Villd – villiruoka sai kodin Hesarilta

Ossi Palonevan mestaroima ravintola haluaa viedä suomalaista ruokakulttuuria uuteen suuntaan.

  • Mitä? Kasvisruokaa ja villiyrttejä
  • Missä? Helsinginkadulla Kalliossa
  • Kenelle? Uskaliaalle kasvissyöjälle

Hintataso: Vaihtuva menu 48 euroa (maksetaan varauksen yhteydessä)
 

Ossi Palonevan rakkaus villiruokaan synnytti ensin nettivideosarjan ja suosittuja villiruokaillallisia. Nyt saman Villd-konseptin alla pyöritetään omaa ravintolaa Helsinginkadulla Kalliossa.

Villiruokaan hurahtanut keittiömestari Paloneva on läheltä löytyvän kekseliään kasvisruoan mestari. Villdin menu saattaa kätkeä sisäänsä vaikkapa voikukkia, takiaisenjuurta tai koivua eri muodoissaan.

Ruokaa, joka saa ajatukset liikkeelle

Paloneva haluaa rakentaa ruoallaan tunnetta ja luontosuhdetta. Saada ihmiset ajattelemaan.

“Luonnosta kerätyillä raaka-aineilla ja niistä rakennetuilla puhtailla mauilla pystyy rakentamaan tunnesiltoja. Kuten biisi, jota luukutettiin rannalla sinä kesänä, tai jostain pelmahtava ex-heilan hajuvesi tempaa yhteiseen muistoon. Tavoitteeni on, että ihminen maistaessaan ruokaani lähtee tahtomattaan matkalle muistoihin, paikkoihin tai menneisiin tapahtumiin”, Paloneva sanoo.

“Ruokaa arvotetaan useimmiten hyvä-paha -akselilla. Eli “kuinka paljon pidän tästä annoksesta”. Tavoitteeni on saada asiakkaat arvottamaan makua sen kautta, minkälaisia tunteita ja ajatusprosesseja se laittaa liikkeelle.”

Ravintola tarjoaa viikottaisen menun, joka maksetaan ennakkoon varauksen yhteydessä.
Ravintola tarjoaa viikottaisen menun, joka maksetaan ennakkoon varauksen yhteydessä.

Paloneva käyttää villiraaka-aineiden lisäksi tuotteita, joihin itse uskoo. Näitä ovat esimerkiksi lupiini, hamppu, suomalaiset viljat ja kauratuotteet.

“Tulevaisuudessa tavoite on viljellä omat juurekset (kuten voikukan ja takiaisen juuret) sekä miettiä luonnon käyttämistä ravintolaympäristössä ja myöhemmin elintarvikkeiksi kehitettynä resurssitehokkuuden kannalta.”

Ravintolakulttuurin linjavetoja

Helsinginkadun rappioromanttinen tunnelma tarjoaa Villdille kodin. Aiemmin mestassa sijaitsi perinteinen kebabpizzeria ja räikeiden keltaisten teippausten vaihtuminen hillityn tyylikkääseen Villdin visuaalisuuteen kertoo omalta osaltaan alueen kehityskulusta.

Vielä syyskuussa Ossi Paloneva valmisteli innostuneena tulevaa ravintolaansa.
Vielä syyskuussa Ossi Paloneva valmisteli innostuneena tulevaa ravintolaansa.

Paloneva ei usko Villdin saavan Michelin-tähtiä, mutta ei niitä tavoitellakaan. Sen sijaan hän haluaa vaikuttaa suomalaisen ruoka- ja ravintolakulttuurin suuntaan.

“Teemmme asioita monissa kohdissa totutusta poikkeavalla tavalla. Esimerkiksi veloitamme menun hinnan nettivarauksen yhteydessä sekä tarjoamme asiakkaalle rajatun määrän valittavia vaihtoehtoja myydessämme ainoastaan yhtä menua. Tällaisiin linjavetoihin liittyy toki riskinsä, mutta toimiessaan ne ovat liiketoiminnan kannalta pidemmällä aikavälillä parhaat ratkaisut. Uskon, että vakiinnutettuamme asemamme helsinkiläisenä huippuravintolana, muut seuraavat esimerrkiämme ja luomiamme toimintamalleja."

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi