Suhteet & seksi

Miksi jotkut ihmiset pelkäävät tai inhoavat homoja? Aiemmissa tutkimuksissa on saatu viitteitä siitä, että homofoobikko saattaa olla itse piilohomo. Inho homoja kohtaan kumpuaisi oman seksuaalisen suuntautumisen aiheuttamasta hämmingistä.

Kuitenkin myös heteroilla on homofobiaa. Miksi?

The Journal of Sexual Medicinen artikkelissa ”Homophobia Is Related to a Low Interest in Sexuality in General: An Analysis of Pupillometric Evoked Responses” kerrotaan uutta tietoa homokammoisista miehistä.

Psykologian tutkija Boris Cheval ja kumppanit esittivät aiemmin tänä vuonna samassa julkaisussa tutkimuksen, jonka mukaan homokammoiset katselevat vähemmän aikaa seksikuvia, riippumatta siitä, esittävätkö kuvat homo- vai heteroseksiä. Koska valokuvien katselu saattaa perustua tietoiseen päätökseen olla katsomatta, halusivat tutkijat testata tulosta tarkemmin.

Uudessa tutkimusasetelmassa päätettiin varmistaa tuloksia pupillitestillä, koska sen on todettu olevan hyvä seksuaalisen kiinnostuksen mittari. Pupillit laajenevat pääsääntöisesti spontaanisti, tiedostamatta ja kontrolloimattomasti.

36 heteromiestä vastasi kysymyspatteristoon, jolla selvitettiin heidän homokielteisyytensä astetta. Miehet osallistuivat tämän jälkeen koetilanteeseen, jossa piti katsella erilaisia neutraaleja kuvia ja seksikuvia. Heidän pupilliensa liikettä ja kokoa mitattiin.

Heteroilla homofoobikoilla pupillit laajenivat vähemmän seksikuvia katsoessa kuin muilla heteromiehillä. Avoimesti heterogeeniseen seksuaalisuuteen suhtautuvat miehet vaikuttivat siis olevan selvästi kiinnostuneempia seksistä kuin foobikot.

Tutkijat arvelevat homoinhon mahdollisesti johtuvan muusta kuin juuri homouteen liittyvistä peloista ja epäluuloista. Homofobia saattaa heijastella yleisemminkin erilaisia seksihuolia. Homopelko on ehkä merkki seksuaalisesta ahdistuneisuudesta tai muusta seksiongelmasta.

The Journal of Sexual Medicine. October 2016.

Suomessa on perinteisesti päivitelty kaupungistumista ja ihailtu maaseudun elämää. ”City-elämä on vaarallista ja kamalaa, maalla on mukavaa” -asennetta löytyy edelleen.

Kuuden suurimman kaupungin nuorilla aikuisilla menee kuitenkin paljon paremmin kuin muualla Suomessa asuvilla samanikäisillä. Syrjäytymisriskissä olevien nuorten suhteellinen osuus on suurissa kaupungeissa pienempi kuin harvaan asutuilla seuduilla.

THL:n ja Turun yliopiston tutkimuksessa ilmeni, että yliopistokaupunkien nuorilla ovat asiat pääsääntöisesti hyvin.

Kuusikkokunnat eli Helsinki, Espoo, Vantaa, Turku, Tampere ja Oulu vetävät hyvinvoivia nuoria aikuisia opiskelemaan ja töihin. Aineistona THL:n raportissa on käytetty Kansallinen syntymäkohortti 1987 -aineistoa, joka kattaa kaikki Suomessa vuonna 1987 syntyneet.

Kaksi kaupunkia poikkeaa hieman menestyneimmistä kilpailijoistaan. Oulussa nuorten aikuisten työttömyys on korkealla tasolla. Työttömyyspäiviä on paljon, ja työttömyysetuuksia ja toimeentulotukea maksettiin nuorille enemmän kuin muissa isoissa kaupungeissa. Oululaisnuorten koulutustaso on kuitenkin hyvä.

Vantaalla taas suurimmalla osalla menee hyvin, mutta kuntaan on päässyt syntymään syrjäytyneiden joukko. Vantaalaismiehistä yli 15 prosentilla on rikostuomio, ja erilaisia ongelmia on kaupunkiin kasaantunut kuusikkokunnista eniten. Melkein joka viides vantaalainen nuori aikuinen on vailla peruskoulun jälkeistä tutkintoa. Yli kymmenellä prosentilla oli joko samanaikainen mielenterveyden diagnoosi ja toimeentulotuen asiakkuus tai toimeentulo-ongelmia ja vain peruskoulututkinto 25-vuotiaana. Vantaalla nuorisotyöttömyys ei kuitenkaan ole erityisen korkealla.

Yliopistokaupungeissa lähes 90 prosenttia nuorista oli vuonna 2012 joko opiskelemassa tai töissä. Espoossa ja Helsingissä oli eniten hyvin menestyviä nuoria. Mielenterveysdiagnooseja on isoissakin kaupungeissa paljon, mutta tutkijoiden mukaan se kertoo etupäässä palveluiden hyvästä saatavuudesta.

Nuorison parhaimmiston suunnatessa suuriin kaupunkeihin, ei kannata ihmetellä, miksei syrjäseutu houkuta. Parhaat opiskelu- ja työpaikat, kiinnostavimmat palvelut ja pärjäävimmät kumppanit löytyvät kaupungeista.

Yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan nuorten aikuisten kannattaa elää mahdollisimman konservatiivista elämää, jos he haluavat päästä onnelliseen avioliittoon. Amerikkalaisten avioelämää tutkivan the National Marriage Projectin raportin mukaan kolme tärkeää elämäntapaan liittyvää tekijää johtaa onnellisiin naimakauppoihin.

Denverin yliopiston tekemään tutkimukseen värvättiin vuosina 2007-2008 yli tuhat heterosuhteessa olevaa 18-34 -vuotiasta nuorta aikuista, joiden elämää seurattiin viiden vuoden ajan. 418 tutkittavaa päätyi naimisiin.

Avioliittojen laatua tutkittuaan psykologit Galena K. Rhoades ja Scott M. Stanley tulivat siihen tulokseen, ettei kannata karata kahdestaan naimisiin. Kunnon häät pitäneet parit olivat muita onnellisempia.

Ja mitä isommat häät, sitä parempilaatuinen avioliitto oli palkkiona. Seuraako onni vain rikkaita? Ehei. Tutkijat poissulkivat varallisuuden, koulutuksen, uskonnon, etnisen taustan ym. taustamuuttujien vaikutukset, ja totesivat kunnon kemujen ihan oikeasti ennustavan parempaa avio-onnea.

Ilmeisesti suuren joukon edessä annettu lupaus velvoittaa enemmän kuin salaa naimisiin menneiden kahdenkeskinen sopimus. Toisena selityksenä tutkijat pitivät ison tukijoukon apua, lämpöä ja rakkautta. (Hieman surulliselta tuntuu pienen suvun ja niukan ystäväpiirin omaavien parien kannalta, jos ei edes oma parisuhde tuo onnea elämään.)

Mitä enemmän häslinkiä ja parisuhteita pareilla oli ollut ennen avioliittoa, sitä huonompilaatuinen heidän liittonsa oli. Tutkijat arvelevat runsaiden parisuhdekokemusten vain aiheuttavan liikaa vertailua, ja sen tiedostamista, että jossain saattaa olla vielä parempi vaihtoehto. Paljon sutinaa kokeneet avioparit saattavat myös huonona hetkenä muistella jotakin exää, joka oli sentään tosi hyvä sängyssä.

Mittava kokemus eroista syö myös avio-onnea. Jo monta kertaa parisuhteen päättänyt saattaa pitää avioeroa ihan käypänä vaihtoehtona. Miksi juuri tämä suhde vaatii jatkoa?

Mitä tietoisemmin parit tekivät päätöksiä uusien askelien ottamisesta parisuhteen polulla, sitä onnellisempi oli heidän avioliittonsa. Parit jotka vahingossa ajautuivat asumaan yhdessä, tai tekivät lapsia puolivahingossa, olivat muita onnettomampia. Tutkimuksen mukaan lisääntyminen vasta avioliiton solmimisen jälkeen takaa paremman avio-onnen.

Nuorten aikuisten vapaampi ja kokeilevampi parisuhde-elämä johtaa tämän tutkimuksen mukaan vain huonompiin avioliittoihin. Perinteet kunniaan ja ekan kanssa naimisiin? Olisiko siinä onnen salaisuus?

Suomen avioliittolaki muuttuu 1.3.2017. Uuden lain mukaan homoparit voidaan vihkiä maistraatissa avioliittoon.

Suomessa jo rekisteröidyn parisuhteen osapuolet voivat muuttaa parisuhteensa avioliitoksi tekemällä siitä yhteisen ilmoituksen maistraattiin. Rekisteröity parisuhde jatkuu avioliittona siitä päivästä, jona maistraatti on saanut ilmoituksen.

Sen sijaan kirkkoon on homojen turha mennä pyytämään vihkimistä tai siunaamista.

Kirkon kannasta ns. homolakiin on riidelty jo vuosia. Uuden avioliittolain myötä piispat laitettiin lopulta selkä seinää vasten. Mikä on ylipappien kanta?

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispainkokous on tällä viikolla antanut kirkolliskokouksen pyytämän selonteon kirkon kannasta maaliskuussa muuttuvaan avioliittolakiin. Piispat kokoontuivat 31.8.2016 Joensuussa. Evl:n sivuilla kerrotaan, että avioliittoselonteon tarkoituksena on selkiyttää avioliittolain muutokseen liittyvää keskustelua kirkossa.

Piispat totesivat, että lain muutos ei muuta kirkon oppia avioliitosta naisen ja miehen välisenä liittona. Lakimuutos ei muuta papin oikeutta vihkiä kirkolliseen avioliittoon.

Kirkkojärjestyksessä ja kirkkokäsikirjassa määrätään, miten papin tulee vihkiä ihmisiä avioliittoon. Myös kirkollinen siunaus suljetaan edelleen pois homopareilta.

Mikäli kurittomat papit alkavat vihkiä tai siunata homoja, menee asia hiippakuntaan.

Vain kirkolliskokous voi muuttaa kirkon vihkikaavan, ja siihen tarvitaan kolmen neljäsosan enemmistö. Piispoilla oli mahdollisuus ohjata keskustelua ja kirkon kantaa kohti pohjoismaista käytäntöä: kirkko kuuluu kaikille. Suomessa ei tähän olla valmiita.

Arkkipiispa Kai Mäkinen kysyy, miten kirkko voi palvella homoja. Hän toivoo keskustelun jatkuvan. Lisäksi Mäkinen muistuttaa, että kirkossa on tilaa erilaisille perheille, yksineläville, eronneille ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille.

”Jokainen ihminen on jumalan kuva.”

Kirkon avioliittoselonteko on otettu vastaan ristiriitaisin tuntein. Vanhoilliset ovat helpottuneita avioliitto-sanan rajaamisesta vain heteropareille. Useat vähemmistövaikuttajat ovat tyrmistyneet kirkon tylystä ja poissulkevasta linjasta. Kuinka valtio on armollisempi homoille kuin Jeesuksen seuraajat? Missä on lähimmäisenrakkaus?

On mielenkiintoista nähdä suomalaisten reaktioita. Saako selonteko jotkut liittymään takaisin kirkkoon? Jaksaako kirkko taistella homomyönteisyyttä vastaan maassa, jossa enemmistö suhtautuu asiaan suvaitsevaisesti tai välinpitämättömästi?

Miten homoseksuaalit ja heitä symppaavat tahot reagoivat? Seuraako uusi eroaalto kirkosta, vai alkaako taistelu kirkon sisällä omien oikeuksien saamiseksi?

Moni hetero on kysynyt, miksi homot haluavat väkisin kuulua yhteisöön, joka ei pidä heitä tasa-arvoisina heteroiden kanssa? Monet homoseksuaalit ovat vastanneet, että kysymys on periaatteesta, ihmisoikeuksista ja tasa-arvosta. Halutaan eroon toisen luokan ihmisyydestä.

Tunnettu homo ja pappisvesa Antti Holma kirjoitti heti Facebook-sivullaan, että ”Minusta rakkautta ja sen oikeutusta kannattaa etsiä ihan muualta kuin uskonnoista, vaikka taiteesta ja elämästä”. Holma jakoi Helsingin Sanomien uutisen ”Piispainkokous: Homoparit eivät saa kirkollista vihkimistä eivätkä siunausta”.

Holma jatkaa: ”Harmistuneita saattaa auttaa se tieto, ettei yksikään maailmanuskonnoista lue homoja yhdenvertaisiksi tai kokonaisiksi ihmisiksi. Siksi edelleen suosittelen (varsinkin vähemmistöille) hengellisyyden harjoittamista muualla kuin temppeleissä”.

Miten tähän kirkon sisälläkin käytävään riitaan saadaan ratkaisu? Piispat ovat itse harkinneet jopa luopumista kirkon vihkioikeudesta. Avioliittoon vihkimiset hoitaisi vain maistraatti. Uskonnolliset ihmiset voisivat pyytää avioliitolleen jälkeenpäin kirkollista siunausta.

Ilmeisesti vain heterot siunattaisiin kirkossa jatkossakin. Minulla ei ole tähän jyrkkää kantaa. Minun puolestani kirkko saa tehdä miten haluaa. Ihmettelen kuitenkin monien kirkkoon kuuluvien ihmisten pelkoja avioliiton ja perinteisen perhe-elämän rapautumisesta.

Miten homojen avioliittoon vihkiminen vaarantaa heteroliiton tai heteroperheen idyllin? Yksikään homo ei ole millään tavalla haitannut tai heikentänyt omaa parisuhdettani tai perhe-elämääni. Miten se edes olisi mahdollista?

Homoliitot ja homojen tarpeita aiempaa paremmin tukevat perhelait päinvastoin vahvistavat avioliittoinstituutiota ja perheiden ”pyhyyttä”. Eikö ole hienoa, että perhe-elämä on niin mahtavaa, että homotkin haluavat asettua aloilleen ja turvata perheensä elämän?

Ihmettelen myös kirkon tekopyhyyttä avioliiton siunauskäytännöissä. Maistraatissa vihitty kirkkoon kuulumaton ateisti saa kirkollisen siunauksen, jos hän menee naimisiin kirkkoon kuuluvan heteron kanssa (joka voi myös olla ateisti). Sen sijaan syvästi uskova homopari saa tulevaisuudessa eteensä papin, joka lienee sisäistänyt kirkkohallituksen myöhemmin syksyllä esitettävän ”keskustelumallin”, jonka tiimoilta ilmeisesti pohditaan erilaisten ihmisten hengellistä elämää.

Voi-voi sinua homorukka, rukoilen puolestasi, mutta et oikeasti pääse joukkoomme.