Minä olen taas sukuloinut. Tällä kertaa tuliaisena vaihdevuodet.
Pöydän ympärillä istuu kymmenen naista, joista puolet juttelevat omista vaihdevuosistaan. Me nuoremmat istua nakotamme monttu auki siinä vieressä.
Mieleeni syöpyi seuraavia asioita:
No kymmenen vuotta nämä ovat nyt kestäneet. Joo öisin joutuu vaihtamaan yöpukua useaan kertaan. Niistä voi puristaa hikeä. Hirveää hikoilua vaikka vaan katsoo telkkaria. Laastareita perseessä. Estrogeenivoidetta koko kehossa. Ei auta mitään. No vähän semmoinen Aulis Apeakärsä –olo. Hermot kireällä.
(Samaan aikaan miesten pöydässä suunnitellaan seuraavaa troolausreissua ja puhutaan härskejä.)
Olen suunniltani järkytyksestä. Ensin piti kestää murrosikä ja nyt kun tässä on elämä kivasti rauhoittunut ja raiteillaan niin ei muuta kuin odottamaan seuraavaa, käänteistä murrosikää. Kuukautiset loppuvat, rinnat surkastuvat, häppärit alkavat roikkua kuin velhonhihat, karvat harmaantuvat ja mieli on niin perkeleen ailahtelevainen, ettei siinä kukaan mies kestä olla lähellä.
Jooh, sitten kävin vähän googlailemassa. Vyötärö kasvaa miesmäisesti eli alavatsa alkaa killottaa. Luusto ja lihakset surkastuvat, varo kaatumista! Virtsa karkaa pois. Pillu kuivuu. Hippokampus tuikkii hitaammin ja hajamielisyys lisääntyy. Tukka ohenee ja lähtee, joillekin kasvaa lisää karvoja rintakehään, vatsaan ja kasvoihin.
Näillä mennään. Ilon kautta.