Suhteet & seksi

Pikadeittitulokset ennustavat paremmin tulevaa parisuhdetta kuin useimmat tutkimukset. Erilaisissa kyselyissä ja tutkimuksissa ihmiset kertoilevat kyllä mieltymyksistään ja preferensseistään, mutta livedeiteillä ihmiset joutuvat oikeasti päättämään kiinnostaako toinen vai ei.

Pikadeitit ovat yllättävän tehokas tapa karsia ne ihmiset, joita ei halua enää tavata romanttisissa merkeissä. Deiteille osallistuvat etsivät parisuhdetta, ja toisen ulkonäön ja ominaisuuksien skannaaminen vie yllättävän vähän aikaa.

Aiemmin on selvinnyt, että esimerkiksi rentous ja itsevarmuus toimii pikadeiteillä hyvin. Tyyneys näkyy jopa valokuvissa, joten Tinderissäkin ihmiset valitsevat mieluiten ihmisiä, jotka eivät vaikuta estyneiltä ja ahdistuneilta.

Psykologian tutkijat Phil Janz, Christopher A. Pepping ja W. Kim Halford tutkivat vuonna 2015 ihmisten kykyä läsnäoloon pikadeiteillä. Mikä saa ihmisen ihastumaan ekoilla pikatreffeillä?

Sukupuoliero oli selvä. Miehet arvostavat eniten naisen ulkonäköä. Sillä onko nainen erityisen kiinnostuneen oloinen juuri hänestä, ei ole miehelle merkitystä. Kauniit naiset voivat antaa ajatustensa harhailla.

Naiset sen sijaan pitivät erityisen tärkeänä mieheltä saamaansa huomiota. Jos mies keskittää kaiken huomionsa naiseen ja vaikuttaa kiinnostuneelta, on nainen halukas tapaamaan miehen mahdollisesti uudestaan. Naiselle miehen huomio on jopa tärkeämpää kuin ehdokkaan komeus.

Tutkijat olivat hieman ihmeissään tuloksesta, sillä aiemmissa tutkimuksissa miehen ulkonäöllä on ollut suurempi merkitys naisille. Psykologit arvelevat miehen kyvyn läsnäoloon pohjautuvan rentouteen. He arvelevat myös, että läsnäoloon pystyvillä miehillä on muita paremmat kommunikaatiotaidot.

Jos naisilta kysyttäisiin, olisi vastaus selvä. Kaikki naiset tasaisesti huomioiva mies ei pidemmän päälle kiinnosta partnerina.

Jos mies kulkee naiselta toiselle ruinaamassa, miksi kukaan nainen haluaisi hänet? Miehen on haluttava juuri sinut.

Länsimaiset tutkijat ovat kertoneet meille, että äärimmäisen feminiinisyyden tai maskuliinisuuden etsintä perustuu evoluutiobiologisille faktoille, joiden mukaan kauniit ja komeat saavat terveempiä ja parempia lapsia. Ihmisen muinaishistoriasta kumpuaa biologinen tarve löytää kumppaniksi mahdollisimman miehekäs mies tai naisellinen nainen.

Tällaiset sukupuolten erilaisuutta korostavat kauneusihanteet saattavatkin olla varsin urbaani ilmiö.

Isabel M. Scottin johtama 22 tutkijan ryhmä on saanut uusia mielenkiintoisia tutkimustuloksia parinvalinnan taustoista. Scott työskentelee Brunelin yliopiston psykologian laitoksella. Muut tutkijat ovat Yhdysvalloista, Kiinasta, Kanadasta tai Scottin tavoin Englannista.

Ryhmä keräsi kasvokuvia viidestä eri kulttuuritaustasta ja teki niistä tietokoneella sarjoja, joissa samasta konekasvosta tehtiin hyvin maskuliininen, neutraali tai feminiininen kuva. Molemmista sukupuolista tehtiin siis miehekkäät, neutraalit ja naiselliset versiot.

Tutkijat valitsivat 12 erilaista kulttuuriryhmää eri puolilta maailmaa. Mukaan haluttiin erilaisessa kehitysasteessa olevia yhteisöjä.

Koehenkilöille esitettiin kasvokuvia ja heiltä kysyttiin liuta kysymyksiä.

Aluksi piti vastata ketä pitää viehättävimpänä vaihtoehtona pitkäaikaiseksi kumppaniksi, kuten aviopuolisoksi. Seuraavaksi tuli valita lyhytaikaiseen suhteeseen mieluisin, esimerkiksi treffeille tai seksin harrastamiseen sopivin. Kolmanneksi piti valita kasvoista ilkein, se jonka kanssa olisi epämiellyttävä elää (julmalta, epäystävälliseltä, hankalalta, aggressiiviselta tai epämiellyttävältä näyttävä kuva).

Tulokset yllättivät tutkijat. Naiselliset kasvot viehättivät 75 prosentissa kulttuureja. Erityisen tärkeänä parinvalinnan kriteerinä ne näyttivät olevan kehittyneissä yhteisöissä, toisin sanoen, mitä urbaanimpi paikka, sitä enemmän arvostettiin naiskauneutta.

Naisten miesvalinnat erosivat eri kulttuureissa. Esimerkiksi Iso-Britanniassa naiset halusivat mieluiten pitkäaikaiseen suhteeseen neutraalin näköisen miehen kanssa, mutta valitsivat lyhytaikaiseen suhteeseen miehekkään miehen. Näin on yleensä aiemminkin raportoitu länsimaista. Kaikissa kulttuureissa prioriteetit eivät kuitenkaan ole samoja.

Tutkijoita ällistytti ehkä eniten se, että suurimmista terveysongelmista ja sairaudesta kärsivissä yhteisöissä ei haluttu kumppaniksi miehekkäitä miehiä. Tähän asti evoluutiobiologit ovat olleet vakuuttuneita siitä, että naiset etsivät komeita maskuliinisia miehiä jälkeläisten immuunipuolustuksen parantamiseksi.

Tutkijat eivät löytäneet myöskään tukea kuukautiskierron aikana tapahtuvalle preferenssien muutokselle. Aiempi tutkimus on esittänyt naisten suosivan ovulaation aikana hyvin maskuliinisia miehiä.

Yhdessä asiassa kaikki tutkimuksen naiset olivat samaa mieltä. Kaikki ryhmät yhdistivät miehekkäät kasvot käsitteisiin aggressiivisin ja epäsosiaalisin. Maskuliinisuuden ja aggression korrelaatio oli voimakkain kehittyneissä maissa. Eli mitä urbaanimpi ympäristö, sitä varmemmin naiset pitivät miehekästä miestä aggressiivisena.

Mitä urbaanimpi ympäristö ja mitä vähemmän sairautta, mitä matalampi hedelmällisyysaste ja mitä pienempi väkivaltarikollisuus, sitä selvemmin korostui sukupuolten kaksimuotoisuus/ erilaisuus, ns. seksuaalinen dimorfismi ja toisaalta käsitys maskuliinisuuden ja aggression kytköksestä.

Tutkijat pohtivat eri kulttuurien erilaisia prioriteetteja. Miksi länsimaiset naiset pitävät maskuliinisia kasvoja komeina? Kehittyneissä maissa miehet ovat terveempiä, joten heillä saattaa olla korkeampi testosteronin tuotanto kuin muilla miehillä. Ehkä naisetkin tulevat mukavissa olosuhteissa kauniimmiksi ja naisellisemmiksi? Urbaaneissa olosuhteissa ainakin sukupuolten pituusero kasvaa.

Entä mikä vaikutus on jatkuvalla visuaalisella tarjonnalla? Isoissa kehittyneissä yhteisöissä ihmiset näkevät valtavan määrän erilaisia kasvoja sekä luonnossa että mediassa. Noustakseen esiin joukosta on erottauduttava muista. Ihmisten mieltymykset saattavat muokkautua suosimaan poikkeavan miehekkäitä tai naisellisia hahmoja. Pienemmissä yhteisöissä ihmisillä on paremmat mahdollisuudet tutustua eri kumppaniehdokkaisiin rauhassa ja luonnossa, tai ainakin kuulla heistä juoruja yhteisön muilta jäseniltä.

Tutkijoiden mukaan urbaaneissa olosuhteissa saattaa korostua tarve stereotypioille, koska kaikkiin kumppaniehdokkaisiin ei mitenkään ehdi tutustua kunnolla. Toisaalta ainakin yhdellä urbaanilla stereotypialla on tutkijoiden mukaan totuuden siemen taustallaan: maskuliinisuus on merkki aggressiivisuudesta.

Koska urbaaneissa olosuhteissa ihmisten erilaistuminen eri tehtäviin on erityisen voimakasta (toisin kuin yksinkertaisissa kulttuureissa, joissa esimerkiksi kaikki miehet voivat olla saman ammatin harjoittajia), saattaa maskuliinisuuden merkitys korostua. Tiukan kilpailun olosuhteissa saattavat kaikista maskuliinisimmat miehet menestyä parhaiten, mitä pidetään usein viehättävänä ominaisuutena. Saattaa myös olla, että naiselliset kauniit naiset ovat urbaaneissa olosuhteissa suosituimpia juuri paremman geneettisen perimän ansiosta. Näitä ominaisuuksia ei arvostettu yhtä paljon aiemmin, eikä arvosteta edelleenkään kulttuureissa, joissa elämisen olosuhteet ovat alkeellisemmat ja rankemmat.

Onko kysymys kehittyneiden kulttuurien mahdollisuudesta valita parhaista parhain vai ”häiriintyneestä” länsimaisesta ajattelusta? Ehkä kehitys johtaa yhä naisellisempien ja yhä miehekkäämpien ihmisten suosimiseen kautta maailman?

Urbaaneissa maissa kaikki naiset eivät havittele mahdollisimman maskuliinista puolisoa. Tässäkin tutkimuksessa britit ja shangailaisnaiset valitsivat pitkäaikaiseksi kumppaniksi mieluiten neutraalin näköisen miehen. Tutkijat ovat aiemmin arvelleet vähemmän maskuliinisen miehen olevan miellyttävämpi puoliso ja parempi isä. Hyvin maskuliiniset miehet voivat olla karskeja, aggressiivisia, petollisia, kilpailuhenkisiä ja liian työkeskeisiä.

Suomalaisnaiset ovat aiemmin osoittautuneet kehittyneiden maiden vertailussa kummajaisiksi. Meillä ei arvosteta maskuliinisia mieskasvoja. Onko tämä merkki maamme äärimmäisen kehittyneestä tilanteesta vai siitä, että kuulumme johonkin pieneen heimokulttuuriin, joka ei urbanisoidu vielä pitkään aikaan?

Isabel M. Scott et al: Human preferences for sexually dimorphic faces may be evolutionarily novel. PNAS, October 7, 2014.

Filosofian tohtori Virpi Lummaa Sheffieldin yliopistosta on tutkinut parinvalintaa ja lisääntymistä.

Lummaan tutkimuksissa on selvinnyt, että eri aikaan vuodesta syntyneillä ihmisillä oli erilainen eliniänodote ja erilainen lisääntymismenestys.

Monet tuntevat Lummaan arvostetut tutkimukset 1800-luvun ihmisistä, mutta harva on kuullut tutkijan horoskooppitutkimuksista, sillä hän ei ole omien sanojensa mukaan uskaltanut julkaista niitä missään tieteellisessä julkaisussa.

Virpi Lummaa on kuitenkin huvikseen tutkinut, ihan tieteellisesti, vaikuttaako horoskooppi avioitumiseen ja lisääntymiseen.

Lummaan mukaan "puolet useampi amerikkalainen uskoo enemmän astrologiaan kuin evoluutioon luonnonvalinnan tuotteena. Yhdysvalloissa käytetään yli 100 miljoonaa dollaria vuodessa horoskooppiennusteisiin puolisoiden yhteensopivuudesta".

Lummaa selostaa ensin astrologian saloja. Kaksitoista tähtimerkkiä jaetaan maa-, ilma-, vesi- ja tulielementteihin.

Määräytyvätkö persoonallisuus ja menestys syntymäkuukauden mukaan?

"Totta on, että varhaisilla kokemuksilla on pitkäaikaisvaikutuksia persoonallisuuteen ja syntymäkuukaudella on vaikutusta temperamenttieroihin. Neurotransmitterit eroavat syntymäkuukauden mukaan", Lummaa kertoo.

"Parisuhteen menestys voi riippua puolisoiden persoonallisuuksien kombinaatioiden yhteensopivuudesta. Kysyin: voivatko horoskoopit ennustaa parinvalintaa ja liiton kestoa."

Vastaus molempiin tutkimuskysymyksiin on ei.

Lummaa käytti tutkimuksessaan kotimaista väestörekisteriaineistoa. 5000 satunnaisotannalla valittua 1980 solmittua ensiavioliittoa seurattiin vuoden 2006 loppuun (avioerot ja kuolemat).

Horoskooppimerkkien mukaan yhteensopivista pareista noin kolmasosa päätyi eroon. Ei-yhteensopivat parit saivat samat erolukemat. Lapsia ja hengissä säilyneitä lapsia oli molemmilla ryhmillä yhtä paljon.

"Luonnonvalinta ei suosi horoskooppien käyttöä."

Lummaan mukaan syntymäajankohta vaikuttaa toki yksilöön: luonteeseen, temperamenttiin ja lisääntymismenestykseen, muttei niin kuin astrologit luulevat.

Esimerkiksi ainakin vielä 1900-luvulla ensin syntynyt tytär meni myöhemmin naimisiin ja sai vähemmän lapsia kuin muut perheen tyttäret. Talollisten esikoispojat menestyivät muita lapsia paremmin.

Erilaisilla vuodenaikaan, ravitsemukseen, valon määrään, varallisuuteen ja kulttuuriin liittyvillä tekijöillä ei kuitenkaan ole varsinaisesti yhteyttä vaakoihin ja vesimiehiin.

Tunnetko ketään, joka tutkisi rakkaansa horoskoopin ennen lopullista sitoutumista?

http://www.city.fi/ilmiot/horoskooppihuijaus/2714

Tieteen päivät 9.1.2015 Helsinki

Helsingin yliopisto järjesti tammikuussa Tieteen päivät. Yhdeksäs tammikuuta oli muutama mielenkiintoinen alustus parinvalinnasta ja lisääntymisestä.

Tutkimusprofessori sosiologi Anna Rotkirch luennoi monogamiasta, ja jakoi vinkkejä hyvistä miesmarkkinoista. Naisten kannattaa ehkä suunnata pois Helsingistä ja muista yliopistokaupungeista. Syrjäseuduilla ja pienemmillä paikkakunnilla on selvästi naisten markkinat.

Suomessa on kerätty aluetason tietoa pariutumisesta ja perheellistymisestä. Isoissa kaupungeissa, kuten Helsingissä, on enemmän naisia kuin miehiä. Helsingissä mennään myöhään naimisiin, erotaan paljon ja vaihdetaan kumppania tiuhempaan kuin maaseudulla.

Lapsenteko siirtyy yhä myöhempään vaiheeseen, ja moni ei hanki lapsia ollenkaan.

Rotkirchin mukaan viimeisen 20 vuoden aikana yhä useampi alue Suomessa on muuttunut yhä miesvaltaisemmaksi.

"Yhä useamman kunnan sukupuolijakauma näyttää yhtä hurjalta kuin Kiinassa tai Intiassa!"

Näissä kunnissa on kova kysyntä etenkin lisääntymisikäisistä naisista.

Miesten ylitarjonta aiheuttaa kilpailua naisista, mikä saattaa tarkoittaa hyvin erilaisia käyttäytymistapoja. Jotkut miehet alkavat kilpailla olemalla hyviä isäehdokkaita.

Miesvoittoisissa kunnissa mennään nuorempina naimisiin, lisäännytään nuorempina ja runsaammin, ja erotaan harvemmin kuin muualla.

Samaan aikaan yhä useampi mies jää ilman vaimoa ja lapsia.

Rotkirchin mukaan yksiavioisesti sitoutunut mies on helpompi löytää juuri miesvoittoiselta alueelta.

Näyttää siltä, että mieskunnissa miehet nappaavat itselleen naisen mahdollisimman varhain, pistävät äkkiä lapsikatraan alulle, ja huolehtivat niin hyvin perheestään, ettei naisen kannata lähteä muille markkinoille.

Miestä kaipaaville epätoivoisille sinkkunaisille voinee jakaa vinkin: pois Helsingistä, hajaantukaa!

Luen 2014 julkaistua tiiliskiveä suomalaisesta mausta "Suomalainen maku. Kulttuuripääoma, kulutus ja elämäntyylien sosiaalinen eriytyminen". Teosta ei ole kirjoitettu parinvalinnan näkökulmasta, mutta sen kuvailemat erot sukupuolten, koulutusryhmien ja asuinpaikan mukaan ovat kiinnostavia myös pariutumisen näkökulmasta.

Suomalaisissa suurissa yliopistokaupungeissa on ylitarjontaa koulutetuista naisista ja maaseudulla taas ylitarjontaa vähän koulutetuista miehistä.

Koulutus vaikuttaa ihmisen makuun paljon, tai sitten tausta vaikuttaa koulutukseen ja makuun paljon.

Naiset ovat keskimäärin miehiä kiinnostuneempia kulttuuriharrastuksista. Naisten kiinnostus ja teoksen kirjoittajien mukaan myös ns. korkeakulttuurinen "etevämmyys" miehiin verrattuna on ilmeinen. Kirjoittajat pohtivat naisten johtavaa asemaa kulttuurin kulutuksessa ja siihen perehtyneisyydessä. Miksi niin monilla naisilla on ns. legitiimi maku (hyväksytty, hieno, laillinen, oikea)?

Naiset eivät ole miehiä useammin johtavissa asemissa, he ansaitsevat keskimäärin vähemmän, eikä naisia pidetä muuten yhteiskunnassa mitenkään erityisen legitiimeinä mielipidevaikuttajina.

Yhtenä syynä pidetään kasvatuksen monopolia. Lasten kasvatus ja yhteiskunnan uusintaminen sekä koulutus tuovat kaltaisissamme kulttuureissa juuri naisille osaamista kulttuuriasioissa.

Miehet ovat selvästi osaavampia ja harrastuneempia ainakin yhdellä kulttuurin alueella: urheilun.

Eniten kulttuuri kiinnostaa yliopistokoulutuksen saaneita, johtavassa asemassa olevia tai ylempiä toimihenkilöitä ja kaupungeissa asuvia. Kaupunkien keskustoissa asuu hyvin koulutettua ja hyvin ansaitsevaa porukkaa, joilla on lyhyt matka laajaan kulttuuritarjontaan. Kaupunkilähiöiden korkeasti koulutetut harrastavat suurin piirtein yhtä paljon kulttuuria kuin keskustassa asuvat urbaanit yksilöt.

Parinvalinnan kannalta yhteensopivuuden ongelma ei koske vain oopperaa tai balettia, vaan eri ryhmillä on hyvin erilainen tapa elää elämäänsä ylipäätään.

Kärjistäen voisi sanoa, että maaseudulla asuu vähän koulutettu iskelmää kuunteleva, esittävästä kuvataiteesta pitävä karjalanpaistimies, joka ei halua poistua kotiseudultaan, ja kaupungissa asuu tohtoriksi väitellyt klassista musiikkia ja maailmanmusiikkia kuunteleva, eri kielillä modernia kaunokirjallisuutta paljon lukeva, modernista abstraktista taiteesta pitävä sushinainen, joka haluaa tutustua kaikkiin maailman maihin.

Ongelma näiden kahden prototyypin kohtaamisessa ei ole se, että kumpikaan sinänsä pitäisi omaa makuansa parempana kuin toisella (suomalaisten mielestä makuasioista ei sovi kiistellä, ja jokaisella on omasta mielestään ihan hyvä maku), vaan se, ettei yhteisiä kiinnostuksen aiheita juuri löydy.

Tietty elämäntapojen ja koko maailmankatsomuksen erilaisuus ja erillisyys tuo haasteita kohtaamiseen.

Hyvin koulutettujen ryhmissä harrastetaan keskimäärin paljon laaja-alaisemmin ja monipuolisemmin kulttuuria kuin vähän koulutettujen ryhmissä (joista osa suhtautuu kulttuuriin jopa vihamielisesti). Korkeasti koulutettu saattaa käydä konserteissa (sekä kaupunginorkesterin että Ismo Alangon keikalla), käydä katsomassa sekä eurooppalaisia taideleffoja että amerikkalaisia toimintapläjäyksiä, lukea sekä sarjiksia ja dekkareita että korkeakirjallisuutta ja ammattikirjallisuutta, syödä sekä hamppareita ja pihviä että salaatteja, korealaista ja japanilaista ruokaa. Ehkä sanat uteliaisuus ja avoimuus kuvailevat parhaiten hänen habitustaan.

Korkeasti koulutettujen ryhmässä suosituin katsottava urheilumuoto oli teoksen aineistonkeruuaikana jääkiekko. Vähän koulutetut maalaiset katsoivat hiihtoa. Jääkiekko on mielestäni alkanut menettää mahtiasemaansa muille lajeille ja siihen on yhä useammin pyritty lyömään junttileimaa. Samaan aikaan hiihto ja pitkän matkan juoksu on saavuttanut merkittävää suosiota ylempien toimihenkilöiden ja johtajien harrastuksena. Yhdistääkö hiihto kansan?

Suomalaiset pitävät aika yleisesti pihveistä ja pizzasta, myös hyvin koulutettujen ryhmissä. Liharuoka ja pikaruokakulttuuri yhdistävät kansaa.

Yksi yhdistävä tekijä voisi olla myös blues, sillä poikkeuksellisesti Suomessa bluesia kuunnellaan eniten korkeasti koulutettujen ryhmässä, toisin kuin Yhdysvalloissa, joissa se on ns. junttien musiikkia.

Sarjakuvat ovat perinteisesti olleet miesten aluetta. Nyt sarjakuva on jo pitkään nostanut arvostustaan, ja myös naiset sekä tekevät että lukevat sarjakuvia.

Naisten ja miesten eroja kulttuurin kuluttajina ei pidä liioitella. Monet pariskunnat joustavat kumppaninsa makumieltymysten suuntaan ja suostuvat kokeilemaan uusia kulttuurin alueita.

Useimmat tuntemani akateemiset naiset käyvät todella harvoin oopperassa ("liian vanhanaikaista"), eivätkä todellakaan loukkaannu, jos mies sanoo sitä kiekumiseksi. Leffat valitaan joustavasti eri osapuolten makumieltymyksien mukaan, välillä toimintaa, toisinaan kotimainen romanttinen elokuva. Suurin osa aikuisista, ainakin pk-seudulla, on myös sekaruoan syöjiä. Todella harva mies kieltäytyy kategorisesti syömästä vihanneksia tai etnisiä ruokia. Helsingissä on jopa isohko joukko vegaanimiehiä.

Monen naisen mielestä jotkin kulttuuriharrastukset ovat suosiolla "naismaisia", eli niitä harrastetaan tyttöporukalla, eikä miehiä edes haluta kärsimään tai kuorsaamaan esimerkiksi teatteriin.

Tutkimuksen mukaan vähiten legitiimiä (hienoa), ja typerintä tai inhotuinta tietyissä piireissä oli moottoriurheilu ja tosi-tv.

Kaikesta ei tarvitse pitää, mutta lähtökohtana voisi olla, että jos minä tulen ainakin kerran katsomaan moottoriurheilua, sinä tulet ainakin kerran oopperaan tai balettiin.

Tietynlainen suvaitseva suhtautuminen muiden hassuihin harrastuksiin ja kiinnostuksen aiheisiin tekisi varmaan hyvää itse kullekin.

P.S. Kirjoitettuani tämän, luen teoksen lopusta mielenkiintoisen kommentin sivulta 411: "Vaikka naisten on tutkimuksissa yleensäkin havaittu olevan miehiä korkeakulttuurisempia ja "kaikkiruokaisempia", Suomessa tämä ero näyttää olevan poikkeuksellisen selvä - tai ainakaan emme tunne yhtään tutkimusta, jossa ero naisten hyväksi olisi suurempi kuin omassa tutkimuksessamme".

Kirjan pohjana olevan aineiston otos on 3 000 aikuista suomalaista, Ahvenanmaata lukuun ottamatta + 28 jatkohaastattelua + 55 3-11 hengen fokusryhmähaastattelua.

Tutkimus lienee suurin Suomessa koskaan aihepiiristä tehty.

Tutkimusta ovat rahoittaneet mm. Helsingin yliopisto ja Suomen Akatemia.

Semi Purhonen & työryhmä: Jukka Gronow, Riie Heikkilä, Nina Kahma, Keijo Rahkonen ja Arho Toikka: Suomalainen maku. Kulttuuripääoma, kulutus ja elämäntyylien sosiaalinen eriytyminen. Gaudeamus 2014.

Julkisuudessa kauniit naiset ja komeat menestyvät miehet seikkailevat sydämiimme. Media vakuuttaa meille, että kaikki kuolaavat alfa-yksilöiden perään.

Kun katselee hieman ympärilleen, huomaa että oikeassa elämässä vähempikin riittää. Ihmiset ottavat parikseen jotakuinkin sopivan. Huumorintaju, luotettavuus ja älykkyys ovat sekä naisten että miesten toivomuslistalla.

Sosiologian tutkija Anna Rotkirchin mukaan naiset eivät valitse parasta mahdollista alfaa, toisin kuin yleisesti luullaan. Hinta saattaa olla liian kova.

Tositarkoituksella kumppania etsivät miehet ja naiset haluavat kestävän suhteen. Liian haluttu alfa lähtisi helposti muualle heti paremman löydettyään.

”Paras oma kulta on harvoin niin sanottu alfauros tai alfanaaras...Emme ole simpansseja, joilla yksi vahva alfauros hallitsee naaraita. Olemme molemminpuolisen partnerinvalinnan ja jaetun kasvattamisen laji, jolla yhteensopivuus, luottamus ja tiimityö ratkaisevat”, Rotkirch kirjoittaa.

Harvat ihmiset laajentavat parinhakunsa kovin laajalle sosiaalisesti tai maantieteellisesti. Helsingissä yhä yleistynyt ulkomaalaisen puolison valintakin perustuu enemmän sattumaan kuin laajaan haravointiin.

Parinvalinta on useimmille siis hyvin paikallinen operaatio. Tuleva puoliso on sattumalta oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Rotkirchin mukaan monen puolisonvalinta ei tapahdu edes omien ihanteiden mukaan. Toivelistat lentävät roskikseen, kun ihminen kompastuu toiseen.

Parisuhteiden pysyvyyden onneksi suurin osa ihmisistä on ihan tyytyväisiä omaan betaansa.

Vai oletko eri mieltä?

Anna Rotkirch: Yhdessä. WSOY 2014.

Durhamin yliopiston tutkimuksen mukaan näyttää siltä, että tulevaisuuden naiset alkavat muistuttaa malleja. Naiset tulevat aiempaa pidemmiksi ja hoikemmiksi.

Tutkimuksen kohteena olivat tuhannet maalaisnaiset Gambiassa vuosina 1956-2010. Maan terveyspalvelujen kohentaminen ja kaikenlainen modernisoituminen muuttivat väestön ominaisuuksia ja ohjasivat parinvalintaa.

Gambialaiset suosivat aiemmin lyhyitä ja pulleita naisia. Eliniän pidentyminen ja syntyvyyden raju lasku näyttävät selittävän eniten naisten muutosta pitkulaisempaan suuntaan.

Myös länsimaissa ihmiset ovat pidentyneet. Monien tutkijoiden mukaan naiset ovat muuttuneet muutenkin. Nykynainen on aiempaa leveäharteisempi, vahva keskivartaloltaan ja kapealanteisempi kuin naiset 50 vuotta sitten. Tiimalasinaiset ovat hävinneet atleeteille. Naiset ovat siis alkaneet muistuttaa miehiä.

Luin jokin aika sitten suomalaisten naisten mahdolllisesti saavuttaneen jo pituuskasvunsa huipun. Monilla nuorilla on aiempaa heikompi ruokavalio, joten joidenkin arvioiden mukaan kaikki eivät ehkä enää saavuta potentiaalista pituushuippuansa.

Nuorten naisten jatkuvat laihdutuskuurit ja omituiset ruokavaliot voivat pitkään jatkuessaan vaikuttaa kasvuunkin. Nuoria miehiä moititaan runsaasta ylipainosta ja pizza-kalja -dieetistä. Useimmat miehet syövät silti riittävästi proteiineja ja sentään joskus myös ruisleipää ja muuta luustoa ja lihaksia ruokkivaa ravintoa (ainakin näin olen lukenut ravitsemustieteilijöiden sanoneen). Monet nuoret naiset taas nauttivat lähinnä salaattia, kevyt-kokista, siideriä ja karkkia.

Durhamin tutkimuksessa tutkijat arvelevat, että evoluutio ei välttämättä lopu, mutta se muuttuu. Miten tätä tulisi tulkita?

Entä Suomessa? Mihin suuntaan olemme matkalla?

http://www.dur.ac.uk/news/newsitem/?itemno=17471

Monet miehet luulevat naisten etsivän vain alfa-uroksia: mahdollisimman miehekkäitä ja menestyneitä yksilöitä. Useimpien naisten kohdalla tämä on ihan puppua.

Empiiristen havaintojeni perusteella uskon, että vain osa naisista havittelee hyvin maskuliinisia miehiä. Erittäin miehekkäät äijät ovat naisten mielestä vähän pelottavia. Mies voi olla liian komea, liian miehekäs ja varsinkin liian jyrämäisesti käyttäytyvä.

Useimmiten nainen haluaa vierelleen mukavan ja sopivan hyvännäköisen ihmisen. Naiset saattavat kauempaa ihailla miehekästä miestä, mutta olen kuullut monen sanovan, etteivät he halua sellaista itselleen. Nainen haluaa olla suhteen ”kauniimpi” osapuoli.

En juuri hämmästynyt luettuani Hesarin artikkelin kalojen parinvalinnasta. Liian seksikkäät uroskalat saattavat jäädä ilman naarasta. Vaikka eläinmaailmassa uroksen koosta ja voimasta on yleensä hyötyä, naaraskaloja haittaa mahtiurosten päällekäyvä kosiskelu. Raaka naarasten liehittely ja tuuppiminen jopa pienentää poikastuotantoa. Kalatytöt stressaantuvat jatkuvasta jahtaamisesta.

Mielestäni sama pätee useimpiin naisiin. Onhan se imartelevaa, jos oikein miehekäs ja komea mies osoittaa kiinnostusta, mutta järjetön puskeminen on piinaavaa. Ehkä lähes kaikkien eläinkunnan (ja ihmis-) naaraiden tavoitteena elämässä on jonkinlainen tasapaino turvallisuuden ja jännityksen välillä. Vahva mies on hyvä kaappaus, jos hän kohdistaa osan voimistaan ulkopuoliseen maailmaan.

http://www.hs.fi/ulkomaat/Parinmuodostus+ei+suosi+liian+seksik%C3%A4st%C3%A4+urosta/a1305550398845

Evoluutiobiologien mukaan luonnollinen parinvalinta toimii niin, että miehet uhoavat ja esittelevät taitojaan ja naiset nirsoilevat ja valitsevat heille kelpaavan uroon.

Jotkut miehet pitävät asetelmaa huonona. Citynkin keskusteluissa moni mies on kyseenalaistanut typerän systeemin, jossa heidän mielestään huonon tason naiset kehtaavat pitää rimaa korkealla.

Naisen nirsoilua selitetään mm. rakkaudenosoitusten ainakin aiemmin varsin ankarilla seurauksilla: pitkällä raskausajalla ja elinikäisellä äitiydellä. Miehet pääsevät helpommin seurauksia karkuun.

Kyse on syvälle perimäämme koodatuista biologisiin faktoihin perustuvista seikoista. Tai sitten ei.

Northwesternin yliopistossa deittailututkijat saivat älynväläyksen. Erilaisissa parinvalinta-asetelmissa oli lähdetty aina siitä, että mies tarjoaa itseään, nainen valitsee. Tutkijat päättivät muuttaa asetelmaa ihan fyysisesti. Tällä kertaa miehet pantiin istumaan kuin tatit paikoilleen ja naiset kiertämään tyrkylle.

Kun naiset lähestyivät miehiä, pieneni sukupuolten ero valikoivuudessa. Paikallaan kököttävät miehet alkoivat arvella naisia kriittisemmin. Kiertelemään ja lähestymään joutuvat naiset luopuivat liiallisesta valikoivuudestaan ja alkoivat suhtautua deitti-tarjokkaisiin myönteisemmin. Seisovat ja kävelevät naiset eivät ainoastaan suhtautuneet tarjolla oleviin miehiin lämpimämmin, vaan myös heidän oma itseluottamuksensa kasvoi. Istuminen ja odottaminen tekee ihmisestä jotenkin epävarmemman ja nirsomman.

Suomessa tasa-arvoistavalla deittikäytännöllä on pitkä perinne: naistentanssit. Meillä on varmaan itsevarmoja ja lämminsydämisiä naisia sitten maailman eniten?

Psykologien Eli J. Finkelin ja Paul W. Eastwickin tutkimuksista lisää:
Scientific American Mind, May/ June 2010.

Jos naisilta kysytään, millainen mies on kiinnostava, seuraa pitkä lista henkisiä ominaisuuksia: luotettava, älykäs, huumorintajuinen...

Mies sanoo haluavansa kauniin naisen.

BBC kysyi nettisivuillaan, mitkä ovat parinvalinnan kolme tärkeintä seikkaa. Miehet sanoivat, että naisen pitää olla hyvännäköinen. Erityisesti nätti naama vetoaa. Naiset arvostivat rehellisyyttä, huumorintajua, ystävällisyyttä ja luotettavuutta.

Nuoret naiset sanovat painottavansa hyvää ansaintapotentiaalia ja kykyä pitää huolta jälkikasvusta.

Tässä asiassa miehet näyttävät olevan rehellisempiä kuin naiset. Tai ainakin paremmin perillä vaikuttimistaan.

Britanniassa kysyttiin pikadeittailuun osallistuvilta nuorilta aikuisilta kumppanitoiveita. Taas naiset painottivat kunnon miehen litaniaa ja miehet vastasivat etsivänsä kaunista paria. Kuinka ollakaan, tutkijoiden selvitettyä todellisia deittivalintoja, kävi ilmi, että naiset eivät oikeasti valinneet miestä hänen mukavuutensa tai rehellisyytensä perusteella, vaan selvästi preferoivat hyvännäköisiä miehiä.

Noloa?

Naisen kasvojen kauneus ja naisellisuus on monissa tutkimuksissa yhdistetty korkeisiin estrogeenitasoihin ja hyvään hedelmällisyyteen.

Yhtä lailla korkea testosteronitaso on yhteydessä miehen komeuteen. Symmetriset, miehekkäät kasvot ovat merkki hyvästä geneettisestä laadusta. Kun estrogeenipimu ja testosteronikarju tekevät lapsen, tulee siitä terve muotovalio mitä suurimmalla todennäköisyydellä.

Yksi pieni ongelma komeilla miehillä on: naiset eivät kestä heitä kovin pitkään. Naiset valitsevat maskuliinisen miehen mieluiten ovulaation aikana ja seksiä varten. Testosteronimies on tutkijoiden mukaan kova, kylmä, epärehellinen, petollinen ja huono hoivaamaan lapsia. Naisen arki ei tällaisen äijän kanssa muodostu kovin mukavaksi: ei tukea, ei hellyyttä. Lyhyt ilo sängyssä ja vuosia illat yksin nukuttamassa lapsia ja hoitamassa kotia.

Eli puolisoksi ja lasten isäksi kelpaa vähemmän komea, kunhan hän on rehellinen, luotettava ja huumorintajuinen.