Opiskelijatutkimus

Tulevaisuuden toivot ja touhot

Kauppatieteilijöitä naurattaa. Ja mikäs on nauraessa. He uskovat tienaavansa 35-vuotiaana 4 300 euroa, enemmän kuin minkään muun tiedekunnan opiskelijat.
Kauppatieteilijöitä naurattaa. Ja mikäs on nauraessa. He uskovat tienaavansa 35-vuotiaana 4 300 euroa, enemmän kuin minkään muun tiedekunnan opiskelijat.

Tiesitkö, että joka neljäs akateeminen opiskelija on ollut ihastunut opettajaansa ja kokeillut kannabista. Haluatko tietää lisää? Tsekkaa City-lehden, Fonectan, Marsin ja Taloustutkimus Oy:n Suuren Suomalaisen Opiskelijatutkimuksen tulokset. Se on laajin selvitys akateemisten opiskelijoiden arvoista, asenteista ja toiminnasta 2000-luvulla. Ei sellaista voi kukaan sivuuttaa.

Tänään akateeminen opiskelija, huomenna päättäjä ja mielipidevaikuttaja, ainakin jos hyvin käy. Vaan se huomisesta, koska opiskelussa tärkeintä on matka, ei päämäärä. Vai mitä sanotte siitä, että kaksi kolmesta korkeakouluopiskelijasta pitää opiskeluvuosia elämänsä parhaana aikana.

Erityisen tyytyväisiä oloonsa olivat teekkarit, joista yli 70 prosenttia uskoo olevansa nyt onnensa kukkuloilla, huolimatta siitä, että keskimääräiset opiskelijoiden kuukausiansiot ovat vaivaiset 655 euroa ja kolme neljästä opiskelijasta pänttää pääsääntöisesti pelkällä opintotuella ja -lainalla.

Kun City julkaisi vuonna 1998 edellisen Opiskelijatutkimuksen, Mika Häkkinen oli juuri voittanut F1-mestaruuden, Bill Clinton jäänyt sikareineen kiinni Monica Lewinskyyn, e-bisnesbuumi häämötti kulman takana ja taloudellinen optimismi roihusi myös akateemisessa maailmassa.

Esimerkki: vuonna 1998 naisopiskelijat uskoivat tienaavansa 35-vuotiaana 2 910 euroa kuukaudessa. Yhdeksässä vuodessa palkkatoive on noussut naisilla 70 euroa (!), 2980 euroon kuukaudessa. Miesopiskelijat uskovat ansaitsevansa 35-vuotiaana 3 706 euron kuukausipalkkaa, sentään 175 euroa enemmän kuin vuoden 1998 tutkimuksessa.

Esimerkki 2: Kun yhdeksän vuotta sitten 54 prosenttia uskoi tulevaisuudessa pärjäävänsä vanhempiaan paremmin taloudellisesti, nyt siihen uskoo enää 44 prosenttia opiskelijoista. Ehkä raha ei enää merkitse? Ehkä matalapalkkaisemmat alat kiinnostavat enemmän kuin ennen? Ehkä opiskelijoiden taloudellinen tulevaisuudenusko todella rakoilee?

Teekkarit valtaavat Mensan

Joka seitsemäs teekkari uskoo älykkyysosamääränsä olevan Mensa-tasoa.
Joka seitsemäs teekkari uskoo älykkyysosamääränsä olevan Mensa-tasoa.

71 prosentille naisopiskelijoista ja noin puolelle miehistä hyvään elämään riittää 3 000 euron kuukausitulot. Vaatimattomimpia olivat humanistit, joista kolmannekselle hyvään elämään riittää alle 2 000 euron palkkanauha. Ahneimmiksi osoittautuivat oikeustieteilijät, joista neljännes vaati 4 500 euron kuukausipalkkaa hyvään elämään.

Opiskelijathan ovat keskimääräistä älykkäämpiä – ainakin omasta mielestään.

77 prosenttia naisopiskelijoista uskoo älykkyysosamääränsä olevan väestön keskiarvoa (100) korkeampi. Miehet uskovat itseensä enemmän kuin naiset. 88 prosenttia miehistä uskoi olevansa keskimääräistä älykkäämpi, ja jopa joka kymmenes miesopiskelija arvelee olevansa Mensa-tasoa, eli saavuttavansa älykkyysosamäärän 148. Samaan yltää keskimäärin vain joka viideskymmenes koko väestöstä.

Älykkyyttään arvioivat varovaisimmin humanistit, joista vain 75 prosenttia uskoo saavuttavan älykkyysosamäärän 100. Älyk- käämpinä itseään pitävät teekkarit, joista joka seitsemäs uskoo kelpaavansa Mensan jäseneksi. Opiskelijat eivät joutuneet arvioimaan tunneälyään.

Opiskelijaelämään on kuulunut aina vahva vieraan pesän likaaminen. Selväksi kävi, että kauppatieteiden opiskelijat ja humanistit eivät arvosta toisiaan. Kun kauppatieteilijät pitävät humanisteja tyhmimpinä opiskelijoina, humanistit ajattelevat samoin kauppatieteilijöistä.

Unelmatyö yliopistolla

Yliopisto ikuisesti. Halutuin tulevaisuuden työpaikka – tämä on hämmentävää – oli yliopisto, jopa kolmannes opiskelijoista haluaisi työskennellä siellä.

Seuraavaksi unelmajobeissa sijoittuivat ministeriöt, joihin 29 prosenttia opiskelijoista toivoi pääsevänsä. Ministeriöiden suosio nousee selvästi iän karttuessa. Kun alle 22-vuotiaista vain joka neljäs haluaisi työskennellä jossain ministeriössä, yli 25-vuotiaista jo lähes 40 prosenttia. Kolmanneksi suosituin työnantaja oli Finnair, joka oli etenkin ekonomiopiskelijoiden ja oikeustieteiden opiskelijoiden suosiossa.

Nokia jäi kolmen kiinnostavimman työnantajan ulkopuolelle, vaikka joka kolmas miesopiskelija siellä mieluiten työskentelisikin. Myös EU:lla on imua.

Sitten mielikuvitusleikki: jos kuukausitulot olisivat 5 000 euroa, joka kolmas naisopiskelija ryhtyisi taiteilijaksi, joka neljäs opettajaksi.

Samalla kuukausipalkalla 29 prosenttia miesopiskelijoista haluasi toimia konsulttina, joka neljäs taiteilijana. Kaksi prosenttia miehistä haluaisi toimia viidellä tonnilla kokopäiväisenä prostituoituna. Naisista hyväpalkkaiseksi prostituoiduksi ei ryhtyisi kukaan.

Akateemiset rikolliset

Opiskelijoilla ei ole puhtaita jauhoja pussissa, vaikka vain joka viides piti moraaliaan alhaisempana kuin rivikansanedustajalla. Lähes 40 prosenttia opiskelijoista on varastanut ja joka viides on väärentänyt asiakirjan. Herrajumala, mitäköhän kansanedustajat ovat opiskelijoiden mielestä sitten tehneet?

Sen minkä nuorena varastaa, sen vanhana omistaa. Tähän vannovat etenkin taideaineiden opiskelijat, joista yli puolet myöntää varastaneensa joskus. Lainkuuliaisimpia olivat humanistit, joista "vain" 36 prosenttia on varastanut elämänsä aikana.

Toisin kuin voisi kuvitella, oikeustieteiden opiskelijat ovat yleisen moraalin tuolla puolen. 28 prosentia on väärentänyt asiakirjoja ja ällistyttävät 12 prosenttia on pahoinpidellyt kanssaihmistä.

Tulosten perusteella myös liikennekasvatuksella olisi sijansa korkeakouluissa. Joka neljäs miesopiskelija on ajanut autoa yli 0,5 promillen humalassa. Muuten, älkää antako henk.koht. tavaroitanne valtiotieteilijöille. 44 prosenttia heistä penkoisi ystävänsä tavaroita, jos olisivat varmoja, etteivät jäisi siitä kiinni.

Kokoomus ja Vihreät voittavat vaalit

Jos ensi maaliskuun eduskuntavaaleissa äänestäisivät vain opiskelijat, voitonjuhlia viettäisivät Vihreät ja Kokoomus. Naisista noin joka kolmas aikoo äänestää vaaleissa vihreitä ja joka viides Kokoomusta. Miehistä melkein 40 prosenttia on Kokoomuksen kannalla, Vihreitäkin äänestää viidennes. Äänivyöryn Vihreät saisivat taideaineiden opiskelijoilta, valtiotieteilijöiltä ja humanisteilta, Kokoomus teekkareilta, oikislaisilta ja kauppatieteilijöiltä.

Tämän hetken suurimmat puolueet, Keskusta ja SDP, kokisivat murskatappion. Keskusta saa äänen vain joka kuudennelta opiskelijalta, SDP joka kahdeksannelta. Vaikka 29 prosenttia opiskelijoista arvostaakin puoluejohtajista eniten Matti Vanhasta, ei Keskustan imu riitä yliopistokaupungeissa. SDP:n romahduksen selittää ainakin se, että vain kuusi prosenttia vastaajista arvostaa Eero Heinäluomaa eniten puoluejohtajista. Huonommin menestyi vain RKP:n Jan-Erik Enestam.

Opiskelijakin sen tietää: vain äänestämällä voi vaikuttaa. Ainoastaan joka kahdeskymmenes opiskelija aikoo jättää äänestämättä.

Päihtyneet opiskelijat

Teatterikorkeakoulun hallitus hereillä, kuten moni muukin taideaineiden opiskelija. Melkein joka viides taideopiskelija on käyttänyt unilääkkeitä.
Teatterikorkeakoulun hallitus hereillä, kuten moni muukin taideaineiden opiskelija. Melkein joka viides taideopiskelija on käyttänyt unilääkkeitä.

Sitten bailataan. Joka neljäs opiskelija juhlii vähintään kerran viikossa. Miehet juhlivat naisia useammin, mutta ne suuret erot nousivat esiin tiedekuntavertailussa. Lähes puolet oikeustieteiden ja kauppatieteiden opiskelijoista käy viihteellä vähintään kerran viikossa. Joka kahdeksas oikisopiskelija juhlii vähintään kaksi kertaa viikossa. Parhaiten kotona viihtyvät humanistit. Enemmän kuin joka neljäs heistä ei käy koskaan tai vain ani harvoin juhlimassa.

Kuinka tupakkateollisuudella menee akateemisessa maailmassa? Huonommin kuin Suomessa yleensä. Opiskelijoista vain joka viides tupakoi, mutta poikkeuksellisia savuttajia löytyy taideaineiden piiristä, siellä joka toinen savuttelee. Nuuskan asema oli erityisen vahva oikeustieteellisessä.

Vaikka joka neljäs opiskelija myöntää kokeilleensa kannabista, ei sen käytön ja myynnin laillistaminen saa kannatusta. Vain joka kuudes opiskelija haluaisi kannabiksen vapautettavan. Eniten vapaa kannabis sai kannatusta oikeustieteiden(!) ja valtiotieteiden opiskelijoilta.

Koviin huumeisiin on harva sekaantunut. Ekstaasia, kokaiinia tai amfetamiinia oli kokeillut joka viideskymmenes opiskelija. Innokkaimpia huumekokeilijoita olivat valtiotieteilijät, joista seitsemän prosenttia oli napannut ekstaasia ja viisi prosenttia kokaiinia.

Joka kuudes oikislainen pettäisi

Kuudella opiskelijalla kymmenestä on tyttö- tai poikaystävä. Ja vain kahdeksan prosenttia vastaajista pettäisi kumppaniaan, vaikka kiinnijäämisen riskiä ei olisi. Poikkeuksen tekevät oikeustieteilijät, joista joka kuudes kävisi vehtaamassa tyttö- tai poikaystävänsä selän takana. Luotettavimpia ovat valtiotieteilijät. Heistä vain joka viideskymmenes pettäisi kumppaniaan. Vinkki uskollista kumppania etsiville: valtiotieteellisessä tiedekunnassa on myös suhteellisesti eniten sinkkuopiskelijoita.

Omasta kuormasta ei syödä. Yli 60 prosenttia opiskelijoista ei ole harrastanut seksiä samassa korkeakoulussa opiskelevan kanssa ja vain joka seitsemäs oli löytänyt koulun käytäviltä enemmän kuin yhden seksikumppanin.

Lopuksi: kaksi sivuuttamatonta asiaa nousi esiin opiskelijoiden seksikäyttäytymisessä.

1) Joka kuudes taideaineiden opiskelija on harrastanut seksiä samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa, kun muista opiskelijoista näin on tehnyt vain joka kahdeskymmenes opiskelija.

2) Joka neljäs teekkari menisi sänkyyn varmasti tai melko varmasti tentin arvostelijan kanssa, jos se parantaisi arvosanaa. Ongelma on, että Suuren Suomalaisen Opiskelijatutkimuksen mukaan opettaja ei ole ehdottanut seksiä yhdellekään teekkarille.

Opiskelu

Kuinka usein on tehnyt vilppiä tentissä?

En koskaan

  • N 82 %
  • M 74 %

Kerran

  • N 9 %
  • M 6 %

Useammin kuin kerran, mutta harvoin

  • N 8 %
  • M 18 %

Usein

  • N 0 %
  • M 1 %

EOS

  • N 1 %
  • M 1 %

On ottanut opintolainaa

Menisikö sänkyyn tentin arvosteljan kanssa, jos se parantaisi arvosanaa?

Naiset

  • Kyllä 1 %
  • Mahdollisesti 6 %
  • Ei 93 %

Miehet

  • Kyllä 6 %
  • Mahdollisesti 30 %
  • Ei 64 %

Kuinka monta kertaa luki pääsykoekirjat ennen pääsykoetta?

Naiset

  • En kertaakaan 16 %
  • Kerran 19 %
  • 2 kertaa 23 %
  • 3–4 kertaa 27 %
  • 5–7 kertaa 9 %
  • 8–10 kertaa 3 %
  • Yli 10 kertaa 3 %

Miehet

  1. En kertaakaan 34 %
  2. Kerran 22 %
  3. 2 kertaa 14 %
  4. 3–4 kertaa 16 %
  5. 5–7 kertaa 11 %
  6. 8–10 kertaa 2 %
  7. Yli 10 kertaa 1 %

Minkä uskoo olevan älykkyysosamääränsä?

Missä tiedekunnassa tyhmimmät opiskelijat?

Raha & työ

Paljonko kuukausituloja tarvitaan hyvään elämään?

Naiset

  • Alle 2 000 e/kk 22 %
  • 2 000–3 000 e/kk 49 %
  • 3 001–4 500 e/kk 21 %
  • 4 501–6 000 e/kk 6 %
  • Yli 6 000 e/kk 1 %
  • EOS 1 %

Miehet

  • Alle 2 000 e/kk 22 %
  • 2 000–3 000 e/kk 30 %
  • 3 001–4 500 e/kk 33 %
  • 4 501–6 000 e/kk 8 %
  • Yli 6 000 e/kk 6 %
  • EOS 1 %

Paljonko uskoo ansaitsevansa 35-vuotiaana?

  • Kaikki naiset 2 981 e/kk
  • Kaikki miehet 2 706 e/kk
  • Kauppatieteiden opiskelijat 4 300 e/kk
  • Oikeustieteiden opiskelijat 4 100 e/kk
  • Teekkarit 3 800 e/kk
  • Matemaattis-luonnontieteiden opiskelijat 3 100 e/kk
  • Taiteen opiskelijat 3 100 e/kk
  • Valtiotieteilijät 3 000 e/kk
  • Humanistit 2 700 e/kk
  • Kasvatustieteen opiskelijat 2 500 e/kk

Kumman alaisena työskentelisi mieluummin?

Naiset

  • Naisen 44 %
  • Miehen 51 %

Miehet

  • Naisen 31 %
  • Miehen 65 %

Missä yrityksessä haluaisi työskennellä?

  • Humanistit: Yliopisto 47 %
  • Valtiotieteilijät: Jokin ministeriö 44 %
  • Matemaattis-luonnontieteilijät: EU 33 %
  • Kauppatieteilijät: Nokia ja Finnair 45 %
  • Teekkarit: Nokia 50 %
  • Oikeustieteilijät: Jokin ministeriö 51 %
  • Kasvatustieteilijät: Yliopisto 45 %
  • Taideopiskelijat: Helsingin Sanomat ja yliopisto 38 %

Uskoo saavansa oman alan työtä

Naiset

  • Heti 26 %
  • Vuoden sisällä 52 %
  • Myöhemmin 19 %
  • En koskaan 2 %

Miehet

  • Heti 40 %
  • Vuoden sisällä 37 %
  • Myöhemmin 18 %
  • En koskaan 3 %

Seksi

Kenen kanssa menisi mieluiten sänkyyn?

Naiset

  • Johnny Depp 66 %
  • David Beckham 26 %
  • Tony Blair 2 %
  • 50 Cent 2 %

Miehet

  • Prinsessa Madeleine 62 %
  • Paris Hilton 17 %
  • Gwen Stefani 11 %
  • Madonna 5 %

Kumman kanssa harrastaisi mieluummiin seksiä?

Naiset

  • Jari Sarasvuo 77 %
  • Henry Saari 16 %

Miehet

  • Linda Lampenius 55 %
  • Kirsi Piha 35 %

Kuinka monen samassa korkeakoulussa opiskelevan kanssa on harrastanut seksiä?

  • Ei yhdenkään 62 %
  • 1 23 %
  • 2–3 11 %
  • 4–6 2 %
  • 7–10 0 %
  • Yli 10 1 %

Onko harrastanut seksiä parhaan ystävänsä kumppanin kanssa?

  • Kyllä 4 %

Käyttääkö kondomia satunnaisissa suhteissa?

  • Aina 75 %
  • Usein 14 %
  • Toisinaan 8 %
  • En koskaan 3 %

Mitä seuraavista seksimuodoista on kokeillut?

Nainen

  • Masturbaatiota 86 %
  • Suuseksiä 81 %
  • Ryhmäseksiä 5 %
  • Puhelinseksiä 15 %
  • Internet-seksiä 14 %
  • Sadomasokismi 2 %
  • Seksiä samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa 6 %
  • Ei mitään näistä 7 %

Miehet

  • Masturbaatiota 96 %
  • Suuseksiä 81 %
  • Ryhmäseksiä 10 %
  • Puhelinseksiä 22 %
  • Internet-seksiä 27 %
  • Sadomasokismi 3 %
  • Seksiä samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa 5 %
  • Ei mitään näistä 2 %

Onko käynyt hiv-testeissä?

  • Kyllä 21 %
  • En 79 %

Oikeustieteiden opiskelijat ovat aktiivisimpia testeissä kävijöitä. 35 % heistä on testattu HIVin varalta, teekkareista vain 6 %.

Politiikka ja arvot

Ketä puoluejohtajaa arvostaa eniten?

Naiset

  • Tarja Cronberg 22 %
  • Matti Vanhanen 30 %
  • Jyrki Katainen 18 %
  • Eero Heinäluoma 6 %
  • Bjarne Kallis 6 %
  • Jan-Erik Enestam 6 %
  • Timo Soini 3 %

Miehet

  • Tarja Cronberg 11 %
  • Matti Vanhanen 28 %
  • Jyrki Katainen 28 %
  • Eero Heinäluoma 6 %
  • Bjarne Kallis 8 %
  • Jan-Erik Enestam 5 %
  • Timo Soini 10 %

Suosituimmat puolueet

  • Humanistit: Vihreät 38 %
  • Valtiotieteilijät: Vihreät 46 %
  • Matemaattis-luonnontieteilijät: Vihreät 30 %
  • Kauppatieteilijät: Kokoomus 42 %
  • Teekkarit: Kokoomus 47 %
  • Oikeustieteilijät: Kokoomus 44 %
  • Kasvatustieteilijät: Keskusta 32 %
  • Taideopiskelijat: Vihreät 67 %

Onko vastaajalla korkeampi moraali kuin kansanedustajalla keskimäärin?

Naiset

  • Ei 21 %
  • Kyllä 24 %
  • EOS 55 %

Miehet

  • Ei 25 %
  • Kyllä 35 %
  • EOS 40 %

Tulisiko suomeen perustaa laillisia ilotaloja?

Naiset

  • Kyllä 16 %

Miehet

  • Kyllä 46 %

Mikä seuraavista rikoksista ansaitsee kovimman tuomion?

Naiset

  • Lapsiin sekaantuminen 50 %
  • Murha 42 %
  • Lapsen yliajaminen humalassa 6 %
  • Raiskaus 2 %

Miehet

  • Lapsiin sekaantuminen 38 %
  • Murha 54 %
  • Lapsen yliajaminen humalassa 7 %
  • Raiskaus 1 %

Kannattaako kuolemanrangaistusta?

Naiset

  • Kyllä 11 %

Miehet

  • Kyllä 24 %

Mihin seuraavista väitteistä uskoo?

Naiset

  • Venäläiset varastavat enemmän kuin suomalaiset. 39 %
  • Ruotsissa on suhteessa enemmän homoja kuin Suomessa. 13 %
  • Somalit ovat laiskempia kuin suomalaiset. 14 %
  • Italialaiset miehet huijaavat naisia. 24 %
  • Ranskalaiset kylpevät harvoin. 3 %
  • Amerikkalaiset ovat tyhmempiä kuin suomalaiset. 46 %
  • Muslimit ovat sotaisampia kuin kristityt. 34 %

Miehet

  • Venäläiset varastavat enemmän kuin suomalaiset. 5 %
  • Ruotsissa on suhteessa enemmän homoja kuin Suomessa. 28 %
  • Somalit ovat laiskempia kuin suomalaiset. 34 %
  • Italialaiset miehet huijaavat naisia. 27 %
  • Ranskalaiset kylpevät harvoin. 4 %
  • Amerikkalaiset ovat tyhmempiä kuin suomalaiset. 55 %
  • Muslimit ovat sotaisampia kuin kristityt. 45 %

Uskooko jumalaan?

Naiset

  • Kyllä 47 %

Miehet

  • Kyllä 38 %

Uskovaisin tiedekunta: 62 % kasvatustieteilijöistä uskoo Jumalaan, kun vain joka kolmas teekkari uskoo Jumalaan.

Tulisiko turkistarhaus kieltää?

Naiset

  • Kyllä 39 %

Miehet

  • Kyllä 23 %

52 % valtiotieteilijöistä vastustaa turkistarhausta, kun ekonomiopiskelijoista vain 14 %

Tulisiko kannabiksen myynti ja käyttö laillistaa?

Naiset

  • Kyllä 13 %

Miehet

  • Kyllä 21 %

23 % oikeustieteen ja valtiotieteen opiskelijoista kannattaa kannabiksen vapauttamista.

Onko osallistunut mielenosoitukseen?

Naiset

  • Kyllä 27 %

Miehet

  • Kyllä 22 %

Pitäisikö lesbopareilla olla oikeus hedelmöityshoitoihin?

Naiset

  • Kyllä 65 %

Miehet

  • Kyllä 49 %

Uskooko, että Suomessa tehdään terroristi-isku oman elämänsä aikana?

  • Kyllä 28 %

Uskooko, että elämällä on jokin suurempi tarkoitus?

  • Kyllä 28 %

Ketä kulttuurivaikuttajaa arvostaa eniten?

Naiset

  • Aki Kaurismäki 25 %
  • Esa-Pekka Salonen 16 %
  • Vesa-Matti Loiri 13 %
  • Karita Mattila 10 %
  • Arto Paasilinna 9 %
  • Ville Valo 6 %
  • Kari Hotakainen 6 %
  • Tanja Karpela 6 %
  • Pirkka-Pekka Petelius 5 %
  • Markus Selin 2 %
  • Tero Saarinen 1 %

Miehet

  • Aki Kaurismäki 21 %
  • Esa-Pekka Salonen 9 %
  • Vesa-Matti Loiri 22 %
  • Karita Mattila 4 %
  • Arto Paasilinna 14 %
  • Ville Valo 7 %
  • Kari Hotakainen 8 %
  • Tanja Karpela 2 %
  • Pirkka-Pekka Petelius 8 %
  • Markus Selin 3 %
  • Tero Saarinen 1 %

Vääristävätkö missikisat naiskuvaa?

Naiset

  • Kyllä 39 %

Miehet

  • Kyllä 25 %

Uskooko, että ulkoavaruudesta löytyy älyllistä elämää oman elämänsä aikana?

  • Kyllä 11 %

Mitä seuraavista pelkää eniten

Naiset

  • Ilmastokatastrofia 56 %
  • Lintuinfluenssaa 16 %
  • HIViä 15 %
  • Terrori-iskua 14 %

Miehet

  • Ilmastokatastrofia 58 %
  • Lintuinfluenssaa 12 %
  • HIViä 22 %
  • Terrori-iskua 6 %

Suomen maahanmuutto-politiikkaa pitäisi

Naiset

  • Tiukentaa 15 %
  • Pitää nykyisellään 39
  • Lieventää 26 %
  • En osaa sanoa 20 %

Miehet

  • Tiukentaa 25 %
  • Pitää nykyisellään 42 %
  • Lieventää 19 %
  • En osaa sanoa 14 %

Tavat ja paheet

Tekisi veropetoksen, jos ei jäisi siitä kiinni

  • Humanistit 22 %
  • Valtiotieteilijät 21 %
  • Matemaattis-luonnontieteellisen opiskelijat 23 %
  • Kauppatieteilijät 45 %
  • Teekkarit 43 %
  • Oikeustieteiden opiskelijat 42 %
  • Kasvatustieteiden opiskelijat 23 %
  • Taiteen opiskelijat 29 %

On kärsinyt syömishäiriöstä

  • Naiset 22 %
  • Miehet 4 %

Penkoisi ystävien henkilökohtaisia tavaroita, jos ei jäisi siitä kiinni

  • Valtiotieteilijät 44 %
  • Taiteen opiskelijat 29 %
  • Humanistit 28 %
  • Oikeustieteilijät 28 %
  • Matemaattis-luonnontieteilijät 22 %
  • Teekkarit 21 %
  • Kauppatieteilijät 17 %
  • Kasvatustieteilijät 17 %

Montako kirjaa on lukenut viimeisen vuoden aikana?

Naiset

  • Yli 20 12 %
  • 11–20 14 %
  • 5–10 29 %
  • 1–4 36 %
  • Ei yhtään 9 %

Miehet

  • Yli 20 6 %
  • 11–20 8 %
  • 5–10 26 %
  • 1–4 43 %
  • Ei yhtään 14 %

Montako kertaa viikossa lukee Sanomalehtiä?

  • Joka päivä 38 %
  • 4–6 kertaa viikossa 21 %
  • 1–3 kertaa viikossa 35 %
  • En kertaakaan 5 %
  • EOS 1 %

Mitä laitonta on tehnyt elämässään?

Naiset

  • Väärentänyt asiakirjan 17 %
  • Pahoinpidellyt ihmistä 3 %
  • Rääkännyt eläimiä 2 %
  • Käyttänyt tai salakuljettanut huumeita 13 %
  • Varastanut 38 %
  • Ajanut autoa yli 0,5 promillen humalassa 9 %
  • En mitään näistä 49 %

Miehet

  • Väärentänyt asiakirjan 22 %
  • Pahoinpidellyt ihmistä 9 %
  • Rääkännyt eläimiä 10 %
  • Käyttänyt tai salakuljettanut huumeita 19 %
  • Varastanut 41 %
  • Ajanut autoa yli 0,5 promillen humalassa 25 %
  • En mitään näistä 38 %

45 % kauppatieteilijöistä on varastanut. 25 % valtiotieteiden opiskelijoista on käyttänyt tai salakuljettanut huumeita. 12 % oikeustieteen opiskelijoista on pahoinpidellyt ihmistä ja rääkännyt eläimiä.

Tehnyt internetissä

Naiset

  • Lähettänyt pikaviestejä 76 %
  • Chattaillut 72 %
  • Ladannut laitonta musiikkia 49 %
  • Soittanut Internet-puhelun 31 %
  • Jättänyt oman kuvansa kuvagalleriaan 24 %
  • Ladannut laillista musiikkia 23 %
  • Jättänyt ilmoituksen deittipalveluun 15 %
  • En mitään näistä 7 %

Miehet

  • Lähettänyt pikaviestejä 83 %
  • Chattaillut 76 %
  • Ladannut laitonta musiikkia 79 %
  • Soittanut Internet-puhelun 41 %
  • Jättänyt oman kuvansa kuvagalleriaan 37 %
  • Ladannut laillista musiikkia 36 %
  • Jättänyt ilmoituksen deittipalveluun 16 %
  • En mitään näistä 3 %

94 % teekkareista on lähettänyt pikaviestejä.86 % oikeustieteilijöistä on chattaillut. 20 % matemaattis-luonnontieteilijöistä on jättänyt ilmoituksen deittipalveluun.

Kuinka usein käy ulkona juhlimassa?

Naiset

  • 1–3 krt /kk 57 %
  • En koskaan, äärimmäisen harvoin 20 %
  • 4–8 krt /kk 20 %
  • yli 8 krt /kk 3 %

Miehet

  • 1–3 krt/kk 50 %
  • En koskaan, äärimmäisen harvoin 21 %
  • 4–8 krt/kk 24 %
  • yli 8 krt/kk 5 %

Mitä tupakkatuotteita käyttää?

Naiset

  • Savukkeita 20 %
  • Nuuskaa 0 %
  • En mitään 80 %

Miehet

  • Savukkeita 22 %
  • Nuuskaa 7 %
  • En mitään 71 %

Mitä huumeita on kokeillut?

Naiset

  • Kannabis 24 %
  • Ekstaasi 1 %
  • Kokaiini 1 %
  • Amfetamiini 1 %
  • Heroiini 0 %
  • LSD 0 %
  • Gamma 0 %
  • En mitään 76 %

Miehet

  • Kannabis 27 %
  • Ekstaasi 5 %
  • Kokaiini 2 %
  • Amfetamiini 4 %
  • Heroiini 0 %
  • LSD 03 %
  • Gamma 1 %
  • En mitään 71 %

63 % taideaineiden opiskelijoista on kokeillut kannabista. 7 % valtiotieteilijöistä on kokeillut ekstaasia. 5 % valtiotieteilijöistä on kokeillut kokaiinia.

Mitä lääkkeitä on käyttänyt?

  • Unilääkkeet 7%
  • Diapam tai muu rauhoittava lääke 6%
  • Depressiolääkkeet 5%
  • Melatoniini 2%
  • Potenssilääkkeet 1%
  • En mitään 84%

17 % taideaineiden opiskelijoista on käyttänyt unilääkettä. 12 % kauppatieteilijöistä on käyttänyt rauhoittavia lääkkeitä. 2 % kauppatieteilijöistä ja oikeustieteilijöistä on käyttänyt potenssilääkkeitä.

Rakkaus

Rakastaako poika- tai tyttöystäväänsä?

  • En 1 %
  • En tiedä 8 %
  • Ei ole sellaista 38 %
  • Kyllä 53 %

Minkä ikäisenä uskoo menevänsä naimisiin?

  • Naiset 28 v
  • Miehet 30 v

5 % on jo naimisissa.

Mitä ominaisuutta arvostaa eniten kumppanissa?

  • Huomaavaisuus 64%
  • Älykkyys 29%
  • Ulkonäkö ja seksikkyys 7%

Onko ollut ihastunut opettajaan?

  • Kyllä 26 %

Montako lasta aikoo hankkia?

Naiset

  • Ei yhtään 7 %
  • Yhden 4 %
  • Kaksi 51 %
  • Kolme 27 %
  • Enemmän kuin kolme 7 %

Miehet

  • Ei yhtään 8 %
  • Yhden 8 %
  • Kaksi 57 %
  • Kolme 18 %
  • Enemmän kuin kolme 6 %

Kovimmat sikiäjät: 41 prosenttia kasvatustieteen opiskelijoista aikoo hankkia vähintään kolme lasta.

Voisiko kuvitella menevänsä naimisiin ei-korkeakoulutetun kanssa?

  • Kyllä 23 %

37 prosenttia oikeustieteilijöistä ei menisi naimisiin ei-korkeakoulutetun kanssa.

Oikolukijat

He esilukivat artikkelin.

KY:n hallituksen pj. Tessa Viinanen

"Tutkimus antaa kokonaisuudessaan aika kattavan kuvan opiskelijoiden elämästä – alasta riippumatta. Kun puhutaan opiskelijoiden villeistä elämäntavoista ja yli äärirajojen menevästä alkoholinkäytöstä, olisi voinut kuvitella että suurempikin osuus opiskelijoista olisi osunut 4-8krt/kk-haarukkaan, mutta kyllähän tulosten perusteella opiskelijat kuitenkin viettävät aikaa juhlimisen parissa. Elämässä pärjäämiseen tarvittaneen muutakin kuin todella korkea keskiarvo opintojen päättyessä."

HYY:n hallituksen pj. Maija Jäppinen

Tenttivilpin yleisyys ja Matti Vanhasen suosio yllättivät. Sitä, haluavatko naisopiskelijat sänkyyn Jari Sarasvuon vai Henry Saaren kanssa, en olisi välittänyt tietää. Opiskelualoihin liittyvistä stereotypioista kysely ei tarjonnut uutta tietoa. Vai yllättyikö joku kuullessaan, että kauppatieteilijät pitävät humanisteja tyhminä ja humanistit puolestaan kauppatieteilijöitä urpoimpina?

TKY:n hallituksen pj. Aleksi Päiväläinen

"Humanistien ja taiteilijoiden mielestä teekkarit on tyhmiä, teekkarien mielestä toisinpäin. Teekkari on kokoomusta äänestävä itseään fiksuna pitävä mies, joka ei halua elintasopakolaisia Suomeen. Taiteilija on seksuaalisesti vapaamielinen pilveä polttava hippi. Onneksi tilanne ei ole näin yksioikoinen, vaan ihmiset ovat yksilöitä. Toivotan kaikki humanistit ja taitelijat tervetulleeksi Otaniemeen ja teekkarit tervemenneeksi tutustumaan loistaviin opiskelijakollegoihimme Helsinkiin. Jokaisessa teekkarissa asuu pieni humanisti ja taiteilija."

12 kommenttia

Elsewhere

31.8.2006 19:59

Mitä ihmeellistä siinä on, että moni näkee yliopiston unelmatyöpaikkana? Tiedettähän tänne on tultu tekemään, ei mitään AMK-putkitutkintoa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

esajavesa

1.9.2006 19:30

Oliko toi AMK kommentti suomi24:lle tarkoitettu =) Tiedettä hehe...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Lipa

4.9.2006 00:05

Tuosta puuttui kasvatustieteet kokonaan, ja OAJ (opettajien ammattijärjestö) on Akavan suurin järjestö.

Suppea otanta muutenkin, esim. oikeustieteellinen tiedekunta oli yksinään kovin edustettuna, mutta (vähäpätöisemmät?) oli niitattu yhteen, tyyliin valtio-oppi & yhteiskuntatieteet (psyka, sospsyka, sosiologia, sosiaalityö, sosiaaliantropologia, naistutkimus, kehitysyhteistyö jne).

Ja jos miettii Suomen yliopistojen tiedekuntia ja laitoksia, niin TEAK ei kuuluisi olla siinä muutaman kymmenen vuosittaisen sisäänottomääränsä vuoksi. Vertaa esim. oikikset ja lääkikset, joihin pääsee yli 100 vuosittain / per yliopisto.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

ex-oikis

5.9.2006 10:16

Heh,hauskaa. Tyhmimpinä oikislaisia pitivät oikislaiset itse. Ehkä muilla on jonkinlainen illuusio huippufiksuista juristeista. Nyt tulee sisäpiirin tietoa: eivät ne kaikki ole todellakaan mitään skarppeja. Ihan tavallinen ihminenkin , kuten minä, pärjää siellä ihan hyvin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Purjomöhkäle

9.9.2006 16:56

Lainaus:"Voisiko kuvitella menevänsä naimisiin ei-korkeakoulutetun kanssa?

Kyllä 23 %"

Johtuneeko stereotypioista vai siitä, että akateemisessa koulutuksessa olevat ei periaatteellisista syistä voi edes myöntää seurustelevansa kenenkään alemmin koulutetun kanssa? Henkinen munanjatke, kun tyttöystävä(kin) on hyvin koulutettu? >:D

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Elsewhere

11.9.2006 16:11

^ erilainen arvomaailma. Itse en haluaisi seurustella sellaisen ihmisen kanssa, joka ei halua lukea ja oppia.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Purjomötkäle

11.9.2006 21:08

Luen rivien välistä kommentistasi, että "ei-korkeakoulutettu" = "ei halua lukemiseen tai oppimiseen". Et taida arvostaa käden taitoja lainkaan, vai kuinka? Eikö alle korkeakoulutetuissa ammateissa tarvitse oppia mitään? Snobi.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

korkeammin koulutettu

11.9.2006 21:30

Yliopisto ja ammattikouluhan ovat toki sama asia. Karhun lippikset päässä vm. 82 Corollalla ajavat henkilöt tuntuvatkin olevan ihmeen älykästä porukkaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Purjorötkäle

11.9.2006 21:49

Kuinka moni menee yliopistoon 16-vuotiaana?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Spanish J

13.9.2006 10:32

Mitäs tekoa yliopistolla ja ammattikoululla on keskenään. Taidat olla vallan v*n korkeasti koulutettu, kun ei enää pysy päässä edes nuo koulutusasteet.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Riina__

26.9.2006 09:54

Haha, Spanish J! Ehkä tossa oli kyse sellasesta hauskasta huumorinlajista jota sä et ymmärrä. Parhaat naurut pitkään aikaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

lekter

1.10.2006 14:54

Olis hauskaa nähdä ristiitaulukoinnin tulokset:
älykkyysosamäärä - huumeidenkäyttöön (ehdoton nro1), huumeet - uskonto ja älykkyysosamäärä - uskonto.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi