Alkon hyvät ja pahat rumat

Mikä mahti maailmassa on luonut Alkon kaltaisen hirviön? Monopoli päättää itse, mitkä viinit ja millä hinnalla kaupataan sen myymälöissä. Edes viiniagentit eivät tiedä, missä myymälöissä heidän tuotteitaan kaupataan. Bysanttilaisuus on hämmästyttävää.

Suomen liityttyä EU:hun jotain muuttui. Viinin ja muun alkoholin valmistamisesta ja maahantuonnista tuli vapaata. Näin pätee 80 prosentissa kaupasta, jossa maahantuojat toimittavat itse tuotteet myymälöihin. Ja tietävät sen myötä, missä viinejä myydään ja missä ei. Ihan totta!

Brezhneviläisempää systeemiä kuin ylivisiiri Jaakko Uotilan johdolla on luotu, on vaikea kuvitella. Ei ihme, että yliapteekkari Uotila tuli Alkon johtoon toiselta monopolialalta, apteekeista.

Luuletko, että viinintuottaja määrää pullonsa tai laatikkonsa hinnan Alkossa? Ehei.

Ruotsin tavoin viinin vähittäismyynti on Suomessa valtion monopoli. Sen tarkoituksena on tuottaa valtion kassaan mahdollisimman paljon kahisevaa. Työskentelin ennen Cityä noin 15 vuotta sitten Iltalehdessä. Silloin suoritimme Timo Anttilan johdolla mielipidetutkimuksen, jossa paljastui, että valtaosa kansanedustajista halusi viinin maitokauppoihin.

Aivan keskivahvojen oluiden, siiderien ja lonkeroiden tavoin.

Siitä alkoi poru, jonka jälkiä siivotaan edelleen tänään. Alko aloitti uskomattoman lobbauksen, jonka tuloksena valtaosa kansanedustajista äänestää tänään monopolin puolesta. Täysin kaupan vapautta vastaan.

Ei työskentely Alkossa helppoa ole. Kaikkea muuta. Mutta kovin tekopyhää se on.

Olen vuosien varrella mielelläni verrannut Suomea toiseen Euroopan Unionin korkean alkoholiveron maahan, Englantiin. Siellä valtio tykkää naapurisaaren Irlannin tavoin verottaa ihmisiä nautinnoistaan. Vuodenvaihteen jälkeen Suomessa on ollut EU:n korkein viinivero. Kiva.

Totta kai EU:n myötä viinin maahantuonti muuttui vapaaksi, mutta tätä mahdollisuutta käytetään hyväksi vain noin kymmenessä prosentissa kulutuksesta. Lähinnä bulkkituonnissa Virosta mutta myös erikoistuonnissa esimerkiksi Ranskasta. Se on hinta, jonka valtio on katsonut maksettavakseen. Enemmistön ehdoilla.

Paljon on Suomessa tapahtunut myönteistä. Sen myönnän monopolin kriitikkonakin. Mutta miksi meillä on monopoli, joka pitää alan kehityksen viisi vuotta vaikkapa Englannin perässä?

Viisitoista vuotta sitten puhuttiin Pirkka-viinien tulosta maahan. Onko se niin kamalaa? Arkiviinejä enimmäkseen kuitenkin ostetaan.

Alkon lippulaivamyymälä Salomonkadulla tarjoaa varmasti vaativallekin viininystävälle jotain. Mutta riittääkö yksi myymälä koko valtakunnassa? Mielestäni ei.

Ravintolapuolella markkinointi on vapaata, aivan kuten muissa miedoissa ruokajuomissa. Mikä tekee viinistä niin ihmeellistä, että se pitää kaupata saman katon alla mutta eri kassan kautta? Näin useimmissa kauppakeskuksissa tapahtuu.

Mukaan tulee kokemus parinkymmenen vuoden takaa. Vuorimiehenkadun Alkossa ei ollut tuolloin itse- vaan tiskipalvelu. Tiedustelin vuorollani nykyrahassa kymmenen euron valkoviiniä, uusiseelantilaista Montana Marlborough Sauvignon Blancia. Mikä sen numero on, kassa kysyi minulta. En tiedä, vastasin, mutta nappasin tiskiltä hinnaston eteeni ja etsin numeron. Kassa naputti numeron koneeseensa ja katsoi minua voitonriemuisesti. Kyseinen viini oli myymälän kellarissa: halusinko todella sitä? Kyllä halusin. Ja sain. Kiitos, pieni, siitä.

Jos Pohjois-Helsingissä ei löydy samoja viinejä kuin etelässä, syy löytyy säälittömästi Alkon sisäisestä myymälöiden “korittamisesta”. Miten tämä palvelee monopolin asiakkaita? Myymälät ja niiden valikoimat ovat erittäin keskusjohdettuja.

Se ainakin näkyy Alkossa. Liikevaihdossa suurin myymälä ei löydy pääkaupunkiseudulta vaan Torniosta. Kiitos ruotsalaisten asiakkaiden.

Top 5 alkot – City tutki ja maistoi

Pääkaupunkiseudulla

1. Salomonkatu: Erikoisvalikoima: helmiä, joita ei muualta saa. Eteläafrikkalainen 2006 Hamilton-Russell Pinot Noir (34,60 e).
2. Stockmann: Ei ole samalla tasolla kuin Markku Ilvestien aikana, mutta ­toivottavasti muutto Akateemisesta takaisin Stockalle tuo puhtia. Hedelmäinen suosikki Chilestä: 2007 Cono Sur Pinot Noir (7,99 e).
3. Via: Pärjännyt hyvin viinikauppana, vaikka ravintola on groteskisoitunut.
4. Wanha Kauppahalli: Ystävällinen henkilökunta.
5. Kauniainen: Asiantunteva esimies osaa vastata asiakkaiden tarpeisiin.

Samppanjassa

1. Salomonkatu: Helmiä joita ei muualla saa. Hedelmäisen runsas Bollinger Brut Rosé (74,90 e).
2. Wanha Kauppahalli: Fabianinkadun hyvä valikoima! Suomenruotsalaiset osaavat kuplia: Blondel Brut Tradition (24,60 e).
3. Kauniainen: Mikä viereisessä tuli todettua. R de Ruinart Brut (41,90 e).
4. Via: Täällä saa myös Franciacortaa, laadukasta, samppanjan veroista italialaista kuohua. 1999 Le Marchesine Brut (30,80 e).
5. Hietalahti: Kuohua saa myös kylmässä. Tarpeeseen. Veuve Clicquot Brut (46,90 e).

Oluessa

1. Salomonkatu: Erikoisvalikoima sisältää muutaman tarkkaan valikoidun oluen. Ison, puolentoista litran pullon 2008 Chimay Grande Réserve (20,50 e).
2. Fabianinkatu: Palvelu toimii. Maukasta vehnää Saksasta: Weihenstephaner Hefeweiss (3,01 e).
3. Hietalahti: Edellisen tavoin oluet on siirretty pois ikkunasta. Kiitos siitä. Saksalaisten savuoluiden klassikko Aecht Schlen­kerla (2,95 e).
4. Heikintori: Tapiolalaiset osaavat oluen. Brittiläisittäin Fuller’s ESB (3,48 e).
5. Vuorimiehenkatu: Yllät­tävä valikoima piskuisessa myymälässä. Jenkkioluiden airut Liberty Ale (3,04 e).

Heikoin

1. Korso: Ankkarockissa oli parempaa viiniä. Kiitos, Jussi! Magyar Fehér Bor tuo tyyliä Unkarista (5,05 e).
2. City-Center: Voiko ympäristöltään vastenmielisempää myymälää löytyä!
3. Hakaniemi: Ehkä ympäristö tekee kaltaisekseen. Vaikka ei minulla mitään Hakista vastaan ole, Ympyrätaloa kylläkin.
4. Kallio: Maineensa arvoinen, valitettavasti väkivaltaisuuden myötä.
5. Kontula: Maine puhuu puolestaan. Kyllä täältä silti kelpo viiniä saa. Yrttinen punainen 2006 Santa Helena Siglo de Oro Carmenère Chilestä (6,98 e).­­