Terveiset Vittulajänkältä

Odotan Café Kafkaan sisäänpäinkääntynyttä pitkätukkaa. Tarkoitus on kohdata Populäärimusiikkia Vittulajänkältä -elokuvan päätähti Niila eli Andreas af Enehielm, 17 vuotta. Pääpojat valittiin rooleihin 3 000 hakijan joukosta, eikä casting-toimiston lahjakkuusammunta osunut turhaan kohteeseen. Andreas vetää roolin juuri sillä sisäänpäinkääntyneella vimmalla, jota Niila on täynnä.

Nyt edessäni onkin kuitenkin poikkeuksellisen söpö siilitukkainen hopparin näköinen poika. Suomenruotsalaisuudesta kielii ylikorostunut kohteliaisuus, mutta kutei Niilakaan, Andreas ei ihan helposti avaudu.

Andreas on kasvanut taiteilijaperheessä, hänen äitinsä opettaa Teatterikorkeakoulussa ja isä on kuvataiteilija. Nuorta näyttelijää ei ole kuitenkaan pakolla potkittu taiteen pariin.

"Olen totta kai käynyt katsomassa kaikki äidin ohjaamat jutut, mutta 11-vuotias pikkuveljeni on jalkapalloilija, eikä ollenkaan kiinnostunut taiteesta. Ja on mulla muitakin kiinnostuksen kohteita. Soitan kitaraa ja pianoa ja laulan hevibändi Ollessa. Teen musiikkia, koska se on hauskaa. Lisäksi lautailen huvin vuoksi, mutta näyttelemisestä haluan joskus ammatin."

Andreas on näyttelijänä jo konkari, rooleja löytyy Vittulan lisäksi myös Leijat Helsingin yllä -elokuvasta ja tulevasta tv-sarjasta Jako kahteen. Andreas tähtää näyttelijäksi ja leffatähdeksi, mutta ei Suomessa, vaan ulkomailla.

"Ruotsi on äidinkieleni. Vittulajänkä-leffassa näyttelin ruotsiksi, ja suomenruotsini on itse asiassa lähempänä Vittulan murretta kuin Matin esittäjän Max Enderforsin riikinruotsi. Telkkarisarja oli eka duunini suomeksi, ja jouduin tekemään paljon töitä repliikkien kanssa."

Andreas kyllä puhuu ja ymmärtää suomea, mutta on eri asia näytellä natiivisuomalaista, jonka tulisi hallita kieli täydellisesti. Teatterikorkeakoulun suomenkieliselle puolelle ei oteta edes ärrävikaisia, saati sitten suomea huonosti puhuvia.

"Olen Norsenissa lukiossa ja aion käydä sen loppuun. Sen jälkeen haluan näyttelijäkouluun Ruotsiin, Tanskaan tai johonkin englanninkieliseen maahan. Kansainvälinen leffadebyytti oli mulle ruotsinkielisenä suomalaisena ainoa mahdollisuus, en olisi ikinä saanut pääroolia suomenkielisessä elokuvassa. Elokuva kiinnostaa enemmän kuin teatteri, koska se on todellisempaa."

Menestysromaanin dramatisoiminen parin tunnin elokuvaksi ei ole helppo homma, mutta Andreas on käsikirjoitukseen tyytyväinen.

"Olin lukenut kirjan, ja sen maaginen maailma viehätti heti. Monia hyviä juttuja oli jätetty pois, mutta käsikirjoitus toimii silti. Näyttelemisessä on mielenkiintoista toisen henkilön pään sisään astuminen."

Kuvausryhmä asui kirjan oikealla tapahtumapaikalla Pajalassa, Pohjois-Ruotsissa neljä kuukautta. Paikkakunta on kirjan mukaan tunnettu suppeudestaan, lestadiolaisuudestaan ja runsaasta viinanjuonnista, jotka kulkevat teemoina myös elokuvassa.

"Pajalassa oli ihan kuin Suomessa, mutta tupakat ja oluet ostettiin ruotsin kruunuilla. Jossain metsässä voisin siellä asua, mutta en kaupungissa, siellä on aika kireä tunnelma ja se on modernisoitu rumasti. Asuimme vanhassa koulussa monen kilometrin päässä kaikesta. Pelattiin kuvausryhmän kanssa pleikkaria, juhlittiin ja hengailtiin. Matin näyttelijä Max oli kämppikseni, ihan mahtava tyyppi. Ja Niilan lapsinäyttelijä, 7-vuotias Tommy Vallikari on ehdottomasti koko elokuvan paras näyttelijä, ihan älyttömän lahjakas pikkujätkä."

Lestadiolaisia lapsia rankaistaan pienimmistäkin synneistä, kuten musiikin kuuntelusta, saati sitten sen soittamisesta. Niilan kuitenkin pelastaa kiihkouskovaiselta isältä ja erilaisuuskireältä paikkakunnalta sen ajan pop-musiikki.

"Reza (ohjaaja Bagher) kertoi lestadiolaisuudesta, ja otin siitä itsekin selvää. Ne on aika yksinkertaisia ihmisiä ja se mustavalkoisuus on pelottavaa. Olen iloinen, ettei tarvitse elää semmoisessa ympäristössä, että pienestä väärästä teosta tulee heti turpaan. En voi sietää poppia ja rappia. Nykymusaa tehdään ainoastaan hyvää hevimatskua, niin kuin Metallica, Slipknot ja HIM."

Nuoria näyttelijöitä on perinteisesti kohdeltu lempeästi suomalaisen lehdistön arvosteluissa, eikä kukaan oikein uskalla kaataa paskaa niskaan. Andreas toivottaisi kritiikin tervetulleeksi.

"Minua ei kiinnosta, jos joku kehuu, vaan se jos joku sanoo jotain negatiivista ja perustelee sen hyvin. Siitä voi oppia paljon. Mulla on paljon odotuksia itsestäni, mutta pitää muistaa, että mä en ole käynyt vielä mitään näyttelijäkoulua. En ota paineita kuuluisuudesta. Mulla ei ole mitään sitä vastaan, mutta en kauhean innokkaasti sitä odotakaan. Kiva jos tulee lisää töitä."

Populäärimusiikkia Vittulajänkältä ensi-illassa 8.10.