Turisti

Pieni tyylikäs mies ja hedelmäkippo istuvat Senaatintorin tyylikahvilassa.

Kolmas levy on Saaren paras. Hän siirtää suomalaista groovea lähemmäs maailmanluokan r & b:tä. Sävellykset ovat tutun vaativia. Saaren levyt, edes niiden isot biisit kuten Ainutkertainen, ja Sen luontoinen mies, eivät sula helpolla. Ehkä tämä on tehnyt niistä radioiden kestokierrätyspaloja, joita tältä levyltä tulee lisää.

Saari ei ole levyjä megamyyntiin pukkaava jiikarjalainen, mutta edellisiä levyjä on myyty n. 10 000 kumpaakin. Saari on luotettava musa-kone: sivusta katsoen näyttää, että hän kiitäisi projektista toiseen kuin kotimaan lentoliikenne, ja ilmestyy siellä täällä esiin: Pave Maijasen bändissä, Beatles-tukassa Jiri Nikkisen rinnalla...

Saaren lähellä työskennelleet sanovat, että hänellä on selkeä “visio”. Ehkä se on peruja Tampereelta, kotoa, jossa wannabe-muusikkoisä piti soittajakavereille soitinpanttilainaamoa ja äiti lauloi Talitiaiset-yhtyeessä. Isän kanista löytyi mitä erilaisempia soittimia ja ensimmäinen kitara, -59 Höfner.

Maan parhaisiin kuuluva yhtye ja maan lahjakkaimpiin kuuluva muusikko-tuottaja Jarmo Saari (ei sukua, tuottanut levystä yli puolet) porukoineen ovat tehneet levyn, joka ei aukea heti. Se jää sykkimään. Niin hyvä sielumusiikki tekee. Torvisovitukset ja yhtyeen tiukkuus ovat ensi kuulemalta akrobaattisia mutta sujuvia kuin venäläisessä sirkuksessa, jos sellainen vertaus souliin sopii.

Ilahduttavaa on, että levyn nimeä myöten Saari ei nyt ole ainutkertainen tai samtheman vaan tyylikkäämmin ja vaatimattomammin Turisti.

“Levyn nimen ajatuksena on, että olen oman elämäni ja musiikin turisti. Seuraan asioita sivusta, matkustelen ja mulla on monta tyyliä.”

Miksi levy kesti tehdä niin kauan?

“Jos laskee, että soitto-laulu-sävellykseen menee oma aikansa, tekee 100–150 keikkaa vuodessa, yrittää olla normaali ihminen ja vielä kasvattaa jälkikasvua, kaksi ja puoli vuotta on lyhyt aika. En pysty luomaan hotellihuoneessa, pitää päästä rauhaan.”

Levy on niin viimeistellysti tuotettu, että oletko vieläkään tyytyväinen siihen?

“Kun koevedos oli valmis, olin jo lopettamassa uraani... Mielikuva biiseistä ei koskaan ole sama kuin lopullisella levyllä.”

Esimerkiksi, vaikka kappale nimeltä Zoomailen?

“Se on aika lähellä alkuperäistä mielikuvaa Earth Wind and Fire -tyyppisestä kappaleesta. Halusin tehdä jotain Boogie Wonderland tai Easy Lover -tyyppistä. Naisen kanssa oli rupinen bluesbiisi, jossa mies itki ymmärtämättömyyttään. Jarmon kanssa kehitimme siitä enemmän r&b:tä.”

Miten työ sujui Jarmo Saaren kanssa?

“Jarmo on mulle selkeästi next level, ylemmällä asteella. Hän kuulee ja näkee kaaoksen keskellä olennaiset asiat. Hän pystyy ohjailemalla viemään oikuttelevan ja epävarman artistin asiat loppuun. Lisäksi meitä yhdistää salainen pahe: rockabillykitarismi. Pääsemme siitä aiheesta loputtomiin keskusteluihin.”

Olet itse kuulemma hyvä rockabillykitaristi.

“Ehkä taidot on vähän päässeet ruostumaan. Aloitin soittamisen kun Svengijengi -62 -leffa tuli vuonna -77. Ei ollut vielä tietoa myöhemmin alkaneesta rockabillybuumista. Tampereella kopioimme Eddie Cochrania ja Gene Vincentiä. Toisaalta himassa sisko soitti selloa ja faija kännissä kitaraa.”

Musiikkisi ei ole varminta mainstream-hittitavaraa. Mitä levyn myyntiluvut merkitsevät sinulle?

“Pitää myydä sen verran, että voi tehdä seuraavan. Olen umpihangessa luomassa omaa uutta latua ja lunta menee välillä saappaanvarteen. Sitten mennään eteenpäin. Se vaatii aikaa. Ja voi olla, että jostain biisistä tulee isompikin hitti.”

Turistillakin on kappaleita joista voisi tulla. Ja suomalaisten musiikkikäsityskin on muuttunut.

“Mustalla 80-luvulla kaikki oli paskaa. Masennuttiin backstagella ja se oli coolia. Kaikki oli aina ihan paskana. Nyt Helsinki ja Suomi on auennut musiikille ja taiteelle. Täällä on ymmärtävä yleisö, joka vaatii ja haluaa ja diggaa hyviä juttuja – myös muualla kuin kaupungeissa. Taitos tapahtui ehkä, kun suurin piirtein 1973 syntyneet löysivät hiphopit ja triphopit ja dj-kulttuuri tuli. Silloin asiat heitti häränpyllyä iloisesti.”