Maun vaikutus parinvalintaan

Luen 2014 julkaistua tiiliskiveä suomalaisesta mausta "Suomalainen maku. Kulttuuripääoma, kulutus ja elämäntyylien sosiaalinen eriytyminen". Teosta ei ole kirjoitettu parinvalinnan näkökulmasta, mutta sen kuvailemat erot sukupuolten, koulutusryhmien ja asuinpaikan mukaan ovat kiinnostavia myös pariutumisen näkökulmasta.

Suomalaisissa suurissa yliopistokaupungeissa on ylitarjontaa koulutetuista naisista ja maaseudulla taas ylitarjontaa vähän koulutetuista miehistä.

Koulutus vaikuttaa ihmisen makuun paljon, tai sitten tausta vaikuttaa koulutukseen ja makuun paljon.

Naiset ovat keskimäärin miehiä kiinnostuneempia kulttuuriharrastuksista. Naisten kiinnostus ja teoksen kirjoittajien mukaan myös ns. korkeakulttuurinen "etevämmyys" miehiin verrattuna on ilmeinen. Kirjoittajat pohtivat naisten johtavaa asemaa kulttuurin kulutuksessa ja siihen perehtyneisyydessä. Miksi niin monilla naisilla on ns. legitiimi maku (hyväksytty, hieno, laillinen, oikea)?

Naiset eivät ole miehiä useammin johtavissa asemissa, he ansaitsevat keskimäärin vähemmän, eikä naisia pidetä muuten yhteiskunnassa mitenkään erityisen legitiimeinä mielipidevaikuttajina.

Yhtenä syynä pidetään kasvatuksen monopolia. Lasten kasvatus ja yhteiskunnan uusintaminen sekä koulutus tuovat kaltaisissamme kulttuureissa juuri naisille osaamista kulttuuriasioissa.

Miehet ovat selvästi osaavampia ja harrastuneempia ainakin yhdellä kulttuurin alueella: urheilun.

Eniten kulttuuri kiinnostaa yliopistokoulutuksen saaneita, johtavassa asemassa olevia tai ylempiä toimihenkilöitä ja kaupungeissa asuvia. Kaupunkien keskustoissa asuu hyvin koulutettua ja hyvin ansaitsevaa porukkaa, joilla on lyhyt matka laajaan kulttuuritarjontaan. Kaupunkilähiöiden korkeasti koulutetut harrastavat suurin piirtein yhtä paljon kulttuuria kuin keskustassa asuvat urbaanit yksilöt.

Parinvalinnan kannalta yhteensopivuuden ongelma ei koske vain oopperaa tai balettia, vaan eri ryhmillä on hyvin erilainen tapa elää elämäänsä ylipäätään.

Kärjistäen voisi sanoa, että maaseudulla asuu vähän koulutettu iskelmää kuunteleva, esittävästä kuvataiteesta pitävä karjalanpaistimies, joka ei halua poistua kotiseudultaan, ja kaupungissa asuu tohtoriksi väitellyt klassista musiikkia ja maailmanmusiikkia kuunteleva, eri kielillä modernia kaunokirjallisuutta paljon lukeva, modernista abstraktista taiteesta pitävä sushinainen, joka haluaa tutustua kaikkiin maailman maihin.

Ongelma näiden kahden prototyypin kohtaamisessa ei ole se, että kumpikaan sinänsä pitäisi omaa makuansa parempana kuin toisella (suomalaisten mielestä makuasioista ei sovi kiistellä, ja jokaisella on omasta mielestään ihan hyvä maku), vaan se, ettei yhteisiä kiinnostuksen aiheita juuri löydy.

Tietty elämäntapojen ja koko maailmankatsomuksen erilaisuus ja erillisyys tuo haasteita kohtaamiseen.

Hyvin koulutettujen ryhmissä harrastetaan keskimäärin paljon laaja-alaisemmin ja monipuolisemmin kulttuuria kuin vähän koulutettujen ryhmissä (joista osa suhtautuu kulttuuriin jopa vihamielisesti). Korkeasti koulutettu saattaa käydä konserteissa (sekä kaupunginorkesterin että Ismo Alangon keikalla), käydä katsomassa sekä eurooppalaisia taideleffoja että amerikkalaisia toimintapläjäyksiä, lukea sekä sarjiksia ja dekkareita että korkeakirjallisuutta ja ammattikirjallisuutta, syödä sekä hamppareita ja pihviä että salaatteja, korealaista ja japanilaista ruokaa. Ehkä sanat uteliaisuus ja avoimuus kuvailevat parhaiten hänen habitustaan.

Korkeasti koulutettujen ryhmässä suosituin katsottava urheilumuoto oli teoksen aineistonkeruuaikana jääkiekko. Vähän koulutetut maalaiset katsoivat hiihtoa. Jääkiekko on mielestäni alkanut menettää mahtiasemaansa muille lajeille ja siihen on yhä useammin pyritty lyömään junttileimaa. Samaan aikaan hiihto ja pitkän matkan juoksu on saavuttanut merkittävää suosiota ylempien toimihenkilöiden ja johtajien harrastuksena. Yhdistääkö hiihto kansan?

Suomalaiset pitävät aika yleisesti pihveistä ja pizzasta, myös hyvin koulutettujen ryhmissä. Liharuoka ja pikaruokakulttuuri yhdistävät kansaa.

Yksi yhdistävä tekijä voisi olla myös blues, sillä poikkeuksellisesti Suomessa bluesia kuunnellaan eniten korkeasti koulutettujen ryhmässä, toisin kuin Yhdysvalloissa, joissa se on ns. junttien musiikkia.

Sarjakuvat ovat perinteisesti olleet miesten aluetta. Nyt sarjakuva on jo pitkään nostanut arvostustaan, ja myös naiset sekä tekevät että lukevat sarjakuvia.

Naisten ja miesten eroja kulttuurin kuluttajina ei pidä liioitella. Monet pariskunnat joustavat kumppaninsa makumieltymysten suuntaan ja suostuvat kokeilemaan uusia kulttuurin alueita.

Useimmat tuntemani akateemiset naiset käyvät todella harvoin oopperassa ("liian vanhanaikaista"), eivätkä todellakaan loukkaannu, jos mies sanoo sitä kiekumiseksi. Leffat valitaan joustavasti eri osapuolten makumieltymyksien mukaan, välillä toimintaa, toisinaan kotimainen romanttinen elokuva. Suurin osa aikuisista, ainakin pk-seudulla, on myös sekaruoan syöjiä. Todella harva mies kieltäytyy kategorisesti syömästä vihanneksia tai etnisiä ruokia. Helsingissä on jopa isohko joukko vegaanimiehiä.

Monen naisen mielestä jotkin kulttuuriharrastukset ovat suosiolla "naismaisia", eli niitä harrastetaan tyttöporukalla, eikä miehiä edes haluta kärsimään tai kuorsaamaan esimerkiksi teatteriin.

Tutkimuksen mukaan vähiten legitiimiä (hienoa), ja typerintä tai inhotuinta tietyissä piireissä oli moottoriurheilu ja tosi-tv.

Kaikesta ei tarvitse pitää, mutta lähtökohtana voisi olla, että jos minä tulen ainakin kerran katsomaan moottoriurheilua, sinä tulet ainakin kerran oopperaan tai balettiin.

Tietynlainen suvaitseva suhtautuminen muiden hassuihin harrastuksiin ja kiinnostuksen aiheisiin tekisi varmaan hyvää itse kullekin.

P.S. Kirjoitettuani tämän, luen teoksen lopusta mielenkiintoisen kommentin sivulta 411: "Vaikka naisten on tutkimuksissa yleensäkin havaittu olevan miehiä korkeakulttuurisempia ja "kaikkiruokaisempia", Suomessa tämä ero näyttää olevan poikkeuksellisen selvä - tai ainakaan emme tunne yhtään tutkimusta, jossa ero naisten hyväksi olisi suurempi kuin omassa tutkimuksessamme".

Kirjan pohjana olevan aineiston otos on 3 000 aikuista suomalaista, Ahvenanmaata lukuun ottamatta + 28 jatkohaastattelua + 55 3-11 hengen fokusryhmähaastattelua.

Tutkimus lienee suurin Suomessa koskaan aihepiiristä tehty.

Tutkimusta ovat rahoittaneet mm. Helsingin yliopisto ja Suomen Akatemia.

Semi Purhonen & työryhmä: Jukka Gronow, Riie Heikkilä, Nina Kahma, Keijo Rahkonen ja Arho Toikka: Suomalainen maku. Kulttuuripääoma, kulutus ja elämäntyylien sosiaalinen eriytyminen. Gaudeamus 2014.