jo yli kymmenen kertaa enemmän.

"Se on vain niin, että kahden tähden levyt myyvät paljon enemmän kuin viiden tähden levyt. Haasteellista on tehdä musiikkia, josta pitää sekä Jari Sillanpään levyjä ostanut perheen äiti että äärimmäisen kriittinen pophumanoidi. Hyvillä melodioilla on jo lähellä."

Niin. Lemonator kuulostaa ihan peruspopilta.

"Haastavinta on saada musa kuulostamaan vaivattomalta, siltä että kuka tahansa pystyisi tekemään tätä. Vaikean musiikin duunaaminen ei vaadi suurta lahjakkuutta. Kunhan vain soittelee kummallisia sointuja ja laittaa yhteen biisiin kymmeniä osia. Sitä ei kukaan tietenkään tajua, koska se on täyttä paskaa."

Lisääkö ikä tuskaa? Uusi levy pursuaa surkuttelua ja melankoliaa.

"On vitun paljon helpompaa laittaa mollisointuja peräkkäin ja surra jotain asiaa kuin olla oikeasti iloinen. Peruspirteän, äärimmäisen hyväntuulisen popbiisin tekeminen on kaikkein vaikeinta. Akustisella kitaralla kauniin mollisävellyksen tekeminen ei vaadi oikeasti muuta kuin vähän vituilleen menneen päivän. Ja otimme paljon viinaa levyn tekemisen aikana, jotta sen tahdissa voisi paitsi erota myös dokata."

Sä eroat kuulemma usein levynteon aikana.

"Jo kolme kertaa. Se on huolestuttava tendenssi. Olen miettinyt, että teenkö sitä tahallani. Totta kai haluaisin, että suhteet kestäisivät, mutta kyllä eron jälkeen biisien teko on helppoa."

Sittenhän sulla on laatikot täynnä materiaalia.

"Teen biisejä ihan vitusti. Mulla on himassa satoja aihioita. Mutta olen perfektionisti ja saatan kirjoittaa kahdetkymmenet sanat yhteen biisiin. Koitin We’ll Be the Flowers on Our Grave -kappaleeseen seitsemää eri kertosäettä ennen kuin olin tyytyväinen. Nyt, kun on mukava elämäntilanne, olen tehnyt biisejä, jotka kuulostavat huolestuttavasti aikuisrokilta. Celine Dion tai Robbie Williams voisi laulaa niitä."

Vaikuttaa pahalta.

"Mua pyydetään usein häihin laulamaan. Se on kiusallista. En ole mikään trubaduuri eikä biisejäni voi häissä laulaa, kun niissä on aina parisuhde jotenkin viturallaan. Päätin tehdä kevään aikana vain biisejä, joita voi soittaa häissä."

Kaiken lisäksi sä näytät ihan Jimi Tenorilta.

"Et ole ensimmäinen joka sanoo. Kadulla joku tulee useasti moikkaamaan luullen mua Jimiksi. Yksi tyyppi kerran jopa suuttui, että mikä sua Jimi vaivaa, kun Lontoossa olit niin hyvää jätkää ja nyt et muka tunne mua."