To The 5 Boroughs

The Beastie Boys

Hiphopin veteraanit, The Beastie Boys, aloittivat 80-luvulla punk-yhtyeenä. Tosin jo muutaman vuoden kokeilun jälkeen tyyli vaihtui old school -räppiin. Oikea valinta, myös taloudellisesti. Bändille on nimittäin siunaantunut menestystä jo 25 miljoonan myydyn levyn verran.

Kuusi vuotta sitten Ruisrockissa esiintynyt New Yorkin kolmikko on saapunut nyt Tukholmaan promotoimaan uutta levyään. Kahdeksan pohjoismaista toimittajaa pääsee tenttaamaan bändiltä mitä omituisempia kysymyksiä yhteishaastattelussa Rival-hotellin kattohuoneistossa.

Pöydät notkuvat hedelmiä ja virvokkeita. 40 neliön tilaan on ahdettu tusina nojatuolia ja muutama sohva kahdeksi rykelmäksi.

“Edellinen haastattelu tehtiin vasemmanpuoleisilla sohvilla, nyt teemme sen oikealla, jotta pojat saavat vaihtelua”, opastaa Beastie Boysien avustaja juuri ennen kuin päätähdet Mike D, Ad-Rock ja MCA saapuvat paikalle.

MCA laittaa uunituoreen To the 5 Boroughs -levyn ensimmäiset pahvikannet kiertoon ja kimeä-ääninen Mike D vannoo rangaistusta sille, joka hajottaa ne.

Mitä minulle käy, jos revin nämä?

“Tiedät varmaan mitä Suge Knight teki Vanilla Icelle? Tuollahan on parveke.”

(Death Row -levy-yhtiön pahamaineisen pomon on väitetty kiristäneen rojalteja Vanilla Icelta roikottamalla häntä parvekkeelta.)

Kuulostaa hyvältä. Edellinen Hello Nasty -levynne myi maailmalla yli kuusi miljoonaa (ja Suomessakin

13 000). Heittäydyittekö laiskoiksi vai miksi uuden levyn tekeminen kesti kuusi vuotta?

“Keikkailimme Hello Nastyn jälkeen reilun vuoden ja olemme tehneet tätä levyä nyt pari vuotta. Väliin jääneet kolme vuotta ovat suuri mysteeri. Sanotaan, että avaruusoliot kaappasivat meidät.”

Valkoiseen läpikuultavaan toppiin pukeutunut parikymppinen norjalainen naistoimittaja haluaa tietää, pitääkö Beastie Boys hiiristä, koska uuden Ch-Check It Out -sinkun kannessa on hiiri, kuten edellisen levyn Intergalactic-singlessäkin.

“Voi helvetti! Intergalacticissa oli hamsteri! Eihän ne ole edes samannäköisiä!”

Olette tehneet musiikkia jo 20 vuotta ja ikääntyneet neljänkympin hujakoille. Onko teillä yhtä paljon bändäreitä kuin kymmenen vuotta sitten?

“Ei ole valittamista. Näithän itsekin, ettei hotellin edessä ollut ketään. Kohta olemme siinä iässä, että lavalle täytyy mennä rollaattorilla.”

Tanskalainen toimittaja avaa suunsa:

“Hjymööö syyms ty bji ä kväät imbootaaant im jöö vidiöös änt staaaf. Wai dyy jyy fil tö nyyd to byttin dät elimet?”

Pitkä hiljaisuus.

“Anteeksi mitä?”

Vuoro siirtyy seuraavalle tanskalaistoimittajalle, joka kysyy Beastie Boys -muodista vuonna 2004.

“Meille on iso juttu tällä hetkellä metalliset pyöräilyhousut ja nahkainen tank-toppi.”

2000-luvun Village People. Olette ymmärtääkseni myös innokkaita kokkaajia?

“Kyllä. Miksi muuten omistaisin keittiön? MTV:llä yksi räppäri esitteli kyökkiään, jossa hän ei ollut ikinä tehnyt ruokaa. Jääkaapin hyllyillä ei ollut kuin olutta ja mineraalivettä merkkien mukaan järjestettynä. Noloa.”

Mitä jääkaapeistanne sitten löytyy?

“Noh... ei mitään. Yritin siivota sen ennen lähtöä. Toivottavasti sinne ei ole kauheasti syntynyt kasvustoa.”

Levyllänne on vahva New York -teema, mutta kahdessa kappaleessa hyökkäätte suoraan presidentti George W. Bushin kimppuun. Äänestittekö häntä presidentinvaaleissa?

“No emme todellakaan. Yhdysvalloissa ei ole tällä hetkellä yhtään hyvää presidenttiehdokasta, mutta tärkeintä on äänestää Bushia vastaan. Kuka tahansa on parempi kuin hän. Toivottavasti.”

Mitä haluaisitte sanoa Bushille?

“Emme mitään. Potkaisisimme kasseille.”

Käyttäjien arviot

Anna oma arviosi

7 kommenttia

hmm ...

20.6.2004 22:19

pienoinen pettymys.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Varoitus...

23.6.2004 19:33

Tätä ei sitten kannata laittaa tietokoneeseen. Asentaa ohjelman, joka estää levyn rippaamisen, mutta samalla häiritsee windowsin tai macos:n toimintaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

J

24.6.2004 11:25

Loistavaa

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

VIP-klubilainen

8.7.2004 15:14

Sen ohjelman asentumisen voi windowsissa estää painamalla shift-näppäimen pohjaan ennenkuin laittaa levykelkan kiinni.

Musiikki oli loistavaa, tuo "kopiosuojaus" oli suolesta. Luulin ostavani CD:n enkä mitään skeidaa joka ei suostu soimaan autossa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

aksu_

16.7.2004 18:02

Erittäin hyvä platta.
Kopiosuojauksen on nykyään täysin hanurista. Estää nimenomaan vain ja ainoastaan levyn soittamisen autossa ja joillakin kannettavilla soittimilla. Piratismia ne ei estä pätkääkään, koska levyt voi siltikin ripata aivan helposti.

Tavallaan nyt rangaistaan siitä, että on ostanut levyn sen sijaan, että olisi imuttanut sen netistä.

Esim. itse rippasin omasta levystäni kopion, jota voin kuunnella autossa. Syvältä. Piti maksaa jopa parikytä centtiä tyhjästä aihiosta tätä varten... =D

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

biistipojat

3.9.2004 18:58

Tää meidän tänkertainen platta oli aika vaikee tehdä. Mut kyl siit sit ihan hyvä tuli, paitsi tokasta biisist. Mut on ne muutkin hyvii. Varsinkin toi Pikku G

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Tommi Jii

3.9.2004 19:03

Tosi lapsellista kirjoittaa tuohon tapaan kuin nimimerkki "biistipojat". Käyttäkää jotakin toista foorumia leikkeihinne. Mutta levystä, minusta se on ehkä hieman vanhahtava ja bändi toistaa jotenkin itseään. Ehkäpä olisi aika uusiutua ja ottaa vaikutteita enemmän tästä ajasta. Keskimääräistä levykauppatarjontaa parempi kuitenkin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi