Asiaa elämästä, musiikista ja kaikesta siltä väliltä. Tatuoidun apinan tarinoita maailman menosta. Kokemuksia ja näkemyksiä harrastelijamuusikon statuksella kulkevan rokkarirentun elämästä. "Live long, live legendary!"
And as you lay sleeping with your,
your eyes softly shut I will be,
Cleaning my gun, cleaning my gun
Hyvää katkeruuden sävyttämää sunnuntaita.
Ei, en pelkää myöntää sitä. Sisälläni velloo katkeruus. Jotenkin tuntuu, että se on ollut sielä jo hyvin kauan. Ehkä alusta alkaen, mutta nykyään tiedostan sen aikaisempia vuosia paremmin ja olen sinut sen kanssa. En varsinaisesti tiedä, mistä se juontaa juurensa, mutta se on aika ajoin jopa käsinkosketeltavaa. Voiko sille tehdä jotain? Ovatko nämä kahleet poistettavissa vai pitääkö sen kanssa vain opetella elämään?
Katkeruus on sairaus, epäilemättä. Ihminen, joka siitä kärsii, menettää pitkällä tähtäimellä uskonsa hyvyyteen ja kaikkeen siihen, mikä voisi tehdä ihmisestä onnellisen oli se sitten mitä tahansa, eikä jaksa oikeastaan edes katsoa kaikkia niitä kortteja, joita elämä ihmiselle jakaa. Valitettavaa on se, että loppujen lopuksi se ei vaadi paljoa. Ainakaan omassa tapauksessani, mutta luulenkin, että mitä suurempi vaikutus ympärillä ja elämässä tapahtuvilla asioilla on henkilökohtaisella tasolla "mitättömyydestään" huolimatta, sitä suurempi todennäköisyys siihen, että se jo valmiiksi kaikkien meidän sisällä piilevä katkeruus nousee pintaan. Enemmän tai vähemmän. Ennemmin tai myöhemmin.
Tämä nyt ei varsinaisesti ole mikään järin hyvä myyntipuhe, eikä se ole tarkoituskaan. Mielestäni vain yhä useampi ihminen kärsii vähintäänkin lievästä katkeruuden suolaisesta elämyksestä. Etenkin näin vuoden pimeimpänä aikana.
Monille on varmasti vaikeaa käsittää, miten vasta reilu 20-vuotiaan ihmisen suusta voi tulla tällaista juttua, mutta tosiasia on se, että nuoresta iästäni huolimatta olen nähnyt ja kokenut paljon ja niiden johdattelemana ja muovaamana istun nyt tässä kuluneessa tietokonetuolissani Chris Cornellin lausuessa syviä ja voimakkaita sanoja akustisella kitaralla säestäen ja kirjoitan siitä mitä tunnen, nään ja olen vuosien varrella oppinut.
Tragikoomistahan tässä on se, että vielä noin vuosi sitten tilanne oli täysin päinvastainen. Uskoin siihen, että asioilla on tapana järjestyä ja pikemminkin kehoitin muita seuraamaan minua tässä ajattelutavassa. Lopputuloshan olikin sitten ilmeisesti merkki universumilta, että ei kannata. Koomisuus tässä piilee siinä, että tämä oma periaatteeni ja omat uskomukseni purivat minua ikävästi perseeseen ja jätti jälkeensä palasiksi revityn sielun ja heikoilla jäillä tasapainoilevat uskomukset. Tarkennettuna; tein itse itsestäni sen ihmisriekaleen, joka tänäkin päivänä olen.
Shame on me.
So come pull the sheet over my eyes,
so I can sleep tonight.Despite, what I've seen today
Taas on viikko vierähtänyt ja tämän isonaamaisen apinan virtuaalinen lyijykynä on pysynyt visusti pimennossa, mutta nyt on tullut jälleen aika häiriköidä rauhallisia ihmissieluja tarpeettomalla, mutta samaan aikaan itserakkaasti kuvailtuna luovuutta pursuavalla tekstinpätkällä. Tällä kertaa yllättävän paljon suosiota saanut blogini käsittelee musiikillisen taiteenluomisen tärkeintä ja symbolisoivinta ominaisuutta; sanoituksia. Tämä ominaisuus on monien artistien ja bändien "bread & butter", kuten Ameriikoissa sanotaan. Lyriikat luovat useimmiten kappaleelle sielun ja antaa sille samanaikaisesti merkityksen. Lyriikat ovat se asia, joka saa kuuntelijat pysähtymään ja miettimään tarkemmin mistä on kyse, sillä niihin on useimmiten todella helppo samaistua.
Breathe in, breathe out, let your heart scream and shout.
Itse olen kirjoittanut sekä sovittanut sanoituksia jo muutamia vuosia ja olen tullut siihen lopputulokseen, että tällaiselle ihmisrauniolle se on selkeästi vapauttavin ja monipuolisin terapiamuoto. Toki jokaisella on oma tyylinsä purkaa mieltä painavia asioita, eikä missään nimessä ole yhtä oikeaa tapaa, mutta henkilökohtaisella tasolla uskallan sanoa, että tämä on niistä selkeästi paras. Uskaltaisin väittää, että yksikään koulutettukaan terapeutti ei saa minulle sellaista keveyttä aikaiseksi, kuin ajatusten purkaminen kynän ja paperin avulla. Toivon mukaan niitä olisi kohta myös kuultavilla, jotta muutkin pääsisivät kuulemaan mitä minulla on sanottavaaa ja mitä olen vuosien varrella kokenut.
Vaikka tämä konsepti saattaa vaikuttaa hieman masentavalta ja jopa jossain määrin itsetuhoiselta, niin kerrottakoon sen verran, että se on jotain aivan muuta. Tämän takia tämänkertainen kirjoitukseni on otsikoitu sanoilla "Creative therapy" ja mielestäni se kiteyttää asian todella hyvin.
Avain onnellisuuteen
Olen joskus sosiaalisessa mediassa painottanut sitä, kuinka tärkeää oman ja miksei myös muidenkin hyvinvoinnin kannalta on jakaa asioita ja kertoa pahasta olostaan muille ja mieleni siitä ei ole muuttunut, ainoastaan tapa tehdä se on hieman ottanut uudenlaista suuntaa. Joskus saattaa vierähtää tuntejakin siinä, että istun sohvan reunalla tyhjän vihkon, sekä kynän kanssa ja annan kaiken ahdistuneisuuden ja synkkyyden vuotaa runollisuuden muodossa ulos. Olen myös huomannut, että elämäni on nykyisin paljon valoisampaa, kun on se oma juttu jolla saa päänsä tyhjäksi synkistä ajatuksista. Olen aika varma, että monien ihmisten aggressiivisuus ja vihainen luonne johtuu nimenomaan siitä, että he eivät tarkalleen tiedä, kuinka he käsittelisivät ikäviä asioita ja ajatuksia. Liian monet pitävät pahan olon sisällään, kun eivät tiedä mitä sillä tekisivät ja silloin kaikki kasaantuu ja purkautuu yhtenä isompana ja paljon ikävämpänä asiana kaikkien nähtäville.
I need a lift, I need shake, I need to find another chance that I can take
Jos viime kirjoituksessani mainostin, että älkää antako epäonnistumisten johtaa teitä elämässä eteenpäin, niin tällä kertaa opetuksena toimii luonnollisesti se, että olkaa avoimia. Ei tarvitse keksiä pyörää uudelleen, mutta miettikää rauhassa, mikä on teille sellainen asia, jonka olette todenneet helpottavan monissa vaikeissa tilanteissa. Oli sitten vaikka juoksulenkki, puunhakkuu tai ristikoiden täyttäminen, niin muistakaa aina käyttää niitä elämän positiivisia asioita ja luokaa niistä itsellenne sellainen mukavuusalue, johon tietoisesti pyritte pääsemään joka kerta kun tuntuu, että elämä on yksi pitkä ja kivinen tie. Voin luvata, että ennemmin tai myöhemmin löydätte sen oman "luovan terapian" ja voitte paljon paremmin.
Kirjoitukseni poikkesi tällä kertaa hieman tieltään, mutta se tuskin haittaa. Tärkeintä on se, että viesti menee perille. Ja kunhan tosiaan saan sitä omaa tuotantoa ääniteltyä, niin ymmärrätte ehkä tämänkin kirjoituksen pointin hieman selkeämmin.
Näin viikonlopun ja ennenkaikkea sunnuntain kunniaksi on aika jälleen päräyttää pientä tekstin pätkää siitä kiinnostuneille luettavaksi. Otsikko itsessään saattaa antaa tekstistä monille todella aggressiivisen sekä vihaisen kuvan, mutta tosiasia on, että tekstin sisältö on todellakin jotain muuta.
Life is a series of opportunities. Whether or not you use them, is up to yourself.
Kuten yllä näkyvä symboliikkaa huokuva kuva kertoo, niin tämänkertaisen blogikirjoituksen aiheena on tiivistettynä yrittämisen, epäonnistumisen ja pohjalta nousemisen tiivis yhtälö nimenomaan musiikin maailmassa ja miksei myös elämässä yleensäkin. Monille etenkin viimeinen käsite: "pohjalta nouseminen" on yllättävänkin vieras termi ja siksi myös moni täysin kykeneväinen ja lahjakas muusikonalku jää kansalta näkemättä ja kuulematta.
It's a long way to the top, if you wanna rock 'n' roll
Lähes 20 vuotta eri instrumentteja soittaneena olen itse kohdannut jos jonkinlaisia motivaatioon, onnistumiseen ja etenemiseen liittyviä kriisejä ja lukemattomat kerrat mielessäni on pyörinyt kysymys: "onko kaikki tämä oikeasti sen arvoista?". Joka kerta olen kuitenkin yrittämisen ja sen myötä onnistumisen kautta pitänyt kiinni siitä, mikä on todistetusti pitänyt minua kasassa, kun elämä on riepotellut puolelta toiselle. Olen matkani aikana oppinut, että luovuttaminen heijastuu ihmisen yleiseen hyvinvointiin, sillä luovuttamalla muutamien epäonnistumisten jälkeen se pitkään jo muutenkin muhinut kipinän tynkä sammuu ja elät elämääsi jälkeenpäin tuntien itsesi jollain tapaa keskeneräiseks, vaikka et sitä varsinaisesti tiedostaisii. En toki väitä, ettäkö rajojensa ulkopuolelle olisi missään tapauksessa hyvä mennä, jos ei tekeminen tunnu hyvältä - sehän on päivänselvää.
Aion purkaa tätä jossain määrin hieman sekavaa tekstiä teille lukijoille luonnollisesti omakohtaisten kokemuksieni ja henkilökohtaisen pohjalta nousemisen kautta.
Häämuusikkkona ja muutenkin biletapahtumissa soittavana olen kuullut mielipiteitä ja palautteita laidasta laitaan ja useimmiten palautteen antaja on yleisöstä puoliksi lavalle kontannut noin keski-ikäinen mieshenkilö, joiden pääpointtina on usein se, kuinka bändi on hänen mielestään huono, koska settilistalle ei kuulu Irwin Goodmanin tuotannosta kuin kappale nimeltään "Juodaan viinaa". Palautehan tuokin, mutta voiko sitä oikeasti ottaa tosissaan? Uskaltaisin väittää, että ei, tai ainakaan itse en näissä tapauksissa muuta kuin nyökkää jä hymyile. Edellinen esimerkki on toki sikäli hieman ontuva, sillä tarinamme sankarin palaute ei varsinaisesti ole niinkään itse soittotaitoon liittyvä, mutta oletan ett ymmärrätte pointtini.
The closer you stand to the fire, the more it burns
Kuten meillä kaikilla varmasti on jo tiedossa, niin muiden ihmisten mielipiteiden ei saa antaa painaa vaakakupissa liian paljoa, mutta joskus tulee tilanteita, joissa sanat kirjaimellisesti satuttaa ja hämmentää niin paljon, ettei oikein tiedä mitä pitäisi tehdä. Hieman yli vuosi sitten sisällä asuvani muusikko todisti tämän avoimin silmin. Niihin aikoihin laulaminen julkisesti oli minulle vielä suhteellisen uutta ja myönnettäköön, että olin niin syvällä lapsen saappaissa, että näin jälkikäteen tämä kokemus on tuonut oikeasti jopa positiivisia asioita, toisin kuin silloin. Hääkeikalla ollessani sain luonnollisesti illan mittaan ja soiton jälkeen palautetta eri henkilöiltä ja siitä tapahtumasta jäi tapansa mukaan erittän hyvä tunnelma. Little did I know, there was a storm coming. Muutama viikko tämän jälkeen sain tuoreen häätriomme eräältä osapuiolelta noin puolen tunnin mittaisen läksytyksen siitä, kuinka hänen mielestään en osaa laulaa ja soittaminen kanssani tuntui jopa hieman väkinäiseltä. En tietenkään osannut tällaista aavistaa, kun siitä ei mitään merkkejä aiemmin ollut ja siksi se ensinnäkin hämmensi minua todella paljon. Suurin tunnemyrsky, sekä kyseenalaistus kohdistui kuitenkin niiden sanojen sisältöön, jotka lopulta mursivat minut täydellisesti. Sisälläni velloi vihan, surun, epäuskon ja hämmennyksen aiheuttama mollivoittoinen myrsky ja ensimmäistä kertaa elämässäni en rehellisesti sanottuna tiennyt, miten asiaan olisi pitänyt suhtautua. Pari viikkoa tilannetta ja niitä kirveleviä sanoja puituani sisälläni kuitenkin syttyi vihan ja kostonhalun liekki, joka oli kaikessa negatiivisuuden sekä positiivisuuden ristiriidassa loppujen lopuksi juuri se asia, jota siihen aikaan tarvin. Kosto on toki todella vahva ja aggresiivinen sana, mutta sillä on hyvä kuvailla senhetkistä tunnetilaa. En antanut niiden asioiden ja sanojen enään kiduttaa minua vaan päätin, että täältä pesee - you'll see! Keskityin itseni ja laulamiseni kehittymiseen enemmän kuin mihinkään pitkään aikaan ja aivoni asettama "täältä pesee"- mentaliteetti oli suurehko tekijä joka kerralla, kun avasin suuni laulamisen muodossa. Hieman yli vuosi jälkikäteen olen oikeasti ja aidosti tyytyväinen siihen, että joku nousi barrikaadeille ja antoi minulle sekä itsestäni, että musiikillisesta osaamisestani lyhyen, mutta erittäin ytimekkään oppitunnin. Nykyään tilanne on jo hieman ottanut oikeaa suuntaa ja kyseinen henkilökin on huomannut harjoitteluni tuottaman hedelmän ja on oppinut sitä arvostamaan ja mikäs sen paremmalta voikaan tuntua?
Tiivistettynä tämänkertaisen kirjoitukseni pointtina on siis se, että kaikki me käymme joskus pohjalla, mutta eriasia on se, osaako ja haluaako sieltä nousta pois ja näyttää sekä itselleen, että muille kuinka paljon yhdellä ihmisellä voi oikeasti olla annettavaa.
Jos ja toivottavasti kun joku lukijoista samaistuu tähän tai on kokenut samankaltaisen tilanteen omassa elämässään tekemättä sille mitään, niin olkoon tämä edes jonkinlainen oljenkorsi kohti parempaa ja voittoisampaa huomista.
