Euroshow

Ari Peltonen haastaa yksin Euroopan parlamentin.

Jokainen europarlamentaarikko voi kutsua 100 vierasta vuodessa tutustumaan parlamentin työhön ja onnistuin lusmuilemaan itseni, Sirpa Pietikäisen ryhmään. Taksissa lentolippua aikani kuluksi vilastessani huomaan koneen lähtöajan muuttuneen aikaisemmaksi alkuperäisestä tiedosta. Kiire! Taksikuski kertoo, että paljon ulkomaille matkustavat liikemiehet pääsevät lähtöselvitykseen nopeammin kotimaanterminaalin kautta. Vaan pitääkö suhari tällaisia euromatkoja laillistettuna korruptiona?

"Systeemi on hyvä niille, jotka tollaisille reissuille pääsee..."

Ryntään tiskille tasan samalla minuutilla kun Pietikäisen avustaja on ilmoittanut portin sulkeutuvan.

"Olisi sinulla ollut vielä 10 minuuttia aikaa, portti sulkeutuu aina puoli tuntia ennen koneen lähtöä."

Koneessa RKP:n väistyvä meppi Henrik Lax näyttäsi istuvan turistiluokassa. Paljonkohan Lax tienaa istumalla bisnesluokan sijaan turistiluokassa, jolloin hän saa pitää erotuksen itsellään?

Osallistujille lähetetyssä sähköpostissa ilmoitettiin, että meitä ollaan vastassa Frankfurtin lentokentällä. Vaan ei kerrottu missä, ja kenttä on helvetin iso. Painelen ulos, eikä ketään näy missään. Kysyn henkilökunnalta, missä päin bussit ovat yleensä parkissa. Kerros alas, jossa jotkut suomalaiset sanovat bussin ikkunassa lukevan Sirpa Pietikäinen.

Missään ei lue mitään. Osoittautuu, että kuski on ottanut nimikyltin mukaansa mennessään osallistujia vastaan aulaan, johon saavutaan sen jälkeen kun matkatavarat on noudettu. Koska minulla on ainoastaan käsimatkatavarana pelkkä Lidlin muovikassi en voinut kuskia nähdä. Kiva.

Sirpa rintaan

Bussissa meille jaetaan Sirpa -rintamerkit. Hakaneula on niin tylsä, että ainoastaan yksi parinkymmenen ryhmästä saa survottua merkin rintapieleensä. Minä onnistun rikkomaan takkini. Bussimatkalla eräs nainen valittaa ensiksi, että Suomessa on liikaa holhousta ja seuraavaksi sitä ettei ole tarpeeksi valvontaa.

Matkan action-osuus koittaa autobahnilla, kun kuuluu huumaava pamahdus edessä ajavan rekan renkaan räjähtäessä. Rekka onnistuu pitämään itsensä huojuen tiellä. Tapaus saa vakuutusyhtiössä töissä olleen naisen päivittelemään sitä, kuinka muutama vuosi sitten vakuutusyhtiölle tuli talven pääkallokeli yhtä kalliiksi kuin tsunami, vaikka kuolleita oli "vain" muutama.

"Ihmisille on auto omaa henkeä arvokkaampi asia."

Taukopaikan huoltsikalla vessan käyttäminen maksaisi 50 senttiä ja osa päättää tarjota piheille saksalaisille omaa lääkettään käymällä kusella bussin huussissa.

Ne päivät

Hotelli on puolen tunnin ajomatkan päässä keskustasta. Parlamentin kokouksien aikaan on myyjän markkinat, eikä parempaa löydy. Hotellien hinnat kaksinkertaistuvat ja ravintoloilla on oma hinnastonsa "niitä päiviä" varten. Muulloin majoitus on yllättävänkin edullista ja Strasbourgissa kannattaa käydä, koska historiaa huokuva kaupunki on todella kaunis.

Pienen paussin jälkeen huristamme keskustaan, jossa voi osallistua veneretkelle kaupungin kanavilla. Päätän jäädä köllöttelemään terassille, kun sikahintaisten tuoppien vastapainoksi kebab-mestoista puolen litran kaljatölkki irtoaa kahdella ja puolella eurolla. "I love you!", toteaa karvainen turkkilaistarjoilija minulle. Tunteenpalo ei ole molemminpuolinen.

Illemmalla on ilmainen illallinen, jota emännöi Sirpa Pietikäinen. Vieressä istuva nainen kertoo tekevänsä Ladalla pitkiä reissuja Valkovenäjälle, Moldovaan ja muihin Neuvosto-henkisiin maihin. Mahtaa olla melkoinen kulttuurishokki olla tällaisella matkalla. Oletko koskaan äänestänyt kokoomusta?

"En taatusti!"

Osoittautuu, että osa on voittanut ilmaisen matkan Sirpa Pietikäisen uutisarvonnassa ja muut osallistujat maksavat kahden yön reissusta omavastuuosuuden 280 euroa. Tämä hinta sisältää ohjelman, matkat ja majoituksen.

"Minä olen käynyt SDP:tä lukuun ottamatta kaikkien puoluiden järjestämillä matkoilla. Vasemmistoliiton Esko Seppänen on kova tyyppi!", täräyttää eräs pääosin viiskymppisistä osallistujista.

Jo edellispäivänä saapunut toinen kutsuttu ryhmä, Hämeenlinnan seniorit, osallistuvat myös illanviettoon ja joku äijä kertoo vanhan vitsin Paavo Lipposesta ja EU:sta. Sirpa piipahtaa kerran kymmenen hengen pöydässämme ja kertoo viidestä kissastaan. Neljä on liian vähän, kuusi on jo lauma, joten viisi on passeli luku. Hö, yhden katin yhteishuoltajalle iski alemmuuskompleksi.

No English

Seuraavana aamuna kiirehdimme kaupunkikierrokselle. Ensimmäinen kohde on Strasbourgin katedraali. Siellä suurimman vaikutuksen tekee taskuvarkaista varoittava kyltti.

Hylkään muut ja käyn ostamassa viereisestä turistibyroosta 3,60 kustantavan 24 h -matkalipun. Vasta myöhemmin huomaan että minulle on myyty käytetty lippu edelliseltä vuodelta. Koska ollaan eurooppalaisuuden ytimessä olen näkeväni Erkki Toivasen useammassakin vastaantulijassa.

Ratikalla europarlamenttiin, jossa minulle on luvattu yksityinen tapaaminen Sirpa Pietikäisen kanssa. Pyysin puolen tunnin haastattelua, minulle luvattiin tunti, mutta osoittautuu, että aikaa on ainoastaan 20 minuuttia. En tiedä seisonko oikeassa paikassa noutajaani odottamassa, ja käyn kysymässä sitä portilta, joka ottaa ryhmiä vastaan. Osoittautuu, ettei henkilökunta puhu ollenkaan englantia! Ja jumalauta ollaan europarlamentissa! Minut viittelöidään pressipuolelle. Ja sama asia! Siis sama rautalangasta:

EUROPARLAMENTIN PRESSIASIOITA HOITAVA KOLMIKYMPPINEN TYYPPI EI OSAA SANAAKAAN ENGLANTIA!

Pietikäisen avustaja saapuu pelastamaan minut.

"Täällä on tämmönen neuvostohenkinen systeemi, jossa vaaditaan kolme tyyppiä että pääset sisälle. Yksi ottaa passin vastaan, toinen ojentaa sen kolmannelle, joka kopioi", huokaa hyysääjäni mennessämme sisään turvatarkastuksen jälkeen.

Minusta otetaan vielä kuva ja sitten pyhimpään. Sirpan pitäisi olla kahvilassa jonne pääsee ainoastaan mepin seurassa. Meppi Reino Paasilinna on ihmetellyt kuinka hän on päässyt joka kerta esteettä sinne. Meille tulee stoppi. Nuorta tyttöä ja huolimattomasti pukeutunutta äijää ei mielletä mepiksi. Sirpa löytyy viereiseltä käytävältä.

Jotkut pitävät korruptiona sitä, että saat kutsua tänne myös lehdistön edustajia, jotka ilmaisen matkan vastineeksi kirjoittavat myötäsukaisen jutun.

"Ensinnäkään koko matkaa ei makseta. Osalla mediasta on politiikkana, ettei toimittajia saa lähettää tällaisille matkoille. Mun kutsumat toimittajat eivät useimmiten ole kirjoittaneet mitään juttua."

No tehtäköön tässä selväksi, että minä kirjoitan, enkä maksa mitään.

Meppeihin pyrkii vaikuttamaan peräti 30 000 lobbaria...

"Meillä Suomessahan ei lobata, me vaan käydään Saariselällä hiihtämässä. Täällä kaikki on julkista niin kuin pitääkin."

30 000 lobbaria ovat tavallaan aivan turhia. Eivätköhän päätökset olisi jokseenkin samanlaisia ilman niitäkin. Mutta koska jotkut lobbaavat, on muidenkin pakko lähteä mukaan.

"Toi voi olla aika totta, siitä tulee tämmönen ketjureaktio."

Miksi ihmeessä europarlamentin pitää rampata kerran kuussa Brysselin ja Strasbourgin väliä!? Sen takia tulee pelkästään päästöjä saman verran kuin Heinolassa.

"Strasbourg tienaa 60 miljoonaa joka kerta, ja ei löydy sitä ranskalaista, joka sanois että pysytään Brysselissä. Aluksi parlamentti kokoontui pelkästään täällä kun tämä on tavallaan symboli sille, ettei Ranska ja Saksa sodi enää keskenään."

Miksi ihmeessä ainoastaan ranskalaisilla on oikeus rahastaa kokouksilla? Olisivat tyytyväisiä kun saksalaiset ei hyökkää. Tasapuolisuuden nimissä voitaisiin vaatia että parlamentti kokoontuu joka kerta eri EU-maassa.

"Heh heh, joo! Kyllä se tulee muuttumaan jahka historiaa kuluu. Oli nurinkurista että kun parlamentin katto romahti, niin remontista tuli säästöjä, kun ei tarvinnut rampata täällä! Lähes 17 miljoonaa kuluu joka kerta."

Onko totta, että Helsingin romanialaiset kerjäläiset on Ranskan syytä? Kielestään hössöttävät ranskalaiset halusivat Romanian mukaan vaikkei maa täyttäisikään ehtoja, koska kielet muistuttavat jonkin verran toisiaan.

"Toi on ihan hyvä juttu, mutta ei pidä paikkaansa."

Mitä mieltä olet Björn Wahlroosin etiikasta: järjettömän rikas mies nostaa EU:lta helvetin isoja maataloustukiaisia?

"Turha syyttää lasta karkkikaupassa. Poliitikot, jotka ovat järjestelmän luoneet, ovat siitä vastuussa."

Tiedät varmastikin että EU:hun kuuluu 27 maata, mutta tiedätkö kuinka monta eurooppalaista maata ei siihen kuulu?

"...Jaa-a... Se riippuu miten Euroopan rajoja määrittelee."

Eiköhän se jossain Uralilla mene, vai miten sä määrittelet Euroopan rajat...

"Oliskohan niitä viis maata."

Jotain kakskyt. Miksi ihmeessä suomalaiset sanovat lähtevänsä käymään Euroopassa!? Suomi kuuluu Eurooppaan! Voidakseen käydä Euroopassa täytyy olla Euroopan ulkopuolella.

"Joo! Aina kysytään mitä sinne Eurooppaan kuuluu. Sama kun kysyis kotonaan kahvipöydässä mitä teille sinne kotiin kuuluu. Tämä on tosi tärkeä oivallus: me ollaan Euroopassa!"

Vapaa Ahvenanmaa

Haastattelun jälkeen yhytämme muun ryhmän ja menemme kongressihuoneeseen kuuntelemaan Pietikäisen ja avustajien paasausta. Sirpan vieressä oleva nainen näyttää nukahtavan. Kun hän havahtuu, hänen vieressään oleva eukko nuokahtaa. Kohta molemmat ovat simahtaneet. Joku vieraista alkaa esitelmöidä maajussien sukupuolenvaihdoksesta(!) ja ilmeistä päätellen kukaan muu ei huomaa mokaa. Teen ehdotuksen -mies päätteiden poistamiseksi, eli kyseessä olisi "direktiivi sukupuolisen syrjinnän estämiseksi työnimikkeissä miessukupuolen hyväksi naissukupuolta syrjien". Ei nappaa. Joku alkaa valittaa, kuinka laiskoja työntekijöitä nykyajan nuoret ovat. Hei, ehkei EU nyt IHAN joka asiaan voi vaikuttaa...

Sitten istuntosaliin. Kysyn mitä tapahtuisi jos alkaisin osoittaa siellä mieltä vapaan Ahvenanmaan puolesta.

"Sinut poistettaisiin hyvin nopeasti. Todella harvoin täällä mitään mielenilmaisuja on."

Meille annetaan moniste, josta näkee missä kukakin meppi istuu. Tai siis ei istu, saliin on raahautunut 785:sta parikymmentä tunnollisinta.

Kaikki puheet tulkataan jokaisen jäsenmaan kielelle. Huomaan, että itäisen Euroopan maiden tulkit ovat yleensä naisia, läntisten miehiä. Jos kieli on harvinaisempi kääntää, tulkki useinmiten sen toisesta, yleensä englanninkielisestä tulkkauksesta ja kahden käännöksen jälkeen asia voi kuulostaa täysin päinvastaiselta.

Meillä on hyvä säkä kun vielä Ranskaa edustava Ari Vatanen tulee puhumaan liikenneasioista. Ralliukko mongertaa niin käsittämätöntä englantia, että on pakko laittaa suomenkielinen tulkkaus päälle. Joko tulkillakin tekee tiukkaa, tai sitten hän vain imitoi Vatasta kohdissa, joissa tankeromme takeltelee onnettomimmin. Loppukaneettina Arimme kehoittaa antamaan taksikuskeille isot tipit. Seurueemme pyörittelee päätään epäuskoisena. Poistumme tönöstä kaupunkiin omille teillemme. Rakennuksessa kun ei ole varsinaisesti mitään ihmeellistä. Sama kuin kävisi Hartwall-Areenassa.

Vierasryhmät vain vaeltavat paikasta toiseen. Ai ni, virtaa siellä joku puro.

Ihan EU:sta

Seuraavana aamuna ajelemme vielä viinitietä pitkin Obernain kaupunkiin, missä on luvassa viinien maistelua viinitilalla. Pysähdymme Obernaissa monen tunnin luonastauolle. Strasbourgista ajaa kahdessa tunnissa Frankfurtin lentokentälle, ei mitään kiirettä, hymyilee opas. Mutta kun olemme ajaneet puoli tuntia päinvastaiseen suuntaan, tulomatka kesti tietöiden takia puoli tuntia normaalia pidempään ja usein autobahnit seisovat onnettomuuden takia! protestoin aikataulua.

"Kyllä opas tietää."

Ei tiedä. Meille tulee aivan järjetön kiire. Kellon tikittäessä alkaa ihmisille bussissa tulla pieni paniikki. Lentokentällä joudumme kiilaamaan lähtöselvityksessä edellämme olevan ryhmän ohi. Kauhea kaaos ja tappelu heidän kanssaan. Kuultuaan koneemme lähtöajan he kauhistuvat ja alkavat hoputtaa ettemme myöhästy. Hirveätä ravia portille. Samalla minuutilla kun portti suljettaisiin, ehdimme koneeseen. Sitten osoittautuu, että koneessa on joku vika ja seisomme kentällä tyhjän panttina puoli tuntia. Vika on korjattu aikaisemmin, mutta pitää vielä odottaa että allekirjoitetaan joku paperi.

Kaikki on ihan EU:sta! Hirveästi poppoota, kyynerpäitä käytetään, ajetaan omia etuja ja jyrätään pienempiä, kauhea byrokratia, mikään ei tunnu toimivan eikä etenevän, mutta lopulta kuitenkin nuriseva joukko kuljetetaan määränpäähänsä.

Eurovaalit 7.6.

Visainen EU-visa

Onko sinulla aikaa keskustella EU:sta? Mittasimme puolueiden nuorimpien ehdokkaiden EU-tiedot.

Me kysyimme

  1. Kuinka monta tähteä on EU:n lipussa?
  2. Mikä on EU:n asukasluku?
  3. Minä vuonna Sveitsi liittyi EU:hun?
  4. Mistä maasta EU:n komission puheenjohtaja José Manuel Barroso on kotoisin?
  5. Mitä eroa on Rooman sopimuksella ja Maastrichtin sopimuksella?

Oikeat vastaukset

  1. 12
  2. 499 miljoonaa
  3. Sveitsi ei kuulu EU:hun.
  4. Portugalista.
  5. Rooman sopimus (1957) synnytti Euroopan talousyhteisön (myöhemmin EY) , Maastrichtin sopimus (1992) johti EU:n syntymiseen.

Heikki Autto, Kokoomus, 25 v.

1. oikein.
2. oikein.
3. oikein.
4. oikein.
5. oikein.

Timo Tapaninen, Keskusta, 27 v.

1. väärin.
2. ”150 miljoonaa.”
3. oikein.
4. väärin.
5. ”Tehty eri vuonna. Olen just kahvilan jonossa, kauhea kiire!”

Niko Korte, SDP, 23 v.

1. ”15.”
2. oikein.
3. oikein.
4. oikein.
5. oikein.

Touko Aalto, Vihreät, 25 v.

1. oikein.
2. oikein.
3. oikein.
4. oikein.
5. oikein.

Anna Mikkola, Vasemmistoliitto, 28 v.

1. ”Varmaan joku symbolinen luku. Niin monta kun tarvitaan siihen ympyrään.”
2. oikein.
3. oikein.
4. oikein.
5. oikein.

Vesa-Matti Saarakkala, Perussuomalaiset, 25 v.

1. väärin.
2. oikein.
3. oikein.
4. oikein.
5. “Maastrichtin sopimuksessa korostetaan vapaata liikkuvuutta ja taloutta. En anna lupaa vastauksen julkaisuun, ellei vastaustani lasketa oikeaksi. Olen opiskellut näitä asioita yliopistossa.”

Silja Borgarsdóttir Sandelin, RKP, 24 v.

1. oikein.
2. oikein.
3. oikein.
4. ”Espanjasta.”
5. ”En tiedä.”

Markku Holmi, Kristillisdemokraatit, 31 v.

1. ”27.”
2. oikein.
3. ”2005.”
4. väärin.
5. oikein.

4 kommenttia

Niba

5.6.2009 12:03

Ari pääsi viimein jyvälle, maailmassa on muitakin paikkoja kuin Heinola?
Jutussa oli liikaa asiaa ja liian vähän viihdykettä ja sutkauksia. Useat matkasta mainitut asiat ovat jo kyllä yleistä tietoa. Menkää äänestämään.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Leb

10.6.2009 12:18

Ehdokas Saarakkalan viimeinen vastaus oli mielenkiintoinen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Brysseliläinen

11.6.2009 16:10

Kun EU:hun liittyvät artikkelin ovat Suomen mediassa tätä luokkaa, niin ei ihme, jos ihmiset pitävät koko unionia vain turhana rahanmenona ja typerinä direktiiveinä.

Tietenkin EU-instituutioissa on paljon turhantuntuistakin byrokratiaa ja epäloogisuuksia. Näiden asioiden parissa päivittäin työskentelevänä voin kuitenkin sanoa, että yleisesti ottaen ihmiset eivät vain halua ymmärtää, että näin ison organisaation pyörittäminen ei voi tapahtua mielivaltaisesti ja ilman kaikille yhteisiä virallisia sääntöjä ja toimintatapoja. Jos näitä paperinpyörittelyproseduureja jätettäisiin noudattamatta, niin eiköhän siitäkin saataisi kohua aikaan.

Kaiken kaikkiaan EU on vaikuttanut suomalaisten elämään positiivisesti paljon enemmän kuin useimmat edes tajuavat.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

AngelGirl84

11.6.2009 16:29

oho...jos oisin tienny että toi SDP:n kuopus poika on noin söötti niin ois voinu kyllä äänestää toisin. ;P

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi