Suhteet & seksi

Tatuointien ja lävistysten ottaminen on normalisoitunut suomalaisten keskuudessa. Aiemmin vain merimiehet ja entiset vankilakundit olivat tatuoituja. Nyt ihan tavalliset keskiluokkaiset ihmiset, keski-ikäiset ja jopa eläkeläiset voivat ottaa tatuoinnin.

Psykiatrian parissa ajateltiin tatuointien ja lävistysten viestivän ihmisen huonosta tilasta. Etenkin nuorten kohdalla tämä aiemmin korreloikin selvästi mielenterveysongelmien ja itsetuhoisuuden kanssa.

Tatuoinnit ja lävistykset on myös liitetty alempaan yhteiskunnalliseen asemaan, antisosiaalisuuteen, liialliseen riskinottotaipumukseen, päihteiden käyttöön ja syömishäiriöihin. Kaikesta tästä on myös tutkimusnäyttöä.

Tatuointien suosion kasvaessa on uusissa tutkimuksissa löydetty yhä vähemmän korrelaatiota erilaisiin riskitekijöihin.

Psykologian tohtori Vinita Mehta kirjoittaa Psychology Today -sivustolla, että tatuointi todella kertoo jotain ihmisen luonteesta. Kun tatuoituja verrataan ihmisiin, jotka eivät ole ottaneet tatuointeja, erottuvat tatuoidut muusta väestöstä kolmella ominaisuudella.

Ensinnäkin tatuoidut ovat yleensä ekstrovertteja. He saavat energiaa kaikesta sosiaalisesta toiminnasta ja he kuvailevat itseään puheliaiksi ja vilkkaiksi.

Toisekseen kuvan ottaneet etsivät tavallista useammin uusia kokemuksia. He haluavat tehdä elämässään erilaisia, uusia ja jännittäviäkin asioita.

Kolmas syy merkitä ihonsa on tavallista voimakkaampi käsitys omasta ainutlaatuisuudesta. Tatuoinnilla halutaan erottautua muista ihmisistä ja pyritään rakentamaan omaa erityislaatuista persoonallisuutta.

Hassua tietysti on, että mitä muodikkaampia tatuoinneista ja lävistyksistä tulee, sitä vaikeampaa on olla erityinen ja ainutlaatuinen. Kohta kaikista ainutlaatuisinta on olla tekemättä mitään pysyviä muutoksia syntymälahjana saatuun ulkonäköön.

Harrastatko sidontaa, fetissejä, sadomasokismia, kuritusta tai muuta ”kiellettyä” makuuhuoneessasi? Ei hätää, se on normaalia, väittää belgialaistutkimus.

Duffelin ja Antwerpenin yliopiston psykiatrian tutkijat selvittivät edustavalla otannalla belgialaisväestön taipumusta sadomasokistisiin fantasioihin ja käytökseen. Osallistujia oli 1 027.

Poikittaistutkimuksella selvitettiin sadomasokistisia intressejä ja kiinnostusta fetisseihin. BDSM-esimerkkejä oli kyselyssä 54 ja fetissejä 14. Osallistujilta kysyttiin myös identifioivatko he itsensä sadomasokismin harrastajiksi, missä tilanteissa BDSM:ää harrastetaan, missä iässä he tulivat tietoisiksi kiinnostuksestaan, ja kuinka avoimesti he uskalsivat osoittaa kiinnostustaan muille.

Erilaiset BDSM-fantasiat ja kokeilut seksielämässä ovat verrattain yleisiä belgialaisväestön keskuudessa. Noin 47 prosenttia vastaajista oli harrastanut ainakin kerran elämässään jotakin BDSM-aktiviteettia ja reilu viidennes haaveili siitä.

12,5 prosenttia harrasti jotakin BDSM-touhua säännöllisesti. Yli neljännes vastaajista ilmoitti olevansa kiinnostuneita aihepiiristä, ja lähes kahdeksan prosenttia mielsi itsensä BDSM:n harjoittajiksi.

BDSM-toiveet ja kiinnostus fetisseihin on selvästi yleisempää miesten kuin naisten parissa. Nuoret miehet ovat kaikista innostuneimpia. Vanhempien ikäryhmien (48-65v.) kohdalla kiinnostus oli selvästi laimeampaa.

Suurin osa aihepiiristä kiinnostuneista oli huomannut taipumuksensa alle 25-vuotiaana.

Tutkijoiden mukaan mediasta tuttu muoti-ilmiö on levinnyt laajalle kansan pariin, eikä BDSM-taipumuksia pidetä nuoremman väestön keskuudessa kovinkaan outona. Itse asiassa fantasiointi ja harrastuneisuus on niin yleistä, että psykiatrian tutkijat arvelevat sen kuuluvan normaaliin seksielämään, eikä sitä pitäisi suoralta kädeltä diagnosoida psykiatriseksi ongelmaksi.

http://www.jsm.jsexmed.org/article/S1743-6095(17)31318-8/fulltext

Luonnollinen kasvuprosessi aikuisen seksuaalisuuteen ja tasapainoiseen parisuhteeseen kestää vuosia ja vaatii onnistuneesti läpikäydyt vaiheet fyysisessä, henkisessä ja sosiaalisessa kehityksessä.

Tuoreimman kotimaisen lasten- ja nuorisopsykiatrian oppikirjan mukaan aivojen hermoverkoissa tapahtuu suuria muutoksia nuoruudessa. Erityisesti pitkät hermoverkkoyhteydet lisääntyvät ja lyhyet vähenevät. Hermoverkot integroituvat ja painopiste siirtyy paikallisesti aktiivisista verkoista laajempiin kokonaisuuksiin, kun aivojen eri alueiden väliset yhteydet vahvistuvat.

Tyttöjen ja poikien aivoissa alkaa tapahtua osittain eri asioita jo 8-13 -vuotiaana, mutta erityisesti 13-17 -vuotiaana voidaan nähdä sukupuolten välisten erojen vahvistuvan.

Yhdessä tutkimuksessa havaittiin, että pojilla ja miehillä ovat isoaivojen aivopuoliskojen väliset yhteydet vahvemmat, kun taas naisilla hallitsivat aivopuoliskojen ja eri aivolohkojen väliset yhteydet. Pikkuaivoissa löydökset eri sukupuolten välillä olivat päinvastaiset.

”Tulokset viittaavat siihen, että pojilla aivojen kehitys suuntautuu naisia paremmin havaintoon ja koordinoituun toimintaan, tytöillä ja naisilla analyyttisen ja intuitiivisen päätöksenteon prosessien yhteensovittamiseen.”

Aikuiseksi kasvaminen ja kypsyminen tasapainoiseen aikuismaiseen parisuhteeseen ja seksisuhteeseen vaatii kuitenkin molemmilta sukupuolilta samantyyppisen henkisen kasvun.

Masturbaatio kuuluu luonnollisena osana nuoruuteen. Murrosikäinen tutustuu kehoonsa ja seksuaalisuutensa. Päässä pyörivät mielikuvat auttavat henkisessä kehityksessä kohti parisuhdeseksiä ja toimivaa ihmissuhdetta.

”Masturbaation puute nuoruusiässä viittaa nuoren kyvyttömyyteen käsitellä herääviä seksuaalisia yllykkeitä.”

Itsetyydytyksen avulla nuori rakentaa mielikuvia itsestään ja vastakkaisesta sukupuolesta (mikäli on hetero). Masturbaatiomielikuvat ovat aluksi infantiileja ja jopa väkivaltaisia. Nuoren täytyy päästä eroon mielikuvista, jotka liittyvät aiempiin läheisiin ihmissuhteisiin, kuten vanhempiin.

Mielikuvat alkavat liittyä ensin vieraisiin aikuisiin ihmisiin ja lopulta samanikäisiin nuoriin. Seksifantasiat siis muuttuvat kehityksen aikana, ja siirtyvät lopulta osaksi esileikkiä.

Seksuaalisen identiteetin epävarmuus johtaa usein erilaisiin yrityksiin vahvistaa ja varmistaa omaa seksuaalisuutta. Uhoilu ja erilaiset kokeilut ovat usein liioiteltuja, kun nuori yrittää todistaa itselleen ja muille omaa kyvykkyyttään.

Murrosiän päättyessä pitäisi nuorella olla vakiintunut käsitys seksuaali-identiteetistään. Tällöin nuori uskaltautuu kokeilemaan seksuaalista vuorovaikutusta parisuhteessa.

Nuorten ensimmäiset seurustelusuhteet ovat yleensä harjoituksia, joissa nuori on usein itsekäs, oikukas ja lähinnä testaa omaa käytöstään ja seksuaalisuuttaan. Seurustelusuhteet saattavat alkaa ja loppua äkisti. Lopulta harjoittelu johtaa parhaassa tapauksessa aikuismaiseen vastavuoroiseen, omat ja toisen tarpeet huomioon ottavaan pari- ja seksisuhteeseen.

Jos kehitys tyssää, eikä henkilö edes aikuisena pysty vastavuoroiseen eroottiseen suhteeseen, jää seksuaalisuus itsekkääksi omien tarpeiden tyydyttämiseksi ja valtataisteluksi kumppanin kanssa. Esimerkiksi monilla narsisteilla seksuaalisuus on jäänyt puberteettiselle asteelle.

Erilaiset sukupuoli-identiteetin häiriöt lapsuudessa huolestuttavat vanhempia yleensä suuresti. Suurin osa häiriöistä korjaantuu kasvun myötä. Yli 80 prosentilla sukupuoli-identiteetin häiriö häviää puberteetissa. Se ennustaa pojilla lähinnä aikuisuuden homoseksuaalisuutta. Lapsi voi tarvita kasvuun tukea, mutta ennen kaikkea hän tarvitsee hyväksyntää.

Seksuaalinen suuntautuminen selviää normaalisti aikuiseksi kasvamisen myötä. Mitään ”eheyttämistoimenpiteitä” ei tarvita. Psykiatrien mukaan seksuaalisen suuntautumisen voimakas ohjailu aiheuttaa ainoastaan haittaa lapsen ja nuoren kehitykselle.

Kirsti Kumpulainen, Eeva Aronen, Hanna Ebeling, Eila Laukkanen, Mauri Marttunen, Kaija Puura ja Andre Sourander (toim.): Lastenpsykiatria ja nuorisopsykiatria. Duodecim 2016.

Suomessa miehiä syytetään puhumattomuudesta. Osin puhumattomuus on harhaa, sillä moni suomalaismies on erittäin hyvä viestimään myös verbaalisesti.

Myös käsitys siitä, että mitä enemmän puhetta, sitä onnellisemmat ihmiset, on toiveajattelua. Aina puhe, etenkään puheen määrä, ei korreloi hyvinvoinnin kanssa.

Harvemmin kukaan on ajatustenlukija, ja ihmissuhteissa on toki syytä kertoa omista tarpeistaan, toiveistaan ja tunteistaan muille ihan ääneen.

Ihmisen joutuessa vaikeaan elämäntilanteeseen, hänellä saattaa olla tarve selvittää asioita myös itsekseen. Hän ehkä tarvitsee kumppanin tai ystävän tukea, mutta tuen ei välttämättä tarvitse olla jatkuvaa höpötystä.

FM Ira Virtasen Tampereen yliopistossa helmikuussa 2015 julkaistu puheviestinnän väitöskirja "Supportiivinen viestintä suomalaisten miesten ystävyyssuhteissa" kertoo ilahduttavasta asiasta: suomalaiset miehet eivät aina jää vaikeuksissa heitteille.

Miesten ongelmana on pidetty huonoa tunteiden hallintaa ja niistä viestimistä. Yleinen käsitys on ollut, että suomalainen mies on tunteineen hukassa ja hyvin yksin.

Ira Virtasen tutkimuksessa selvisi, että suomalainen mies osaa antaa hyvää tukea ystävälleen: "suomalaisten miesten läheisissä ystävyyssuhteissa kuunnellaan ja viestitään myötätuntoa, rohkaisua ja huolenpitoa".

Miesten mielestä jokaisen ongelmat ovat yksilöllisiä, ja jokaisen miehen tulisi säilyttää itsemääräämisoikeus elämäänsä. Ongelmiin joutuneen miehen tulee itse saada päättää, millaista tukea hän tarvitsee, ja puhutaanko ongelmista vai ei. Miehen tulee myös saada valita, miten ongelmista mahdollisesti puhutaan.

Toisen elämään tunkeminen ja neuvojen tuputtaminen ei kuulu suomalaismiehen mielestä hyvään ystävyyteen.

Miehet toivovat tukea tarvitsevan ystävän pääsevän elämässä eteenpäin ja saavan tunteensa hallintaansa. Vaikeatkin tunteet ymmärretään, mutta niistä on päästävä yli.

Miesten tuki on usein läsnäoloa ja neutraalina tukihenkilönä pysymistä. Rinnalla seisovat ystävät haluavat toimia kuin peileinä vaikeassa tilanteessa. He haluavat ankkuroida kaverinsa todellisuuteen.

Miesten välisissä ystävyyssuhteissa on tärkeää viettää aikaa yhdessä ja tehdä mukavia tunteita herättäviä asioita. Aktiivinen kuunteleminen ja asioiden uudelleen arviointi neutraalisti koetaan tärkeäksi. Eläytyminen toisen kokemuksiin ja tunteisiin on tärkeää, vaikkei olisi itse kokenut samaa.

Suomalaismies arvostaa rehellisyyttä ja aitoutta, ja mitä läheisemmästä ystävästä on kyse, sitä rehellisempää ja suorempaa palautetta voi toiselle antaa.

Virtasen mukaan suomalaismies ei eroa tunne-elämältään ja tuen antamisen ja saamisen tavoiltaan merkittävästi muunmaalaisista miehistä - tai naisista.

Tutkimus osoittaa siis, että myös suomalaismies on ihminen. Tämän melkein kaikki jo varmaan tiesivätkin, joten voimme siis alkaa puhua miehistä kuin ihmisistä.