Kyllä! Jokseenkin noin puoli vuotta on vierähtänyt edellisestä verkkomediaöykkäröinnistä mutta hei, ei se haittaa sillä viimeksi kirjoittamani juttu vaati vähintäänkin itseltäni jo pientä palautumista, sikäli kun siinä raavittiin jo niin paljon pintaa syvemmälle, että se vei kaikki mehuni kirjoittamisesta.
Ajattelin, että huipulla olisi hyvä lopettaa, sillä juurikin tuo edellämainittu kirjoitukseni sai sosiaalisessa mediassa armottoman määrän huomiota ja sitä nostettiin esille sielä sun täälä jopa esimerkillisenä kasvukertomuksena. Tämän ilmiön nähtyäni, ajattelin ihan tosissani laskeutua barrikaadeilta ja keskittyä vaihteeksi johonkin muuhun, kuin mielensäpahoittajakansan ahdisteluun.
Mutta mikäs mies se sellainen on, joka luovuttaa vaikka taistelu ei ole edes alkanut? Jos toiseen maailmansotaan on uskominen, niin tuohon kuvaukseen sopinee jokseenkin esimerkiksi Ranskalainen mies. Heh, badumtss.
Näiden kuukausien aikana on tapahtunut jos jonkinlaista. Olen muuttanut asunnosta toiseen, käynyt varsin lähellä henkistä, sekä fyysistä loppuunpalamista ja taistellut omien ajatusteni sekä fantasioideni kanssa saadakseni ne kuolemaan.
Joulu oli erityisen raskasta aikaa, sillä kaupanalalla työskentelevänä sain monien muiden rinnalla venyä äärimmäisyyksiin ja niiden yli. Siitä kuitenkin selvittiin, mutta se herätti peräti vihaakin laajempia tuntemuksia. Rupesin miettimään ihmisen alistuneisuutta materialismille ihan yleisessäkin muodossa.
Olen nimittäin saanut sekä läheltä, että hieman kauempaa todistaa, kuinka tietyt yksittäiset ja jopa täysin turhat tekijät vaikuttavat ihmisten ostopäätöksiin. Itse kuulun ihmiskuntaan, jossa hintansa väärtiä on ainoastaan musiikkiin liittyvä laitteisto. Esimerkiksi olen täysin valmis maksamaan hyvästä äänentoistojärjestelmästä vaikka 2500 euroa, mutta silloin kyse on mielestäni sijoituksesta. Tuollaiset laitteistot kuitenkin palvelevat käyttäjäänsä pitkään, eikä niitä tarvitse ostella muutaman vuoden välein uusia, toisin kuin esimerkiksi puhelinteollisuudessa. Sama pätee toisaalta myös esimerkiksi naisten käsilaukkuihin, mutta silti niitä ostetaan lähes kuukausittain, koska mikään ei vain riitä. Keräilijät on sinänsä taas asia erikseen, sillä tiedän useita ihmisiä, jotka omistavat useitakin kalliita kitaroita, mutta ero tässä on se, että yleensä keräilijällä on myös varaa. Useimmilla näistä rytkyistä tuhansia euroja vuodessa maksavilla henkilöillä ei useimmiten ole varaa.
Nyt olen kuitenkin ruvennut kiinnittämään huomiota sellaiseen turhamaiseen ilmiöön, jossa etenkin naispuoliset henkilöt panostavat satoja euroja johonkin helvetin laukkuun, jossa on jonkun tietyn vatipään valekullatut nimikirjaimet. Eihän siinä, voisin itsekin käyttää ties kuinka paljon rahaa esimerkiksi kitaraan, mutta ensinnäkään minulla ei välttämättä ole varaa juuri siihen Gibsonin Custom Les Pauliin ja toiseksi minun ei ole mikään pakko omistaa juuri sitä parasta mahdollista. Ei ainakaan juuri tällä hetkellä. Tälläkin hetkellä renkutan menemään akustista Landolaa, joka ei todellakaan ole sieltä parhaimmasta päästä, mutta se on aivan täysin toimiva luuttu, eikä kukaan tule minua siitäkään arvostelemaan. Ja jos tulee niin noh, tiedätte kyllä että maihari odottaa :-).
Toki tiedossa on, että naisten kulttuuri pohjautuu pitkälti arvostelulle. Siksi he ovatkin pahimmillaan niin huonoa seuraa. Sosiaalinen paine pakottaa naispuolisen henkilön panostamaan ulkonäköön ja muotiin, mutta mielestäni se tapa panostaa on aivan järjettömän sairas. Rahaa palaa enemmän, kuin köökin (aah) itserakkaissa kappaleissa ja laatu on pääpiirteittään tasan ja tarkkaan samaa "made in Taiwan"- nahkaa, kuin se viereinen laukku, joka muuten maksoi 200 euroa vähemmän, koska siinä ei lukenut mic...möc..kyrs(?) tai mikä v**** lie pilipaliukko, joka itseään artistiksi kutsuu.
Mikä ensinnäkin antaa oikeuden edellä mainitulle suunnittelijalle hinnoitella ne kauppakassinsa niin helvetin kovilla hinnoilla, että repeää Björn Wahlroosillakin perse? Oma käsitykseni tällaisten muoti-ilmiöiden osalta on karrikoidusti seuraavanlainen:
Jossain on joku tyyppi, joka piirtää paperille visionsa laukusta (tai kengästä) ja sanoo että tämä tehdään nahkasta ja siinä lukee minun nimeni. Tiedoksi muuten, että näin on tehnyt 153456 muutakin saman vision saanutta ukkelia, eli ei, et ole artisti tai visionääri, olet ihan sama luuseri, kuin aina ennenkin. Sitten nämä yhdessä yössä riplatut ideat toimitetaan johonkin tehtaaseen köyhässä maassa, jossa työvoima on mahdollisimman halpaa, jonka jälkeen tuo kyseinen kahden (2) markan laukku hypemarkkinoidaan nuorten naisten keskuuteen niin, että jopa köökki (aah) jää jalkoihin. Hintalapusta puhumattakaan.
Eihän siinä, ei se ole tyhmä joka myy, vaan se joka ostaa. Silti on päivästä toiseen ihmeteltävä, että mikä helkkari siinä 450 euron laukussa ensinnäkin maksaa ja mikä siinä kiinnostaa ostajaa, kun se ei lähtökohtaisesti eroa käyttötarkoitukseltaan pätkääkään siitä 150% halvemmasta mallista. Kyse on siis mielestäni tekopyhän imagon ylläpitämisestä. Voin nimittäin sataprosenttisella varmuudella sanoa, että edellä mainitun tuotteen ostaja ei luultavasti tiedä paskan vertaakaan kyseisestä tuotteesta, sikäli kun sokeana vain katsoo, että siinä on jonkun liibalaabaukon nimikirjaimet, josta hän on kuullut joltain, joka on kuullut joltain jne. Puskaradio, fuck yeah!
Jumalauta. Ei helvetti.
Ps. Itse ostin kerran kengät, jotka maksoivat 100 euroa ja voin kertoa, että pelkästään se oli jo mielestäni aivan liikaa yhdestä v****n kenkäparista. Eikä muuten kiinnostanut missään vaiheessa pätkääkään, onko kyseessä nyt lacoste vaiko jo yläasteellakin mainetta niittänyt McKinleyn vaelluskenkä.
Teille kaikille naishahmoille siis tiedoksi. Käyttäkää vähäiset rahanne johonkin muuhun, sillä voin kertoa kaikkien miesten puolesta että ensinnäkään me emme tiedä hevonvittuakaan siitä, mikä rytky siinä olalla roikkuu ja toiseksi meitä ei oikeasti kiinnosta. Otan osaa niille, jotka elävät suhteessa, jossa näitä kyseisiä rytkyjä joutuu ostamaan päästäkseen edes sänkyyn nukkumaan, puhumattakaan sitten muista samantyyppisistä vaakamamboon viittaavista aktiviteeteista.
Valoja päälle.
