Suhteet & seksi

Sinkuilla on kalliit asumiskustannukset, välillä yksinäinen olo ja kaupan leipäpussit ovat heille liian isoja. Tämän jo tiedämme, mutta miltä yksin asuminen oikeasti tuntuu?

Yksin asuvista on tehty tilastollisia tutkimuksia, mutta harvoin heidän elämäänsä on selvitelty tarkemmin. Väestöliitto teki keväällä 2017 laadullisen nettikyselyn, joka on osa hallituksen Yksin osana elinkaarta -hanketta.

Väestöliiton kyselyyn vastanneista suurin osa oli naisia. Heistä 90 prosenttia oli joskus asunut jonkun kanssa, ja 70 prosenttia oli jakanut kodin kumppanin kanssa, josta erosi. Osa naisista oli eronnut monta kertaa.

Erojen syinä oli mm. erilaiset tavoitteet elämässä ja kumppanin ei-toivotut piirteet, kuten alkoholismi.

Joka kymmenes vastaaja eli erillissuhteessa, eli seurustelukumppani asui toisessa osoitteessa. Osa vastaajista ei ollut koskaan asunut toisen ihmisen kanssa aikuisena.

Puolet sinkuista oli sitä mieltä, että parasta yksin asumisessa on vapaus ja mahdollisuus päättää omista asioista ja aikatauluista kenenkään kanssa neuvottelematta.

Joka kolmas yksin asuva piti nykyistä elämäntapaansa parhaana vaihtoehtona.

Parasta kodissa oli oma rauha ja siisteys, ja se ettei kukaan ollut vaatimassa siivousta, miellyttämistä tai viihdytystä. Hienoa oli myös, ettei tarvitse laittautua ketään toista varten.

Yksin asumisen suurin ongelma oli yksinäisyys ja henkisen tuen tarve. Joka viides ei koe saavansa tukea keneltäkään.

Joka toinen sai tukea ystäviltä tai kavereilta ja jotkut myös lapsuudenperheeltään. Kuitenkin 80 prosenttia kertoi, ettei saanut tukea vanhemmiltaan.

Yksin asuvat varovat vaivaamasta muita ihmisiä. He kokevat, ettei heitä arvosteta yhtä paljon kuin perheellisiä. Yksin asuvien mielestä heitä ei kutsuta juhliin tai muutenkaan ihmisten pariin kovin mielellään.

Sinkkunaiset kokivat myös riittämättömyyttä. He eivät tunne kelpaavansa naisina, he epäilevät että heidän ulkonäössään on jotain vikaa.

Monet naiset kertoivat kaipaavansa miehistä tukea ja apua. Tätä ei kuitenkaan yleensä uskalleta kertoa ääneen.

Noin 70 prosenttia yksin asuvista kaipasi lisää fyysistä ja seksuaalista läheisyyttä. Joka seitsemäs eli kovassa puutteessa.

Mielikuva itseriittoisista sinkkunaisista ei ole ainoa oikea. Todella moni yksin asuva kaipaa salaa rakkautta, läheisyyttä, kumppanuutta ja seksiä.

Heterosuhteissa miesten ja naisten käsitykset parisuhteen toimivuudesta näyttävät erkaantuvan. Parisuhdeneuvojat ovat jo jonkin aikaa ihmetelleet, miksi erot tulevat miehille niin usein yllätyksenä.

Nyt on tutkimusnäyttöä siitä, että naiset havaitsevat eroon päättyvissä liitoissa ongelmia jo suhteen alussa. Monet miehet huomaavat parisuhteen ongelmat vasta eron jälkeen.

Miksi naiset ja miehet näkevät parisuhteen niin eri tavoin?

Väestöliiton Parisuhdekeskuksen johtaja Heli Vaarasen mukaan parisuhteen ongelmien syyt tulisi selvittää, jotta voidaan kehittää keinoja suhteen parantamiseksi.

Entä jos toinen osapuoli ei näe mitään ongelmaa?

Psykologian tutkija Hannah C. Williamsonin ryhmä tutki parisuhdeongelmien syntyä. Oliko parilla ongelmia jo avioliiton alussa vai ilmaantuivatko ongelmat vasta myöhemmin? Missä vaiheessa ne muuttuivat vakavammiksi?

Tutkimuksen avioparit vastasivat kysymyksiin neljä kertaa avioliiton kolmen ensimmäisen vuoden aikana.

Varsinaisten erojen syiksi kerrottiin vuorovaikutuksen ongelmat, luottamuspula ja uskottomuus. Syyt ovat samoja kuin aiemmissakin erotutkimuksissa.

Williamsonin ryhmän tutkimuksessa kävi ilmi, että vaimot olivat miehiä herkempiä havaitsemaan parisuhteen ongelmia, ja he myös useammin huomasivat ongelmien pahenemisen. Vaimot tunnistivat liiton alussa seitsemässä tapauksessa kolmestatoista parisuhdeongelman, joka myöhemmin johti eroon, kun taas vain yhdessä tapauksessa kolmestatoista oli mies huomannut jo naimisiin mennessään myöhemmin eroon johtavan ongelman.

Tutkimuksen mukaan eroon johtavien parisuhteiden ongelmat näyttävät naisten mukaan alkaneen jo suhteen alussa. Monet miehet taas eivät huomaa mitään ongelmia edes eron jälkeen.

Monet parisuhdeongelmat ovat pysyviä, eikä toisen osapuolen toive ongelmien selvittämisestä yleensä johda mihinkään. Tutkijoiden mukaan vaikuttaa siltä, että ongelmien ilmaantuessa miehet vetäytyvät ja vaimot turhautuvat ja hakevat lopulta eroa.

Tutkimuksen mukaan ongelmiin ajautuvilla ja eroon päätyvillä pareilla on jo suhteen alussa muita vähemmän rakkautta ja tyytyväisyyttä tukevia ominaisuuksia parisuhteessaan.

Naisten ja miesten käsitykset avioliiton laadusta ja ongelmien selvittämisen tarpeesta näyttävät olevan hälyttävän kaukana toisistaan. Miehet eivät ole halukkaita tai kykeneviä ratkaisemaan ongelmia, joita he eivät nähtävästi edes huomaa olevan. Naiset taas haluavat jotain, mitä miehet eivät ilmeisesti pysty hahmottamaan.

Naisten sanotaan jo nyt olevan liian nirsoja parisuhdemarkkinoilla. Tämän tutkimuksen ja erotilastojen perusteella näyttäisi ennemminkin siltä, että naisten tulisi vieläkin tarkemmin harkita parisuhteensa laatua ennen sitoutumista.

Vaihtoehtoisesti naisten on sopeutettava odotuksensa todellisuuteen.

Alkuperäisen tutkimusartikkelin voit lukea tästä.

Tänä vuonna monen kesä on mennyt kesää odotellessa. Säät ovat olleet enimmäkseen syksyiset ja meteorologit jopa väläyttivät, ettei näin kylmää ole ollut viiteenkymmeneen vuoteen.

Kesän jälkeen haetaan keskimääräistä tiuhemmin avioeroa. Jotkut parisuhdeasiantuntijat sanovat, etteivät suomalaiset kestä puolisoaan yli kahden päivän jaksoissa. Lomalla on aikaa ajatella, pysähtyä ja huomata, ettei toinen olekaan sellainen, jonka kanssa haluaisi viettää loppuelämänsä.

Vaikka kesäloma ei johtaisikaan näin radikaaliin päätökseen, on pettymys omaan elämään raskas pysäytys. Miten tähän on tultu?

Arki on joskus niin kiireistä, etteivät kumppanit ehdi kunnolla miettiä yhdessä, mitä kesältään toivovat. Usein kesään ja lomiin ylipäätään kohdistuu tavallista kovempia odotuksia, ja kun toiveet eivät toteudukaan, syytetään helposti puolisoa pettymyksestä.

Yllättävän moni aikuinen odottaa lapsenomaisesti jonkun toisen tuovan elämään jotain ihania upeita yllätyksiä.

Joskus voisi olla viisasta viettää osa lomasta hajaantumalla tekemään jotain itselle todella mielenkiintoista. Pakollinen tiivis yhdessäolo ei sovi kaikille.

Kesän jälkeen saattaa huomata, ettei lomaansa käyttänytkään ihanan rentouttavasti ja tehokkaasti. Tänä kesänä piti aloittaa terveelliset elämäntavat, laittaa koti ja parisuhde kuntoon, ja keksiä mitä haluaa tehdä isona.

Jos tulikin maattua takapihalla makkara kädessä ja sidukka toisessa, ei jaksa kesän jälkeen edes kävellä työpaikan rappusia, ja lomaltapaluuahdistus voi muutenkin olla kova.

Naistenlehdet tyrkyttävät ohjeita uuden fiksun toimistovaatetuksen ostoon, ja muistuttavat, miten tärkeää on saada auringon ja saunomisen haalistamat hiukset ja huonolle hoidolle jäänyt iho kuntoon.

Tavalliset kengät eivät tunnu jalassa enää kivalta, eikä puku mahdu mukavasti päälle.

Päihdeongelman partaalla huojuneet sortuvat ongelmakäyttäjiksi usein juuri kesällä. Katkaisuun on syksyllä jonoa, eikä aamuherääminen onnistu, jos on tottunut illalla ”vähän rentoutumaan”.

Kesällä ja lomalla on ehkä työntänyt erilaiset ongelmansa jonnekin taustalle, mutta syksyn ja arjen alkaessa asiat eivät aina olekaan hoituneet itsestään kuntoon, vaan vaatimukset ja paineet hyökkäävät kimppuun viimeistään loman loppuessa.

Jotkut ovat syksyn tullen hurjan tarmokkaita ja innoissaan. Mansikoita, lepoa ja rakkautta tankanneet nauttivatkin myös normaalielämästä. Kesän jälkeen ahdistuville muiden syystarmo kasaa vain lisää paineita.

Onneksi ahdistunut ei ole yksin. Muillakin on vatsaa, hapsottavat hiukset ja jätättävä mieli. Elokuussa töihin palaavilla kestää usein syyskuulle asti palautua normaaliin työtarmoon ja alistua arkeen.

Kesästä kesään elävälle syksy on julmaa aikaa. Vielä melkein vuosi kärsimystä seuraavaan valon ja lämmön mahdollisuuteen.

Parisuhteessa ei kannata aloittaa pitkää kaamosaikaa vielä elokuussa. Mitä jos tänä syksynä piristäisitte suhdettanne keksimällä jotain uutta tekemistä pitkin vuotta? Yllätysretkiä toiselle paikkakunnalle, hotelliyö omassa kaupungissa, tai vaikka telttaretki omalla pihalla tai jossain Suomen metsissä?

Mikä on oma tapasi saada arkeen iloa ja yllätyksiä?

Filosofian tohtori Virpi Lummaa Sheffieldin yliopistosta on tutkinut parinvalintaa ja lisääntymistä.

Lummaan tutkimuksissa on selvinnyt, että eri aikaan vuodesta syntyneillä ihmisillä oli erilainen eliniänodote ja erilainen lisääntymismenestys.

Monet tuntevat Lummaan arvostetut tutkimukset 1800-luvun ihmisistä, mutta harva on kuullut tutkijan horoskooppitutkimuksista, sillä hän ei ole omien sanojensa mukaan uskaltanut julkaista niitä missään tieteellisessä julkaisussa.

Virpi Lummaa on kuitenkin huvikseen tutkinut, ihan tieteellisesti, vaikuttaako horoskooppi avioitumiseen ja lisääntymiseen.

Lummaan mukaan "puolet useampi amerikkalainen uskoo enemmän astrologiaan kuin evoluutioon luonnonvalinnan tuotteena. Yhdysvalloissa käytetään yli 100 miljoonaa dollaria vuodessa horoskooppiennusteisiin puolisoiden yhteensopivuudesta".

Lummaa selostaa ensin astrologian saloja. Kaksitoista tähtimerkkiä jaetaan maa-, ilma-, vesi- ja tulielementteihin.

Määräytyvätkö persoonallisuus ja menestys syntymäkuukauden mukaan?

"Totta on, että varhaisilla kokemuksilla on pitkäaikaisvaikutuksia persoonallisuuteen ja syntymäkuukaudella on vaikutusta temperamenttieroihin. Neurotransmitterit eroavat syntymäkuukauden mukaan", Lummaa kertoo.

"Parisuhteen menestys voi riippua puolisoiden persoonallisuuksien kombinaatioiden yhteensopivuudesta. Kysyin: voivatko horoskoopit ennustaa parinvalintaa ja liiton kestoa."

Vastaus molempiin tutkimuskysymyksiin on ei.

Lummaa käytti tutkimuksessaan kotimaista väestörekisteriaineistoa. 5000 satunnaisotannalla valittua 1980 solmittua ensiavioliittoa seurattiin vuoden 2006 loppuun (avioerot ja kuolemat).

Horoskooppimerkkien mukaan yhteensopivista pareista noin kolmasosa päätyi eroon. Ei-yhteensopivat parit saivat samat erolukemat. Lapsia ja hengissä säilyneitä lapsia oli molemmilla ryhmillä yhtä paljon.

"Luonnonvalinta ei suosi horoskooppien käyttöä."

Lummaan mukaan syntymäajankohta vaikuttaa toki yksilöön: luonteeseen, temperamenttiin ja lisääntymismenestykseen, muttei niin kuin astrologit luulevat.

Esimerkiksi ainakin vielä 1900-luvulla ensin syntynyt tytär meni myöhemmin naimisiin ja sai vähemmän lapsia kuin muut perheen tyttäret. Talollisten esikoispojat menestyivät muita lapsia paremmin.

Erilaisilla vuodenaikaan, ravitsemukseen, valon määrään, varallisuuteen ja kulttuuriin liittyvillä tekijöillä ei kuitenkaan ole varsinaisesti yhteyttä vaakoihin ja vesimiehiin.

Tunnetko ketään, joka tutkisi rakkaansa horoskoopin ennen lopullista sitoutumista?

http://www.city.fi/ilmiot/horoskooppihuijaus/2714

Tieteen päivät 9.1.2015 Helsinki

Tutkijoiden mukaan hymyn leveys koulukuvassa ennustaa selvästi henkilön todennäköisyyttä erota myöhemmin elämässä. Ts. leveästi hymyilevät ihmiset pysyvät paremmin naimisissa.

Yhdysvalloissa tämän ns. vuosikirjatutkimuksen julkistus aiheutti aikanaan kohua. Tulokset on vahvistettu jatkotutkimuksissa.

Tutkijat olivat aluksi varsin varovaisia tulosten tulkinnassa. Voisiko näin yksinkertainen menetelmä oikeasti ennustaa henkilön tulevaisuuden ehkä tärkeintä ihmissuhdetta?

Kyllä voi. Ilmeisesti kuvissa hymyily kuvastaa laajemmin henkilön emotionaalista tilaa ja psyyken tasapainoa.

Iloiset, miellyttävät ja enimmäkseen hyväntuuliset ihmiset ovat suositumpia kuin yrmeät. Hyväntuuliset tulkitsevat elämän pienet ja isotkin vastoinkäymiset positiivisemmin kuin negatiiviset henkilöt.

Avioliittotutkimuksissa mukavan kannustavan ilmapiirin on huomattu ennustavan suhteen onnistumista. Jatkuva negatiivisuus ja jurputtaminen taas ennustavat suhteen loppumista.

Ilmeisesti lapsuuden (kuvissakin näkyvä) negatiivisuus ja neuroottisuus ennakoivat myöhempää persoonallisuuden kehitystä.

Vuosikirjapaljastuksen jatkotutkimuksissa haluttiin tarkastella useita erilaisia valokuvia koehenkilöistä eri tilanteissa, jottei ihmistä tuomittaisi yhden kuvan perusteella. Usean kuvan taktiikalla saadut tulokset tukevat alkuperäistä havaintoa: hymyilijät pariutuvat pysyvämmin.

Nähtävästi muihin myötämielisesti suhtautuvat eivät juuri anna satunnaisen huonon päivän näkyä valokuvissakaan. Sosiaalinen ihminen saa huononanakin päivänä hymyn huulilleen muiden seurassa.

Tutkijat eivät halua yleistää tuloksia muihin kulttuureihin. Amerikkalaisuudessa hymyily on erittäin tärkeää.

(Silti, kun kaivan vanhat koulukuvat esiin, huomaan helposti miten ne livenäkin kivat ja iloiset näyttävät kuvissa joko rauhallisen hyväntuulisilta tai nauruun revenneiltä. Huonotuulisuus ja ahdistuneisuus näkyvät myös valokuvissa.)

Häitä suunnittelevat istuvat usein tulevan anopin sohvalla ja katsovat rakkaansa lapsuuden- ja nuoruudenkuvia. Jos puolisokokelas on usein huonotuulinen ja jo koulukuvissa mököttää, kannattaisiko yhteiselämä laittaa vielä harkintaan?

Matthew J. Hertenstein, Carrie A. Hansel, Alissa M. Butts, Sarah N. Hile: Smile intensity in photographs predicts divorce later in life. Springer Science+Business Media, LLC 2009.

Eroja käsitellään useimmiten naisten näkökulmasta. Naiset kirjoittavat, tutkivat ja tulkitsevat. Jari Koskela tarkasteli väitöksessään eroa miesten kokemana.

Aiemmassa parisuhdetutkimuksessa on selvitetty ristiriitojen ja eron syitä.

”Suomalaisissa perheissä ehkä eniten ristiriitoja aiheutuu lasten kasvatuksesta, kotitöistä ja rahan käytöstä. Nämä riidat kuitenkin harvemmin johtavat avioeroon. Useimmiten eron syynä on, että puoliso tai puolisot kärsivät rakkauden ja läheisyyden puutteesta, ja että heillä on vaikeuksia selvittää erimielisyyksiään eikä parisuhteen hoitamiselle ja keskusteluille tahdo löytyä yhteistä aikaa.”

Koskelan mukaan naiset odottavat parisuhteen laadulta aiempaa enemmän.

”Yleisin yksittäinen avioeron syy on sekä naisten että miesten uskottomuus, johon liittyy usein myös päihteiden käyttöä. Tämänkaltainen käyttäytyminen johtaa helposti rakkauden loppumiseen.”

Silti Koskelan mielestä mikään yksittäinen syy harvoin johtaa suoraan eroon. Ero on pitkä prosessi ja useimmat parit yrittävät monia eri keinoja liiton pelastamiseksi. Ero on viimeinen vaihtoehto.

”Sukupuolielämän ongelmat, toisin kuin on oletettu, eivät ole eroon johtavista syistä keskeisimpiä. Suurempi merkitys on sillä, että puolisoilla on ollut epärealistisia odotuksia toisen suhteen, jolloin liitto voi päättyä lyhyeen.”

Koskela neuvoo ihmisiä tutustumaan kumppaniin paremmin ennen sitoutumista. Eikö suurin osa ihmisistä teekin juuri näin? Seurustelee eri ihmisten kanssa? Asuu ensin avoliitossa ja ehkä myöhemmin avioituu.

Koskelan mukaan avioliitto pysyy koossa vain jos molemmat niin haluavat. Uskonto tai moraali eivät tuo enää paineita pysyä yhdessä. Koskelan väitöstutkimuksessa korostuu avioliiton merkitys tunnesuhteena. Avioliiton tulee olla elämyksellinen, palkitseva ja virikkeellinen. Vaikka ulkoiset puitteet, kuten talous, olisivat kunnossa, ei avioliittoa yritetä pitää koossa.

Vaikka uskollisuutta vaaditaan Suomessa yhä tiukemmin (ainakin Osmo Kontulan mukaan), ei uskottomuus välttämättä johda eroon. Koskelan tutkimuksessa vaimon tai oma uskottomuus ei ole häirinnyt miehiä niin paljon, että he olisivat halunneet erota.

Koskelan mukaan miehet ovat olleet yllättyneitä siitä, että vaimo haluaa erota. Miehet ovat kokeneet liiton riittävän hyväksi. Tunnesuhteen väljähtyminen on johtanut uskottomuuteen ja myöhemmin (naisten aloitteesta) eroon. Tutkijan mukaan miehet eivät ole tajunneet, että pelkkä tasainen ja turvallinen elämä ei ole riittänyt vaimolle.

”He luulevat olevansa hyviä aviomiehiä myös puolisoidensa mielestä.”

”Puolisoiden ajatukset hyvästä avioliitosta eivät näytä kohdanneen toisiaan. Ehkä yhteinen aika ja sen myötä mahdollisesti parantunut kommunikointi puolisoiden kesken olisi voinut muuttaa tilanteen. Naiset selvästikin odottavat liitoltaan enemmän yhteistä aikaa ja yhdessä koettuja elämyksiä, kun miehille liiton aineellinen puoli, miehen elättäjän rooli, vaikuttaa ensisijaiselta.”

Miehet ovat olleet yllättyneitä, kun raha ei ratkaisekaan kaikkia ongelmia ja tarpeita. Intensiivinen paneutuminen työelämään näyttää ajavan vaimon vieraaseen syliin.

Koskelan mukaan runsaskaan tilipussi ei näytä pitävän liittoa koossa.

Tässä aineistossa käsitys naisesta pesänrakentajana ja lasten vuoksi uhrautujana ei pidä paikkaansa. Naiset hakevat eroa ja hajottavat perheen. Miehet yrittävät pitää liittoa kasassa ja antavat uskottomuudenkin anteeksi.

Koskelan mukaan miehet eivät ole ymmärtäneet kommunikaation tärkeyttä avioliitossa. Vaimon tyytymättömyys tulee yllätyksenä.

Tutkija kysyykin, ilmentääkö tapausaineisto yleisempää kulttuurista muutosta parisuhteessa. Etenkin miesten puutteelliset sosiaaliset valmiudet joutuvat koetukselle. Liittojen kommunikaatiossa on jotakin pahasti vialla, jos ei parisuhteen perusteista päästä yhteisymmärrykseen, eikä asioista edes kunnolla keskustella ennen eroa.

Miesten mielestä erosta toipuminen on yksityisasia. Miehet saavat kuitenkin kavereiltaan tukea. Joskus majapaikan, joskus jopa työpaikan.

Miehillä pahimmat ongelmat eron jälkeen liittyvät lasten huoltajuuteen. Talous ei pääsääntöisesti ole ongelma. Tutkimus vahvistaa kansainvälistäkin trendiä miesten naisia paremmasta taloudellisesta asemasta eron jälkeen. Hyvä talous on erosta selviytymistä tukeva tekijä.

Hyvä suhde lapsiin on keskeinen voimavara erosta selviytymisessä. Tutkimuksen mukaan Suomessa yleinen ilmapiiri on tasa-arvon ja yhteishuoltajuuden kannalla, mutta sosiaalitoimen ja oikeustoimen asenneilmapiiri ja päätökset laahaavat menneisyydessä.

Joidenkin miesten nihkeä into tavata äidin kanssa asuvia lapsia saattaa johtua miehen nöyryyttäväksi ja hankalaksi kokemasta tapaamissysteemistä. Miehellä ei ole valtaa ja valmiuksia säätää omien lastensa kanssa seurustelua mieleiseksi.

Miehet eivät halua hakea ammattiapua eron jälkeen. Sitä pidetään vieraana ja epämiehekkäänä. Miehet näyttävät kuitenkin tutkimuksen valossa tarvitsevan ulkopuolista apua naisia enemmän.

Miehet solmivat nopeasti eron jälkeen uusia suhteita. Runsaat sukupuolisuhteet tuovat lohtua ja ikään kuin varmistavat kelpaavuuden parisuhdemarkkinoilla. Eronneet miehet eivät juurikaan näytä menettävän markkina-asemia.

Ovatko tulokset itsestään selviä vai löytyikö yllätyksiä?

Jari Koskela: Avioero suomalaisen miehen kokemana. Ero ja erosta toipuminen prosessina. Väitöstutkimus. Itä-Suomen yliopisto. 2012.

Suomessa hoetaan aina, että puolet liitoista päättyy eroon. Ei kukaan voi oikeasti varmuudella ennustaa, miten käy, ja väitekin taitaa perustua solmittujen avioliittojen ja otettujen erojen suhdelukuun. Eli ei ole seurattu todellisia liittoja.

Kauan sitten naimisiin menneet vanhukset pysyvät keskimäärin paljon paremmin naimisissa ja vähän aikaa sitten avioituneet eroavat helpommin.

Yhdysvaltalainen parisuhdeasiantuntija Andrew Trees väittää, että suurin riski sisältyy nuorena naimiseen. USA:ssa eroriski oli muutama vuosi sitten 51 prosenttia. Eronneista 77 prosenttia oli avioitunut alle 30-vuotiaana, 16 prosenttia yli 30-vuotiaana ja seitsemän prosenttia yli nelikymppisenä. En tiedä eri ikäisinä naimisiin menneiden suhdelukuja, joten oletan Treesin laskeneen erotodennäköisyydet.

Tyypillisin avioitumisikä oli kuitenkin 27-28 vuotta.

Suomessakin on tilastollisesti riskaabelia mennä kovin nuorena naimisiin, varsinkin alle 20-vuotiaana. Karvan alle kolmekymppinen ei mielestäni ole mitenkään liian nuori.

Jotta eroskenaarion välttäisi, voi tukeutua seuraaviin tutkittuihin tietoihin:

Onnistuneessa avioliitossa lausutaan viisi ystävällistä sanaa jokaista kahta epäystävällistä sanaa kohti. Onnelliset parit pystyvät jopa riidellessään sanomaan enemmän ystävällisiä kuin epämiellyttäviä asioita toiselle.

Parisuhteen onnellisuutta lisää uusien asioiden tekeminen yhdessä.

Lyhyet liitot kukistuvat yleensä negatiiviseen ilmapiiriin. Sarkasmi, halveksunta ja pureva arvostelu heti avioliiton alussa ennustavat eroa jo alkumetreillä.

Tällaiseen kiduttavaan liittoon ei pidäkään jäädä, jos ei saa suhdetta kääntymään positiiviseksi.

Myöhemmin, noin 15-20 vuoden avioliiton jälkeen, parit eroavat positiivisten tunteiden puuttumisen takia. Ihminen kaipaa rakkautta ja huomiota kaiken ikäisenä.

37 prosenttia yli 40 vuotta naimisissa olleista on edelleen intohimoisesti rakastuneita. Jotenkin he ovat onnistuneet säilyttämään monilla vain pari vuotta kestävän rakkauden ensihuuman vähän pidempään kuin muut.

Vielä kun joku keksisi, miten tällaisen rakkauden voisi tunnistaa ja valita pari-kolmekymppisenä.

Yhä uudelleen ihmiset esittävät jänniä väitteitä naisten ja miesten erilaisuudesta. Käyttäytymistieteessä on saatu myös senkaltaista näyttöä, ettei kamalan isoja eroja välttämättä ole.

Sukupuolierot liukuvat janalla milloin mihinkin suuntaan.

Onko jollekin etua siitä, että naisten ja miesten ajatellaan olevan täysin erilaisia? Pönkittääkö tällainen käsitys aina perinteisiä rooleja?

Mitä haittoja tai hyötyjä erilaisuuden korostamisesta on? Lisääkö se ihmisten välistä ymmärrystä?

Minna Lindgren muistuttaa kirjassaan Sivistyksen turha painolasti ratkaisevasta sukupuolten erilaisuudesta. Vaikka kirjoitus on vitsikäs, voi monen mielestä siinä olla perääkin.

”Goya. Espanjan taiteella ei ole tulevaisuutta, ei ole ollut sitten vuoden 1828, jolloin sen viimeinen ylimaailmallinen mestari Fransisco de Goya kuoli 82-vuotiaana. Ihmekös tuo, että keskittyvät turismiin.

Goya kuuroutui 34-vuotiaana. Samalla hänen näkönsäkin heikentyi ja hermosto meni epäkuntoon, mikä ei estänyt häntä joutumasta intohimoiseen suhteeseen Alban kauniin ja omapäisen herttuattaren kanssa. Tässä on naisen ja miehen ero. Kuinka moni nainen heittäytyy kuurona ja sokeana hermorauniona aikansa komeimman miehen kanssa rakkausseikkailuun?

Muistatteko, mitä tapahtui Salman Rushdielle, kun hän oli vuosikausia fatwaa paossa maan alla? Hän löysi upean rakastajattaren.”

Viittaako Lindgren siihen, että sairaalle, surkealle miehelle löytyy aina ottaja? Naiset lähettävät kirjeitä kamalimpiin rikoksiin syyllistyneille miesvangeille, rähjäiset hampparit löytävät kodin kunnon naisten helmoista.

Käsittääkseni monet miehet ovat asiasta hieman eri mieltä. Miten on miehet? Heittäydyttekö hermorauniona upeiden naisten kanssa rakkausseikkailuun (muutkin kuin muusikot ja taiteilijat)? Tekevätkö naiset näin?

Kelpaako surkea mies aikansa upeimmalle naiselle? Muistaakseni olen yhä useammin lukenut ja kuullut tavallisten ihan kivasti pärjäävien miesten valittavan, että nykynaisille kelpaa vain kaikkein paras mieslaatu: menestynyt, komea ja rikas.

Naimisiin menemiseen on vain yksi hyvä syy - lapset. Mitään muuta järjellistä syytä avioliittoon en tänä päivänä näe olevan olemassa.

Rakastuminen on suuri huijaus. Se ei kauaa kestä, muutamia kuukausia. Se on ihanaa ja jokaisen on se koettava. Mutta jos siinä huumassa menee naimisiin, voi tehdä elämänsä virheen. Ainakin jos tavoitteena on suhde, joka pitää koossa perhettä lapsineen.

Rakastua voi ihan vain ulkonäön perusteella ja seksuaalisessa kiihkossa. Kun suurin vimma katoaa, jäävät jäljelle perusrakenteet, joiden olemus ratkaisee sen, voiko olla rakkautta vai ei.

Rakastuminen voi muuttua rakkaudeksi ajan myötä - vai voiko? Mitä on rakkaus verrattuna rakastumiseen? Ilmeisesti kyseessä on jollain lailla sopivien ominaisuuksien yhdistelmä kahdessa ihmisessä. Pitkässä suhteessa kokee rakkauden tunnetta joskus enemmän, joskus vähemmän. Tai ylipäätään tuntee jotain toisen nähdessään.

Yhä useammin käy niin, että ei enää tunne mitään. Sitten erotaan. Tämä on väärin, jos lapset ovat pieniä. Ihan sama mitkä tunteet vanhempien välillä ovat. Jos ei jaksa puolisoa, fokus on asetettava lapsiin.

Käytännön fakta ainakin miesten kohdalla on, että on hyvä käydä muutamia naisia läpi ennen avioliittoa. Harva uros kestää tilannetta, jossa ei ole harrastanut seksiä muiden kuin oman vaimonsa kanssa parhaassa panoiässä.

Jos ihminen ryhtyy avioliittoon, on ymmärrettävä, mistä siinä on kysymys. Se on sopimus siitä, että homma hoidetaan loppuun asti. Kohtuutonta lienee tänä päivänä se, että 'loppu' tarkoittaisi hautajaisia. Niinpä pitäisi sopia tietystä aikamäärästä, joka ollaan yhdessä, kävi miten kävi. Se voisi olla esimerkiksi 20 vuotta, jona aikana lapset saataisiin riittävän vanhoiksi pärjäämään sen tosiasian kanssa, että vanhemmat eroavat.

Olen kerta kaikkiaan hämmästynyt, jopa järkyttynyt siitä, että ihan pienten lasten isät nostavat kytkintä. 1-3 -vuotiaat jätetään äidille ja lähdetään toteuttamaan omia haaveita. Voi jeesus! Hävetkää!

Nuoret miehet pitäisi käyttää psykologin haastattelussa ennen kuin heille annettaisiin naimalupa. Avioliittokoulutuksessa näille nuorille pässeille kerrottaisiin, mistä avioliitossa on kyse: lasten kasvattamisesta perheessä ja yhteisössä. Se homma on prioriteetti numero yksi.

Lapset ovat upeinta maailmassa. En voi käsittää, kuinka joku ei voi haluta nähdä omaa lastaan pääsääntöisesti joka päivä.

Jos naimisiin menevälle miehelle löisi naaman eteen paperin, jossa lukee 20 vuotta, hän ymmärtäisi, että se on nyt tavoite, jota kohti aletaan räpiköidä. Koulutuksessa voisi kertoa etukäteen, mitä tulee periaatteellisella tasolla tapahtumaan: tunteet himmenevät ja on vastoinkäymisiä, mutta mikään ei estä miestä johtamasta joukkuettaan maaliin asti. Sitten koittaisi vapaus. Jos sitä enää haluaa.

Puolet avioliitoista päätyy eroon joka tapauksessa. Ja lopuista pareista suuri osa haluaisi erota, tai ero tekisi hyvää, mutta siihen ei kykene joko taloudellisistä tai muista syistä.

Kun 20 vuotta alkaa olla paketissa, voi sitten pohtia, tehdäänkö uusi sopimus. Uskoisin että useimmissa tapauksissa ei. Järjestelmässä avioliitto purkautuisi ilman eri sopimusta automaattisesti 20 vuoden jälkeen.

Tässä olisi sekin etu, että voisi alkaa järjestellä omaisuutta, tietäen että se menee jakoon. Ei sitten tulisi yllätyksenä.

Järjestelmä olisi tärkeä nimenomaan ensiavioliitoissa nuorilla ihmisillä. Suhteessa tapahtuu jatkuvaa muutosta ja kehittymistä, oli se sitten hyvään tai huonoon suuntaan. Kun ollaan ohitettu 50 vuoden merkkipaalu, tilanne muuttuu entisestään ja keskimäärin eroottisuuden merkitys muuttuu. Jos kummallakin lataus putoaa ja tullaan hyvin toimeen, voi pariskunta jatkaa hautaan asti ihan tyytyväisenä. Suhde muuttuu rakkaussuhteesta enemmän pelkäksi kumppanuudeksi.

Ihmiset ovat erilaisia.

”Puolison rinnakkaissuhteen paljastuminen ja sitä seuraava yllättävä ero rikkoo koko elämän ja haavoittaa ihmisen intimiteettiä syvästi”, kirjoittaa Sari Väyrynen Lapin yliopiston viestinnästä.

Filosofian ja kasvatustieteiden maisterin Anneli Kimpimäen väitöstutkimuksessa haastateltiin perheellisiä yli 30-vuotiaita puolison rinnakkaissuhteen takia eron kokeneita ihmisiä. Suurin osa haastateltavista oli naisia.

Eroaminen on yleistä ja usein eron taustalla on pettäminen.

Kimpimäen tutkimuksessa tarkasteltiin rinnakkaissuhteen paljastumista, sitä edeltävää aikaa sekä erosta selviämistä jätetyn näkökulmasta. Suurin osa tutkimukseen osallistuneiden henkilöiden puolisoista oli ryhtynyt rinnakkaissuhteeseen työ- tai opiskelupaikalla. Keskimäärin pettäminen jatkui kahdeksan kuukautta ennen paljastumista.

Väitöksen mukaan petturin paljastuminen ja yllättävä eroilmoitus ovat petetylle katastrofi: ihminen menettää korvaamattoman ja ainutlaatuisen ydinperheensä. Läheisen, luotettavan ja intiimin suhteen osoittautuminen kuvitelmaksi rikkoo koko elämän. Samalla katoaa fyysinen, psyykkinen ja taloudellinen turva.

Rakkaan eroilmoitus aiheuttaa shokin. Kaaosmaisen tunnekuohun käsittelyyn Kimpimäki suosittelee puhumista läheisten ja ammattiauttajien kanssa. Myös liikuntaa kannattaa harrastaa. Kimpimäen mukaan vanhemmuus vahvistaa voimavaroja.

Monivaiheinen suruprosessi kestää usein vuosia. Toipumista hidastaa kanssakäyminen ex-puolison kanssa. Ilmeisesti takertuminen toiseen sekä pettäjän innokas uuden onnen rakentaminen eivät helpota jätetyn oman elämän palasien kokoamista. Entisen puolison merkitys pienenee pikku hiljaa, mutta hän ei tutkimuksen mukaan unohdu kokonaan.

Toipuminen ei ole itsestään selvää. Pettäjän toiminta murskaa toisen itsetunnon. Petetyn intimiteetti haavoittuu syvästi ja hänen on rakennettava itselleen uusi identiteetti.

Suurin osa petetyistä toipuu loukkauksista ja saa elämänsä tolpilleen.

Mahdolliseen uuteen suhteeseen suhtaudutaan torjuvasti, varautuneesti tai tunnustellen. Harva suostuu, tai pystyy, uuteen intiimiin suhteeseen ja/ tai avioituu uudelleen. Kimpimäen mukaan loukatuksi tulleen ihmisen on vaikea uskoa uuden suhteen kestävyyteen ja luotettavuuteen.

Tutkimuksen tulos on aika lohduton. Pettäminen johtaa toisen maailman romahtamiseen, itsetunnon nujertumiseen ja lähes lopulliseen luottamuksen menetykseen parisuhdeasioissa.

Aiempien tutkimusten mukaan eronneet miehet löytävät naisia useammin uuden puolison. Toisaalta miesten on ajateltu olevan erityisen herkkiä aisankannattajiksi joutumisesta. Toipuvatko miehet kuitenkin paremmin?

Kertokaa kokemuksistanne.

Lapin yliopiston uutiset 24.10.2012