Ravintolauutiset: Turku

Pete Parkkonen.
Pete Parkkonen.

Apollo Turkuun

“Apollo on yli 22-vuotialle tarkoitettu bilemesta. Pääsääntöisesti vieraitamme viihdyttää cover-bändit, mutta välillä tuomme lavalle myös suurempia tähtiä. Ensimmäisinä suurempina niminä ovat PMMP ja Pete Parkkonen. Alakertaan avattu Armas on aikuiselle väelle tarkoitettu olohuone, jossa finnhitsit soivat. Asiakkailla on myös mahdollisuus laulaa karaokea kahdessa kerroksessa, alhaalla kotimaista ja ylhäällä goldies-klassikoita”, kertoo ravintolatoimenjohtaja Jani Lahtinen.
Apollo, Humalistonkatu 6

Klubilla uudet ikärajat

Turun Klubi on muuttanut ikärajakäytäntöään. Viikonloppuisin katutason Kolo on kielletty alle 20-vuotiailta. Juuri täysi-ikäisyyden saavuttaneilla on kuitenkin mahdollisuus päästä katsomaan toisen ja kolmannen kerroksen elävää musiikkia. Nuorten on parasta suunnitella iltansa etukäteen, sillä alle 20-vuotiaat pääsevät sisään vain ennakkolipulla. Ovelta lippuja myydään ainoastaan yli 20-vuotiaille. Viikolla ja sunnuntaisin Klubin ikäraja on 18 vuotta kaikissa kerroksissa.
Turun Klubi, Humalistonkatu 8a, http://www.klubi.net

Dynamon uusi ilme

Dynamon uudistusten sarja saa jatkoa. Viime vuoden lopussa laitettiin koko ravintolan rappukäytävä uusiksi. Remontin jälkeen rapuissa voi nauttia taiteesta, sillä portaikko koristeltiin tuoreilla digitaalisilla maalauksilla. Alkuvuodesta myös julkisivua kohennettiin ulkoseiniin asennetuilla uusilla valoilla.

“Tällä kertaa on remontoitu talon alakertaa. Pääasiassa paikkoja on ehostettu ja vanhaa korjattu, mutta olemme myös rakentaneet uusia sohvia ja muutenkin uusineet huonekaluja”, kertoo ravintoloitsija Jussi Lehtinen.
Dynamo, Linnankatu 7, http://www.dynamoklubi.com

Forten paluu

Turun yöelämän instituutio Forte on jälleen avannut ovensa remonttitauon jälkeen.

“Periaatteessa kaikki on laitettu uusiksi. Entiset paja- ja hevipuolet yhdistettiin yhdeksi suuremmaksi kokonaisuudeksi. Isolla tanssilattialla soi kaikenlaista rokista kotimaiseen musiikkiin. Vanhalla päätanssilattialla on pidetty musiikkilinjauksena tuttu nykytanssimusiikki. Myös baaritiskiä remontoitiin. Akvaario sai lähteä ja etutiskistä tehtiin kaksipuolinen. Toista näin suurta tiskiä tuskin Turusta löytyy”, sanoo ravintolapäällikkö Olli Pettersson.
Forte, Kristiinankatu 8.

Kaarina rokkaa

Kaarinassa rokataan kesäkuussa uuden musiikkifestivaalin tahdissa. 700 Rock marssittaa esiintymislavalle kotimaisia suosikkeja, kuten Yö, Popeda, Klamydia, Anna Eriksson, Pete Parkkonen ja Anna Abreu. Tapahtuman nimi tulee 700 vuotta täyttävästä Kaarinan kaupungista.

”Kiinnitämme huomiota siihen, että pystymme tarjoamaan jokaiselta artistilta täysmittaisen keikan. Festivaali onkin hieman harhaanjohtava sana. Tapahtuma on ehkä lähempänä konserttikokonaisuutta,” kertoo eräs festivaalin järjestäjistä Kimmo Kallunki.
700 Rock Kaarinan Hovirinnan rannassa 12.-13.6., http://www.700rock.fi

Baaripiirtoa Kukassa

Bar Kuka aloittaa huhtikuun alussa kuukausittaisen Kuvitus-kilpailusarjan, joka kutsuu Turun baaripiirtäjät, kuvittajat ja taidealojen opiskelijat mittelemään piirustustaidoistaan. Paikanpäältä saa tehtävänannon ja piirustusvälineet, jonka jälkeen oman luovuuden saa laskea vapaaksi. Tärkeintä on että teos syntyy baari-illan aikana. Kilpailuideasta ja kisailtojen levymusiikeista vastaa mm. Helsingin Sanomien Nyt-liitteen Kung fu poliisi-sarjakuvaa piirtänyt Tomi Tuominen.
Kuvitus-kilpailu Bar Kukassa, Linnankatu 17, joka kuun ensimmäinen torstai 2.4. alkaen, klo 21.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi