Olen erikoinen, keskimääräisistä ihmisistä ajattelultaan poikkeava varmastikin usein rasittavasti käyttäytyvä ihminen. Olen pyrkinyt kantamaan 90-luvun alun laman runnomasta ja henkisesti vammautuneista vanhemmistani ja paljon muustakin asioista liian paljon huolta ja ylikuormittanut itseäni vuosikausia. Masennus tarttui toki minuun ja lopulta minulta diagnosoitiin yleistynyt ahdistuneisuushäiriö.
Suomen valtio on sijoittanut ideoimiini ajatuksiini tähän asti jo kymmeniä tuhansia euroja, koska uskoo niistä olevan hyötyä ihmisten hyvinvoinnille ja elinkeinotoiminnalle. Jotkut entiset ystävät, kaverit ja melko kaukaisetkin tuttavat (joita pidän silti minulle tärkeinä eikä minulla oikeastaan ole muitakaan) jotka olen nyttemmin kaivellut facebookista pitävät minua ilmeisesti poikkeavien ajatuksieni ja sairauteni vuoksi hulluna ja osa heistä ei halua pitää enää yhteyttä.
Sitä enemmän menestyn, mm. yliopistojen professoreista koostuvat asiantuntijalautakunnat kannattavat tuotoksiani ja niille myönnetään rahoitusta, sitä tyhjemmäksi tunnen oloni. Olen yrittänyt tunnollisesti tehdä kaiken niin rehellisesti ja parhaani mukaisesti itseäni säälimättä että olen mennyt itse rikki. Samalla olen kuitenkin pystynyt tekemään sellaisia myönteisiä asioita, joita pidetään lähes mahdottomina maan arvostetuimmissa tieteellisissä piireissä.
Tyhjäksi oloni tekee se, että tällainen kertakaikkiaan aivan ylitunnollinen ihminen on niin huono ettei kelpaa enää edes ystäväksi. Olen kertonut ongelmistani heille ja hakenut niihin itse apua (itseasiassa lääkärini sanoi pitävänsä minua jo terveenä kahden vuoden hoidon ja terapian jälkeen), mutta sillä ei näytä olevan mitään vaikutusta. Tunnen kokeneeni vääryyttä.
Aiemmin luin täältä city.fi:stä, kuinka joku sanoi tarkoittaen ettei kovin poikkeavia ihmisiä (nyt ei tarkoiteta välivaltaisia), jotka aiheuttavat tavallaan ylimääräistä päänvaivaa, saisi olla olemassakaan, vaikka voisivat ratkaista kaikki nykyihmisen ratkaisevat ongelmat hyvässä mielessä. Minua ihmetyttää ajattelevatko ihmiset todella näin, vaikka tunnetun historian mukaan mitään muuta keinoa ei taideta tunteakaan?
Joskus mietin pitäisikö minun kadota ja aloittaa uusi elämä toisella puolella maapalloa. Pitäisin huolen siitä että nämä ihmiset huomaavat jossain vaiheessa ajatuksieni merkityksellisyyden (jos ne todella toimivat ja niitä sovelletaan elinkeinoelämään) ja antaisin heidän vaikkapa luulla että olen tappanut itseni.
