Kuultua

Helsingin ravintolauutiset

Roskapankki 10 vuotta
Kallion legendaarinen Roskapankki on ehtinyt kunnioitettavaan 10 vuoden ikään. Vuosikymmenen aikana baarissa on kitattu reilusti yli kolme miljoonaa tuoppia olutta. Huhtikuussa 1996 koetiin huippuhetki, kun olutta myytiin enemmän kuin missään muussa Helsingin ravintolassa. Arvion mukaan noin 20 kanta-asiakasta on säilynyt Roskapankille uskollisena alusta saakka.

Sports Academy laajeni
Sports Academyn remontti on valmis. Paikka toimii nyt kahdessa tasossa. Vanhasta Sportista pääsee portaita pitkin ennen Golden Starina tunnettuun 120-paikkaiseen baariin, jossa tuotevalikoima on juomissa yläkertaa laajempi. Alakerrassa soi myös musiikki silloin kun tv:stä ei tule koko kansaa kiinnostavaa urheilua. Baari on auki joka päivä klo 10–03.

Barfly goes sexy
Barflyn sunnuntaiteema on seksi. Paikassa nähdään kevään aikana klo 22:n jälkeen drag queenejä ja erilaisia kabaree-esityksiä. Toki lattilalla nähdään myös naku-uutistenlukija Mariah.

Holiday Inn avaa huhtikuussa
Rautatieaseman ja Sanomatalon väliin avataan 7.4. uusi Holiday Inn -hotelli. Hotelliin tulee 174 huonetta sekä mm. 160-paikkainen ruokaravintola terasseineen. Kohderyhmänä ovat eritoten liikematkustajat. Hotellia isännöi Restel.

Tapas-etuja tekstarilla
Tapas-ravintola Casa Largo on kehittänyt vip-klubin, jonka jäsenille tarjotaan etuja tekstiviestin muodossa. Viestiä näyttämällä saa ravintolasta esimerkiksi oluen veloituksetta. Lisätietoja klubista saa ravintolasta. Largossa on myyty kuukauden aikana yli tuhat Surtido a la Largo -tapas-lajitelmaa sekä valkosipulileipää. Myös Albondigas eli espanjalaiset lihapullat ovat kohonneet suosikeiksi. Kaikkia nälkäisiä ei välttämättä häiritse kaupungilta kuuluvat narinat tapojen liian suuresta koosta.

Kevätviinejä suoraan tilalta
Viiniguru Juha Berglundin viinitilalta Ranskasta voi tilata viinejä, joita ei Alkosta saa. Kuohu-, puna- ja valkoviinejä toimitetaan laatikoittain, ja tarjolla on todellisia harvinaisuuksia alkaen 60 e per laatikko (10 e / pullo). Lisätietoja viineistä antaa petra.tiihonen@viinilehti.fi.

Jamien paluu
Brittiläisen tv-kokin Jamie Oliverin toinen kirja Alastoman kokin paluu (37 e) on ilmestynyt suomeksi. Reseptit ovat tätä päivää ja oikeasti hyviä, kuvat herkullisia ja jutut hauskoja. Tekstissä tavoitetaan Jamien konstailematon tyyli, ja reseptit ovat mutkattomia ja innostavia. Suomentajat ovat lisänneet täkäläisiä vaihtoehtoja raaka-aineisiin.

Kämp kevenee
Kämpin pääravintolan isännyys siirtyy kevään aikana Royal Ravintoloille. Sisutusta kevennetään, ja kynnys astua sisään helpottuu myös ruuan osalta. Henkilökunta uusiutuu ainakin osittain. Brasserie CK’s, baari ja bankettitoiminta pysyvät hotellilla. Sen uudeksi keittiöpäälliköksi on siirtynyt Jari Ervasti Hilton Strandista.

Ostereita ViiniExpossa
Messukeskuksen ViiniExpo avautuu yleisölle lauantaipäivänä 15.3. Viininmaistelun ohessa voi seurata osterinavauksen SM-kilpailua. Johdetussa tastingissa perehdytään Itävallan viineihin. Sisäänpääsy maksaa 10 e ja maistelulipukkeet 1,4 e/kpl. Torstaina ja perjantaina viinimessut ovat alkoholikaupan ammattilaisille.

Papà matkailee
Papà Giovannin pohjoisitalialaiset Friulin viikot jatkuvat sunnuntaihin 16.3. Friulissa tuotetaan suuri osa Italian parhaista valkoviineistä, ja ruuat vaihtelevat merenelävistä Alppien lämmittäviin patoihin. Teemaviikon jälkeen Papàssa astuu voimaan keittiön tuoreen pomon Petri Simosen ensimmäinen oma lista, jolla meriantura, tonnikala, lohi ja muut kalat ovat vahvasti esillä.

Micke Casinolla
Maarianhaminaan Ruotsista palannut keittiötaituri Michael Björklund vierailee paraikaa Kulosaaren Casinolla. Listalla on esimerkiksi ahvenanmaalaista peuraa sekä luomulampaan seläkettä, kaloissa mm. pariloitua kuhaa. Casinon keittiö jatkaa Tony Hienosen johdolla omin voimin Micken listalla kuun loppuun.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi