Pakistanilaissuunnittelija Aamna Aqeel otti riskin. Omien sanojensa mukaan hän halusi tuoda lapsityövoimaa ongelmana esiin, mutta yleisö tuomitsi teon rasistisena.
Kyse on Aqeelin Be My Slave -kuvaussessioista, joissa valkoihoinen, Aqeelin suunnittelemiin muotiluomuksiin pukeutuneen naisen rinnalla seisoo nuori tummaihoinen palvelijapoika. Kuvat julkaistiin pakistanilaisessa Diva-muotilehdessä.
Aqeelia on syytetty siitä, että kampanja on rasistinen, mauton ja huomiohakuinen, ja että hänen väitteensä lapsityövoimakeskustelun herättämisestä ovat kaksinaamaisia.
Vastaavat shokeeraamaan suunnitellut kampanjat ovat tuttuja muodin kentällä. International Herald Tribune listaa viime vuosien ylilyönteinä Ranskan Voguen kuvaukset, joissa kymmenvuotiaat lapset esitettiin seksuaalisessa valossa, Intian Voguen kuvasarja, jossa köyhät intialaiset esittelevät Burberryä ja Fendiä sekä bulgarialaisen 12-lehden Victim of Beauty -kuvaukset, joissa mallit olivat verillä ja mustelmilla.
Kaikissa tapauksissa kuvauksia selitettiin sillä, että raflaavan asetelman tarkoituksena on vain tuoda esiin jotain epäkohtaa. Huomion hakeminen heikompien kautta näyttäisi useimmiten kusevan omille sormille.
Onhan se vähän sama, kuin jos liian laihojen mallien käyttöä perusteltaisiin sillä, että halutaan tuoda anoreksiaa kriittiseen keskusteluun.
Tästä herää kysymys siitä, voiko muodilla ottaa kantaa ja millaisiin asioihin? Missä menee hyvän maun rajat? Tai onko shokeeraaminen aina pelkästään huomionhakemista?