Niin sanotun pitkän viikonlopun jälkeen on sunnuntain kunniakis hyvä ottaa hetki happea ja syventyä asioihin, jotka olemassaolollaan aiheuttavat sekä myötähäpeää, että tietynlaista surkuhupaisaa, päässä soivaa hekotusta aiheuttaen laajan skaalan erilaisia tuntemuksia vitutuksesta... noh, vitutukseen. Tuntemuksia, joita ei edes jaloviinalla huuhdota. Heh. Tällaisten asioiden johdattelemana on jälleen mukavaa palata arkeen, jossa pölyinen toimistopöytä odottaa, kitkerän katkeruuden sävyttämän kahvikupin kera ja viikonloppuna loton sydäntänikin olemattomammat voitot kalvavat edelleen mieltä. Töihin se on taas s**tana mentävä :-).
Rasiallista!
Tuossa tulin miettineeksi teknologian kehitystä ja sen vaikutusta meihin ihmisiin ja siihen, kuinka me kanssakäymme muiden kädellisten kanssa ja kuten monien muun asian ohella, tuokin kehityskäyrä näyttää nokian myyntituloksiakin surullisemmalta. Toisiinsa suhteutettuna toki. Jos mietitään sitä, mitä tuo tekninen kehitys on meidän elämiimme sosiaalisessa muodossa tuonut, ei siinä voi kuin päätänsä pudistella ja mennä sohvan nurkkaan istumaan sikiöasentoon ja itkeä. Se, että teknologia kehittyy, on itsessään oikein hieno asia ja se luo uusia mahdollisuuksia, sekä helpottaa ihmisten elämää. Surullista siinä on se, että tuo helpotus on aivan liian suuri. Ei tarvitse kuin katsoa ulos ikkunasta, niin tietää mitä ajan tässä takaa. Sosiaalisesta kanssakäymisestä on tullut käytännössä vain ja ainoastaan digitaalista. Hyvin harvoin tuolla oikeasti näkee enää nuoria tai sen enempää vanhempiakaan ihmisiä nauttimassa esimerkiksi tästä meille suodusta normaalista poikkeavasta lämpimähköstä maaliskuun säästä. Ja vaikka näkisikin, niin puhelimet ja padithan siellä on suurimmalla osalla kädessä, milloin mikäkin keskusteluohjelma tai SoMe- palvelu auki. Varsinaisesta, asiallisesta keskustelusta ei ole tietoakaan. Ei sillä, että sen enempää olisin tehnyt aiheesta empiriistä tutkimusta, mutta näkeehän tuon päällekin päin. Me Suomalaiset olemme muutenkin jo niin epäsosiaalista kansaa parhammillammekin, että tuollainen täyslamaannus ei voi yksinkertaisesti tehdä hyvää kenellekään. Äkkiseltään kun ajattelee, niin käytetyin tapa uusiin ihmisiin tutustumisessa on joko facebook, kik- messenger tai jokin vastaavanlainen palvelu. Ja jos eivät nuo ole itsessään jo tarpeeksi sanoinkuvaamattomia tapoja tutustua yhtään kehenkään niin lisättäköön siihen vielä käytännössä seuranhakupalveluksi tarkoitettu Tinder.
Voi hyvänen aika.
Tuo palvelu ei ole välttämättä kaikille niinkään tuttu, mutta tiivistettynä se toimii siten, että voit tehdä sinne käyttäjän, määritellä ikähaarukan sekä sukupuolen ja jopa sen, kuinka pitkältä matkalta muita henkilöitä haetaan. Sieltä voit sitten selailla muiden profiileja ja periaatteessa pelkän naamakertoimen perusteella päätellä, onko ihminen mielestäsi kiinnostava vai ei. Voi kyllä kuulkaa, siihen ollaan tultu. Enää ei mennäkään ulos tapaamaan uusia ihmisiä, tai sitä ainakin tehdään todella vähän. Nykyään ei tarvitse kuin painaa paria nappia niin saat eteesi listan sinua mahdollisesti kiinnostavista henkilöistä. Voi hyvä helvetti. Hommahan toimii siis siten, että ainoat asiat jota tiedät näistä henkilöistä, on ikä, sukupuoli, kuinka monta kilometriä teillä on välimatkaa ja sen, MITÄ YHTEISIÄ KIINNOSTUKSEN KOHTEITA TEILLÄ ON FAECBOOKISSA!! Ja tällä menetelmällä perustetaan oikeasti pariskuntia. Jos sana 'pinnallisuus' pitäisi määritellä, niin olkoot se sitten tiivistettynä sanaan Tinder. Myönnettäköön, että kokeilin jokin aika sitten itsekin kyseistä palvelua nähdäkseni, mistä se järjetön hype oikein johtui. Tosiasia on se, että nauroin ääneen sille, kuinka surullista puuhaa se oli. Voit selata vaikka 150 eri profiilia sen enempää kiinnittämättä huomiota muuhun, kuin heidän ulkonäköönsä ja sinä itse päätät, tykkäätkö vaiko et. Tuon applikaation tehtävä on sitten yhdistää sellaiset henkilöt, jotka ovat toistensa profiileista tykänneet jonka jälkeen avautuu chat mahdollisuus, jossa sitten "syvällisempi tutustuminen" voi alkaa. Tarkoittaen siis sitä, että selvitetään, mennäänkö teille vai meille?
Tuo on varmasti ihan hyödyllinen kapistus joillekin joilla ei varsinaisesti ole minkäänlaisia sosiaalisia standardeja, mutta pakostikin mieleeni juolahtaa ajatus siitä, että minne ovat jääneet ne klassiset tavat hankkia seuraa kiinnostavista ihmisistä? Kohottaahan se varnasti itsetuntoa, kun joku internetissä tykkää profiilistasi (tai oikeastaan mahdollisuudesta päästä tanssimaan vaakamamboa kanssasi), mutta kyllä itse ainakin arvostan selkeästi enemmän sitä, että oikeasti otetaan itseä niskasta kiinni ja kerätään se rohkeus menemällä ulos ja tutustumalla ihmisiin käyttämällä omia sosiaalisia taitoja. Joita meiltä Suomalaisilta siis luonnollisesti löytyy!
En tahdo itseäni nostaa jalustalle, tai varsinaisesti kehuskella, mutta esimerkkinä vain tuli eräs oma kokemukseni mieleen. Tuossa pari kuukautta takaperin nimittäin kävin eräässä vaateliikkeessä katsomassa uutta nahkatakkia ja siellä takkia minulle myi sellainen oikein nätti ja pirteä tyttö ja sanoinkin kaverilleni lähestulkoon heti, mitä olin tuosta naisesta mieltä. Myöhemmin samaan kauppakeskukseen palattuani koin pakottavaa tarvetta päästä sanomaan nuo ajatukset ääneen myös hänelle ja samalla kokeilla omia sosiaalisia rajojani. Marssin siis tähän samaiseen liikkeeseen ja kyseisen myyjän uudelleen tavattuani heitin kaikki korttini pöytään ja kysyin suoraan, lähtisikö tämä kanssani joskus ulos. Tarinan alun hienoudesta huolimatta, se sai suht brutaalin lopun, josta ei paljoa jälkipolville jää kerrottavaa.
Aikaisempia kirjoituksiani lukeneina voitte varmasti kuvitella, että tällaiselle kivisydämmelle tuollainen tilanne on äärimmäisen vaikea ja varmasti ihmettelette myös sitä, miksi näin tein. Niin ihmettelin minäkin. Pointtihan tuon koko tarinan kertomisessa on se, että mieletäni tuollaista pitäisi tapahtua enemmän. Ei nyt ehkä varsinaisesti juuri tuollaista, mutta tuon tapaista. Mennään ulos ja pyritään tutustumaan ihmisiin tavalla, joka meille on luontevaksi luotu ja loppujen lopuksi teknologialla tapettu. Pitää uskaltaa mennä sinne epämukavuusalueelle ja kokeilla niitä rajoja, koska rajojen rikkomisesta ne parhaimmat onnistumisen tunteet tulevat. Uskokaa tai älkää.
Jokainen kirjoittaa oman tarinansa, omilla metodeillaan. Sitä en voi kenenkään päähän valitettavasti vasaralla takoa. Mutta se, mitä tahdon tehdä, on rohkaista muita konttaamaan sieltä digitaaliluolistaan haistelemaan keväistä ilmaa uusia kokemuksia ja tuttavuuksia hankkien.
Sei ole niin vaikeaa, kuin miltä se tuntuu.
