Suomessa pääsee mielenterveyshoitoon ryöstämällä kioskin

Kesän alussa sanomalehti Keskisuomalaisessa julkaistu pikku-uutinen kätkee taakseen kokonaisen maailman. Mattoveitsen kanssa R-kioskiin sisään marssinut mies oli ilmoittanut haluavansa ryöstää kioskin.

“Muuramen R-kioskiin perjantaina ennen sulkemisaikaa mennyt ja kioskin ryöstävänsä ilmoittanut mies ei ollut todellisissa ryöstöaikeissa vaan halusi hoitoon”, KSML kertoo.

Hän ei vaatinut rahaa eikä uhannut myyjää, vaan jäi paikan päälle odottelemaan poliiseja. Hän halusi ainoastaan päästä viranomaisten huostaan, sillä ei ollut aiemmin saanut haluamaansa hoitoa. Poliisi ohjasi miehen terveydenhuollon hoidettavaksi.

On helppo vierittää tapauksesta syytä tekijän niskoille ja olettaa, että hänen keinonsa ovat täysin väärät. Entä jos virallinen ja hyväksytty väylä terveempään mieleen onkin tukossa ja vastaavanlainen teko todella ainoa vaihtoehto? Jos on valmis tällaiseen tekoon apua saadakseen, millaiseen vaaraan asettaa itsensä ja kanssaihmiset, jos apua ei ole tarjolla?

“Akuuteissa fyysisissä terveysongelmissa terveyskeskusjärjestelmä tarjoaa kattavat päivystyspalvelut erikoissairaanhoidon tuella. Haavat ommellaan ja infarktit tunnistetaan, mutta miten käy akuutissa psykiatrisessa kriisissä?” Suomen mielenterveysseuran kehitysjohtaja, psykiatrian dosentti Kristian Walbeck kirjoitti Duodecim-lehdessä vuonna 2013.

“Matalan kynnyksen päivystyksellisen avun saatavuudessa on vakavia puutteita. Perusterveydenhuollossa ei ole riittävää valmiutta kohdata psykososiaalisia kriisejä, akuutteja mielenterveysongelmia ja itsetuhoisia avunhakijoita.”

Väestötutkimusten mukaan vain joka neljäs masennuksesta kärsivä mies hakee apua ongelmiinsa, alkoholiongelmiin vielä harvemmat, vaikka todella usein nämä kaksi eri sairautta kietoutuvat toisiinsa. THL:n selvitykset perhesurmista nostavat esiin etenkin miesten vaikeudet löytää tilanteeseen sopivaa apua. Kun tähän lisätään murheelliset itsemurhaluvut, on selvää, että suomalaisilla miehillä on paha olla.

Mistä tahansa sosiaalisesta ilmiöstä tässä hetkessä puhuttaessa päädytään tuoreen hallituksen tekemisiin. Suomen sosiaalioikeudellinen seura kiittelee kannanotossaan hallitusohjelmaan kirjattua tavoitetta mielenterveyslain päivittämisestä, mutta vastapainoksi ihmettelee ajatuksia hoitotakuuajan pidentämisestä ja kritisoi suunniteltuja sosiaaliturvan leikkauksia ihmisoikeuksien vastaisina. Mielenterveysseura vaatii myös, että hallitus sitoutuisi vahvemmin ihmisoikeuksiin. Hallituksen toimista löytyy kuitenkin ristiriita siinä, että samaan aikaan kun hallitusohjelmaan kirjataan tavoitteita terveys- ja hyvinvointierojen kaventamisesta, ollaan leikkaamassa juuri sosiaali- ja terveyssektorilta ja heikennetään haavoittuviin ryhmiin kuuluvien oikeuksia.