Helsingin Kaupunginteatterista tuttu näyttelijä Sari Siikander on nyt lauteilla Stella Polariksen improvisaatioteatterissa. Äkkiseltään mahdottomalta kuulostavan taiteenlajin olemuksesta kerrotaan Stella Polariksen sivuilla seuraavaa:
"Improvisaatio on teatteria, jossa ei ole käsikirjoitusta. Sen perussääntö on tuottaa ideat tässä ja nyt. Jokainen esitys on uusi ensi-ilta ja ainutlaatuinen teos. Kokonaisten tarinakokonaisuuksien improvisointi vaatii kaikilta sataprosenttista läsnäoloa ja kuuntelua. Lisäksi vaaditaan rohkeutta tuottaa ideoita, tarjouksia ja juonenkäänteitä meneillään olevaan tarinaan."
Sari Siikander, miten kuvailisit tunnetta improilussa parhaimmillaan? Entä pahimmillaan?
“Parhaimmillaan vastanäyttelijät saavat tuntemaan sinut neroksi, syntyy yhteinen flow. Pahimmillaankin impro on oman pelon voittamista ja yhteistä luomista.”
Mikä on suurin ero impron ja normaalin näyttelemisen välillä? Jännittääkö impro enemmän ennen lavalle menoa?
“Improvisaatiossa kaikki syntyy hetkessä ensimmäisestä impulssista ilman kuukausien harjoittelun tuomaa turvaa. Lava kuin lava, minua jännittää aina ja se on hyvä asia.”2
Mistä luovuus tulee?
“Tyhjästä päästä, rentoudesta ja siitä ettei yritä itse keksiä vaan kuuntelee vastanäyttelijää.”
"Improvisaatio kouluihin!!” Mitä mieltä? Mitä "tavallinen taduntallaaja” voisi oppia improilusta?
“Riippumatta siitä, olemmeko koulussa vai työelämässä, me kaikki tarvitsemme vuorovaikutustaitoja. Siksi improvisaatio sopii kaikille.”
Stella Polariksen improvisaatiota mahdollisuus nähdä 22.11. saakka Kaapelitehtaalla. Katso lisää Stella Polariksen sivuilta.
Juttu julkaistu alun perin Extemporen kulttuuriblogeissa.