James Dean Bradfield on esimerkki siitä, ettei menestyvän bändin laulajan tarvitse olla laiha ja meikattu seksisymbooli. Manic Street Preachersin edellinen levy This Is My Truth Tell Me Yours (1998) myi maailmanlaajuisesti yli kaksi miljoonaa, Suomessakin 30 000.
Manic Street Preachers on promotoinut uutta Know Your Enemy -albumia tempauksilla: helmikuussa levyltä julkaistiin kaksi ennakkosingleä samana päivänä, ja yhtye teki paluun estradille Kuuban Havannassa. Karl Marx Theatren yleisössä istui myös Fidel Castro, joka seuraavana päivänä tarjosi yhtyeelle lounaan.
"Haluaisin pyytää Castron mukaan studioon", tukholmalaishotellin sohvalla istuva MSP:n laulaja-kitaristi James Dean Bradfield hymyilee. "Hän voisi laulaa vaikka biisin otsikolla Bomb The USA."
Sitten hän vakavoituu: "Kuubaa on helppo arvostella. Se on köyhä maa, jossa on paljon ongelmia. Kovin vähän puhutaan siitä, miten Kuubassa on rahapulasta huolimatta pidetty huolta sosiaali- ja terveydenhuollosta sekä koulutuksesta."
Poliittisten lausuntojen sekä basisti Nicky Wiren epäortodoksisten poplyriikoiden vuoksi MSP on saanut älykköbändin leiman.
Manics on aina alleviivannut työväenluokkaisuuttaan ja korostanut brittiyhteiskunnan Labour-Tories -kahtiajakoa.
Jos nyt tapaisit baarissa 20-vuotiaan James Bradfieldin, mitä ajattelisit hänestä?
"Haluaisin sanoa hänelle, että ota tuo säikähtänyt ilme kasvoiltasi ja opettele katsomaan ihmisiä silmiin. Sinä et ole maailman ainoa epävarma ihminen. Rauhoitu hyvä ystävä."
"Onnekseni olen kuitenkin diplomaattinen luonne. Liialla rehellisyydellä loukkaa helposti muita ihmisiä, eikä henkinenkään väkivalta ole milloinkaan arvokasta. Rehellinen ihminen ei näe itseään pidemmälle."
Diplomaatin taidoista Bradfield antaa käytännön esimerkin, kun levy-yhtiön promoottori astuu yllättäen huoneeseen. Lauseensa keskeyttänyt James tuijottaa häntä.
"Onko kaikki okei?" Bradfield kysyy äänenpainolla, josta tajuaa hänen tarkoittavan: ´mitä sinä ajattelisit jos minä törmäisin koputtamatta huoneeseesi.´ James jatkaa: "Siinä tapauksessa, voisitko ystävällisesti antaa meidän olla rauhassa."
Kanelisilmissään, tummine hiuksineen ja parransängessä James Bradfield näyttää enemmän italialaiselta pizzakokilta kuin walesilaiselta rokkarilta.
"Olen työväenluokkaisen perheen kasvatti. Menin töihin 14-15 -vuotiaana. Olin tekemässä lyijykattoja. Kamalaa duunia. Kaiken lisäksi inhoan korkeita paikkoja. Ellen soittaisi rockbändissä, haluaisin työskennellä metsässä. Luonnon keskellä."
Manicsien levyillä Bradfield tulkitsee Nicky Wiren joskus hyvin sensitiivisiä lyriikoita, joita voisi nimittää antimaskuliinisiksi. Mutta ruokapöydässä James on raavas mies.
"En tosiaan ole mikään kasvissyöjä. Minulle opettiin jo lapsena, että liha tekee vahvaksi. Meillä syötiin torstaisin lammasta ja sunnuntaisin pihviä. Enkä ole tuntenut tarvetta muuttaa tapojani, BSE ei ole vaikuttanut ruokailuuni mitenkään."
Cokista juova Bradfield kaivaa Marlborot esiin ja filosofoi savun seasta.
"Suurin suosiota koskeva harhaluulo on, että se tekisi ihmisestä onnettoman. Tietysti joku tunnistaa kadulla, mutta halutessaan voi elää hyvin tavallista elämää. Kaikki on itsestä, omasta käytöksestä ja asenteesta kiinni. En ole kateellinen tavallisille kadunmiehille."
Mikä on oudoin itsestäsi kuulema huhu?
"Sellainen juttu, jossa väitettin minun pitävän Richey Edwardsia vangittuna ullakollani. Ihmisillä on uskomaton mielikuvitus."
Manic Street Preachersin albumi Know Your Enemy julkaistaan 19. maaliskuuta.