Suhteet & seksi

Yksi parisuhteen seksin kannalta turmiollisin uskomus on Väestöliiton mukaan ”mies on aina valmiina”. Miehillä on asiantuntijoiden mukaan muutenkin paljon paineita seksielämässä. Jos nainen luulee, että miehen on oltava automaattisesti aina innokas seksiin, tulee molemminpuolisia pettymyksiä.

Naisten seksielämää ehkä eniten haittaavat uskomukset liittyvät orgasmin saantiin ja alistumiseen. Naiset saavat syyllisyyden- ja huonommuudentunteita, jos eivät saa yhdynnässä orgasmia. Jotkut ihmiset luulevat edelleen, että naisen on oltava sängyssä alistuva ja että hänen on yritettävä kaikin puolin vain miellyttää miestä, jopa orgasmin teeskentelyyn asti.

Läheisyyden ja seksin sekoittaminen liikaa toisiinsa voi saada koko parisuhteen ihan lukkoon. Pariskunnalla pitäisi olla mahdollisuus läheisyyteen, halailuun ja suukotteluun ilman että se aina johtaa seksiin. Monet haluttomuudesta kärsivät kokevat kaiken hyväilyn ahdistavana, koska pelkäävät joutuvansa vastentahtoisesti harrastamaan seksiä.

Yksi heteromiehiä ja -naisia erottava läheisyyteen liittyvä lukko on Väestöliiton mukaan seksin merkitys eri sukupuolille. Naisen on voitava luottaa mieheen ja tuntea olevansa rakastettu ennen kuin hän voi antautua nautintoon. Ensin tulee läheisyys, sitten vasta seksi. Mies taas tuntee läheisyyttä ja luottamusta naiseen vasta harrastettuaan seksiä tämän kanssa. Nämä kaksi erilaista tapaa kokea asiat voivat johtaa pariskunnan täydelliseen pattitilanteeseen.

Naiselle intiimiyden huippu on siis seksi, miehelle taas tunteiden näyttäminen.
Vai onko tämä Väestöliiton esittämä seksilukko taas vain yksi osoitus vääristä seksimyyteistä?

Tilastokeskuksen mukaan ensimmäisestä avioliitostaan eronneet ovat keskimäärin vasta varhaiskeski-ikäisiä, naiset 39,9- ja miehet 42,3-vuotiaita (vuoden 2014 tilasto). 68 prosenttia avioeroista oli sellaisia, joissa molemmat puolisot olivat ensimmäisessä liitossaan. Reilu kolmanneksessa eroista siis vähintään toinen aviopuolisoista oli jo kokenut eron aiemmin.

Avioeronneisuus on tilastojen mukaan pysynyt vuosia samanlaisena: Tilastokeskuksen mukaan eronneisuus on ollut samalla tasolla jo yli 20 vuotta. Julkisuudessa eroista annetaan täysin toisenlainen kuva.

Vuoden 2014 eronneisuuden mukaan uusien ensiliittojen eroriski on 39 prosenttia, eli sanonta, jonka mukaan puolet liitoista päättyy eroon, ei ainakaan vielä pidä paikkaansa.

Nelikymppinen on vasta elämänsä puolivälissä, ja harva linnoittautuu lopullisesti kotiinsa ja keskittyy vain työhönsä ja lapsiinsa.

Etsitään uusi, onnellisempi suhde.

Uusiin naimisiin menevien eroriski on tilastollisesti ensiavioitujia suurempi. Syinä on esitetty muun muassa jo kertaalleen eronneiden luonteenpiirteitä ja muita henkilökohtaisia ominaisuuksia, sekä avioerokokemuksen läpikäyneiden tietoisuutta siitä, että erosta voi selvitä hengissä (ja vaikka erota uudestaan, jos ei homma toimi).

Uusien avioliittojen tai avoliittojen riskitekijöinä ovat aiemman elämän ”taakat”, kuten eksät, lapset ja asioihin sekaantuvat ystävät, tuttavat ja sukulaiset. Eronneiden talous on keskimääräistä huonompi. Osa ihmisistä myös muuttuu vähemmän joustaviksi iän myötä.

Itse satun tuntemaan eron jälkeen uudelleen avioituneita pareja, jotka ystävän silmin vaikuttavat varsin onnellisilta ja selvästi aiempaan liittoon verrattuna kaikin puolin elämään tyytyväisiltä, vaikka uusperhekuviot varmasti aiheuttavat lisätyötä ja henkistä kuormaa suhteeseen. Aikuinen, uuteen liittoon lähtenyt saattaa olla valmis panostamaan suhteeseen enemmän kuin aiemmin. Aikuinen ehkä osaa valita itselleen aiempaa sopivamman kumppanin.

Eron jälkeen on muutakin elämää kuin parisuhde. Moni aikuistuu ja itsenäistyy kunnolla vasta eroprosessissa. Eron jälkeen ei voi syyttää, tai ei ainakaan ole mitään järkeä syyttää, ketään toista elämän ikävistä puolista. Vastuu kaikesta on nyt itsellä.

Eronnut voi olla henkisesti vapaampi miettimään työ- ja harrastuskuvionsa uusiksi, vaikka raha-asiat ja mahdollisesti yksinhuoltajuus rajoittavat itsensä toteuttamista.

Suomessa lainsäädäntö ja muu viranomaispuoli ovat jääneet täysin perhesuhteiden kehityksen jalkoihin. Valtion olisi aika herätä laatimaan uudet lait ja systeemit, joissa otettaisiin nykyistä paremmin huomioon myös eronneet ja heidän jälkeläisensä.

Kirjoitin viimeksi kesän jälkeisestä ahdistuksesta. Arjen alkaessa myös kodin irtaimisto vyöryy päälle.

Moni viettää kesällä paljon aikaa ulkona, matkoilla, kavereilla tai mökillä, eikä oman kodin järjestys pysy kovin hyvänä. Kesäkamat on kiskottu kaapeista esille, ja kotona käydään vain vaihtamassa vaatteita ja varusteita, ja käytetyt kamppeet on vain heitelty jonnekin.

Työn tai opiskelun alkaminen vaatii todennäköisesti asiallisempaa pukeutumista, ja kauden vaihtuessa kaiken mahdollisen irtaimiston yhtäaikaiskäyttö johtaa kodin kaaostumiseen.

Omat varvastossut, uikkarit ja työsalkut vielä mahtuvat jotenkin eteiseen, mutta mitä varten tuo toinen on jättänyt kamansa tuohon levälleen?

Lueskelin Vauvan (Vauva-lehden neuvot olivat taas ihan mahtavia. Kun avautujan mies kaipasi kotiin hyvää järjestystä, neuvoivat kommentoijat naista eroamaan välittömästi, jos ei kerran mahduta samaan kotiin), Iltalehden ja parin muun lehden kirjoituksia kumppanin kyvyttömyydestä hallita kaaosta. Usein sotkeminen ja epäjärjestelmällisyys halutaan nähdä sukupuoliominaisuutena. Naiset uskovat lujasti siihen, että he löytävät kadonneet tavarat kotoa paremmin kuin miehet.

Miehet väittävät tämän johtuvan siitä, että naiset piilottavat tavarat omasta mielestään sopivaan paikkaan, ja vielä vaihtavat ”oikeita” säilytyspaikkoja tiuhaan.

Osa miehistä piti naisia jopa tietoisesti mielivaltaa käyttävinä hirmuina, joiden tarkoituksena on viedä miehen itsevarmuus kotona lopullisesti. Miehestä tehdään kodin tavaroista yksinvaltaisesti päättämällä anteeksipyytelevä, eksyksissä oleva hissukka, jolla ei ole samanlaisia asumisoikeuksia kuin naisella.

Naiset kuvailivat miestensä olevan sokeita kadonneille esineille, vaikka etsitty objekti olisi heidän nenänsä edessä. Yksi nainen kertoi neuvovansa jopa ex-miestään löytämään tavaroitaan.

Ovatko juuri toisen tavarat turhia esineitä ja rojuja, jotka saisi mieluiten heittää pois tai piilottaa varastoon?

Onko kumppanin tavararöykkiön inhoaminen merkki parisuhteen huonosta tilasta? Onko suhde rakoilemassa? Hyväksyykö rakastunut toisen likaiset sukat lattioilla tuosta vain?

Vai onko kyse vain normaalista yleisinhimillisestä tarpeesta kodin viihtyisyyteen ja siisteyteen? Millaiset tavarat eivät sovi sinun kotiisi?

Pitääkö toisen esineistöllä olla jokin työhön liittyvä tai yleishyödyllinen tarkoitus, jotta sitä voisi sietää?

Onko esimerkiksi kokkailuharrastukseen tai kalastukseen liittyvä tarpeisto ok, koska niistähän koituu tavallaan hyötyä koko perheelle? Entä ompelukone, kangaspuut, työkalut, höyläpenkki?

Miten suhtaudut jääkiekkovarusteisiin, golf-mailoihin, polkupyörään sisätiloissa tai lankakasseihin?

Mistä kiukku toisen omaisuutta kohtaan kumpuaa? Onko molemmilla kumppaneilla riittävästi henkistä ja fyysistä tilaa olla kotona?

Tänä vuonna monen kesä on mennyt kesää odotellessa. Säät ovat olleet enimmäkseen syksyiset ja meteorologit jopa väläyttivät, ettei näin kylmää ole ollut viiteenkymmeneen vuoteen.

Kesän jälkeen haetaan keskimääräistä tiuhemmin avioeroa. Jotkut parisuhdeasiantuntijat sanovat, etteivät suomalaiset kestä puolisoaan yli kahden päivän jaksoissa. Lomalla on aikaa ajatella, pysähtyä ja huomata, ettei toinen olekaan sellainen, jonka kanssa haluaisi viettää loppuelämänsä.

Vaikka kesäloma ei johtaisikaan näin radikaaliin päätökseen, on pettymys omaan elämään raskas pysäytys. Miten tähän on tultu?

Arki on joskus niin kiireistä, etteivät kumppanit ehdi kunnolla miettiä yhdessä, mitä kesältään toivovat. Usein kesään ja lomiin ylipäätään kohdistuu tavallista kovempia odotuksia, ja kun toiveet eivät toteudukaan, syytetään helposti puolisoa pettymyksestä.

Yllättävän moni aikuinen odottaa lapsenomaisesti jonkun toisen tuovan elämään jotain ihania upeita yllätyksiä.

Joskus voisi olla viisasta viettää osa lomasta hajaantumalla tekemään jotain itselle todella mielenkiintoista. Pakollinen tiivis yhdessäolo ei sovi kaikille.

Kesän jälkeen saattaa huomata, ettei lomaansa käyttänytkään ihanan rentouttavasti ja tehokkaasti. Tänä kesänä piti aloittaa terveelliset elämäntavat, laittaa koti ja parisuhde kuntoon, ja keksiä mitä haluaa tehdä isona.

Jos tulikin maattua takapihalla makkara kädessä ja sidukka toisessa, ei jaksa kesän jälkeen edes kävellä työpaikan rappusia, ja lomaltapaluuahdistus voi muutenkin olla kova.

Naistenlehdet tyrkyttävät ohjeita uuden fiksun toimistovaatetuksen ostoon, ja muistuttavat, miten tärkeää on saada auringon ja saunomisen haalistamat hiukset ja huonolle hoidolle jäänyt iho kuntoon.

Tavalliset kengät eivät tunnu jalassa enää kivalta, eikä puku mahdu mukavasti päälle.

Päihdeongelman partaalla huojuneet sortuvat ongelmakäyttäjiksi usein juuri kesällä. Katkaisuun on syksyllä jonoa, eikä aamuherääminen onnistu, jos on tottunut illalla ”vähän rentoutumaan”.

Kesällä ja lomalla on ehkä työntänyt erilaiset ongelmansa jonnekin taustalle, mutta syksyn ja arjen alkaessa asiat eivät aina olekaan hoituneet itsestään kuntoon, vaan vaatimukset ja paineet hyökkäävät kimppuun viimeistään loman loppuessa.

Jotkut ovat syksyn tullen hurjan tarmokkaita ja innoissaan. Mansikoita, lepoa ja rakkautta tankanneet nauttivatkin myös normaalielämästä. Kesän jälkeen ahdistuville muiden syystarmo kasaa vain lisää paineita.

Onneksi ahdistunut ei ole yksin. Muillakin on vatsaa, hapsottavat hiukset ja jätättävä mieli. Elokuussa töihin palaavilla kestää usein syyskuulle asti palautua normaaliin työtarmoon ja alistua arkeen.

Kesästä kesään elävälle syksy on julmaa aikaa. Vielä melkein vuosi kärsimystä seuraavaan valon ja lämmön mahdollisuuteen.

Parisuhteessa ei kannata aloittaa pitkää kaamosaikaa vielä elokuussa. Mitä jos tänä syksynä piristäisitte suhdettanne keksimällä jotain uutta tekemistä pitkin vuotta? Yllätysretkiä toiselle paikkakunnalle, hotelliyö omassa kaupungissa, tai vaikka telttaretki omalla pihalla tai jossain Suomen metsissä?

Mikä on oma tapasi saada arkeen iloa ja yllätyksiä?

Sosiaalipsykologian professori Klaus Helkama on tehnyt merkittävän uran arvojen tutkijana. Hän julkaisi Suomalaisten arvot: Mikä meille on oikeasti tärkeää -teoksen tämän vuoden alussa (SKS 2015).

HS julkaisi kirja-arvostelun Helkaman kirjasta vasta tänä kesänä ja nosti kirjan tärkeimmäksi löydökseksi suomalaisen erikoisuuden: ainoana kansana koko maailmassa suomalaiset miehet ovat maamme naisia turvallisuushakuisempia.

Voiko tämä olla totta?

Minulle tulee mieleen kotiseuduilleen jämähtävät uuninpankopojat, tai suomalaisten miesten usein aika perinteinen arvomaailma.

Miten tämä turvallisuushakuisuus ilmenee? Haluna elää tavallista rauhallista elämää?

Suurin osa suomalaisista naisistakin haluaa varmaan elää tavallista rauhallista elämää? Eikö tavallinen elämä ole suomalaisuuden ydin?

Lisää aiheesta:

http://www.epressi.com/tiedotteet/tiede-ja-tutkimus/arvotutkimus-osoittaa-suomalaisten-rehellisyys-ei-ole-pelkka-myytti.html

http://www.studio55.fi/hyvinvointi/article/suomalaisten-tarkeimmat-arvot-eroavat-muista-eurooppalaisista/4715256