Kahden puhelimen pattitilanne

Poliisin ja tavallisen tallaajan kohtaaminen, jonka molemmat päättivät kuvata, kertoo hyvin jenkkien räjähdysalttiista tilanteesta. Miehen rikos: kädet taskussa kävely.

Suomalaiset saavat olla tyytyväisiä niihin laimeisiin rähinöihin, joita meidän kaduillamme tapahtuu. Jenkeissä kaduilla kuohuu jatkuvasti ja epäluottamus tummaihoisen kansanosan ja poliisin välillä alkaa saada naurettavia ilmenemismuotoja.

Pontiacissa Michiganissa poliisi ja tavallinen kaduntallaaja löysivät itsensä kahden puhelimen välisestä pattitilanteesta, missä molemmat osoittivat toista kamerallaan tallentaakseen tilanteen mahdollisten ylilyöntien takia. Brandon McKeanin alun perin Facebookiin lataama video on saanut valtavasti näyttöjä viime päivinä. Tarina kiinnostaa amerikkalaisia, sillä se tuo lisää liekkiä kuumana käyvään keskusteluun poliisiväkivallasta, epätasa-arvosta ja katujen levottomuuksista.

Poliisi päätti pysäyttää McKeanin kiitospäivänä ainoastaan siitä syystä, että hänet oli nähty kävelemässä kadulla kädet taskussaan. Mitään muuta ei miehen syntien listalta todistettavasti löytynyt, mutta paikallinen poliisi koki velvollisuudekseen tarkastaa tilanteen jututtamalla miestä. McKean luonnollisesti närkästyi häirinnästään. Homma sai kuitenkin positiivisen loppusoinnun, kun kaverukset löivät yläfemmat tilanteen rauettua. McKean sai jatkaa matkaa. McKean ei jälkikäteen ole syyttänyt tilanteesta niinkään poliisin toimintaa, vaan niitä ihmisiä, jotka ovat hänet alkuun 

Elokuussa teini-ikäinen Michael Brown sai surmansa komisario Darren Wilsonin luodista. Tapaus aiheutti suuret mellakat Fergusonissa ja levottomuudet ovat jatkuneet ja levinneet eri puolille maata. Wilsonia päätettiin olla syyttämättä tapauksesta. Lisää vettä myllyyn on heittänyt se, että New Yorkissa 43-vuotiaan Eric Garnerin loppukesästä hengiltä kuristanut poliisi ei myöskään saanut syytteitä.

Kahden puhelimen tuijotuskilpailu kertoo siitä, miten tärkeään rooliin kamerat ovat nousseet. Vaikka iso osa Yhdysvalloista on muuttunut vainoharhaiseksi NSA-vakoilun takia, nähdään yhtenä ratkaisuna vaikeiden poliisin ja kansalaisten kohtaamisten tasapuolistamiseksi kamerat, jotka tallentavat varmuuden vuoksi kaikki tilanteet joihin poliisit joutuvat.

Barack Obama tiedostaa rakenteellisen rasismin, ja sanoo, että se on juurtunut niin syvään, ettei siitä päästä hetkessä eroon, mutta että viimeisinä vuosikymmeninä asiat ovat parantuneet. Tuo rasismi näkyy esimerkiksi huumelainsäädännön toimeenpanossa, jossa tummaihoiset ja muut vähemmistöt joutuvat tuomituksi huomattavasti vaaleaihoisia helpommin. Viime kuukausina kymmenet tuhannet ihmiset ovat osoittaneet mieltään ympäri Yhdysvaltoja, mutta henkilövahingoilta on vältytty. Monet uskovat, tai ainakin toivovat, että nykyiset protestit johtavat pysyvään muutokseen maassa.

Lähteet: Cnet, CNN, Huffington Post

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi