Unholy Confessions

Kevät. Se nostaa pikkuhiljaa enemmän ja enemmän päätään. Niin myös minä. Kevät tuo tullessaan monenlaisia nautintoa aiheuttavia asioita. Se on sitä aikaa, kun ihmiset uskaltautuvat astua pikkuhiljaa ulos luolistaan vellottuaan ensin pitkän, pimeän aikakauden sisätiloissa turvautuen median, sekä television luomaan illuusioon laatukomediasta, jota ei näiden kuukausien aikana juurikaan viitsitä ulkomaailmasta etsiä.

Kevät. Sitä on kestänyt karkeasti arvioituna noin 10 viikkoa, jos tuon ajanlaskun tahtoo aloittaa surullisen kuuluisasta tipattomasta tammikuusta. On muuten yksi suurimpia valheita heti lauseen "olen lukenut, sekä hyväksynyt käyttöehdot" jälkeen. Tuosta kymmenestä viikosta kahdeksan luokittelen niin sanotusti koomisesti surulliseksi viikoksi.

Miksi?

median, sekä television luomaan illuusioon laatukomediasta, jota ei näiden kuukausien aikana juurikaan viitsitä ulkomaailmasta etsiä.

Siksi. Putous.

Tuo ohjelmaaformaatti, joka menettää viihdearvoaan vuosi vuodelta enemmän. Eikä suinkaan siksi, että se olisi huono ohjelma vaan siksi, että kun tuo kahdeksan viikkoa kestävä rummutus alkaa, niin varsin usein tekee mieli kaivaa se hieman jo pölyttynyt köydenpätkä ja somistaa kotiaan tekemällä itsestään lampunjatkeen. Tosikoille voin heti alkuun kertoa, että kyseessä on vain kuvainnollinen havainnollistaminen siitä, minkälaisia tunteita tuo ajanjakso minussa herättää. Enkä muuten varmasti ole tälläkään kertaa yksin.

Kaikki tietävät mikä on putous, mutta johtaakseni tarinaa eteenpäin, on se keskivertoa pienemmän äo:n omaaville selitettävä. Heh, vitsi vitsi. Kyseessä on siis Suomalaisista näyttelijöistä koottu 8:n henkilön ryhmä, joilla kaikilla on oma roolihahmo, jota he ovat noin vuodenpäivät valmiiksi hioneet. Mielestäni kulttuurillisessa mielessä oiken arvostettavaa taituruutta. Mutta se, mikä siinä ottaa niin kovastiäähän, että tekee mieli puhkoa omat korvakäytävät on se, että kun näiden hienojen hahmojen "punchlinet" leviävät sekunnissa kuin kulovalkea, niin seuraavan puolen vuoden ajan ei juuri muusta ole tietoakaan. Jokaikinen vuosi nuo samat, loppujen lopuksi todella huonot jutut esiintyvät julkisuudessa useammin, kuin köökki ja mielestäni se on ihan yhtä,- ellei enemmänki turhaa, kuin tuo edellämainitun "öööh!!"- eläimen julkisuus.

Miksi niitä s#@¤anan lauseita pitää suoltaa ja kuuluttaa joka paikassa, niin kuin olisi pyörä keksitty uudelleen? Ei kai kukaan tervejärkinen ihminen ajattele, että niiden koominen arvo eläisi vielä 150000:n toiston jälkeen, eihän? Kyllä sitä vähemmästäkin ymmärretään, että "sie hitoksee romahat" tai että kuule kun en tässä nyt sulle voi hyväksi läpäksi muuttua". Se on käsittämätön ilmiö. Jos yhtään helpottaa, niin miettikää asiaa siltä kantilta, jos meikäläinen juoksentelisi tuolla pitkin isoa kirkkoa ja huutelisin joka toiselle vastaantulijalle "Siwa - Se vähän parempi ruokakauppa." Pidemmän päälle se rupeaisi aivan varmasti vituttamaan niin, että kurkkujen ja ristiinnaulittujen smurffien sijaan parvekkeelleni lentäisi dynamiittia ja tappouhkauksia. Ei ketään kiinnosta kuunnella samoja kuluneita läppiä yhtään sen enempää, kun on oikeasti pakko (lue: niin kauan, kuin putous tv:ssä pyörii).

Se, miksi lause "mitä jäbä duunaa" on niin jumalattoman kova sana ympäri suomea, on puhtaasti se, että media maalaa siitä automaattisesti jotenkin mukamas hauskan vitsin, unohtamatta toki lisätä sitä typerännäköistä naamaa josta tuo lausahdus on saanut alkunsa. Itse katsoin noin yhden kokonaisen jakson kyseistä sarjaa tänä keväänä. Puolet ensimmäisestä, sekä viimeisestä jaksosta ja tuota finaalijaksoa katsoessani mietin, että nauraako tuo yleisö tuolla tosissaan vielä näille jutuille, vai pidetäänkö sielä kenties asetta ohimolla, jotta saadaan sille vielä viimeisen kerran jotain tekaistua koomista arvokkuutta? Itse itkin verta.

Arvostan kyllä suuresti näiden näyttelijöiden työtä, vaikka varmasti heitä sisimmässään vituttaa itseäänkin sanoa näitä samoja juttuja uudestaan ja uudestaan, mutta miksi puolet imatrasta myy vaikka sielunsa nähdäkseen Jussi Vatasen keikaroimassa turtleneck- villapaidassaan tienaten 2000€ joka kerta kun sanoo "mie romahan". Eikö se ole ihan arkipäivää siellä päin, että kotiäidit romahtelevat? Yhtäkkiä se onkin sitten hauskaa, kun sen kuulee tv-formaatin kautta.

Tulin - Nän - Kirjoitin.

Hyvää alkukevättä.

Ja loppuu se kasaan kuivuneiden punclinien viljely just ny!

On tullut jälleen se aika vuodesta, jolloin kunnioitetaan sitä tosiasiaa, että 96 vuotta sitten me Suomalaiset ansaitsimme itsenäisyytemme. Ansaitsimme vapaan maan. Se on hienoa, oikeasti. Arvostan sitä joka vuosi ja en voisi olla yhtään kiitollisempi siitä, että meillä on rauha, meillä on oikeus ja meillä on vapaus. Siitä kiitos kuuluu niin monelle ihmiselle ja taholle, että en edes lähde luettelemaan. Kaikki kyllä tietää sen sanomattakin.

On myös hienoa ja arvostettavaa, että sitä juhlitaan oikeasti todenteolla ja osoitetaan arvostusta sitä kohtaan. Meidän verorahoilla.

Eräs kaverini, kaikin puolin hieno ja sanavalmis mies päivitti tänään facebookissa pitkän pätkän itsenäisyyspäivään liittyen ja korostaakseni omia pointtejani, lainaan hänen tekstistään pätkän:

Silmäätekevät paistattelevat salamavaloissa, kättelevät teennäisesti ja keskustelevat sivistyneesti parempien ihmisten (TM) asioista, rahallisista leikkauksista, sekä ruoan kulinaristisista aspekteista, jotka lopulta lentävät kaaressa roskiin.

Tuon paremmin en itse olisi voinut sanoa. En tahdo kuulostaa siltä, että olisin katkera siitä, etten pääse linnan juhliin. Oikeasti, ei voisi vähempää kiinnostaa. Mutta eikö tämää juhla ole meidän kaikkien juhla? Mikä näille hovinarreille (lue: poliitikot) ja kaikenmaailman sekundajulkkiksille antaa minkäänlaisen oikeuden siihen? Mitä he ovat koskaan tehneet itsenäisyytemme saavuttamiseksi? Toki ihan yhtälailla Suomalaisia hekin ovat ja on tämä heidänkin juhlansa, mutta mikä antaa heille etuoikeuden näyttää muka-hyvältä ja hymyillä itsensä puuduksiin asti koko kansan seuratessa sitä tv:stä useamman tunnin ajan kommentoiden mauttomia pukuvalintoja ja hampaita kiristellen miettien, kuinka sinne paloi taas useita kymmeniätuhansia euroja verovaroja, jotka olisi helposti voitu käyttää lähestulkoon mihin tahansa muuhunkin oikeasti hyödylliseen.

Jos oltaisiin oikeasti aivan tarkkoja ja realistisia, niin vaikka veteraanikantamme onkin kuihtumaan päin, niin mielestäni heille sitä kiitosta pitäisi yksinoikeudella osoittaa. Ovathan hekin kutsuttuja ja useimmiten saapuvat paikalle kykenemisen mukaan, mutta kuka heitä varsinaisesti huomaa ja seuraa kun huomio kääntyy heidän sijaan cheekiin ja HIM:n Ville Valoon. Oksettavaa. Ja niin väärin. Mediaseksikkyydellä ei ole koskaan ollut, ei ole tänäkään päivänä, eikä pitäisi koskaan tulla olemaankaan mitään tekemistä itsenäisen Suomen kanssa.

Lisättäköön tähän vielä arkadianmäen tekopyhät paskiaiset, jotka kaikin voimin pyrkivät tekemään elämästämme vaikeampaa ja köyhempää. Päivästä ja vuodesta toiseen, kauhoen omaan taskuun kaiken mikä irti lähtee, tai vaikka ei lähtisikään, kaikki menee. Nään jo nyt mielessäni, kuinka Päivi Räsänen tärkeänä tepastelee 15 000 €:n tiskirätti ympärillään miettien miten hän voisi kieltää veteraanien pääsyn juhliin, koska hän on luonnollisesti heitä tärkeämpi, Käteisen Jyrki käsipuolessaan, jolla on yllään 24:n karaatin kultainen viitta ja mahdollisesti samaan kategoriaan kuuluva kruunu saapuvat haastattelupisteeseen, jossa he toistavat jo useita kuukausia etukäteen harjoiteltuja vuorosanoja nuollakseen Suomen kansan pers*ttä, jotta säästyvät ehkä jälleen vuodeksi eteenpäin tappouhkauksilta.

Anyway, rohkeista esimerkeistäni ja mielipiteistäni huolimatta tahdon toivottaa rakkaalle isänmaallemme hyvää 96-vuotissyntymäpäivää.

Olkaa varovaisia.