Kiusaaja saa seksiä

  • Mirja Wuokko

Miksi kiusaamista ei saada loppumaan? Koulussa, opiskelupaikoissa ja jopa työpaikoilla esiintyy jatkuvaa kiusaamista, eikä mikään kampanja tai valistus tunnu purevan siihen.

Antropologit ovat löytäneet historiallista aineistoa, joka todistaa kiusaamisen olleen yleistä jo metsästäjä-keräilijöillä.

Länsimaisessa kulttuurissa kiusaaminen on monen teinin ja nuoren aikuisen lempipuuhaa. Ovatko kiusaajat vain kieroutuneita sekopäitä, joiden kehitys on mennyt vinoon?

Yhdysvaltalaistutkijat todistavat tuoreessa ”Adolescent Bullying, Dating and Mating. Testing an Evolutionary Hypothesis” -tutkimuksessa kiusaamisesta seuraavan hyötyä kiusaajalle. Antisosiaalinen uhria piinaava käytös ei ole siis pelkkä hyödytön jäänne ihmisen kehityksessä. Kiusaaminen on evoluutiopsykologisesti kannattava ja hyödyllinen sopeutuma, jonka harrastajilla on usein korkea sosiaalinen status, resursseja ja nyt todistetusti myös hyvä flaksi.

Evolutionary Psychologyssa 12.11.2015 julkaistu artikkeli valaisee kiusaamisen hyötyjä. Anthony A. Volk ja kumppanit tutkivat 334 teinin ja 144 yliopisto-opiskelijan käytöstä, sosiaalisia suhteita, sosiaalista asemaa ja menestystä vastakkaisen sukupuolen parissa.

Kiusaaminen korreloi merkitsevästi seurustelumenestyksen kanssa. Kiusaajat ovat muita todennäköisemmin seurustelleet/ päässeet deittaamaan, heillä on enemmän seurustelukumppaneita ja he ovat harrastaneet muita enemmän seksiä. Kiusaajien vikittelymenestys muihin verrattuna on puolitoista – kaksinkertainen.

Kiusaajat näyttävätkin olevan hyvin kiinnostuneita seksistä ja seurustelusta.

Kiusaamisen ja deittailuinnon korrelaatio oli erityisen suuri teinitytöillä, siis jopa suurempi kuin teinipojilla. Eli luokan kuningattaret kiusaavat muita teinejä ja yrittävät saada itselleen ”parhaat” pojat. Kiusaamista harrastavilla opiskelijanaisilla oli myös enemmän treffejä kuin muilla opiskelijaneitosilla.

Suomessa uskotaan kiusaamisvalistuksen johtavan lempeään ystävälliseen ilmapiiriin nuorison parissa. Valistuksessa vedotaan ihmisen empatiaan, jota kiusaajilla tunnetusti ei paljoa ole. Tämän tutkimuksen tekijät eivät usko kiusaamisen loppuvan, jos eniten seksistä ja seurustelusta kiinnostuneet nuoret menestyvät parhaiten parisuhdemarkkinoilla juuri kiusaamalla heikompiaan.

Sekä lyhyt- että pitkäaikaista kumppania etsivät miehet ja naiset arvostavat tutkimusten mukaan kumppanissa rehellisyyttä ja ystävällisyyttä. Miten tämä saadaan menemään ihmisten päähän? Tutkijat toivovat uusia keinoja markkinoida ja opettaa nuoria ihmisiä etsimään näistä prososiaalisista ominaisuuksista menestyksen avainta parisuhdemarkkinoilla.

Vaikka ajattelisi, ettei kiusaajakusipäiden sosiaalinen menestys haittaa, he kun todennäköisesti pariutuvat ja sekoilevat enimmäkseen kaltaistensa kanssa (ja tavalliset ihmiset voivat rauhassa tutustua toisiinsa ja harrastaa seksiä vain harvan ja valitun kanssa), olisi erittäin tärkeää saada tällainen moraalittoman seksihirmun harrastama muiden turha alistaminen ja nöyryyttäminen loppumaan. Uhrit maksavat liian kovan hinnan toisen suosiosta.

Yksi keino muilla ihmisillä ainakin on käytettävissään. Älä palkitse kiusaajaa.

2 kommenttia

shiwan8

20.12.2015 22:32

Koska vastoin kaikkia nykykaanonin väitteitä, kiusaaja on fiksu, lukee ja käsittelee ihmisiä todella taitavasti eikä ole hankalista olosuhteista paitsi poikkeustapauksessa. Se luokan pelle joka häiriköi yleisesti voi olla rankemmista olosuhteista, mutta kiusaaja on yksiselitteisesti paha ihminen sikäli kun ihminen voi luontaisesti olla paha.

Ja koska ihminen keskimäärin on tyhmä (kylmä tosiasia), esimiehet, opettajat ja muut autoritääriset hahmot menevät näiden kiusaajien kelkkaan koska heidän kapasiteettinsa yksiselitteisesti ei riitä ymmärtämään tilannetta ja sen realiteetteja. Samasta syystä naiset sitten avaavat jalkansa näille, koska vaikka he kuinka olisivat näille mimmeille ikäviä he saavat nämä naiset uskomaan ongelman olevan jossain muualla.

Ero narsistin ja kiusaajan välillä on vain se, että kiusaaja ymmärtää mitä tekee eikä vain välitä siinä missä narsismi ei näe tekemisiään väärinä. Toki narsisti on monesti myös kiusaaja.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Dominointia

23.12.2015 12:11

Eipä tuo tutkimustulos tunnu mitenkään yllättävältä. Varsinkin monet nuoret naiset kilpailevat alfa-uroksista, eli muun muassa niistä jotka osoittavat hyvyytensä dominoimalla ja kyykyttämällä muita. Kyseisistä ominaisuuksista on myös usein hyötyä ammatillisissä yhteyksissä, eli niissä joissa suuri suu, ego ja etuilu auttavat etenemisessä. Esimiesasema taas edesauttaa flaksia.
Ikävä kyllä samat ominaisuudet korreloivat usein väkivaltaisuudenkin kanssa, eli monet naiset valitsevat mieluummin sen väkivaltaisen mutta "sosiaalisesti dominoivan" miehen. Tutkimukset ovat taas osoittaneet että naiset joilla on ollut väkivaltainen isä, etsivät usein myös sellaisen kumppanin itselleen.
Tästä tuleekin aika samanlainen pessimistinen johtopäätös kuin mihin Mirja päätyy - kiusaaminen (ja väkivaltaisuus) saattavat olla sosiaalista etua tuottavia, mikä lisäksi saattaa periytyä ja lisääntyä koska kyseisille ihmisille tulee todennäköisemmin jälkeläisiä jotka jatkavat "perinnettä".
Voidaan vain toivoa että yhteiskunta jollakin tapaa muuttuu vähemmän suosivaksi kiusaamisen (ja väkivaltaisuuden) suhteen. Mutta varmaan jokainen voi tehdä jotakin omallakin asenteellaan ja partnereiden valinnallaan...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi