Suhteet & seksi

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on elämä.

Pelkäätkö olla onnellinen?  4

Juttelin yhden naisen kanssa. Hänellä on hyvä ja luotettava mies ja kivat terveet lapset. Koira, koti, auto, mökki, korkea koulutus, hyvä työpaikka, harrastuksia ja ystäviä. Elämä on hyvää ja rauhallista.

Hän on aivan varma, että kohta iskee ja lujaa. Häneltä viedään mies, lapsi, koti tai jotain muuta tärkeää ja rakasta.

Hän näyttää varsin rauhalliselta ja tasapainoiselta. Hän kertoo peloistaan tyynesti. Hän on tuntenut näin lapsesta saakka. Koskaan ei kannata luottaa siihen, että elämä voisi olla onnellista. Itse asiassa vaikuttaa siltä kuin onnellisuuden pelko olisi ainoa tae ihanan elämän jatkumisesta.

Ikään kuin jossain joku tai kohtalo antaisi naiselle armonaikaa vain niin kauan kun hän on valmistautunut kohtaamaan ankaran iskun. Heti kun nainen rentoutuu ja uskaltaa olla onnellinen, tämä joku kostaa viemällä kaiken.

En tiedä miten onnellisuuden pelko vaikuttaa läheisiin, mutta ihmisellä itsellään täytyy olla koko ajan aika ikävä olo.

Victoria Stern kirjoittaa Scientific American Mind -julkaisussa onnen pelosta. Hänen mukaansa se yhdistyy usein mielenterveyden ongelmiin. Onnellisuutta pelkäävä on ainakin muita suuremmassa masennusriskissä.

Minulle peloistaan kertonut nainen ei vaikuta minusta lainkaan masentuneelta. Hän on määrätietoinen, tunnollinen, tyytyväinen ja rauhallinen. En tiedä mitä hänen sisällään tapahtuu. Mies ja lapset vaikuttavat onnellisilta.

Naisen lapsuudenkodissa oli alkoholismia ja riitaisuutta. Monen onnellisuutta pelkäävän taustalta löytyy järkevä selitys luottamuksen puutteeseen.

Jos ei lapsena voinut luottaa omiin vanhempiinsa ja tulevaisuuteen, on vaikea uskoa aikuisenakaan, että kaikki menee hyvin. Jos on lapsena vedetty päivittäin matto alta, ei helpolla myöhemminkään usko siihen, että lattiat ja matot pysyvät usein paikoillaan.

Alkoholistiperheiden lapsista ei tule aina räyhääviä juoppoja ja sossupummeja. Usein heistä tulee elämäänsä pienistä paloista tunnollisesti rakentavia yhteiskunnan tukipilareita. He varmistelevat elämää vähän kaikessa. He suojelevat lapsiaan kaikelta pahalta, ja varovat ottamasta turhia riskejä, kuten luottavaisille sinisilmille sopivia tunteita.

Elämässä ei koskaan ole kenellekään takeita siitä, että kaikki menee hyvin. Kuka tahansa, koska tahansa voi silmänräpäyksessä menettää itselleen tärkeimmän asian. Meidän ei kuitenkaan kannata pelätä sitä kaiken aikaa. Sen voi joskus ottaa huomioon, muille sen kohdanneille on annettava tukea ja armoa, mutta tieto elämän arvaamattomuudesta ei saa lannistaa. Muuten ei voi koskaan elää kunnolla.

Nekään jotka ovat uskaltaneet rakastaa täysillä, ja ovat menettäneet onnensa, eivät yleensä kadu rakastaneensa. Jos he jäävät henkiin, he muistavat haikeudella ja lämmöllä, miten saivat kokea jotain tavallista suurempaa, jotain minkä takia kannatti elää.

Are You Afraid of Happiness? -testi kertoo kuinka paljon uskallat tuntea onnea.

http://www.scientificamerican.com/article/are-you-afraid-of-happiness-quiz/


Keskenmeno  9

Tietäminen ja tiede ovat ihania asioita. Joskus tuntuu kuitenkin siltä, ettei kaikkea halua tietää. Esimerkiksi, haluaako lasta suunnitteleva pari todella tietää mitä kaikkia vaaroja sisältyy matkalla hedelmöityksestä syntymään?

Mitä enemmän lukee ihmisen hedelmöittymisestä, raskausajasta ja synnytyksestä, sitä ihmeellisemmältä tuntuu terveen lapsen syntymä.

Elämän alku on täynnä vaaroja ja riskejä.

Suurin osa hedelmöityneistä alkioista ei koskaan pysty tarttumaan kohdun seinämään.

Naiset saavat todella paljon varhaisen vaiheen keskenmenoja, usein itse asiaa edes tietämättä. Kuukautiset saattavat olla runsaat ja kivulloiset, mutta nainen ei tiedä olleensa raskaana.

Ehkä terveydenhuollon työntekijät eivät välitäkään pitää kiirettä raskauden toteamiseksi. Monet ryntäävät itse apteekkiin hakemaan yhä tarkempia raskaustestejä.

Todetuistakin raskauksista jopa viidennes menee kesken - suurin osa jo aika alkuvaiheessa raskautta.

Ovatko ihmiset oikeasti valmistautuneita tällaisiin mahdollisiin menetyksiin? Suru on suuri.

Olen miettinyt miltä miehistä tuntuu menettää syntymätön lapsi. Naisten surusta ja epätoivosta kerrotaan paljon enemmän. Jotenkin ajatellaan, ettei asia kirpaise miestä yhtä paljon, koska hän ei kanna lasta sisällään. Mutta onko asia näin? Ottaako mies menetyksen kevyemmin?

http://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/elaman_ja_kuoleman_kimpussa


Tasa-arvoa (köyhillekin) miehille  1

Osa 1. Terveys

Suomessa on kuulemma yksi läntisten maiden epätasa-arvoisin terveydenhoitosysteemi. OECD:n vertailun mukaan Suomen eriarvoisuus on räikeintä heti USA:n ja Meksikon jälkeen, väittää perusterveydenhuollon kehittäjä Minerva Krohn.

”Varakkaat ja terveet saavat enemmän hoitoa kuin köyhät ja kipeät”, sanoo Krohn.

Krohnin mukaan Suomessa on nyt 3 830 lääkäriä enemmän kuin kymmenen vuotta sitten, mutta terveyskeskuksissa on 120 lääkäriä vähemmän kuin vuosikymmen sitten. Lääkäreitä on palkattu erikoissairaanhoitoon ja yksityiselle sektorille.

Minerva Krohn tosin lisää, ettei terveyskeskus pysty vaikuttamaan terveyteen eniten vaikuttaviin tekijöihin pätkääkään. Terveimpiä ovat ruotsinkieliset, naiset, korkeasti koulutetut ja parisuhteessa olevat. (Tosin parisuhde pitää vain miehet muita terveempinä.)

Krohnin mukaan terveydenhuoltoon tarvitaan radikaaleja uudistuksia, joista isoin ja hankalin tulee olemaan ajattelutavan muutos. Kukaan ei ole kysynyt asiakkailta, mitä he haluavat. Kuitenkin potilailla on yleensä jokin tarve ja tavoite lääkärille hakeutuessaan. Krohnin kokemuksen mukaan kaikki eivät vaadi täydellistä terveyttä, vaan esimerkiksi sellaista kuntoa, että ”voi mennä ensi kesänä mökille kalastamaan”.

Julkiset palvelut on muodostettu ylipäätään niin, ettei kohderyhmältä ole koskaan kysytty mitään. (Nykyäänkin toivotaan lähinnä oikolukijoita julkisen hallinnon uusille nettisivuille.)

Miehiä syytetään yhtenään oman terveyden laiminlyönnistä. ”Ootte lihavia, syötte väärin, ajattelette negatiivisesti, teette liikaa töitä, teette liian vähän töitä, mitä jääräpäitä”.

Erilaiset terveydenedistämiskamppikset on tehty useimmiten syyllistämismentaliteetilla. Miehet juovat liikaa, ajavat autolla liian kovaa jne. Välillä valistuksella vedotaan vaimoon, vaikka vihje kohdistuu miehiin (”Vain otettu lääke auttaa”).

Mies voi ihan itse syödä terveellisemmin, laihduttaa, lopettaa tupakanpolton, vähentää viinanjuontia tai lähteä lenkille. Entä muut keinot? Miten esimerkiksi valtio edistää miesten terveyttä? Tai kunta?

Onko kukaan syvällisemmin tutkinut, miten mies kohdataan terveydenhuollossa? Uskon että naiset saavat parempaa ja hellempää palvelua. Suomessa on jotenkin miehekästä kärsiä kaikki pienemmät vaivat ilman lääkärin apua. Vasta kun kuolema kolkuttaa ovella voi mennä lääkäriin.

Nämä ”miehekkäät” asenteet eivät synny yksinomaan miesten keskinäisestä typeryydestä, kuten annetaan ymmärtää. Miehet opetetaan jo poikina siihen, ettei vähästä ruikuteta, älä itke, kestä kuin mies.

Tunnen monta miestä, joilla on aivan erilainen kokemus samalta palveluntarjoajalta (terveyskeskus) kuin esimerkiksi minulla. En ole lääkäri, mutta minusta näyttää siltä, ettei kyseessä ole ollut vaivojen vakavuusasteen puolueeton punninta, vaan alitajuinen naisten priorisoiminen.

Toisinaan voi rivien välistä lukea, mitä potilaalta odotetaan miehenä tai naisena. Usein hoitohenkilökunta ilmoittaa asiakkaalle sopivan käytöksen rajoista ääneen.

Joskus julkisen palvelun viestit ovat niin suorasukaisia, että ne ylittävät uutiskynnyksen (kuten Hätäkeskuksen miespäivystäjän kommentti muutamia vuosia sitten vaimonsa pahoinpitelemäksi tulleelle soittajalle: ”Otatsä naiselta pataan?!”).

Mies, uskallatko soittaa apua?

Yleensä naisia suosiva asenne näkyy arkipäiväisissä asioissa. Kun minulle viimeksi laitettiin muutama tikki pieneen haavaan, sanoi lääkäri samalla, että täytyy tehdä huolellista työtä, koska kyseessä on naishenkilö. Miksi miehet haluaisivat huonosti ommeltuja haavoja ja rumia arpia?

Kaikki naiset eivät tietenkään saa lapsia, mutta raskaana oleville tarjotaan äitiyshuollossa jonkinlaista terveyden tarkkailua (vaikka se tapahtuukin lähinnä syntyvää lasta ajatellen). Naisille tehdään myös erilaisia ikäkausikontrolleja, kuten papa-testit (kohdunkaulansyöpä ym.) ja myöhemmällä iällä ilmeisesti mammografia (rintasyöpä). Onko miehille mitään testejä?

Armeijan kutsunnoissa kai kaikille asepalvelusikää lähestyville tehdään lääkärintarkastus. Ja siinä kaikki.

Väestöntutkija Lasse Tarkiainen Helsingin yliopistosta on tutkinut suomalaisten elinajanodotteen muutoksia. Yleensä meille hehkutetaan yhä pidempää ja terveempää ikää, ja useimpien edessä ihanat vanhuusvuodet ehkä siintävätkin.

Naisten elinaika senkun pitenee, ja hyväosaisten. Tarkiaisen mukaan eliajanodotteen ero miesten ylimmän ja alimman tulokvintiilin välillä on 11,5 vuotta! Naisilla vastaava ero on 6,3 vuotta.

”Merkittävä osa tulojen ja kuolleisuuden yhteydestä selittyy koulutuksella ja pääasiallisella toiminnalla”, sanoo Tarkiainen.

Kuolleisuuserot näyttävät vain kasvavan tuloluokkien välillä. Köyhät ja kouluttamattomat miehet eivät tule näkemään (lasten)lastenlapsiaan. (Koska he kuolevat nuorina ja koska he muita harvemmin edes pääsevät perustamaan perhettä.)

Jotkut lääketieteen tutkijat ovat parahtaneet, ettei miesten elinikää saada naisten elämän pituiseksi koskaan, koska testosteroni sotii pitkää ikää vastaan. Suomessa yli kymmenen vuoden ero köyhien ja rikkaiden miesten välillä ei voi johtua hormoniepätasapainosta.

Haluaako joku oikeasti tehdä asialle jotain?

ks. myös:
http://www.laakarilehti.fi/uutinen.html?opcode=show/news_id=13885/type=1

Helsingin Vihreiden järjestämä tilaisuus terveydenhoidon eriarvoisuudesta Pikku-Parlamentissa 28.11.2013.


Elämän orgasmit  5

Monilla tutkijoilla on taipumus esittää rakkaus ja seksi numeroina. Yhdysvalloissa on tutkittu ja tilastoitu erilaisia parisuhteeseen liittyviä asioita erityisen innokkaasti.

Keskimäärin amerikkalainen nainen suutelee elämänsä aikana 79:ää sammakkoa ennen kuin löytää prinssinsä.

Ihminen rakastuu noin seitsemän kertaa elämänsä aikana.

20-vuotias mies ajattelee seksiä joka viideskymmenestoinen sekunti.

Puolet ihmisistä on harrastanut seksiä autossa .

Seksiä harrastetaan elämän aikana keskimäärin 5 100 kertaa.

Miehet saavat elämänsä aikana keskimäärin 4 233 ja naiset 1 836 orgasmia.

Hyvän seksin painoarvo parisuhteessa on noin 25 prosenttia.

Tuntuvatko luvut uskottavilta? Millaisia ovat omat kokemukset ja mikä tuntuu mahdolliselta?

Jotkut rakastuvat jo yhden vuoden aikana seitsemän kertaa.

Ajatteleeko suomalainen nuori mies seksiä joka minuutti, ihan joka päivä ja aamusta iltaan? Entä jos urheilee tai pelaa kavereiden kanssa korttia? Ajatteleeko sitä silloinkin?

Jos mies elää vanhaksi ja harrastaa säännöllisesti seksiä kumppanin kanssa ja itsekseen, niin eikö orgasmilukeman pitäisi olla korkeampi? Onko naisten lukema oikeasti noin paljon pienempi?

Mikä on hyvän seksin osuus parisuhteessa?

YLE Teema: Rakkaus numeroina -dokumentti


Avuton kumppani  4

Avuton tarvitsija hakeutuu herkästi vahvojen ihmisten seuraan. Joskus avuton ja vahva muodostavat ”toisiaan täydentävän” parisuhteen.

Mielen taito -kirja tarjoaa hyviä ajatuksia ja idiksiä avuttomalle ja avuttoman kumppanille.

Psykologi Juhani Laakso väittää meidän luovan oman maailmamme ajattelumme kautta. Voimme elää täyttä elämää tai tehdä olostamme surkean - pelkän oman ajattelun voimalla. Ajatukset saavat aikaan kehollisia reaktioita ja paniikkitilan ruokkiminen johtaa lopulta jopa mielen tai kehon sairastumiseen.

”Paniikkituntemuksia on enemmän niillä, jotka yrittävät aktiivisesti kontrolloida ahdistustaan”, kirjoittaa Laakso.

Maailmassa tapahtuu paljon asioita, joita emme haluaisi hyväksyä. Lapsenomaisesti toivomme ja vaadimme saavamme elämältä vähintään kaiken mitä haluamme. Miten opetella kestämään elämän ikävät puolet menettämättä toimintakykyään? Monet piileskelevät ja välttelevät pahoja tunteita (eivätkä esim. avaa laskuja).

Ikäviä asioita ei tietenkään voi oikeasti välttää.

Mitä ajatuksia ruokit?, Laakso kysyy. ”Sisällämme oleva tietotulva täytyy rauhoittaa. Ajatukset ovat mielen yksi ilmentymä. Ne ovat vain ajatuksia, eivät suinkaan aina tosiseikkoja. Voimme suhtautua kaikkiin ajatuksiimme levollisesti, koska ne eivät voi tuhota meitä eivätkä pakottaa meitä tekemään mitään.” Ihminen voi rakentaa ajatuksilleen vastineita ja kysyä itseltään: miten perustelet tuon?

Passiiviseen mieleen hyökkää helpommin kamalia asioita. Ikävät ajatukset kannattaa oppia huomaamaan ajoissa, etteivät ne pääse valloilleen. Niitä pitää oppia kaitsemaan.

”Henkilökohtaiset totuutemme sisältävät usein arvostelmalauseita.”

Määritteleminen on toinen luonto, eikä sitä lopulta enää huomaa. Kaikkia ajatuksia ei tarvitse ostaa, voit hyvästellä ne sanomalla hyvää päivänjatkoa!, neuvoo Laakso.

Tämä on mielestäni ihastuttava vinkki. Hyvästi typerät ajatukset!

Laakso neuvoo kysymään itseltään: millaista on hyvä elämä? Jos emme käyttäisi kaikkea aikaamme loputtomalta tuntuvaan taisteluun (tosiasioita tai kuviteltuja vastoinkäymisiä vastaan), mihin omistaisimme elämämme?

Odotamme pääsevämme perille, asioiden tulemista valmiiksi, ikävien asioiden lopullista poistumista. Sitä päivää ei tule, elinaikanamme.

Kulje kohti arvojasi, Laakso kehottaa. Älä keksi tekosyitä, ”teen vain ensin nämä asiat alta pois”. Iloitse siitä, mitä sinulla on. Keskity arvokkaaseen ja hyvään, älä pahaan. Selvitä elämäsi ykkösasia ja mene sitä kohti.

Avuton kumppani syyttelee pariaan tai muita vastoinkäymisistään tai ainakin odottaa puolisonsa selvittävän hänelle itselleen kuuluvia asioita. Hyvässä parisuhteessa tuleekin voida turvata toiseen, mutta jos suhde on täysin epäsuhtainen voimatasapainon suhteen, ei ehkä kaikki ole kunnossa.

Kuka haluaa olla avuttoman kanssa? Ehkä joku, joka haluaa päteä ja tuntea ylemmyyttä. Jokainen viisaasti ajatteleva tukee kumppaniansa kohti oman elämän herruutta, oli tämä sitten mies tai nainen.

Juhani Laakso: Mielen taito.