Näin viikonlopun ja ennenkaikkea sunnuntain kunniaksi on aika jälleen päräyttää pientä tekstin pätkää siitä kiinnostuneille luettavaksi. Otsikko itsessään saattaa antaa tekstistä monille todella aggressiivisen sekä vihaisen kuvan, mutta tosiasia on, että tekstin sisältö on todellakin jotain muuta.
Kuten yllä näkyvä symboliikkaa huokuva kuva kertoo, niin tämänkertaisen blogikirjoituksen aiheena on tiivistettynä yrittämisen, epäonnistumisen ja pohjalta nousemisen tiivis yhtälö nimenomaan musiikin maailmassa ja miksei myös elämässä yleensäkin. Monille etenkin viimeinen käsite: "pohjalta nouseminen" on yllättävänkin vieras termi ja siksi myös moni täysin kykeneväinen ja lahjakas muusikonalku jää kansalta näkemättä ja kuulematta.
It's a long way to the top, if you wanna rock 'n' rollLähes 20 vuotta eri instrumentteja soittaneena olen itse kohdannut jos jonkinlaisia motivaatioon, onnistumiseen ja etenemiseen liittyviä kriisejä ja lukemattomat kerrat mielessäni on pyörinyt kysymys: "onko kaikki tämä oikeasti sen arvoista?". Joka kerta olen kuitenkin yrittämisen ja sen myötä onnistumisen kautta pitänyt kiinni siitä, mikä on todistetusti pitänyt minua kasassa, kun elämä on riepotellut puolelta toiselle. Olen matkani aikana oppinut, että luovuttaminen heijastuu ihmisen yleiseen hyvinvointiin, sillä luovuttamalla muutamien epäonnistumisten jälkeen se pitkään jo muutenkin muhinut kipinän tynkä sammuu ja elät elämääsi jälkeenpäin tuntien itsesi jollain tapaa keskeneräiseks, vaikka et sitä varsinaisesti tiedostaisii. En toki väitä, ettäkö rajojensa ulkopuolelle olisi missään tapauksessa hyvä mennä, jos ei tekeminen tunnu hyvältä - sehän on päivänselvää.
Aion purkaa tätä jossain määrin hieman sekavaa tekstiä teille lukijoille luonnollisesti omakohtaisten kokemuksieni ja henkilökohtaisen pohjalta nousemisen kautta.
Häämuusikkkona ja muutenkin biletapahtumissa soittavana olen kuullut mielipiteitä ja palautteita laidasta laitaan ja useimmiten palautteen antaja on yleisöstä puoliksi lavalle kontannut noin keski-ikäinen mieshenkilö, joiden pääpointtina on usein se, kuinka bändi on hänen mielestään huono, koska settilistalle ei kuulu Irwin Goodmanin tuotannosta kuin kappale nimeltään "Juodaan viinaa". Palautehan tuokin, mutta voiko sitä oikeasti ottaa tosissaan? Uskaltaisin väittää, että ei, tai ainakaan itse en näissä tapauksissa muuta kuin nyökkää jä hymyile. Edellinen esimerkki on toki sikäli hieman ontuva, sillä tarinamme sankarin palaute ei varsinaisesti ole niinkään itse soittotaitoon liittyvä, mutta oletan ett ymmärrätte pointtini.
The closer you stand to the fire, the more it burnsKuten meillä kaikilla varmasti on jo tiedossa, niin muiden ihmisten mielipiteiden ei saa antaa painaa vaakakupissa liian paljoa, mutta joskus tulee tilanteita, joissa sanat kirjaimellisesti satuttaa ja hämmentää niin paljon, ettei oikein tiedä mitä pitäisi tehdä. Hieman yli vuosi sitten sisällä asuvani muusikko todisti tämän avoimin silmin. Niihin aikoihin laulaminen julkisesti oli minulle vielä suhteellisen uutta ja myönnettäköön, että olin niin syvällä lapsen saappaissa, että näin jälkikäteen tämä kokemus on tuonut oikeasti jopa positiivisia asioita, toisin kuin silloin. Hääkeikalla ollessani sain luonnollisesti illan mittaan ja soiton jälkeen palautetta eri henkilöiltä ja siitä tapahtumasta jäi tapansa mukaan erittän hyvä tunnelma. Little did I know, there was a storm coming. Muutama viikko tämän jälkeen sain tuoreen häätriomme eräältä osapuiolelta noin puolen tunnin mittaisen läksytyksen siitä, kuinka hänen mielestään en osaa laulaa ja soittaminen kanssani tuntui jopa hieman väkinäiseltä. En tietenkään osannut tällaista aavistaa, kun siitä ei mitään merkkejä aiemmin ollut ja siksi se ensinnäkin hämmensi minua todella paljon. Suurin tunnemyrsky, sekä kyseenalaistus kohdistui kuitenkin niiden sanojen sisältöön, jotka lopulta mursivat minut täydellisesti. Sisälläni velloi vihan, surun, epäuskon ja hämmennyksen aiheuttama mollivoittoinen myrsky ja ensimmäistä kertaa elämässäni en rehellisesti sanottuna tiennyt, miten asiaan olisi pitänyt suhtautua. Pari viikkoa tilannetta ja niitä kirveleviä sanoja puituani sisälläni kuitenkin syttyi vihan ja kostonhalun liekki, joka oli kaikessa negatiivisuuden sekä positiivisuuden ristiriidassa loppujen lopuksi juuri se asia, jota siihen aikaan tarvin. Kosto on toki todella vahva ja aggresiivinen sana, mutta sillä on hyvä kuvailla senhetkistä tunnetilaa. En antanut niiden asioiden ja sanojen enään kiduttaa minua vaan päätin, että täältä pesee - you'll see! Keskityin itseni ja laulamiseni kehittymiseen enemmän kuin mihinkään pitkään aikaan ja aivoni asettama "täältä pesee"- mentaliteetti oli suurehko tekijä joka kerralla, kun avasin suuni laulamisen muodossa. Hieman yli vuosi jälkikäteen olen oikeasti ja aidosti tyytyväinen siihen, että joku nousi barrikaadeille ja antoi minulle sekä itsestäni, että musiikillisesta osaamisestani lyhyen, mutta erittäin ytimekkään oppitunnin. Nykyään tilanne on jo hieman ottanut oikeaa suuntaa ja kyseinen henkilökin on huomannut harjoitteluni tuottaman hedelmän ja on oppinut sitä arvostamaan ja mikäs sen paremmalta voikaan tuntua?
Tiivistettynä tämänkertaisen kirjoitukseni pointtina on siis se, että kaikki me käymme joskus pohjalla, mutta eriasia on se, osaako ja haluaako sieltä nousta pois ja näyttää sekä itselleen, että muille kuinka paljon yhdellä ihmisellä voi oikeasti olla annettavaa.
Jos ja toivottavasti kun joku lukijoista samaistuu tähän tai on kokenut samankaltaisen tilanteen omassa elämässään tekemättä sille mitään, niin olkoon tämä edes jonkinlainen oljenkorsi kohti parempaa ja voittoisampaa huomista.