Jaahas, tuli se tämäkin päivä että on pakko...

Jaahas, tuli se tämäkin päivä että on pakko ottaa yhteyttä! Eilinen oli siis jopa muusikon kannalta kummallinen lauantai. Perjantaina oli oltu juhlimassa kaverin kanssa kun tämä oli saanut tietää raskaudestaan ja raskaat oli juhlatkin, epäselväksi jäi ainoastaan lapsen isä...ja minusta tehtiin kummi(tus) niin että paukahti! Lauantai siis alkoi luontevasti kevyellä darralla...pikainen reissu kaupunkiin (onko Turku kaupunki!?... Outo paikka ainakin Itä-Suomen miehelle). Ongelmista hassuin oli, että kun illan lopuksi olin saanut tyttöystävän kanssa jonkunmoisen sotatauon parisuhteen pöllähtäneeseen paratiisiin ja olin palannut vankkaan asemaani, nyrkin ja hellan väliin, niin kaiken sen maagisen 7 sekunnin urheilusuorituksen jälkeen, hikeä otsaltani pyyhkiessäni...mikä tuleekaan mieleeni: No perkele Hynysen Jouni! (vaan on se hyvä etten alkanut hokea nimeä aktin aikana taikasauvaa heilutellessani. Ei ne avokämmenet, mutta olisi saattanut 110% heteron maineeni mennä koetukselle). Lopputulos olikin että aloin lukea Mr. Hynysen kirjoittamia “päiväkirjoja” 02:00 aikaan yöllä ja nauraa räkätin terapiaverkkarit ylläni. En tiedä yltääkö tämä vuodatus kohta jopa kirjan mittoihin mutta yritänkin lähestyä kysymystäni jouhevasti, kuin karhu kania paniessaan. Olisiko aika korottaa lääkitystä vaiko lopettaa se kokonaan? Onko normaalia, että hekuman huipentuman yhteydessä mieleen tupsahtaa nauravat Hynysen kasvot? Mitä hittoa siis tehdä?