Olin taannoin ystävieni kanssa eräässä...
Olin taannoin ystävieni kanssa eräässä baarissa iltaa istumassa. Jossain vaiheessa havaitsin, että kummipoikani suuri idoli, nuori naislaulaja, istui viereisessä pöydässä. Kaivoin heti kynää ja paperia esille, jotta saisin pojalle nimikirjoituksen (poika asuu kaukana Helsingistä). Seurueeni vaivautui kummasti ja kaikki alkoivat vääntelehtiä tuoleissaan. Tajusin, että nimmarin pyytäminen olisi hävyttömin teko, mitä olisin siinä tilanteessa voinut tehdä häväistäkseni ystäväni. Nimmari jäi saamatta. Kysymykseni onkin: Miksi ihmeessä julkkista ei saa Helsingissä kohdella kuin julkkista??? Miksi ei-julkkisten pitää vain olla niin cool eikä eleelläkään saa osoittaa kenenkään olevan julkkis? Eivätkö julkkikset juuri ole sitä varten, että heihin otetaan kontaktia. Miksi nimikirjoituksen pyytäjästä tehdään ääliö?
1 vastaus
Walter de Camp
17.9.2004 00:00
Ihmiset ajattelevat, että nimikirjoitusten pyytäminen kuuluu puberteetti-ikään. Sen tähden aikuinen vaikuttaa infantiililta pyytäessään nimmaria. Mutta mitä siitä. On ihan samantekevää, miten ääliöltä sitä vaikuttaa, kun on kummipojan asialla. Ystäväsi osoittivat järkyttävää itseluottamuksen puutetta. Minä pyydän usein kauniilta naisilta nimmareita itselleni. Mulla on jo tällainen: “Iloa elämään. Helena.” Ja unelmoin tällaisesta: “Janinalta, pusi, pusi!”
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin