Helileijaa te tunteita ja tuoksuja huokuvat digitaali-ihmiset. On Sunnuntai, mutta ei ihan mikä tahansa Sunnuntai. On äitienpäivä! Hyvää äitienpäivää siis kaikille emoihmisille ja sen mielisille!

Kuukausi on jälleen vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta. Pahiten mielensä pahoittaneet ryytyneet sielut ovat saaneet hetken pysytellä koloissaan nuolemassa takapuolensa alueelle syntyneitä haavoja ja valmistelevat itseään jälleen seuraavaan kertaan. Vihaiset katseet ja internetin välityksellä ilmaistut hel-vetin tärkeät mielipiteet muuntautuvat edellistäkin tärkeämmäksi kaaokseksi, jossa kukaan ei voita. Ah, tätä digitaaliaikakautta. On se niin mukavaa!

Eilinen sen sijaan oli täynnä pettymyksiä. Ensin Suomi hävisi Latvialle jääkiekon MM-kisoissa 3-2, josta itseään Petteri Sihvosmaisesti "vuosisadan jääkiekkotietäjä"- tittelillä kutsuvat digitaalitaliaivot innostuivat aivan totaalisesti ja lyttäsivät Suomalaisen jääkiekon perusteitta maan rakoon. Heh, menkää katsomaan suomalaista junttikuulaa, jos oikeasti haluatte nähdä jotain traagista.

Tuossa onkin sitten aika selkeästi mainittu se, miksi eilinen oli entistäkin surkeampi päivä. Pääasia, että oli edes kaljaa. Tuo jokavuotinen taiteellinen syöpä laskeutui ydinsaasteen tavoin jälleen mieliimme, korviimme ja televisiovastaanottimiimme, vaikka kukaan ei sitä pyytänyt. Oli nimittäin €uropliisujen finaali Kööpenhaminassa. Tunnetaan myös nimellä Politiikkaviisut. En edes voi sanoin kuvailla, millainen taiteen massamurha on kyseessä. Voisin kirjoittaa tästä vaikka kokonaisen Harry Potter- tyyppisen saagan, enkä varmasti siltikään saisi kaikkea haluamaani tuotua esille. Joku musiikillisesti purkkapoppiin puutunut €uropliisuvalopää saattaa sanoa, että "eihän sitä ole pakko katsoa" ja on siinä aivan oikeassa. Tosiasia on kuitenkin se, että nykymaailmassa ja mediassa ei yksinkertaisesti tuon kaltaisilta asioilta voi pysyä piilossa, niin se vaan on. Joka toinen hehkuttaa sosiaalisessa mediassa sitä kuinka Seinäjoen pojat pääsivät nyt finaaliin aivan jäätävän rumalla kappaleella. Ei hyvä helvetti se on oikeasti aivan sanoinkuvaamattoman huono kappale. Muita esiintyjiä kuulin vähän niin kuin taustamusiikkina, joten niihin en varsinaisesti voi ottaa kantaa, mutta jos pelkästään Suomen musiikillinen itsemurha saa ihmiset menemään päästään sekaisin, on silloin oltava jotain todella pahasti pielessä. Todella.. todella.. pahasti. pielessä.

Varmasti kyseessä on monille myös tietynlainen perinne, joka on ollut jo vuosia tapana toteuttaa, piittaamatta siitä, minkälaisia esiintyjät ovat. Kuulostaa kyllä ihan mukavalta tavalta viettää aikaa läheistensä kanssa, ei siinä mitään. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että tällä tapahtumalla ei ole musiikin kanssa mitään tekemistä. Ei sitten niin minkäänlaista osaa taikka arpaa. On mielestäni erityisen surullista, että joskus tuota oikeasti voitiin kutsua laulukilpailuksi ja jokainen maa erottui omintakeisella esityksellään muista ja niissä korostettiin monesti oman maansa kulttuurillisia arvoja. Eikös se kuulostakin vähän siltä, mitä sen pitäisikin olla? Mutta ei, kun nykyään kaikki ja tarkoitan nyt oikeasti KAIKKI esiintyjät ja kappaleet ovat sitä samaa massapaskaa, mikä tulee korvista ja perseestäkin ulos jo pelkästään kävelemällä kaupingin läpi. Kappaleet ovat aneemisia, elämäänsä kyllästyneiden studiotyöntekijöiden kymmenen minuutin paskaisia rävellyksiä, johon jälleen kerran joku täysin musiikillisesti taidoton persenaama määkii päälle ja autotuneen rinnastettavat efektit ja korjaukset luovat niin yleisölle, kuin artistillekin illuusion siitä, että he olisivat oikeasti hyviä. Uskallan väittää, että jos esimerkiksi nämä eiliset esiintyjät laitettaisiin vuoron perään laulamaan raakaa, puhdasta ja rehellistä karaokea, tyhjenisi kyseinen tila yleisöstä hyvinkin äkkiä.

Lisäpäänsärkyä tähän farssiin tuo se pisteytyslogiikka. Toki on ymmärrettävää, että kun musiikillinen panostus on niin pieni ellei olematon, on pisteet annettava poliittisesti tärkeille maille, jotta ei vain syntyisi kansainvälistä selkkausta. Mutta jos nyt kuitenkin pitäisi pala kurkussa, kyynel silmässä ja ase ohimolla sanoa, että kyseessä on edes jonkinsortin laulukilpailu, niin silloin sen pisteytyksen pitäisi myös olla rinnastettu siihen kilpailun alkuperäistarkoitukseen. On mielestäni huvittavaa, että politiikallakin on näin suuri osuus tällaiseen taidefarssiin.

Oikeasti. Tällaisessa maailmassako me elämme? Maailmassa, jossa sana 'taide' on vain häilyvä käsitys ja politiikka jyrää peräti lasten hiekkalaatikkoleikeissäkin. Maailmassa, jossa ulkonäkö on rehellistä taitoa tärkeämpi asia. Miettikää, että ette tule koskaan tietämään, miltä yksikään euroviisukappale kuulostaa, kun kaikki tulee nauhalta. Jopa siellä finaalilavalla. Kyll, jopa siellä. En malta (kauhulla) odottaa, mitä seuraavat vuodet tuovat mukanaan. Koska tulee oikeasti se piste vastaan, jossa oikeasti punon sen hirttosilmukan ja teen itsestäni kattojojon? En epäile sen olevan kaukana, on tämä niin typerä ja aneeminen maailma, jotta vähemmästäkin ihminen vähintään alkoholisoituu pahemman kerran.

Onneksi on yksi ihminen maailmassa, joka keinoja kaihtamatta luo paremman mielentilan. Hänen nimensä on Äiti ja nyt painun onnittelemaan häntä tästä taakasta, jonka olen hänelle luonut. Tee sinäkin niin.

Seuraavaan kertaan...

Kirjoitettaessa soi Kenny Wayne Shepherd - True Lies