Suhteet & seksi

Parisuhteeseen kohdistuvat odotukset ovat muuttuneet. Väestöliiton Parisuhdekeskuksen johtajan Heli Vaarasen mukaan ihmiset kaipaavat aiempaa enemmän mahdollisuuksia itsensä toteuttamiseen.

Odotukset sukupuolirooleittain jaetuista kotitöistä ovat vaihtuneet joustavuuteen. Kumpi tahansa puolisoista voi tarttua kodin ”sotkuisiin töihin”.

Ihmiset haaveilevat edelleen elinikäisestä parisuhdeonnesta, mutta yhä harvemmalla on kestävän liiton mallia lapsuudenkodistaan.

Vaarasen artikkeli ”Mikä pitää pitkät avioliitot koossa ja onnellisina?” käsittelee yhdysvaltalaistutkimuksen päätuloksia pitkän avioliiton onnen avaimista.

Tohtori Alicia Nicoleaun johtamassa tutkimuksessa selvitettiin yli kymmenen vuotta avioliitossa olleiden perheellisten ihmisten omia käsityksiä onnellisesta parisuhteesta. Mikä muu kuin rakkaus, sitoutuminen, kunnioitus, ystävyys ja hyvä vuorovaikutus pitävät yhdessä?

Nicoleau halusi täsmällisemmän selityksen kaunopuheille. Mitä suhteelta vaaditaan käytännössä?

Pareja haastateltiin yhdessä. Tutkimuksessa nousi esiin kolme pääteemaa:

1. Päätökset tehdään yhdessä. Haastateltavat tekivät joko kaikki päätökset yhdessä, tai vähintään isot päätökset ja hankinnat käytiin yhdessä läpi ennen toteuttamista. Kyse ei ole siitä, etteikö päätöksiä tai hankintoja osaisi tehdä yksinkin, vaan tällä johtoryhmän kokouksella haluttiin osoittaa kunnioitusta ja arvostusta toiselle.

2. Molemmat tekevät joustavasti kotitöitä. Rakastavat parit ajattelevat toisen parasta ja jaksamista. Jos kumppani on vaikka myöhempään töissä, tekee ensiksi tullut ruoan valmiiksi jne. Yksi työmatkalta tullut mies kertoi ryhtyvänsä heti kotitöihin, jotta vaimo pääsisi välillä lepäämään.

3. Kummatkin omistavat henkilökohtaista aikaansa parisuhteen hyväksi. Molemmat järjestävät menonsa niin, että parisuhteelle jää aikaa. Parit mm. kertoivat lähtevänsä viikonlopun viettoon yhdessä, ilman lapsia.

Tutkittavien parien käsitys parisuhteen hoitamisen tärkeydestä oli syvällä heidän asenteissaan ja ilmeni selvästi heidän käytöksessään. Yhteinen onni ohjasi ajattelua ja päätöksentekoa. Parit eivät miettineet omaa etuaan, vaan halusivat helpottaa ja auttaa toistensa elämää, jakaa ilot ja taakat. He ymmärsivät olevansa samassa veneessä.

Joustaminen erilaisissa elämäntilanteissa ja vastaantulo olivat tärkeitä asioita. Erityisesti naiset kokevat yksinäisyyttä ja eristyneisyyttä, jos parisuhteesta puuttuu jousto. Tutkimuksen mukaan miehet oppivat joustamaan paremmin, jos vaimo kertoo kärsivänsä parisuhteen joustamattomuudesta esimerkiksi elämäntilanteen muuttuessa.

Onnelliset pariskunnat kokivat olevansa samalla aaltopituudella. Toista ymmärretään usein ilman sanojakin. Toisen tarpeet huomioidaan.

Keskinäinen ymmärrys vahvistaa turvallisuudentunnetta ja parisuhdetta. Jos kokee, ettei toinen ymmärrä, seuraa vallan epätasapaino, jossa epäillään toisen saavan suhteesta itseä enemmän irti.

Vaarasen mukaan parisuhteen priorisointi ja joustavuus ilmenevät juuri jaettuina kotitöinä ja päätöksentekona sekä ajan varaamisena yhdessäoloon.

Maailma on täynnä ihmisiä, jotka luulevat löytäneensä sen oikean, mutta eivät saa ihastustaan vakiintumaan. Miten tunnistaa sitoutumista välttävän ihmisen?

Jos haluaa itse avioitua, ja seurustelee toisenlaista tulevaisuutta suunnittelevan ihmisen kanssa, on pulassa. Aikooko rakas koskaan asettua aloilleen, ja kenen kanssa? Onko vapauden kaipuu vain väliaikaista, vai odottaako turhaan?

Jos pari pystyy rehelliseen keskusteluun tunteista, toisen merkityksestä omassa elämässä ja tulevaisuuden aikeista, on tarjolla myös parempi tietopohja omien ratkaisujen tekoon. Jos toinen rakastaa ja tahtoo, mutta ei ihan vielä ole valmis asettumaan, voi miettiä haluaako, jaksaako ja uskaltaako odottaa ihmettä tapahtuvaksi, vai onko lähdettävä suhteesta, jolla ei välttämättä ole tulevaisuutta.

Kertakipu vai jatkuva nirhaava haava?

The Huffington Post julkaisi 28.7.2016 artikkelin ”9 Signs He´s Not the Marrying Type, According To Marriage Counselors”. Otsikosta huolimatta avioliittoneuvojat muistuttavat, että sitoutumista ja naimisiin menoa karttelevat myös naiset.

Artikkelin mukaan avioliittoa välttelevän tai liittoon epäsopivan tyypin tunnusmerkkejä ovat:

1. Teinin lailla käyttäytyminen. Pyöritään yöt baareissa ja ryypiskellään. Liiallinen itsekeskeisyys ja omien halujen toteuttaminen eivät sovi avioliittoon. Omaa aikaa saa olla, mutta oman navan ympärillä pyöriskely on aika lopettaa.

2. Jumittuminen jahtaamiseen. Jatkuva intohimon ja rakastumisen tunteen tavoittelu ei lupaa hyvää avioliittoon tähtäävälle. Onko parisi pettynyt suhteen alkujännityksen loputtua? Vaikuttaako siltä, että uutta pitää saada kiikariin? Vakituisessa parisuhteessa uutuudenjännitys vaihtuu parhaimmillaan intiimiyteen ja sitoutumiseen. Intohimo muuttuu hieman aiempaa rauhallisemmaksi.

3. Hän ei ole valmis avioliiton vaatimaan työhön. Perheterapeutti Winifried M. Reilly vakuuttaa avioliiton vaativan paljon työtä, mutta lupaa panostuksen tuovan palkintoja. Jos kaksi ihmistä laitetaan asumaan pieneen tilaan, ilman käyttöohjeita, seuraa ongelmia. Avioliitto sopii vain ihmisille, jotka tajuavat haasteen, ja ovat valmiita ottamaan sen vastaan.

4. Hän kokee herkästi, että hänet yritetään sitoa kiinni. Psykoterapeutti Marcia Naomi Bergerin mukaan vaaran merkkejä on ilmassa, jos parisi suhtautuu koiran omistamiseen epäillen. "Eikö koiran pitäminen sido liikaa?" -kysymys on merkki sitoutumiskammoisuudesta ja avioliittoon sopimattomuudesta. Vaikka Suomessa on suhteessa maailman eniten koiria lemmikkinä, en itse kuitenkaan pitäisi juuri koirakysymystä ratkaisevana. Vakiintumista välttelevä saattaa ahdistua jo, jos kysyt koska tapaatte seuraavan kerran, tai koska soitellaan.

5. Aina on kyse vain hänestä. Kaikissa terveissä ihmissuhteissa pyritään vastavuoroiseen kommunikaatioon. Jos murusi kääntää kaiken huomion ja puheen aina takaisin itseensä, eikä ole yhtään kiinnostunut sinun elämästäsi, voit unohtaa kunnollisen parisuhteen. Avioliittokin tulisi olemaan vain hänen egotrippinsä.

6. Et pysty olemaan oma itsesi. Jos rakkaasi seurassa muutut aivan toiseksi ihmiseksi, etkä pysty olemaan rennosti oma itsesi, et ehkä ole oikea ihminen hänelle. Onko kumppanisi koko ajan vaatimassa sinulta tietynlaista käytöstä, pukeutumista ym.? Jos et kelpaa sellaisena kuin olet, kannattaako alkaa muokata itseään toisen mallipariksi?

7. Hän ei osaa sanoa EI itselleen tai muille. Vakava parisuhde vaatii uhrauksia ja rajojen asettamista. Jos kumppanisi ei pysty laittamaan parisuhdettanne omien hetken päähänpistojensa tai muiden ihmisten tarpeiden edelle, ette pysty aikuismaiseen liittoon. Jos ei osaa sanoa ei entiselle tyttöystävälle tai omille vanhemmille, on turha luulla pärjäävänsä avioliitossa.

8. Hän ei halua tutustua ystäviisi ja sukulaisiisi. Jos kultasi ei ole kiinnostunut tapaamaan sinulle tärkeitä ihmisiä, hän ei ole tosissaan kanssasi. Kun aletaan seurustella vakavasti, seuraa mukana koko paketti.

9. Ystäväsi eivät hyväksy häntä. Rakastunut on kuin hullu. Hormonit ja muut kemiat sekoittavat pään, eikä rakasta nähdä kovinkaan objektiivisesti. Jos ystäväsi ovat huolissaan parisuhteestasi, älä ainakaan kiiruhda naimisiin.

Valikoivan parinmuodostuksen teorian mukaan ihmiset valitsevat parikseen yhtä hyvännäköisen ja älykkään. Parisuhdemarkkinoilla optimoidaan pariutumistulos, eli otetaan paras mahdollinen partneri, joka voidaan saada.

Enemmistö pareista onkin keskenään suurin piirtein yhtä hyvännäköisiä ja taustaltaan samankaltaisia. Pitkät naivat pitkiä, koulutetut koulutettuja ja poliittinen tai uskonnollinen vakaumus harvoin poikkeaa pareilla radikaalisti.

Miksi osa ihmisistä on selvästi itseään kauniimman ihmisen kanssa parisuhteessa? Miksi kaunis ei ottanut ”samantasoista” kumppania?

Texasin ja Northwesternin yliopistojen psykologian tutkijat löysivät selittävän tekijän ”eriparisten” liitoille. Tutkijat lähtivät hypoteesista, jonka mukaan tutustumisen alussa markkinateorian mukaisista viehättävyysarvioista vallitsee hyvä konsensus. Ts. useimmat ihmiset pitävät samoja ihmisiä kauniina tai rumina. Mitä vähemmän aikaa olet tuntenut jonkun, sitä todennäköisemmin arvioit hänen viehätysvoimansa ”yleisellä asteikolla”. Tutun ihmisen ulkonäköön ei enää kiinnitä samalla tavalla huomiota.

Tutkimuksessa selvitettiin pariskuntien suhteen alkuvaiheita: kuinka kauan osapuolet olivat tunteneet toisensa ennen seurustelun aloittamista. Ulkopuoliset arvioijat antoivat pariskuntien ulkonäölle arvosanan.

Tutkijoiden hypoteesi piti paikkansa. Mitä nopeammin parit alkoivat seurustella, sitä todennäköisemmin he menivät kimppaan yhtä hyvännäköisen kanssa. Jos suhde alkoi ystävyydestä ja syveni myöhemmin seurusteluksi, eivät parisuhteen osapuolet olleet ulkonäköasteikolla samalla viivalla.

Jos kumppanit olivat tunteneet toisensa yli yhdeksän kuukautta ennen parisuhteen alkua, ei ulkonäkökorrelaatiota löytynyt lainkaan. Ulkonäöllisesti kumppani olisi voitu siis vaikka arpoa.

Ulkonäön eriparisuus saattaa aiheuttaa hämminkiä ulkopuolisissa. Pari saattaa saada ihmetteleviä kommentteja. Joskus vähemmän kauniille osapuolelle huomautellaan, että kumppani saisi ”paljon paremmankin”, miksi on tyytynyt sinuun.

Muuten eripariset ovat keskimäärin ihan yhtä tyytyväisiä parisuhteessaan kuin muutkin. Miksi näin ei olisi? Jos on valinnut toisen hänen erinomaisen hienon luonteensa takia, tai rakastaa hänen älyään ja huumorintajuaan, ei luulisi olevan valittamista.

Saattaa olla, että nykyajan isoissa ja kiireisissä yhteisöissä ulkonäön merkitys korostuu entisestään. Aiemmissa tutkimuksissa on tullut esiin urbaanien yhteisöjen polarisaatioilmiö: suositaan erityisen miehekästä tai naisellista ulkonäköä. Kauneudella voi erottua kovilla parisuhdemarkkinoilla. Tinder ja muut deittisovellukset saattavat jättää varjoonsa ihmisen sisäisen kauneuden.

Toisaalta jotkut erityisen nörtit kertovat löytäneensä henkisiltä ominaisuuksiltaan aidon helmen juuri netissä. Pitkän nettisuhteen aikana on saanut selville toisen luonteenpiirteitä, eikä ulkonäkö tunnu enää niin tärkeältä sitten kun tavataan livenä.

Lucy L. Hunt, Paul W. Eastwick, Eli J. Finkel: Leveling the Playing Field. Longer Acquaintance Predicts Reduced Assortative Mating on Attractiveness. Psychologal Science 11.6.2015

Äiti-lapsi -suhteen tärkeyttä korostettaessa isät ovat jääneet varjoon. Vauvavuoden päätähtien lisäksi tulisi huomioida koko perhe, väittää väitöskirjatutkija Jallu Lindblom.

Tampereen yliopiston psykologian laitoksen tutkimuksessa suomalaisperheitä seurattiin kymmenen vuoden ajan. Raskaus- ja vauva-ajan perheen tyyppi ja kommunikointitavat vaikuttavat lapsen tapaan käsitellä tunneinformaatiota.

”Tutkimukseen osallistui 79 noin 10-vuotiasta lasta neljästä eri perhetyypistä. Heille näytettiin tunnesävyltään myönteisiä kuvia iloisista kasvoista ja uhkaavia kuvia vihaisista kasvoista. Tutkimuksessa käytettiin reaktioaikoihin perustuvaa dot probe -menetelmää, jonka avulla voidaan mitata, suuntaako lapsi tarkkaavuuttaan esitettyjä tunnesävyttyneitä ärsykkeitä kohti vai niistä poispäin. Tämä ilmentää automaattisia ja usein tiedostamattomia tapoja käsitellä tunteita”, kertoo Tampereen yliopiston tiedote.

Niin sanottujen kohesiivisten perheiden lapset suuntasivat tarkkaavuutensa nopeasti uhkaavia ärsykkeitä kohti (mikä on selviytymisen kannalta tärkeää), mutta he osasivat myös parhaiten irrottautua näistä ärsykkeistä. Kohesiiviset perheet ovat sellaisia, jossa vanhemmilla on hyvä parisuhde ja molemmilla on myös läheiset suhteet vauvaan.

Uhkaavien ärsykkeiden herkkää huomioimista pidetään edellytyksenä havaita muiden ihmisten tunnetiloja. Toisaalta kyky irrottautua uhkaavista ärsykkeistä voi olla merkki tehokkaasta kyvystä säädellä omien kielteisten tunnekokemusten viriämistä.

Perheissä joissa pariskunnan välit ovat huonot ja läheisyys on vähäistä, eli ns. etäisissä perheissä, lapsille oli tyypillistä siirtää tarkkaavaisuus ensin uhkaavia ärsykkeitä kohti, mutta sitten pois uhkaavista ärsykkeistä. Lindblomin mukaan tämä liittyy usein automaattisiin pyrkimyksiin estää kielteisiä ja uhkaavaksi koettuja tunnekokemuksia viriämästä. Lapsi on saattanut kehittää taipumuksen säädelläkseen omia tunteitaan riitaisessa ja etäisessä perheympäristössä.

Autoritääristen perheiden lapset olivat hitaita reagoimaan tunneärsykkeisiin.

Yhteenkietoutuneiden perheiden lapset kiinnittävät hitaasti huomionsa uhkaaviin ärsykkeisiin, ja sen sijaan, että hetken kuluttua kääntyisivät pois niistä, jäävät lapset jumittamaan niihin. Yhteenkietoutuvan perheen vanhemmilla on vaikeuksia säilyttää perheen rajat ja luottaa itsenäiseen pärjäämiseensä. Tarkkaavuuden jumittuminen uhkaaviin ärsykkeisiin johtuu yleensä vaikeuksista säädellä negatiivisten tunnekokemusten viriämistä. Lapsi saattaa kehittää tällaisen neuroottisen taipumuksen saadakseen hoivaa ja huomiota turvattomassa ympäristössä.

”Lapset ovat saattaneet kehittää näitä tunteiden säätelystrategioita mukautuakseen perheympäristöjen tunneilmapiiriin. Tämä mukautuminen voi osaltaan selittää lasten myöhempää riskiä esimerkiksi ahdistuneisuushäiriöille ja (heikoille) sosiaalisille taidoille”, kertoo tutkija Jallu Lindblom yliopiston tiedotteessa.

Lindblomin mukaan tutkimus avartaa kiintymysteoreettista käsitystä varhaisen lapsen ja äidin välisen suhteen tärkeydestä. Myös isät tulee huomioida vauvan hyvinvointia tarkastellessa. Parisuhteen ja isyyden laatu vaikuttavat selvästi lapsen hyvinvointiin ja tunne-elämän kehitykseen.

Onko joku yllättynyt näistä tuloksista?

Vauvavuoden koko perhe vaikuttaa lapsen tapaan käsitellä tunteita. Tampereen yliopiston tutkimusuutiset 9.2.2016

Jallu Lindblom, Mikko J Peltola, Mervi Vänskä, Jari K Hietanen, Anu Laakso, Aila Tiitinen, Maija Tulppala, Raija-Leena Punamäki: Early family system types predict children`s emotional attention biases at school age. International Journal of Behavioral Development. December 17, 2015.