Suhteet & seksi

Luin taas jutun hoitovapaalla tutkinnon suorittaneesta superäidistä. Aika ajoin huippusuorittajista tehdään hypetysartikkeli, jossa kuvaillaan, miten hillittömällä työllä ja tahdolla sekä loistavalla suunnittelulla voidaan hyödyntää äitiysloma tai hoitovapaa maksimaalisesti.

Yleensä vanhempainvapaalla firman perustanut tai väitöksen loppuun vääntänyt superäiti kommentoi saavutuksiaan näillä samoilla sanoilla: ”Kaipasin älyllistä toimintaa”.

On upeaa ja mahtavaa, että äidit pärjäävät ja osaavat. Jos on kova tarve tehdä ja menestyä, ei pidä jäädä vuosikausiksi kotiin pyörimään.

Silti, jokin tässä ärsyttää. Ensinnäkin, eikö kodin piirissä voi esiintyä älyllistä toimintaa? Millä perusteella lapsen kasvatus ei voi olla älyllinen haaste? Eikö juuri pieni ihminen, jonka kasvusta ja oppimisesta me vielä tiedämme vain murto-osan, ole iso haaste kenelle tahansa?

Eikö oman lapsen kasvu ja kehitys ole mielenkiintoista ja antoisaa seurattavaa?

Pieni lapsi tarvitsee vähintään yhden ihmisen, jonka kanssa voi muodostaa läheisen ihmissuhteen. Vauvan ja pikkulapsen kohtaaminen ja ymmärtäminen vaatii läsnäoloa ja mielellään tämän pikkuihmisen asettamista mielenkiinnon kohteiden kärkeen.

Hyvin intensiivisesti johonkin työ- tai muuhun projektiin keskittynyt aikuinen ei ole välttämättä aidosti läsnä vauvan tai lapsen kanssa. Voi olla, että joku supervanhempi osaa päivän mittaan sujuvasti vaihtaa intohimoista uppoutumistaan kohteesta toiseen, mutta vauva tarvitsee myös ihan aikaa, paljon aikaa, eikä vain laatuaikaa.

Älyllisen inspiraation kaipuun korostaminen kuulostaa vähän siltä kuin sanoja olisi kohtapuoliin saamassa fysiikan Nobelin. Muut, tavalliseen elämään tyytyvät taitavat olla vähän tyhmempiä.

Pidetäänkö lastenhoitotyötä niin matalan statuksen hommana, että menestystä janoava nainen haluaa tehdä eron tämän nyhjäkkeen ja itsensä välille? Senkö takia lastentarhanopettajien palkka on niin matala?

Yllättäen en ole kuullut tai lukenut yhdenkään koti-isän valittavan lastenhoidon epä-älyllisyydestä. Päinvastoin. Isät kertovat, miten paljon he ovat oppineet. Miten työn raskaus on yllättänyt heidät.

Pieni lapsi kehittyy joka päivä. Vanhempikin kasvaa vanhempana joka päivä, ainakin jos itse malttaa antaa tälle mahdollisuuden.

Osa tuoreista isistä kokee joutuneensa perheessä syrjään. Äidit ja vauvat ovat perhe-elämän päähenkilöitä. Isät on yleensä sivuutettu niin tutkimuksessa, neuvolassa kuin julkisuudessakin.

Psykologi Jallu Lindblomin tuoreessa väitöskirjassa tutkitaan lasten varhaisen tunne-elämän kehitystä ja perhesuhteita. Tampereen yliopistossa väitelleen Lindblomin pitkittäistutkimuksessa on löytynyt tyytymättömien isien joukko.

Isät ovat varmaan aina rimpuilleet perhe-elämän paineissa, mutta aiemmissa tutkimuksissa on näyttänyt siltä, että miehet ovat pääsääntöisesti naisia tyytyväisempiä parisuhteessaan.

Suomessa naiset tekevät enemmän eroaloitteita, puivat tyytymättömyyttään kovaäänisesti, ja ovat tutkijoiden mielestä miehiä vaativampia parisuhdetoiveissaan.

Lindblomin tutkimuksissa noin 15 prosentissa perheistä miehet ovat vaimojaan tyytymättömämpiä perhe-elämään. Tätä ryhmää Lindblom nimittää eriäväksi perhetyypiksi: vanhempien kokemukset perhe-elämästä eroavat toisistaan selvästi.

Vaimon mielestä parisuhde voi hyvin, miehen mielestä ei.

Miksi miehet, ja isät, ovat tyytymättömiä parisuhteeseen? Aamulehden tekemän haastattelun mukaan isät tuntevat olevansa kolmantena pyöränä liitossaan.

Miesten turhautuminen ja avuttomuuden kokemukset syövät parisuhdetta. Miksi vaimot eivät herää tilanteeseen? Riittääkö naiselle vauvan tuoma onni?

Vauva ei pelasta kenenkään parisuhdetta. Tämä käy selvästi ilmi tutkimuksessa. Onnellisimmat lapsiperheet ovat niitä, joissa vanhempien suhde voi hyvin jo ennen lisääntymistä. Lapsi tuo parisuhteeseen lisähaasteen, eikä perheen perustaminen helpota parisuhteen ongelmia.

Vauva-lehti on listannut onnistumisen eväitä. Jokainen fiksu ihminen ymmärtää, että hyvä ihmissuhde perustuu keskinäiselle kunnioitukselle ja arvostukselle.

Miehet, kertokaa miten tämä toteutuu parhaiten?

Vauvat osaavat nukkua luonnostaan, eivätkä he tarvitse siihen mitään opetusta. Vanhemmat saattavat sen sijaan kaivata ohjausta, väittää Durhamin yliopiston antropologian professori Helen Ball.

Ball perusti Durhamiin Parent-Infant Sleep Labin vuonna 2000. Hän on pitkään tutkinut vauvojen yöllistä hoitoa ja vauvaperheiden nukkumisen ekologiaa.

Durhamin unilaboratoriossa tutkitaan vauvojen ja lasten, sekä heidän vanhempiensa unta niin fysiologisesti kuin psykologisestikin. Ballin ryhmä tutkii myös biologisen unentarpeen ja kulttuuristen odotusten välistä ristiriitaa. Ballin mukaan vauvoilla ei ole yleensä mitään uniongelmia, vaan ongelmana on vääränlainen länsimainen ajattelu.

Pikkuvauvat nukkuvat yleensä lähes ympäri vuorokauden. Heillä on pieni mahalaukku ja aivojen kehitys on nopeaa. Nämä yhdessä aiheuttavat tarpeen tiheään ateriointiin ja jatkuviin torkkuihin. Vauvat nukkuvat siis paljon, mutta ne heräävät usein hörpylle. Tämä on Ballin mukaan vauvan luonnollinen/ normaali/ sisäänrakennettu tarve, joka sattuu raastamaan nykyvanhemman hermoja. Vanhemmat haluaisivat nukkua katkeamattomat yöunet.

Kulttuurin odotukset ”kiltistä”, eli läpi yön nukkuvasta vauvasta saavat vanhemmat hermostumaan vielä enemmän. Ball väittää, että he joko valehtelevat vauvakuulumisten kysyjille, että juu, lapseni nukkuu koko yön, tai sitten he kääntyvät epätoivoisina asiantuntijoiden ja netin puoleen. Englannissa on paljon kahden päivän kurssin käyneitä ”asiantuntijoita”, jotka yrittävät esimerkiksi huudattamalla saada vauvan nukkumaan aamuun asti.

Ballin mukaan ulkopuoliset utelevat vauvan unirytmistä tarkistaakseen vanhempien kasvatuskyvyt. Kulttuurimme mukaan säännöllinen unirytmi alusta asti ennustaa (muka) myöhempää moraalista kehitystä ja vanhempien kasvatuksen onnistumista. Vanhempien kuuluu yrittää säädellä biologiaa ja saada lapset heti kontrolliin.

Vauvoja ei voi kontrolloida. Niillä ei ole ensimmäisten kuukausien aikana hyvin toimivaa sisäistä kelloa, vaan ne elävät täysin omassa rytmissään: nukkuvat, syövät ja itkevät silloin kun heille sopii. Vanhemmat pääsevät helpommalla, jos he vastaavat lämpimästi lapsen tarpeisiin, eivätkä yritä muokata vastasyntynyttä mihinkään systeemiin.

Vauvan omarytmisyyttä tulisi Ballin mielestä kunnioittaa vähintään kuudesta kahdeksaan kuukauden ikään asti. Vasta reilu puolivuotiasta voi lempeästi yrittää sovittaa perheen rytmiin. Ballin mukaan kaikki nisäkkäät osaavat nukkua vauvana. Vauvat ovat jo kohdussa harjoittaneet tätä kuukausien ajan.

Ball suositteleekin, että vanhemmat opiskelisivat perusasiat vauvan kehityksestä, ja miettisivät miksi heillä on niin suuri tarve saada vauva heti toimimaan aikuisten tarpeiden ja toiveiden mukaan.

Durham University Research News: Babies don´t need sleep coaches – but sometimes their parents do. 22.12.2016

Luin Hesarista kotisynnytysten suosion kasvaneen Suomessa. Kyseessä ei vielä ole mikään iso buumi, vaan puhutaan joistakin kymmenistä suunnitelluista kotisynnytyksistä.

Suunnitellun kotisynnytyksen ideana on kai välttää sairaalan laitosmaisuus ja kova ilmapiiri. Kotona saa synnyttää rauhallisesti tutussa paikassa ja itse valitun tutun kätilön avustuksella.

Suomalaiset kotisynnytyksiä tekevät kätilöt ottavat yleensä asiakkaikseen vain terveitä uudelleensynnyttäjiä. Riskiraskaudet tai ensikertalaiset ohjataan sairaalaan. Usein kotisynnytyksiin ryhdytään vain jos sairaala sijaitsee aika lähellä. Näin taitava kätilö voi ennakoida synnytyksessä mahdollisesti tulevia yllätyksiä ja toimittaa synnyttäjän tarvittaessa sairaalaan.

Brittisarja kotisynnyttäjiä avustavista kätilöistä oli mielestäni kiva. Lehtien kuvailemat tunnelmalliset synnytykset omassa olohuoneessa kynttilän valossa kuulostavat melkein hyvinvointihoidoilta.

Jotenkin minun on kuitenkin vaikea lähteä täysin sydämin mukaan tähän tunnelmointiin. En tiedä johtuuko asenteeni vain suomalaisten viranomaisten tylystä suhtautumisesta kotisynnytyksiin.

Lääkärikirja Duodecimin mukaan "Äitiyskuolleisuutta on voitu vähentää keskittämällä synnytykset suuriin yksikköihin, joilla on käytettävissään paras mahdollinen teknologia, lääkkeet ja asiantuntemus".

Sosiaali- ja terveysministeriön raportissa "Synnytyspalveluiden valtakunnallinen toteuttaminen" (Anna-Maija Tapper, 2011:8) todetaan äitiys- ja lapsikuolleisuuden laskeneen juuri hyvän neuvolatoiminnan ja kotisynnytysten loppumisen ansiosta. Sivulta 12 löydän pelottavan kohdan:

"Synnytykseen liittyvä massiivinen komplikaatio on odottamaton, harvinainen ja usein vakava tapahtuma, jota esiintyy myös entuudestaan täysin terveillä synnyttäjillä. Jokaisessa synnyttävässä yksikössä on vakaviinkiin tilanteisiin varauduttava. Niiden hoitoon vaaditaan synnytysyksikössä mittavia apuvoimia ja usein myös erikoisosaamista tai -välineistöä."

Ketään ei voi pakottaa sairaalasynnytykseen, ja niissä on varmasti paljon moitittavaa tunnelman, äitien kohtelun ja aikataulujen ym. osalta. Äidin vointi ja mieliala voivat vaikuttaa synnytyksen kulkuun. Synnytys voi jopa vaikeutua tai pitkittyä, jos äitiä pelottaa ja ahdistaa pahasti. Silti kiltin kansalaisen ääni minussa piipittää, ettei se sairaala nyt niin kamala ympäristö ole, ja onhan se normisynnytys yleensä ohi vuorokaudessa. (Vaikka tosiasiassa sairaalaympäristö on mielestäni epämiellyttävä ja stressaava.)

Sairaalan kivunlievitykset ja valmius auttaa äitiä ja vauvaa ongelmien tullessa ovat hyvä asia. Synnytyskipu voi olla elämän pahin kipu, eikä sen lievittäminen ole syntiä. Kivun saaminen siedettäväksi voi jopa helpottaa synnytystä. Käsittääkseni lääkityksestä tai makuullaan synnytyksestä voi myös kieltäytyä, vaikka synnyttäisikin sairaalassa.

Ihminen ei myöskään aina etukäteen tiedä tarvitseeko sittenkin kivunlievitystä tulevissa koitoksissa.

Suomessa väitetään olevan maailman matalin äitiys- ja lapsikuolleisuus juuri hyvän neuvolatoiminnan ja toimivan synnytyssysteemin takia. Nyt en ole kuullut mitään dramaattisia uutisia kotisynnytyksistä, mutta jos niiden suosio kasvaa kunnolla, moni asiantuntija kysyy ovatko niiden kannattajat valmiita myös heikentämään hyviä eloonjäämistilastojamme.

Monet lääkärit ovat huolissaan ilmiöstä. Vaikka synnytyssairaaloita vähennetään ja monin paikoin Suomea matkat sairaalaan ovat jopa satoja kilometrejä (mikä tietenkin heikentää äitien ja lasten turvallisuutta esimerkiksi syöksysynnytyksissä), on samaan aikaan tulossa tiukennuksia synnytyssairaaloiden kapasiteettiin. Niiden tulisi tarjota ympärivuorokautista mahdollisuutta esimerkiksi hätäsektioon. Eli suuntauksena sairaaloissa on osaamisen ja turvallisuuden lisääminen.

Tunnen itse monta naista, joille on tullut synnytyksessä yllätyksiä. Täysin normaalin tuntuinen raskaus päätyy esimerkiksi juuri hätäsektioon, tai istukka ei lähdekään synnytyksen jälkeen irti, jolloin äiti on vaarassa kuolla verenvuotoon aika nopeastikin. Kaikista vaaroista ei saa etukäteisvaroitusta.

(WHO:n mukaan yleisin äitiyskuolleisuuden syy on vakava verenvuoto (25%).)

Kotisynnyttäjillä täytyy olla tosi hyvät hermot ja oma vahva ajatus siitä, että he toimivat oikein. Miksi he muuten ottaisivat niin ison riskin oman lapsensa kohdalla? Vaikka tosi harva synnytys päättyy katastrofiin, ovat sellaisen seuraukset kuitenkin niin ikävät, että voiko sellaisen antaa itselleen anteeksi? Vai onko terveysfasismi jyrännyt tämän (turhan?) pelon meihin hallintoalamaisiin?

Asian taustalla täytyy olla sellaisia tekijöitä, joista ei paljon julkisuudessa puhuta. Kotisynnyttäjällä täytyy olla vahva intuitio siitä, että hän tekee oikein ja että kaikki menee hyvin. Miksei oman kehonsa hyvin tunteva ihminen voisi periaatteessa tuntea itse miten voi ja mihin pystyy?

Lisää hämmennystä asiaan tuovat monissa muissa (hyvinvointi)maissa paljon yleisemmät kotisynnytykset. Ilmeisesti kehittyneissä maissa tapahtuvat kotisynnytykset eivät tilastojen valossa ole suurempi riski äidille ja lapselle kuin sairaalasynnytys.

Tässä yksi esimerkki.

Mitä mieltä olette? Onko viranomaisnäkemys liian tiukka? Tulisiko kotisynnytys nimetä yhdeksi asialliseksi vaihtoehdoksi sairaalasynnytykselle?

Ihmisillä syntyy erilaisia mielikuvia huonoa äitiä ajatellessaan. Yhden mielestä hän on huolimaton päihteidenkäyttäjä, toisen mielestä kylmäverinen nipo ja diktaattori.

Mistä huonot äidit tulevat? Ilmeisesti osa saa jo syntymälahjana huonot eväät huolehtijaksi. Toisilla kehno lapsuus heikentää mahdollisuuksia hyvään äitiyteen.

Lääkäri Marianne J. Legato on tutkinut paljon hormonien vaikutusta ihmisen käytökseen. Hänen mukaansa äitiydestä vähemmän nauttivat naiset omaavat muita vähemmän reseptoreita nautintoa tuottaville läheisyyshormoneille.

Oman lapsen sively nostaa esimerkiksi dopamiinitasoa. Hellittely kohottaa myös oksitosiiniarvoja. Omien rakkaiden ajattelu tai näkeminen lisää serotoniinia. Kaikille ei edes läheisimpien ihmisten läheisyys tuo samanlaista mielihyvää kuin muille.

Psykologi Anne Storey tutki odottavien parien hormonitasoja raskauden aikana ja synnytyksen jälkeen. Stressihormoni kortisolin tason nousua ei aina pidetä kivana ilmiönä, mutta mitä korkeampi kortisolin taso tuoreella äidillä oli, sitä herkemmin ja myötätuntoisemmin hän reagoi lapseensa. Äideillä kortisoli parantaa muistia ja nopeuttaa vauvanhoidon niksien opettelua.

Myös prolaktiinitaso vaikutti hoivakäyttäytymiseen. Korkea määrä teki hyvän hoitajan.

(Lasta odottavat isät kokivat myös hormonimuutoksia jo ennen lapsensa syntymää. Sekä prolaktiinin että kortisolin tasot nousivat ja testosteronin taso laski. Nämä muutokset valmistavat miestä lapsen hoitajaksi. Muutokset tapahtuvat parhaiten miehille, jotka ovat vaimonsa lähellä odostusaikana ja synnytyksen jälkeen.)

Paljon ympäristön tukea saaneet naiset ovat yleensä muita parempia äitejä. Heidän ei tarvitse hermoilla yhtä paljon kodin rakentamisesta tai taloudellisista huolista.

Monet äidit rakastuvat lapseensa jo kohdussa ja ajattelevat tuntevansa lapsensa heti synnytyksen jälkeen. Toiset taas pitävät sisällään liikkuvaa olentoa muukalaisena, kaameana tunkeutujana, joka ei kuulu kehoon. Lapsen synnyttyä äiti ei ymmärrä, miksi makkara laitetaan hänen rintansa päälle, eikä huonoimmassa tapauksessa pysty sietämään omaa lastaan ollenkaan.

Osa äideistä ei tunne mitään vauvaansa kohtaan. Olento on kuin vieras, josta täytyy pitää huolta vuorokauden ympäri. Tunteiden puuttuminen aiheuttaa monelle äidille syyllisyydentunteita.

Lapselleen tiuskiva äiti huomataan varmaan helpoiten. Monen asiantuntijan mukaan lapselle paljon vaarallisempi on välinpitämätön ja tunnekylmä äiti. Lapsi ei saa sellaista lämmintä ja läheistä vuorovaikutusta, jota hän kehittyäkseen onnelliseksi ihmiseksi tarvitsee.

Erityisen haitallisena pidetään myös ailahtelevaa äitiä. Lapsen turvallisuudentunne on uhattuna, jos äidin mielialat ja käytös vaihtelevat kaiken aikaa. Välillä lämmin ja rakastava, seuraavassa hetkessä varsinainen hirviöäiti, voi olla todella pelottava hahmo.

Yksi huonon äidin merkki on aika erikoinen: tutkijat väittävät, että vauvan oikealla kädellä kantaminen kertoo äidin huonoista hermoista ja depressiosta. Suurin osa tasapainoisista sekä vasen- että oikeakätisistä äideistä tuuditteli lastaan vasemman käden päällä.

https://www.dur.ac.uk/news/newsitem/?itemno=5689

http://www.tiede.fi/artikkeli/uutiset/pahoinpitely_muuttaa_lapsen_aivoja

Naisten heikompaa asemaa työelämässä selitetään usein raskausriskillä. Tilastokeskuksen Nuori tasa-arvo 2011 -raportin mukaan alle 30-vuotiaista naisista naimisissa on vain 13 prosenttia. Alle puolet 29-vuotiaista on saanut lapsen.

Akavan mukaan määräaikaiset alle 35-vuotiaat akateemiset (sekä naiset että miehet) ovat vakkarityöntekijöitä harvemmin vanhempia. Lasten tekoa lykätään, ja varsinkin pätkätyöläiset eli naiset lykkäävät, jolloin raskausriskin aikajana pitenee ja naisten pelkääminen työelämässä jatkuu keski-ikään asti.

Tilastokeskuksen mukaan Suomessa asuvista 40-vuotiaista naisista 21 prosenttia ei ole synnyttänyt lasta. Helsinkiläisistä 40-vuotiaista naisista lapsettomia on jo yli kolmannes, 36 prosenttia (vuoden 2010 lopussa).

Naiset eivät mitenkään erityisesti karta töihin menoa. Jo 1990-luvulta lähtien naisia on ollut työelämässä lukumääräisesti enemmän kuin miehiä, kirjoittaa työelämätutkija Anu Järvensivu. Naiset tekevät vähän vähemmän työtunteja viikossa kuin miehet, mutta tilastoero johtuu pitkälti siitä, että osa työntekijöistä on vanhempain- tai hoitovapaalla.

Suomalaiset naiset tekevät maailman eniten kokopäivätyötä.

Lasten saannin taakkaa (työuralle) on haluttu jakaa sukupuolten kesken ja miesten ja naisten työnantajien kesken (Suomessa työmarkkinat ovat hyvin voimakkaasti jakautuneet ”miesten töihin” ja ”naisten töihin”). Viimeaikaisten uutisointien perusteella oikein mitään ei ole saatu aikaan. Naiset hoitavat edelleen lapset, miehet ottavat palkankorotukset. Naisten työnantajat maksavat vauvavapaat.

Uusi taantuma on jo täällä, eikä tahtoa muutokseen ole löytynyt riittävästi edes parempina aikoina. Toisin kuin Ruotsissa.

Saa nähdä tekevätkö suomalaiset naiset synnytyslakon. Monissa muissa maissa syntyvyys on laskenut vielä Suomea paljon rajummin.

Toistaiseksi Suomen väestö jatkaa kasvuaan, vaikka syntyvyys on Tilastokeskuksen mukaan ollut vuodesta 1969 lähtien alle väestön uusiutumistason, eli noin 2,1 lasta naista kohden. Vuonna 2011 syntyvyysluku oli 1,83.

Suomi on kuitenkin kansainvälisessä vertailussa yksi lapsi- ja naisystävällisimmistä maista. Työn ja perheen yhteensovittamiseen tarvitaan silti lisää joustoa ja aitoa valinnanvapautta. Myös miehille.

Anu Järvensivu: Tapaus työelämä ja voiko sitä muuttaa?

Puheissa vihjaillaan naisten haluavan äkkiä naimisiin ja lapsentekoon. Oikeasti asiat saattavat olla päinvastoin.

Vastarakastuneet todellakin sairastuvat vauvakuumeeseen, mutta vain vastarakastuneet miehet.

Psykologian ja aivotutkimuksen professori Ruth Feldmanin ryhmä tutki Bar-Ilan yliopistossa sinkkujen, vastarakastuneiden lapsettomien parien ja pikkulasten vanhempien aivoja. Koehenkilöille näytettiin erilaisia valokuvia.

Vauvojen kuviin reagoivat voimakkaimmin äidit ja seurustelevat miehet. Heidän hoivaamiseen liittyvät aivoalueensa vilkaistuivat enemmän kuin seurustelevien naisten tai isien.

(Kaikkien isien ja äitien aivot reagoivat toki voimakkaasti oman lapsen kuvaan.)

Tutkimuksen johtajan Ruth Feldmanin mukaan tulos viittaa siihen, että vauvat ovat miesten suunnitelmissa jo suhteen alkuaikoina. Miehet saattavat olla huolissaan kumppaninsa lisääntymishaluista ja tämä huoli saattaa parantaa miesten (vauvojen) havaitsemisherkkyyttä sekä kiihdyttää aivojen toimintaa hoivaamiseen liittyvillä alueilla.

Professori Helen Fisher kommentoi tulosta New Scientist -lehdelle näin: ”Vaikka miehet eivät itse tiedosta sitä, he valmistautuvat fysiologisesti vauvan tuloon.”

Tutkijoiden mukaan tulokset kumoavat yleisen harhakäsityksen siitä, että miehet olisivat vähemmän kiinnostuneita vauvoista kuin naiset. ”Tämä osoittaa, ettemme oikeasti ymmärrä miehiä”, Fisher sanoo.

Juhannustyylinen vauvakuume:

NewScientist 14.2.2012.