Tautiluokituksessa paniikkihäiriö on mainittu vuodesta 1987. Eri arvioiden mukaan paniikkihäiriöitä esiintyy 2–4 prosentilla. Tutkija ja yhteiskuntatieteiden tohtori Mikko Salasuo on yksi heistä.
“Elämäni oli erittäin kiireisessä vaiheessa, kun ensimmäinen paniikkikohtaus puhkesi. Valmistelin väitöskirjaani, kävin töissä ja vedin futistreenejä. Elämä oli suhteellisen tukossa velvollisuuksista. Oli vappu, ja olimme juopotelleet opiskelijan reippaalla otteella pari päivää. Olin kaverini luona, kun sain yhtäkkiä rajun sydämentykytyskohtauksen ja hengenahdistusta. Kaverini pelästyi ja tilasi ambulanssin. Minulla epäiltiin rytmihäiriötä, mutta kun oireet eivät menneet parissa päivässä ohi, sain diagnoosiksi paniikkihäiriön.”
Mikolle määrättiin mielialalääkkeitä, jotka alkoivat vaikuttaa vasta reilun kuukauden päästä. Tässä lääkäri teki virheen: mitä nopeammin oireet saadaan kuriin, sitä paremmin kroonistuminen pystytään välttämään. Kun Mikko myöhemmin hakeutui erikoislääkärin hoitoon, lääkäri ihmetteli, miten Mikko oli pärjännyt entisellä lääkityksellä.
“Kohtaukset saattoivat yllättää missä vain, esimerkiksi urheilutreenien jälkeen tai teatterissa. Otan teatterissa aina reunapaikan, että pääsen nopeasti ulos, jos alan oireilla kesken näytöksen.”
Aluksi Mikko ei ymmärtänyt oireilun syytä. Hän laski sen sen esiintymisjännitykseksi tai urheilusuorituksen jälkeiseksi fyysiseksi rasitusoireeksi.
“Kohtauksista ei voi selvitä järkeilemällä, vaikka periaatteessa tiedän kohtauksen tullessa, mistä on kysymys.”
Sairaus alkoi salakavalasti rajoittaa elämää. Joskus pelkkä omasta asunnosta poistuminen tuntui ylivoimaisen vaikealta.
“Saatoin joutua palaamaan puolijuoksua turvaan. Oireet hellittivät, kun pääsin takaisin kotiin.”
Kaikki lyhyetkin pistäytymiset ulos asunnosta vaativat pitkän, monen päivän mittaisen valmistautumisen. Mitä kauemmaksi piti lähteä, sen vaikeammalta kaikki tuntui.
Ulkomaille matkustaminen oli yhtä helvettiä. Mikko sai lääkäriltä paperin, jossa todistettiin, ettei hän pysty lentämään.
“Ollessani Tukholmassa uskalsin edetä hotellilta vain kortteli kerrallaan.”
Lopulta Mikko oli siinä pisteessä, ettei liikkunut asunnoltaan juuri minnekään. Huonona päivänä hän teki työnsäkin kotona Kalliossa.
“Minun onneni on, että työyhteisössäni ja ympärilläni on ihmisiä, jotka ymmärtävät sairauttani. Olen puhunut paniikkihäiriöstä avoimesti sekä työpaikallani että ystävieni kanssa. On hämmästyttävää, kuinka yleinen paniikkihäiriö nykyään on – kun olen avannut suuni aiheesta, erittäin moni on kertonut itse kärsivänsä samoista oireista.”
Mikko lääkitsi paniikkihäiriötä omatoimisesti alkoholilla. Se on hänen mielestään vihoviimeinen tapa taistella sairautta vastaan.
“Alkoholi lievittää oireita, mutta krapulassa ne palaavat kahta voimakkaampina, ja silloin kierre on valmis. Kuljin monta vuotta taskumatti laukussa, se oli henkinen kävelysauva sen varalta että tunnen kohtauksen tulevan ollessani kaukana kotoa.”
Paniikkihäiriön syntymisen syistä ei olla yksimielisiä. Jotkut arvelevat sen johtuvan lapsuuden traumaattisista kokemuksista, toiset serotoniiniaineenvaihdunnan häiriöistä, kolmannet liiasta henkisestä kuormituksesta kuten työstressistä.
“Kävin kerran psykiatrilla, mutta tutkijan kyyniseen maailmankuvaan hänen neuvonsa eivät uponneet. Olen analysoinut sairauteni syitä niin, että mahdollinen serotoniinin vajaus yhdistettynä väikkärin aiheuttamiin paineisiin ja muuhun stressiin laukaisi paniikkihäiriön.”
Viime kesänä Mikko sai lopulta sairauteen kunnollisen lääkityksen, ja toimintakyky palautui 99-prosenttisesti sellaiseksi kuin se oli ennen sairautta.
“Sitä ennen koin olleeni puolen vuoden ajan kovassa krapulassa, vaikka en edes ottanut mitään. Katson itseni parantuneeksi sairaudestani, koska pystyn nyt – lievän lääkityksen turvin – elämään täysin normaalia elämää.”
Lukijoilta
“Minulla oli paha paniikkihäriö lukion lopussa ja sen jälkeen. Lääkärien keinoista ei ollut apua, harkitsin jopa kilpirauhasleikkausta. Sitten aloin käydä lenkillä ja salilla. Fyysinen kuntoni kasvoi uskomattomasti vuoden aikana, ja sen jälkeen minulla ei ole ollut oireita. Kuntoilu on nykyisin elämäntapa, treenaan neljä kertaa viikossa punttia ja juoksen 100 km viikossa.”
Mies, 25
“Pahin tilanne sattui kun metro pysähtyi pysäkkien väliin. Oli lähellä ettei taju lähtenyt. Kohtauksen tullessa ei tiedä mitä pelkää, mutta tuntuu kuin sekoaminen olisi lähellä. Aloin vältellä paikkoja joissa oli joko liian hiljaista tai liian meluisaa. Elokuvateatterissa en ole käynyt vuosiin, koulussa pitää istua lähellä ovea. Psykologi määräsi rauhoittavia, joita oli tarkoitus ottaa kohtauksen ilmestyessä. Ne helpottivat elämääni huomattavasti. Enää en niitä napsi vaikka ne kulkevatkin laukkussani aina. Yhden siiderin juonti auttaa, mutta joka päivä ei viitsisi alkoholiin turvautua.”
Nainen, 24
“Sain paniikkihäiriökohtauksia julkisista paikoista. Muutaman metrin kävelymatka keskustassa vei pulssin pilviin. Ahdisti kun, tuntui että kaikki tuijottavat: tossa se ruma ja läski lehmä menee, ei sulla oo oikeutta elää! Nykyisin voin paremmin kun en asu enää paikkakunnalla, jossa minua kiusattiin koulussa.”
Nainen, 19
“Sairastuin yläasteella. Melkein tapoin itseni lukiossa. Tapasin unelmieni miehen, sairauden kertominen tuntui lopulta. Kävi ilmi, että hänelläkin oli paniikkihäiriö. Popsimme pillereitä yhdessä. Nykyään molemmat ilman.”
Nainen, 25
“Minua on vaivannut paniikkihäiriö yläasteiästä (oma diagnoosi). Kun kohtaus iskee, hiki virtaa, sydän hakkaa, kädet ja pää tärisee, happi tuntuu loppuvan. Välttelen laukaisevia tilanteita, töistä kotiin tulen pidempää ja reittiä, koska bussissa vähemmän ihmisiä. Nyt olen löytänyt rakkauden, eikä kohtauksia ole tullut. Jotain tekemistä itsetunnon kanssa?
Nainen, 25
53 kommenttia
Nuoriaikuinen
31.3.2005 20:34
Itse olen kärsinyt paniikkihäiriöstä nyt vähän päälle vuoden verran ja nyt vasta tänä keväänä rasittavan suhteen päätyttyä hankkinut lääkkeen. Viimeinen tikki oli kun aloin saada kohtauksia päivittäin: koulussa, kavereiden kanssa, baarissa ja kadulla. Olen käynyt pari kertaa psykologilla, mutta hän ei taida oikein ymmärtää tilannettani. No vastahan näitä tabuja on syöty sellanen kolme kuukautta eikä oireita ole sen jälkeen enää tullut :)
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Yliluti
1.4.2005 11:12
Hohhoijaa... mikähän siinä on, että paniikki iskee yliopistoluumuihin ja nuoriin naisiin, joiden itsetunto on hukassa vaikka isi ja äiskä ovat ladanneet meikkipussin täyteen roinaa? Ikinä sitä vaan ei kuule paniikkihäiriöstä kärsivästä siivoojasta tai autonasentajasta. Kun ihmiseltä puuttuu kuri ja prioriteetit, niin jää liikaa aikaa oman pään vatkaamiseen. Miks mä en oo britneyn näkönen? Paniikki! Miks mun väikkäriä ei asetettu ehdolle Nobelin palkinnoille? Paniikki! Niskasta kiinni ja rotia elämään. Yksi vastaajista tunnusti päässeensä irti tiedottomuudestaan reippaalla liikunnalla ja kurilla. Niin sitä pitää. Parkuvat neidit "lääkitsevät" itseään alkoholilla. Ja baarissa taas se ihqu söpöliini kattos mua vähän arvostelevasti... PANIIKKI! Lopettakaa nyt herran tähden tuo ylidiagnostisointi ja keskittykää olennaiseen.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
ziinir
1.4.2005 12:02
voisikohan olla niin, että paniikkihäiriöön ei ole yhtä selvää syytä. ehkä monet tekijät aiheuttavat lopulta paniikkihäiriöön sairastumisen. lapsuuden traumat, serotoniinin välityksen häiriöt, stressi laukaisevana tekijänä, jne. paniikkialttiita ihmisiä verrataan usein moottoriin, joka käy ylikierroksilla ja jonka jäähdyttimen suorituskyky on liian pieni. toiset saattavat siis olla paniikkialttiimpia kuin toiset.
Vastaa kommenttiinitselläni paniikkihäiriö on ollut suurin koettelemus koko tähän astisessa elämässäni, mutta samalla se on muodostunut mahdollisuudeksi eheytyä, ja tulla siksi todelliseksi ihmiseksi, joka olen. hoitona on ollut keskusteluterapia, jooga ja homeopatia. itsensä kohtaaminen on kuitenkin se ratkaiseva askel.
Vastaa kommenttiin
nykyrela
1.4.2005 13:41
Minulla oli 16-vuotiaana,ennen pahaa masennusta,joitakin paniikkikohtauksen tyyppisiä oireita.Kävin siihen aikaan ammattikoulua,päivät olivat pitkiä ja raskaita.Sitä edeltävä taustani on kaukana britneyspears-haihatteluista,ts.kurjuutta,koulukiusaamista ym,joten se oli elimistön viesti sanoa"saavi on täynnä."Pidin koulustani, mutta olin menossa henkisesti solmuun sisäisissä ja ulkoisissa paineissa.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
pointti
1.4.2005 15:45
On niitä paniikkihäiriöstä kärsiviä siivoojakin, muista ammattilaisista tai ihmisryhmiin kuuluvista puhumattakaan.
Tietämäni henkilö ei kyennyt siivoojan työhön työkohteen (suuri tila) vaatimusten vuoksi. Hänellä oli diagnoosi jo silloin. Sopivaa työtä ei tuntunut löytyvän.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
gu5a
1.4.2005 17:24
Kyllä tuo jutun "suorittajan" tarina, futisvalmennus, työt, väikkäri ym. vaikuttaa siltä, että tietyn ihmistyypin kohdalla erilaiset psykofyysiset reaktiot tuollaisessa velvollisuusrumbassa ovat otollisia. Itse mietin väikkäriin ryhtymistä ja on kyllä ihan terveellistä pohtia sitä, miten pitää se balanssissa osana omaa elämää, mutta kuitenkin tehtävänä, joka täytyisi saattaa myös valmiiksi.
Noista tykytyksistä...kenellä ei tykyttäisi parin ryyppypäivän jälkeen? Sitä nyt en pitäisi yhtään ihmeellisenä.
Paniikkihäiriö...ehkä turhankin trendikäs diagnoosi?
Muistan jonkun artikkelin, jossa oltiin tutkittu stressin aiheuttamia hermoston muutoksia pitkällä aikavälillä. Jotenkin niin se oli, että stressi vaikuttaa hermoston toimintatapoihin..yleensä negatiivissävyisesti. Elimistö siis muuttaa toimintatapojaan lopullisesti(?) jatkuvan stressin vaikutuksesta - stressi "syö miestä".
Välillä täytyy istahtaa alas ja haaveilla. Epäilen tosissani, että se auttaa.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
morra
1.4.2005 22:20
Minulla on ollut pari, kolme paniikkihäiriönomasita kohtausta. Näitä tulee silloin kun olen väsynyt, stressaantunut, masentunut ja joku joko vaatii, syyttää tai haastaa riitaa. Sydän tykyttää, käsivarsista lähtee tunto ja henki ei kulje. Ja kun henki ei kulje, niin ei oikein olo helpotu. Onneksi tulee noinkin harvoin.
Vastaa kommenttiinMasentuessani keskityn liikuntaan, ehkä siinä todellakin on apu lieviin oireisiin?
Kunhan ei taas rupea miettimään liikaa sitä liikuntaa.. :P
Vastaa kommenttiin
_Marika_
1.4.2005 23:25
Paniikkihäiriö on hyvin kaukana trendikkäästä sairaudesta. Siinä vaiheessa, kun ei pysty poistumaan kotoa ja helvetinmoinen pelko ja ahdistus iskee, ajatukset on hyvin kaukana trendikkyydestä.
Ihmeellisesti väännätte paniikkihäiriön koskemaan pinnallisia ja trendikkäitä ihmisiä. Jos teillä ei ole aiheesta mitään käsitystä, niin pitäkää tietämättömyytenne omana tietonanne, älkääkä turhaan tulko pahoittamaan oikeasti sairaiden ihmisten mieltä. Minusta on ainakin hyvin kaukana muodikkaasta, kun epäröin ulko-ovella, uskallanko käydä läheisellä kioskilla vai en ja jos menen, niin saan pahan kohtauksen kaupassa.
Oireet ovat todellisia, eikä niillä ole mitään tekemistä "trendisairausten" kanssa (vaikka sellaisia tuskin on olemassakaan, ellei media niitä keksi).
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
abc10
2.4.2005 13:54
Luulen, että nykyisin meillä ihmisillä on ainakin Suomessa hirveä kiire ja stressi, joka aiheuttaa pysko-fyysisiä oireita. Meille on ehkä jäänyt jonkilainen viime laman aiheuttama pelko perseeseen, jonka takia me kaikki hosumme kuin viimeistä päivää!
Toisaalta kun ihminen on niin monimutkainen kokonaisuus, voi myös lisäaineet, ympäristömyrkyt ym. aiheuttaa kaikenlaisia vaivoja ja ongelmia.
Paniikkihäiriön lisäksi esimerkiksi monet vatsaoireet (mm. colon irritabile) ovat lisääntyneet. Nämä kaikki rajoittavat pahimmillaan voimakkaasti niistä kärsivien toimintakykyä, mutta uusina ongelmina eivät saa riittävästi huomiota yhteiskunnan taholta.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Otsoveli
2.4.2005 14:04
Voisikohan tässä olla ainakin osittain syynä sosiaalinen paine ilman riittävää tukiverkkoa. Yhteiskunta vaatii aina vain enemmän, mutta samalla kukin joutuu painamaan sarallaan ilman muiden apua. Suomalaisessa ääri-individualistisessa kulttuurissa eivät edes perhe tai ystävät monesti huomaa itsekeskeisyydessään ongelmia ajoissa. Sittenkin kun sellaisia tulee, niin niitä pyritään vain välttämään, ettei vain ilmiö "tarttuisi". Yhteisökeskeisissä kulttuureissahan tällaisia häiriöitä ei juuri ilmaannu. Viitettä tähän antaisi myös se, miten monet ovat päässeet ongelmastaan miltei kokonaan eroon hyvän parisuhteen myötä.
Miettikää sitä ja olkaa ystävienne tukena jo ennen kuin kukaan joutuu turvautumaan psykologiin.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
unpetitange
2.4.2005 17:52
abc10 kertoi myös muiden sairausten lisääntyneen ja mainitsi erityisesti colon irritablen. Minulla on kyseinen diagnoosi ja jos joku tietää asiasta enemmän niin pliis kertokaa.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Luna-80
3.4.2005 12:11
[LAINAUS]unpetitange kirjoitti 02.04.2005 klo 17:52:
abc10 kertoi myös muiden sairausten lisääntyneen ja mainitsi erityisesti colon irritablen. Minulla on kyseinen diagnoosi ja jos joku tietää asiasta enemmän niin pliis kertokaa.[/LAINAUS]
Meneppä vaikka googleen ja laita hakusanaksi toi colon irritable ja valitse vielä sen lisäksi siitä "Suomenkielisiltä sivuilta"
Vastaa kommenttiinSieltä löytyy taatusti lisää tietoa useammalta eri sivustolta.
Vastaa kommenttiin
unpetitange
3.4.2005 20:36
dancke schon :)
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
sssss
4.4.2005 04:25
[LAINAUS]Yliluti kirjoitti 01.04.2005 klo 11:12:
Hohhoijaa... mikähän siinä on, että paniikki iskee yliopistoluumuihin ja nuoriin naisiin, joiden itsetunto on hukassa vaikka isi ja äiskä ovat ladanneet meikkipussin täyteen roinaa? Ikinä sitä vaan ei kuule paniikkihäiriöstä kärsivästä siivoojasta tai autonasentajasta. Kun ihmiseltä puuttuu kuri ja prioriteetit, niin jää liikaa aikaa oman pään vatkaamiseen. Miks mä en oo britneyn näkönen? Paniikki! Miks mun väikkäriä ei asetettu ehdolle Nobelin palkinnoille? Paniikki! Niskasta kiinni ja rotia elämään. Yksi vastaajista tunnusti päässeensä irti tiedottomuudestaan reippaalla liikunnalla ja kurilla. Niin sitä pitää. Parkuvat neidit "lääkitsevät" itseään alkoholilla. Ja baarissa taas se ihqu söpöliini kattos mua vähän arvostelevasti... PANIIKKI! Lopettakaa nyt herran tähden tuo ylidiagnostisointi ja keskittykää olennaiseen.[/LAINAUS]
Hohoijaa vaan. Taitaa myös itselläsi olla hieman liikaa ylimääräistä aikaa.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
yliluti
4.4.2005 10:36
Jep ssss, aikaa riittää kun priorisoi. Pidän työpäivät alle 11-tuntisina, kuntoilen, en käytä ylenpalttisesti alkoholia ja vietän vapaa-aikaani perheeni ja ystävieni kanssa. Pää kestää melko lailla mukavasti ilman lääketeollisuuden ystävällistä apua ja googlettamalla tehtyjä "diagnooseja". Mitä muuten tulee trendisairauksiin, niin viimeisin lääketeollisuuden lobbaus oli naisten sukupuolinen kylmyys ihan oikeana tautina. British Medical Journalissa julkaistiin artikkeli, jossa kehuttiin asian olevan sairaus ja kuinka ollakaan, teollisuudella olisi pilleri valmiina. Markkinapotentiaali rajaton. Ei mennyt FDA:sta läpi, mutta yritys hyvä kymmenen. Älkää hyvät ahdistuneet, kaiken saaneet tai kaikesta paitsi jääneet teinit uskoko ihan kaikkea mitä googlettamalla löydätte. Tiedoksi vaan: keskimäärin kaikkia ihmisiä ahdistaa joskus. Turha siitä on numeroa tehdä. On tietty tosi kivaa, kun on oma tai lääkärin antama diagnoosi, jolloin voi näppärästi paeta vastuutaan oman elämän haltuunotosta.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
ziinir
4.4.2005 12:16
[LAINAUS]yliluti kirjoitti 04.04.2005 klo 10:36:
Tiedoksi vaan: keskimäärin kaikkia ihmisiä ahdistaa joskus. Turha siitä on numeroa tehdä. On tietty tosi kivaa, kun on oma tai lääkärin antama diagnoosi, jolloin voi näppärästi paeta vastuutaan oman elämän haltuunotosta.[/LAINAUS]
empatian puute ei liene sairaus, joskin hyvin valitettavaa. tiedoksi vaan: keksimäärin hyvin monet ihmiset tekevät esimerkiksi itsemurhan. turha siitä on numeroa tehdä?
Vastaa kommenttiinse, joka ei ole kokenut vastaavaa luhistumista, kuin paniikkihäiriö on, ei voi käsittää seuraavaa: paniikkihäiriö on myöskin merkki ottaa oma elämä haltuun. sen avulla ei mielestäni paeta omaa elämää tai itseä, täysin päinvastoin.
Vastaa kommenttiin
paniikkiako
4.4.2005 14:03
Paniikista/jännityksestä ei pysty järkeilemään itseään ulos. Itseään pystyy pakottamaan, mutta hyöty on kyseenalainen, jos eka jännittää tilannetta hirveästi, tilanteessa ei pysty toimimaan normaalisti ja kokemuksesta johtuvasta ahdistuksesta ja itseinhosta toipumiseen menee tunteja. Sitten kun tilanne ei parane vaikka kuinka yrittää, niin alkaa käydä jo epätoivoiseksi. Ei ole mitään trendikästä siinä että itsetunto on täysin maassa ja elämä rajoittunutta. Onneksi tuosta pystyy toipumaan, lääkkeiden avulla tai ilman. Pakko tosiaan kohdata itsensä ja omat tunteensa, mutta sen jälkeen onkin sitten vahvempi ihminen. Tsemppiä kaikille oireista kärsiville, epätoivoon ei kannata vaipua!
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
henna66
4.4.2005 22:49
[LAINAUS]yliluti kirjoitti 04.04.2005 klo 10:36:
Tiedoksi vaan: keskimäärin kaikkia ihmisiä ahdistaa joskus. Turha siitä on numeroa tehdä.[/LAINAUS]
Olipa ajattelemattoman ihmisen kommentti. Tiedoksesi, että paniikkihäiriössä ei ole kyse "vain" ahdistuksesta, vaan nimensä mukaisesti paniikista. Et selvästikään tiedä mitä se tarkoittaa, mutta voin kertoa että se ei ole mukavaa. On myöskin täysin luvallista ja toivottavaa että ihmiset saavat lääkkeitä tähän sairauteen, jotta pystyvät elämään edes suht normaalia elämää, ei se ole sinulta mitenkään pois!
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
TeOlette
4.4.2005 22:52
[LAINAUS]Yliluti kirjoitti 01.04.2005 klo 11:12:
Hohhoijaa... mikähän siinä on, että paniikki iskee yliopistoluumuihin ja nuoriin naisiin, joiden itsetunto on hukassa vaikka isi ja äiskä ovat ladanneet meikkipussin täyteen roinaa? Ikinä sitä vaan ei kuule paniikkihäiriöstä kärsivästä siivoojasta tai autonasentajasta. Kun ihmiseltä puuttuu kuri ja prioriteetit, niin jää liikaa aikaa oman pään vatkaamiseen. Miks mä en oo britneyn näkönen? Paniikki! Miks mun väikkäriä ei asetettu ehdolle Nobelin palkinnoille? Paniikki! Niskasta kiinni ja rotia elämään. Yksi vastaajista tunnusti päässeensä irti tiedottomuudestaan reippaalla liikunnalla ja kurilla. Niin sitä pitää. Parkuvat neidit "lääkitsevät" itseään alkoholilla. Ja baarissa taas se ihqu söpöliini kattos mua vähän arvostelevasti... PANIIKKI! Lopettakaa nyt herran tähden tuo ylidiagnostisointi ja keskittykää olennaiseen.[/LAINAUS]
Aivan oikeassa ammatissa.Pysykää siellä.Älkääkä koskaan tulko pois.Kiitos.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
uneton---
5.4.2005 00:47
Yhdellä sukulaisellani on paniikkihäiriö, mutta ei se siitä paniikkia ota, sen verran rento äijä. Että ne on niinku kaksi eri asiaa tää paniikkihäiriö ja miten sen kanssa tulee toimeen. Mutta synnynnäisiä eroja on. Minun ja Salosuon kaltaiset A-tyypin neurootikot ei selviä minkään taudin kanssa kunnolla. Meillä kun on paha tapa yrittää miellyttää kaikkia (toisiltahan kyseinen miellyttämisen ominaisuus puuttuu valitettavasti kokonaan, kultainen keskitie olisi parasta). Ja jos vielä on kiinni yhteiskunnan oravanpyörässä niinku esim. väitöskirjan tekijä, niin selvitäkseen pitää ottaa lääkityskin käyttöön. Ja yhteiskunta tukee sitä kyllä mielellään, ihan luokkarajoista riippumatta. "Vitut susta ja sun tunteista" vai miten se Steen1 hiljattain lauloi.. Kyllä tää nykyajan hullunmylly ruokkii kaikkia mielen sairauksia. Taitaa olla rennot hommat enää kantahenkilökunnalla puolustusvoimissa, jos sielläkään.
Mitä itse paniikkihäiriöön tulee, niin itsekin silloin tällöin jotain vastaavantyyppisiä tuntemuksia kokeneena voin sanoa, että säännöllinen runsas liikunta lievittää oireita ja alkoholi + huonot unet takuuvarmasti pahentaa, jopa laukaisee. Eipä muuta, yritetään pärjätä itsemme kanssa
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Santelipuu
5.4.2005 11:58
Kyllä vaan ärsyttää niin kun ei asiasta tietämättömät ihmiset osaa yhtään ymmärtää. Satojen paniikkikohtausten ja vuosia kestäneen ahdistuneisuuden kokeneena voin kertoa, että olisin monesti toivonut mieluummin kuolevani kuin kokeneeni näitä painajaismaisia olotiloja. Mutta nyt voin olla jopa ylpeä sairaudestani, koska se on kasvattanut minua, opettanut tuntemaan itseni paremmin ja osaan suhtautua mielenterveysongelmaisiin oikein. Enkä todellakaan ole mikään isin pikku prinsessa, vaan kovia kokenut duunariperheen lapsi.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Irmeli76
5.4.2005 12:11
[LAINAUS]Yliluti kirjoitti 01.04.2005 klo 11:12:
Hohhoijaa... mikähän siinä on, että paniikki iskee yliopistoluumuihin ja nuoriin naisiin, joiden itsetunto on hukassa vaikka isi ja äiskä ovat ladanneet meikkipussin täyteen roinaa? Ikinä sitä vaan ei kuule paniikkihäiriöstä kärsivästä siivoojasta tai autonasentajasta. Kun ihmiseltä puuttuu kuri ja prioriteetit, niin jää liikaa aikaa oman pään vatkaamiseen. Miks mä en oo britneyn näkönen? Paniikki! Miks mun väikkäriä ei asetettu ehdolle Nobelin palkinnoille? Paniikki! Niskasta kiinni ja rotia elämään. Yksi vastaajista tunnusti päässeensä irti tiedottomuudestaan reippaalla liikunnalla ja kurilla. Niin sitä pitää. Parkuvat neidit "lääkitsevät" itseään alkoholilla. Ja baarissa taas se ihqu söpöliini kattos mua vähän arvostelevasti... PANIIKKI! Lopettakaa nyt herran tähden tuo ylidiagnostisointi ja keskittykää olennaiseen.[/LAINAUS]
Sä olet kuvottava. Mä tulen harvoin vihaiseksi, mutta sä sait mut todella raivostumaan. Aivan kuin olisit käskenyt sokeaa ihmistä katsomaan tarkemmin, pilkannut jalatonta ihmistä hitaaksi tai työntänyt pyörätuolissa istuvaa ihmistä päin seinää. HÄPEÄ! Onneksi en tunne sinunlaisiasi. Sulta puuttuu täysin toisen ihmisen osaan asettuminen. Ymmärrän ettei voi tietää mitä paniikkihäiriö on, jos sitä ei ole kokenut, mutta kuvitella aina voi. Ja olen satavarma, että jos edes vähän tietäisit mitä paniikkihäiriöisen elämä on, et laukoisi noita hölmöyksiäsi. Onneksi minulla on VAIN paniikkihäiriö, eikä tuollaista tunnevammaa kuin sinulla. Otan osaa.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
kauniimpimieli
5.4.2005 13:32
[LAINAUS]Otsoveli kirjoitti 02.04.2005 klo 14:04:
Voisikohan tässä olla ainakin osittain syynä sosiaalinen paine ilman riittävää tukiverkkoa. Yhteiskunta vaatii aina vain enemmän, mutta samalla kukin joutuu painamaan sarallaan ilman muiden apua. Suomalaisessa ääri-individualistisessa kulttuurissa eivät edes perhe tai ystävät monesti huomaa itsekeskeisyydessään ongelmia ajoissa. Sittenkin kun sellaisia tulee, niin niitä pyritään vain välttämään, ettei vain ilmiö "tarttuisi". Yhteisökeskeisissä kulttuureissahan tällaisia häiriöitä ei juuri ilmaannu. Viitettä tähän antaisi myös se, miten monet ovat päässeet ongelmastaan miltei kokonaan eroon hyvän parisuhteen myötä.
Miettikää sitä ja olkaa ystävienne tukena jo ennen kuin kukaan joutuu turvautumaan psykologiin.[/LAINAUS]
Otsoveljelle ja muillekin tiedoksi: aina ei edes ole kyse siitä että tukiverkko ei riitä tai halua kantaa. Masennuksen kokeneena voin sanoa että omat näyttelijäntaidot veivät hyvin pitkälle; voin huonosti kuukausikaupalla ennen kuin kuplani puhkesi ja oli pakko kertoa läheisille. Kukaan ei ollut uskoa että juuri minä, heidän päiviensä aurinko, voin henkisesti niin pahoin. Alkushokin jälkeen tukea on löytynyt yllin kyllin, mutta siihen vaadittiin, että minä itse olin valmis päästämään heidät lähelleni enkä kuvitellut selviytyväni kaikesta yksin.
Yhteiskunnan ja sen kehittämän vahvuusajattelun piikkiin voi tosin laittaa aimo osan masennukseni aineksista. Jostain kumman syystä sitä kuvittelee että kaikesta on selvittävä yksin...
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Miess33
5.4.2005 14:15
Olen täysin samaa mieltä ylilutin kanssa! Jotenkin tuntuu niin "trendikkään sexikkäältä" saada välillä paniikkikohtauksia, kun kyse on vaan loppujen lopuksi huomion hausta eli heikosta itsetunnosta.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
henna66
5.4.2005 16:43
[LAINAUS]Miess33 kirjoitti 05.04.2005 klo 14:15:
Jotenkin tuntuu niin "trendikkään sexikkäältä" saada välillä paniikkikohtauksia, kun kyse on vaan loppujen lopuksi huomion hausta eli heikosta itsetunnosta.[/LAINAUS]
Joo joo, huomion haustahan on tietty kyse kaikissa sairauksissa! Esim. epileptikot on täysiä teeskentelijöitä kato ku se on niiiiin seksikästä saada sellainen kohtaus keskellä katua!
Dorka.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Mussuttaja
6.4.2005 11:18
Joskus kieltämättä tulee mieleen nämä trendinäkökulmat kun huomaa, että joka toinen tuntemistani nuorista on käynyt tai käy jonkinlaisessa terapiassa. He ovat pääasiassa näitä tyyppejä joiden saavutukset ovat lähinnä vajaan 20 tuhannen opintolaina, kulutusluottojen takia velkasaneeraukseen pääsy (kun velkoja ei oo kiva maksaa), ja seitsemässä vuodessa suoritetut 20 opintoviikkoa. Rokin soittaminen ja rastojen kasvatus on jees. Essoja ja piriä tankataan joka viikko. Ahdistaa kun soskurahat on mennyt nautintoaineisiin ja vuokra on maksamatta. Jenkit on perseestä ja itsestä ei löydy mitään vikaa. Hurjaa individualismia, jossa ei tule koskaan vastaan tilanne, jossa omia tekemisiä voitaisiin ajatella yhteiskunnan tai lähimmäisten osalta. Pääasia, että on kivaa. Kritiikkiä ei kestetä. Mustia trendikkään spermaisia lakanoita ja verhoja. Lista on loputon.
Milloin ihmisten vastuunottokyky omasta elämästään pääsi näin heikoksi?
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
hhhhhhhhhhhh
6.4.2005 13:15
Jepjep, naurettavia trendipellejä nämä terapiassa juoksijat. Ennen sentään tosimihet tekivät itsarin!
Kun kuulee miehen tappaneen perheensä ja itsensä, siitä tulee väkevän isänmaallinen olo. On täällä ennenkin pärjätty ilman psykiatreja!
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Mussuttaja
6.4.2005 13:28
[LAINAUS]hhhhhhhhhhhh kirjoitti 06.04.2005 klo 13:15:
Jepjep, naurettavia trendipellejä nämä terapiassa juoksijat. Ennen sentään tosimihet tekivät itsarin!
Kun kuulee miehen tappaneen perheensä ja itsensä, siitä tulee väkevän isänmaallinen olo. On täällä ennenkin pärjätty ilman psykiatreja![/LAINAUS]
Kun nyt sait jo isänmaallisuuden (tarkoittaa varmaan tässä tapauksessa mielikuvaa punaniskaisesta vaimonhakkaajasta, joka juo perjantaipullon vaikka viimeisistä maitorahoista) vedettyä tähän, niin miksei sitten vaikka, että kaikki hieman tämän ilmiön äärilaitaa taivastelevat olisi typeriä kapitalisteja, jotka ainoastaan sinun elättämisen lisäksi tuhoavat maapallon.
Kuten sanottu, kritiikkiä ei kestetä, vaan se aiheuttaa mielettömän kiljumisen.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Definitely
6.4.2005 13:39
Totta hemmetissä paniikkihäiriö on tähän aikaan liittyvä eli ns. trendikäs sairaus. Musta surma oli erittäin trendikäs keskiajan huonoissa hygieniaoloissa ja todella monelle ajan hermolla kulkevalle se koitui kohtaloksi. Silti kenellekään ei tule mieleenkään ruveta lässyttämään että paiserutto oli teeskentelyä.
Kai se on monelle vaikeata ymmärtää mielen sairauksia kun mitään paiseita ja kasvaimia ei ole näkyvissä. Siinä ei ole kuitenkaan mitään ihmeellistä että tiettyyn yhteiskuntaan ja tiettyihin olosuhteisiin liittyy enemmän joitain tyypillisiä sairauksia kuin toisia. Toinen syy miksi paniikkihäiriö on alkanut "yleistyä" on se, että tunnettuus on lisääntynyt ja oikeaa diagnoosia osataan hoitaa oikeilla lääkkeillä.[SIGNATURE]
_______________________
Vastaa kommenttiinITSESTÄÄNSELVÄ(adj)= selvä itselle eikä kenellekään muulle.
[/SIGNATURE]
Vastaa kommenttiin
Mussuttaja
6.4.2005 13:52
Vulcan-neito taitaa puhua asiaa. Jos haluaa vittuilla ilkeämielisen ajattelemattomasti, pitäisi tarkistaa, että termit ovat edes lähellekkään nuspilk-varmoja.
Sen verran leppyi tämäki punaniska, joka pitää vaimon pieksämisestä, että voi sanoa kuitenkin ymmärtävänsä sairauden olevan sairaus. Shit happens, sometimes. Pahoitteluni.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Munamaito
6.4.2005 15:01
Älkää unohtako joka syksyistä trendisairautta, eli flunssaa!
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Butthead
6.4.2005 15:05
[LAINAUS]Munamaito kirjoitti 06.04.2005 klo 15:01:
Älkää unohtako joka syksyistä trendisairautta, eli flunssaa![/LAINAUS]
Olitpa kekseliäs.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Christin
6.4.2005 23:54
Olen itse kärsinyt paniikkihäiriöistä reilun vuoden. Voin kertoa, että siinä on trendikkyys ja seksikkyys kaukana, kun mikään ei pysy kehon sisällä ja koulussa oksentaa keskelle käytävää. Kaikki emme siis kärsi sydämen tykyttelystä/hengenahdistuksesta. Itsellä kohtaukset ilmenivät rajun vatsataudin kaltaisina oireina. Sairaus rajoitti kokonaan elämäni puolen vuoden ajaksi, psykiatrilla kävin noin vuoden. En kuitenkaan tuntenut saavani apua, pelkästä keskustelusta, mutta lääkkeitä en saanut. Psykiatrini epäili kohtauksien johtuvan onnettomuudesta, johon olin joutunut, itsetunnon kanssa asialla ei ainakaan ollut mitään tekemistä. Liikunta ei myöskään auttanut asiaa. Voimia heille, jotka sairaudesta kärsivät!
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Omir
7.4.2005 12:27
Olen itse kärsinyt paniikkihäiriöstä jo viitisen vuotta. Itselläni se ilmenee siten että suljetuissa paikoissa, leffassa, luennolla on pakko istua lähellä ovea ja pelkään koko ajan oksentavani siihen paikkaan. Viime kesänä alkoivat myös hengenahdistus ja rytmihäiriö-kohtaukset, joita on harvemmin.
Paniikkihäiriö on ollut niin kauan hallitseva asia elämässäni, että päätin vihdoin yrittää päästä siitä eroon. Toista päivää syön lääkkeitä, joista kyllä on tullut aivan kamala olo, maha kipeä ja paha olo. Toivottavasti joskus helpottaa!
PAljon voimia kaikille kohtalotovereille!!
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Insomnia_
7.4.2005 12:50
Kyllä mun mielestä yliluti puhuu asiaakin, pakko se on kaikkien tunnustaa. Osaltani kyllä yhdyn hänen katsomukseensa ja mielipiteisiinsä.
Vastaa kommenttiinTottakai on ihmisiä joille paniikkihäiriö on aivan todellinen ongelma, todettu ja todellinen sairaus, eräs ystäväni muun muassa sotä potee.
Mutta jopa niiden jotka siitä kärsivät (siis jos yhtään todellisuudessa ja nykypäivässä elävät) on tunnustettava että ns. paniikkihäiriö alkaa olemaan etenki nuorisolle ihmeellinen ja jännittävä muoti-ilmiö jolla saa huomiota ja jolla voi paeta vastuuta.
Ihmiset on kautta aikojen pärjänny erilaisten ongelmiensa kanssa, jopa iman mielialalääkkeitä! Joillakin on tottakai ihan oikea sairaus joka vaatii hoitoa ja tukea, mutta he ovat minimaalinen vähemmistö ja kyllä suurin osa näistä valittajista kaipaa vaan huomiota ja "jotain jännää" josta kertoa kavereille.
Tiedän eräänkin tapauksen joka "paniikkikohtaustensa" varjolla hankkii miehiä seurakseen "rauhallisempaan ympäristöön", koska paniikin iskiessä tarvii tukea, hiljaisuutta, rauhaa ja miehen vierelleen. Halveksittavaa!
Nille, joille sairaus on todellinen ongelma (joo ja kaikki sen niin kokee omalla kohdallaan, plaah..) hirmusesti voimia ja jaksamista, pidän peukkuja pystyssä että selviätte kohti parempia aikoja. Niille, joille "sairaus" on huomionhakukeino ja sen sellaista: Ottakaa oikeesti itseänne niskasta kiinni, menkää vaikka sinne lenkille, hankkikaa itseluottamus ja -kunnioitus, kasvakaa aikuisiksi (tai edes yrittäkää) ja alkakaa elää normaalia, sellaisenaan ihan ihanaa elämää!!!!
Vastaa kommenttiin
kettu_x
7.4.2005 17:36
Oikeesti voi jumalauta teitä, ketkä väittävät paniikkihäiriöiden olevan TRENDIJUTTU!!!!!!!!! Hei jotain rajaa, fiilis kun sun silmissä sumenee, hengitys kiihtyy, ahdistaa, luulee tulevansa hulluks, ympäristö ja toiset ihmiset pelottaa..Okei jos se on teidän mielestä joku vitun trendi, niin haloo!!?? Ookoo osa porukkaa varmaan aattelee esim. syömishäiriöistä samalla tavalla..trendi mikä trendi.."ai se oksaa veskis, no kai mäki voisin koklaa, eikai se niin paha juttu oo ja jos muutama kilo lähtee niin helpol et vedät nassuun mitä vaan ja meet sen jälkeen yrjöö sen, niin miksen mäki vois mennä kokeilee.." Joo samalla tavalla te ääliöt tietty aattelette et "joo hei sitä ahdistaa ja se käy psykologil..no joo kyl munki elämä on aika paskaa, muaki masentaa ja ahdistaa etc.." Asia nyt vaan on niin että okei sormet sä varmaan saat työnnettyä kurkkuus jos mieles tekee,mutta ei sekään tarkota että okei sulla on heti bulimia tms. Mutta aika mahdotonta on alkaa vaan "saamaan" aitoja paniikkikohtauksia, jos sun elämäs ja mieles on kunnossa. Sillon kun sä sairastut ahdistukseen, sitä ei voi teeskennellä..kohtauksia ei voi feikata..eikä se todellakaan oo mitään huomion keräämistä! Kun mä joskus muutama vuosi sitten sain kohtauksia keskellä kaupunkia yksin, niin siitä oli kuule trendikkyys kaukana..varmaan sä meet pokaa jotain tyyppii sillä huomiolla.."et..puuh..hei..puuh.. autaks..puuh vähä..puuh ja tuoks mul..puuh.. paperipussin ku..puuh.. mä ..puuh..täs vähän..puuh.. hyperventiloin.." Voi vittu!
Oikeesti te helvetin älykääpiöt, menkää itteenne ja ottakaa asioista selvää, ennen kun alatte aukoo päätänne. Ja mä olen ihan saletti et jos joskus ite saisitte kohtauksen ja kuolemanpelko vilisis teidän silmien edessä, te peruisitte kaikki puheenne tosta trendisairaudesta!!!
Ja jos joskus saatte kohtauksen, toivottavasti kukaan ei oo auttamassa teitä hädän hetkellä!
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
mielipide
7.4.2005 19:15
Joku kirjoitti, että nykyaikana paniikkihäiriö olisi trendi, koska ennen on pärjätty ilman paniikkikohtauksia... Ennen aikaan vaan ympäristön vaatimuksetkin ovat olleet hiukan erilaiset kuin nykyään. Nykyään ihmisiltä vaaditaan lähes kaikessa huippusuorituksia ja kaiken pitää tapahtua nopeammin kuin ennen. Ulkonäölle asetetaan erilaisia vaatimuksia ja kaikkien tulisi olla huippusosiaalisia henkilöitä, jotka sopeutuvat tilanteeseen kuin tilanteeseen. Lisäksi omaa epävarmuutta ei voida myöntää ja ulospäin pitää vaikuttaa itsevarmalta ja menestyvältä... Joten, paniikkikohtauksen saaminen ei ole mikään ihme!
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
_pikkulintu_
8.4.2005 14:31
Miten paniikkikohtaukset ovat mukamas trendikästä? Omista kavereistani/tutuistani ei ainakaan ketään leiki trendikästä esittämällä paniikkikohtauksia...
Vastaa kommenttiinItselläni alkoi paniikkikohtauksia tulla lukioaikana. Lääkärissä tuli juostua ja ihmeteltyä oireita. Siellä ne vain ihmetteli ja voivotteli, eli eli mitään diagnoosia en ole saanut enkä ikinä lääkkeitä syönyt. Pahimmillaan paniikkikohtaukset johti siihen, että kuukauteen en syönyt mitään muuta kuin rasvatonta jugurttia, koska syöminen joka kerta laukaisi kohtauksen. Enkä todellakaan hakenut huomiota asialla, koska kukaan ei siitä tiennyt mitään. Myös elokuvateatterissa oleminen ja ravintolassa syöminen on ollut tuskaista. Harvemmin olen kuitenkin mistään kieltäytynyt kohtauksien pelossa vaan kestänyt niitä sitten. Nykyinen poikaystäväni on osannut auttaa ja syömiseen liittyvät kohtaukset ovat vähentyneet. Lääkäriin en kyllä aio koskaan mennä, heidän ammattitaitoonsa luottamus on kyllä mennyt...
Vastaa kommenttiin
Insomnia_
11.4.2005 17:53
Kaltaisenne valikoivaa lukemista ja muutenkin ilmeisesti jokseenki valikoivaa maailmankatsomusta harrastavat ihmiset tuskin lisäävät ongelman uskottavuutta.
Vastaa kommenttiinKuten nimenomaisesti sanoin, joillekin ihmisille -vaikkakin edelleen väitän että harvoille- ongelma on todellinen ja sairaus aito. Mutta, on sitä yks jos toinenkin ihminen nähty jotka nimenomaisesti hakevat huomiota (ja tässä kohtaa on oikeasti sairaiden huomattava ett kyseessä on minemomaan ihmiset, joilla ei todellista paniikkihäiriötä ole!!) ja sairaassa mielessään kokevat asian "coolina".
Se jos/että sinulla rakas lukijani on todellinen sairaus ei tarkoita etteikö joku onnistuisi sillä vain huomiota keräämään. Sellasia ihmisiä oikeesti on!! Se nyt vaan on niin että paniikkihäiriö on uusi muotisairaus niin syömishäiriöt ei-niin-kauan-aikaa-sit. Ei siitä pääs yli eikä ympäri vaikka maan jokainen paniikki- ja kaupan päälle viel syömishäiriöinenki ottais siitä herneen nenäänsä. Siinähän tukehdutte omaan paremmuuteenne.
Vastaa kommenttiin
Silverhaze
12.4.2005 21:48
No niin se maailma vaan menee että kaikesta pitää mussuttaa "ainakin vähäsen". Mut se mitä tohom paniikkihäiriöön tulee niin mulla se on ollu ehkä n 6 vuotta ja oon joutunu syömään erilaisia lääkkeitä joista ensimmäinen lihotti mut parissa kk:ssa 80kg---> 95kg. Joten roskiin joutuivat ja paino "normalisoitui" yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. No, sitten kokeiltiin toista lääkettä. Ei hyvä. Nuorelle parikymppiselle miehenalulle on "suht" kova paikka kärsiä puoli vuotta veltosta alapäästä. Tosin muillakin kanssaihmisillä ilmeni ihan sama ongelma ko. lääkkestä. Niitä tuli sitten popsittua about vuosi ennen kuin mä vaan päätin että mähän en mitään v...n kemikaaleja vedä. Eikä siinä mitään. Päätöstä en ole kertaakaan katunut eikä ole morkkiksiaan tullut, mitä nyt paitsi ne perus krapulaiset kun on menty taas ku tuulispäähaukka 150 mittarissa ja tili ammottaa tyhjyyttään... Mut ei siinä mitään, niin kuin aina niin tässäkin kyse on ihmisen omista valinnoista ja vastuunsa tuntemisesta ,mutta kuitenkin ehkä eniten lähimmäisistään välittemisestä, joita ilman en varmasti olisi koskaan päässyt irti tuosta paholaisen luomasta hellhole tilasta nnimeltään paniikkihäiriö, mitä en toivoisi kenenkään kokevan ilman kenenekään auttavaa kättä ja rauhoittavaa olemusta!!!! Koska loppujen lopuksi kysehän on siitä että ollaan viihdytty liian pitkään oman päänsä sisällä syystä tai toisesta (aineet, alkoholisti perheet, avioerot etc.) aina meille ei edes annetta vaihtoehtoa. I hope you get the point! Mukavaa kevättä kaikille tasapuolisesti synkästä topicista huolimatta!! = )
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Insomnia_
14.4.2005 11:57
Elämä ei koskaan oo reilua eikä kellään oo aina helppoa. Turhista asioista ja sellasista joita ei voi muuttaa ja joille ei voi kukaan mitään on turha valittaa.
Vastaa kommenttiinItsesääli on sairautta pahimmillaan, ja yleensäkin nykypäivän ylihemmotellut, loppujen lopuks kuitenki liian helpolla päässeet ihmiset ei vaan tajuu mikä kaikki on hyvin puhumattakaan siitä et osais kattoo tulevaisuuteen.
Ja joo, itse olen käynyt läpi vaikean masennuksen et on sitä itsekin ryvetty vaikka missä epätoivon syövereissä. Itsesääli ei vaan auta muussa ku ehkä sympatian hakemisessa tyhmiltä ihmisiltä. Sitä pitää olla lujana, ottaa itseään niskasta kiinni, tukeutua ympärillä oleviin ihmisiin - vaan ei ripustautua- ja yrittää, yrittää ja yrittää niin kauan että elämä voittaa.
Hyvää kesää munki puolesta, niin edelliselle kirjoittajalle kuin kaikille muillekin!! Ja voimia kaikille, joille on syystä tai toisesta vaikeeta! =)
Vastaa kommenttiin
jkjkjkjkj
21.4.2005 12:01
Kertokaa mitä siinä paniikkihäiriössä pelkätään? Kaikkea? Toisia ihmisiä? Tilanteen hallinnan menettämistä? Tuntuu että paniikkihäiriöisellä on realiteetit pielessä, miten voi järkevä ihminen vain pelätä irrationaalisesti? Sattuma määrää kuitenkin suurelta osin onnettomuudet ym. Päänsisällä vois yrittää vähän tuulettaa ja tajuta ettei kaiken tarvitse, eikä voikkaan olla itsensä hallittavissa...Omassa lähipiirissä paniikkihäiriötä esiintyy ns. kontrollifriikeillä.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Perkele6
4.6.2005 15:19
jkjkjkjkj: Oireet saattavat vaihdella, mutta itselläni on olo välillä kuin slowmotion maailmassa eläisi.
http://www.tukiasema.net/keskustelu/show.asp?id=15292&c=248&p=3&pm=1
Tuossa on hyvä linkki ketkä tarvitsevat apua, kohtalotovereita.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
panikoiva
28.7.2005 12:28
Hei!
Minulla on todettu jo vuosia paniikkihäiriö, en syö lääkkeitä. Mutta, sitten kun olen lukenut paniikkihäiriöön liityvät oireet, niin minulla ei esim. ole koskaan tunnetta, että kuolisin tai ettähikoilisin tms. Se tulee vain tietyissä tilanteissa pää alkaa täristä, eikä mitään muuta. Mutta vaikka kuinka yritän olla jännittämättä, niin ei voi mitään oire tulee ja piste. Todella ärsyttävä oire ja todella rajoittava. Mitenkähän tästä pääsisi pois?
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
pöpipää
24.11.2007 16:02
Edelliselle ihmettelijälle. Ei ole kyse siitä, ettäkö rationaalisesti pelkäisin yhtään mitään. Ne on fyysisiä oireita, jotka laukeaa mulla missä tilanteessa tahansa, joihin voi aikojen kuluessa kehittää jonkinlaisen kaavan, että missä tilanteissa ne tulee.
Vastaa kommenttiinMä en pelkää ihmisiä, en esiintymistä, en julkisia paikkoja, en yksin olemista - en yhtään mitään muuta, kun niitä oieita. Ja ne oireet vaan alkaa jossain tilanteessa. Se niissä tilanteissa pelottaa. Koska oireet helpottaa ulospääsyllä (huoneesta, tilanteesta, bussista, mistä vaan) alkaa pelätä paikkoja, joista ei pääse pois ja varmistamaan ulospääsyä. Mutta ei siinäkään ole kyse torikammosta tai ahtaanpaikan kammosta - vaan niiden oireiden kammosta jotka voi alkaa molemmissa paikoissa, tai vaikka kaverin kanssa rupatellessa omassa kotona.
Silti itseasiassa uskoisin selviäväni noiden nk. kohtausten kanssa vallan mainiosti; mitä sitten jos kerran päivässä luulee kuolevansa? Mut se, mitä mä en kestä, on se yleinen ahdistuneisuus, jonka nää kohtukset saa aikaan.
Vastaa kommenttiin
sarap
1.4.2009 01:17
Mikä ihmisiä masentaa tai ahdistaa? Onkohan suomalaiset jotenkin taipuvaisia psyykkisiin "sairauksiin" vai onko perusasiat niin hyvin että ei tarvitse keskittyä selviytymiseen, ja ihmiset on aikaa panikoida, kelata, ahdistua ja masentua ihan tavallisista elämän kolhuista ja kommunikaatio tilanteista. Olen asun yli 7 vuotta ulkomailla enkä ole koskaan tavannut niin masentuneita tai psyykkisesti sairaita ihmisiä kuin Suomessa. Ihmiset valittaa koko ajan kaikesta Suomessa... Täällä on sossut, kelat ja psykologit auttamassa. Suurin osa näista palvelusta on tuettu yhteiskunnan varoilla, ja sitten kehdataan valittaa. Verrattakaa omaa tilannetta ihmisiin jotka elävät afrikassa, etelä-amerikassa tai vaikka monissa muissa euroopan maissa, ja tajuatte miten onnellinen tilanne Suomessa on monessa suhteessa. Täällä ei kukaan OIKEASTI näe nälkää, kaikki saavat peruskoulutuksen ja perusterveyden huollon. Suurimmalla osalla on katto pään päällä. Kyllä masennus, ja paniikit häviävät kun pistää asiat toisiin perspektiiveihin.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Paniikkihullu
1.5.2009 19:23
Paniikkihäiriö-diagnooseja heitellään nykyään liian kepeällä kädellä ihmisille, aivan samoin kuin parin muunkin mt-häiriön diagnooseja. Oikea paniikkihäiriö on toisaalta yhtä helvettiä. 10 vuoden jälkeen lopulta päädyin mielisairaalaan.
Mitä Afrikkaan tulee, siellä ihmisillä todella on pahempia ongelmia kuin täällä - ahdistaa ajatella asiaa. Mutta on täälläkin oikeita ongelmia ihmisillä. Kaikki eivät elä lapsuuttaan turvallisessa kuplassa. En kuitenkaan jaksa kertoa siitä paskasta, jonka läpi olen kahlannut vaan keskityn paranemiseen. Yleisesti häiritsee vain ihmisten ymmärtämättömyys siitä, mikä on aivojen kemian merkitys siihen, miten ihminen ajattelee. Ja ne geenit sekä alttius mt-ongelmiin, joka tässä maassa kulkee käytännössä joka suvussa.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
?..
24.9.2009 13:37
"Ikinä sitä vaan ei kuule paniikkihäiriöstä kärsivästä siivoojasta tai autonasentajasta."
Itse olen autonasentajaksi opiskellut nainen ja työskennellyt myöskin siivoojana.. xD
Vastaa kommenttiinKärsin kovin paljon tällä hetkellä noista paniikkikohtauksista, alkaa ahdistamaan jo pelkästään se että kaveri soittaa. en uskalla vastata.
en pysty hakeutumaan töihin, asunto on maksamatta ja kaikki muukin kusee. tuo paniikkihäiriö ei ainakaan mulla oo tahdon voimalla toimiva juttu, vaan se kulkee mukana ihan missä ikinä olenkin.
hädin tuskin uskaltaa kotoa juosta autoon, ja liikennevaloissa autolla seisominenkin tekee välillä kovin ahdistavan tunteen. haluaisin töitä ja asiani kuntoon, mutta paniikkihäiriön takia asiat menee vain alamäkeen koko ajan sen jälkeen kun jäin työttömäksi, ja mitään avustusta en valtiolta saa.
alkoholi tuntuu olevan ainoa lääke, ja sekin tuntuu niin väärältä..
te jotka pidätte ihan pelkkänä säälinhakuna tätä sairautta, soisin teille tämän sairauden kokeiluun.. voisi ääni muuttua kellossa ekan kauppareissukokeilun jälkeen kun ei saanutkaan ostettua ruokaa vaan ne jäi kassalle kesken maksamisen, ja jollain keinolla äkkiä 3 päiväks kotiin nälkiintymään..
Vastaa kommenttiin
PanicAttack
13.1.2011 02:40
Voi että.. Käy sääliksi teitä, jotka tulette nolaamaan itsenne julkisesti tänne. Nimenomaan te, jotka ette tästä asiasta yhtään mitään tiedä. Eikö silloin olisi parempi pitää turpansa aika lujasti tukossa?
"Paniikkihäiriö lähtee kun vähän rauhoittuu, ottaa elämässä rennomman asenteen eikä ota turhia huolia mistään." Täysin sama asia kuin: "Sokea ihminen saa näkönsä takaisin, jos vain lujasti sitä toivoo, ottaa oikean asenteen ja haluaa todella parantua". Tai sama kuin: "Syöpäpotilas, jolla on paha kasvain, voi ihan hyvin parantua, jos vain itse uskoo siihen". Tottakai, se "asennehan" on se tärkein, eikö niin??
Ei hyvää päivää.. Voisi olla paras kokea itse nämä kaikki oireet niin menisi turpa äkkiä suppuun. Ohhoh! Eikö se olekaan niin yksinkertaista? Mitä omasta kokemuksesta voi sanoa, niin tosi vähän siihen pystyy itse vaikuttamaan. Tosi vähän. Aikani kärsittyäni menin lääkäriin, joka määräsi Anafranil- nimisiä pillereitä. Alle parissa viikossa tapahtui jo selvää parannusta ja ajan kanssa kaikki oireet (lähes) hävisivät. Se todellakin vaatii sitä hoitoa, jos meinaa kunnolla parantua.
Nämä idiootit, jotka tänne tulevat viisastelemaan voisivat vetää vitun päähänsä. Onneksi ei tarvitse olla sentään yhtä sairas kuin tuollaiset, joilla on aivojen tilalle annettu kasa paskaa.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Rageface
2.9.2012 14:39
Todella typerää heitellä tuota Afrikkakorttia joka käänteessä. Tottakai siellä on nälänhätää, sisällissotia, tauteja, kuivuutta je heimonahinoita, mutta ei se tarkoita että täällä päässä ei olisi mitään vialla. Helppo se on muun maailman ongelmiin vedota, kun ei ole henkilökohtaista kokemusta ja itsellä on mennyt elämässä enimmäkseen nappiin.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
sareeeet
14.10.2012 02:38
Voi kun tämä oliskin vaan omakuvittelema trendi sairaus mutta _EI_. valittettavasti tämä on todellista totta.
Ihmettelin itse monta päivää kestänyttä hengenahdistusta ja kasvojen puutumista --> paniikkikohtaus. Oli tosi trendikäs olo silloin kuolemanpelossa ;)
Itsellä on ollut 15 vuotiaasta asti sosiaalisten tilanteiden pelko ja tällä hetkellä 20 v. ja 3 viikkoa ahdistanut henkeä ja tärisyttää. Olo on niin helevetin trendikäs!
Ja lukekaa ihmiset, on tämä yleistä mutta ei niin yleistä ja se että syöpää esiintyy paljon enemmän, kuka menee sanomaan kellekään että syöpä on trendikästä?
Itse olen ollut helvetin surullinen tästä asiasta koska tämä on sellainen sairaus joka pilaa ihmisen elämän. Pitää tehdä 10 kertaa enemmän töitä kaiken eteen + se oma jaksaminen.
Mua tosin lohduttaa se paljon että teitä on muitakin joilla on sama tilanne ja itsellä hyvä kun asun hyvässä kaupungissa missä pääsen terveysasemalle milloin haluan. Olen miettinyt paljon psykoterapiaa, se kuulemma auttaa? Onko kokemuksia? Tiestysti jonot pitkät, eihän paniikkihäiriöisillä luusereilla ole rahaa yksityiseen ;)
Ja paniikkihäiriö ei tavallaan liity huonoon itsetuntoon. Itselläni itsetunto huonontunut juuri paniikkikohtausten TAKIA. Että aivan sama kuinka paljo itteäni ihailisin, ei tämä noin vaan lähe. ;)
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
öäöäöäö
14.2.2014 11:38
Tietääkö joku kyseisestä sairaudesta kärsivä onko mitään mahdollisuuksia yrittää auttaa masentunutta, alkoholisti ja paniikkihäiriöistä äitiäni? Itse täytin just 18 ja en oikein tiedä miten voisin äitiäni auttaa.. En siis oo koskaan itse nähnyt kun äitini on tällaisen kohtauksen saanut, mutta hän on silloin tällöin harvoin kertonut näistä tilanteista ja kuulostaa vaan niin hirveiltä etten ymmärrä kuinka en oo itse huomannut. Äitini on siis koko elämänsä kärsinyt paniikkihäiriöstä. Isäni ja mummuni ainoita jotka osaavat kohtauksen tullessa auttaa. Alkoholismin hän myönsi pari vuotta sitten vaikka ilmiselvää sekin on ollut jo monta vuotta. Uskon sen johtuneen pahasta masennuksesta johon on lääkkeet äidillä vieläkin. Nyt tuntuu että kaikki nämä kolme sairautta vain pahenee, varsinkin paniikkihäiriö ja koska haluan niin kovasti auttaa äitiäni niin on se hirveetä kun ei tiedä miten sitä apua pitäisi yrittää hakea. Anteeksi jos tää kuulostaa tyhmältä mutta oon niin lapsi vielä etten tiedä mitä mun pitäisi tehdä..
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
äöäöäöä
21.12.2015 09:16
alkoholi ehottomasti ensin pois, se pahentaa paniikkihäiriötä vaikka helpottaakin aina hetkeksi. kahvi ja tupakka pois, ne kiihdyttää hermostoa. Säännöllinen liikunta+ravinto+lisäravinteina E-epa kalaöljyä(ehottomasti kovin yksittäinen helpottaja paniikkihäiriöön,masennukseen,ahdistuneisuuteen), karnosiini, d-vitamiini jne. Psykoterapiaa kylkeen kans. Jos nuo ei tepsi ni sit vois kokeilla mäkikuismaa. se on kans luonnontuote, joka lievittää ahdistuneisuutta ja toimii vähän samalla tavalla kuin SSRI-lääkkeet, mutta ilman niitä vittumaisia sivuvaikutuksia. VIIMEISENÄ vaihtoehtona sitten SSRI-lääkkeet tms. JOS MIKÄÄN muu keino ei tepsi.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin