Suhteet & seksi

Montako hoikkaa ihmistä olet tavannut, joilla on lihava kumppani? Veikkaan, ettet kovin montaa. Lihavuus näyttää tarttuvan aviopuolisoon. Tutkijoiden mukaan syynä saattavat olla kodin elämäntavat.

Yhdysvaltalaistutkimuksessa seurattiin 3 889 pariskuntaa 25 vuoden ajan. Osallistujien BMI:t mitattiin ja tutkijat seurasivat pysyivätkö puolisot normaalipainoisina vai lihoivatko he. Myös valmiiksi lihavien painoa seurattiin: pysyivätkö he ylipainoisina vai laihtuivatko he normaalipainoisiksi.

BMI eli body mass index mittaa kehon pituuden ja painon suhdetta. BMI saadaan jakamalla paino pituuden neliöllä. Normaalipainon raja on WHO:n mukaan 18.5-25.

Tutkimuksessa selvitettiin aviopuolisoiden BM-indeksien muutosten korrelaatiota erilaisin lineaarisin mallein. Lähtötilanteessa miehistä 22.6 ja naisista 24.7 prosenttia oli liikalihavia.

Pariskunnat näyttivät lihovan ja laihtuvan melko lailla tasatahtia. Normaalipainoisella puolisolla oli suuri riskiä lihoa tutkimusaikana, jos toinen puolisoista alkoi lihoa. Liikaa syövän kumppanin rinnalla lihomisen riski oli melkein kaksinkertainen. Kilojen kertyminen uhkaa melkein yhtä paljon miehiä kuin naisia.

Tutkijoiden mukaan erilaiset laihdutus- ja muut elämäntapakampanjat kannattaisi jatkossa räätälöidä pariskunnille. Todennäköisesti niin laihdutus, terveellisen ruokavalion aloittaminen, urheilullisen elämäntavan omaksuminen kuin tupakoinnin/ viinan juonnin lopettaminen onnistuvat paljon paremmin, jos molemmat puolisot ryhtyvät samansuuntaisiin muutoksiin elämässään samaan aikaan.

Ajattele siis kumppanisi parasta, äläkä päästä itseäsi lihomaan liikaa.

Romanttiseen rakkauteen kuuluu usein erilaisia sitoumuksia ja valoja. Jo ensitreffeillä salamarakastunut voi intoutua väittämään, että aikoo olla ihastuksen kanssa loppuikänsä.

Seurustelun aikana vaaditaan ja annetaan uskollisuus- ja muita lupauksia. Kumppani haluaa ehkä kuulla silloin tällöin olevansa maailman rakkain - vain sinun nyt ja aina. Viimeistään avioliittoon vihittäessä annetaan lupauksia rakastaa toista ikuisesti.

Evankelisluterilaisen kirkon avioliittolupauksessa on kaksi perusvaihtoehtoa. Vihittäviltä kysytään joko (vapaasti muotoiltuna) ”tahdotko ottaa X:n puolisoksesi ja osoittaa hänelle uskollisuutta ja rakkautta myötä- ja vastoinkäymisissä?”, tai ”tahdotko rakastaa häntä hyvinä ja huonoina päivinä, aina kuolemaan asti?”.

Maistraatissa vihkikaavaan sisältyy johdanto, jossa kerrotaan, että avioliitto on tarkoitettu pysyväksi. Tulevilta puolisoilta kysytään samantyyppiset kysymykset kuin kirkossakin, eli ”tahdotteko ottaa tämän X:n rakastaaksenne häntä myötä- ja vastoinkäymisissä?”.

Sitten avioliittoon vihittävät vastaavat: ”Tahdon”.

Suurin osa tarkoittanee sillä hetkellä tätä koko sydämestään.

Choosehonesty.com -sivuston pitäjä psykologian tohtori Courtney S. Warren pitää rakkauslupausten antamista lähtökohtaisesti valheellisena. Warrenin mukaan ihmiset todellakin uskovat rakkauden hurman hetkellä ihaniin lupauksiinsa, mutta silloinkin ne perustuvat itsepetokselle.

Ihmiset antavat lupauksia vastoin parempaa tietoaan. Kukaan ei voi ennustaa tulevaisuutta, eikä varsinkaan tulevaisuuden tunteitaan ja käytöstään. Emme voi tietää rakastammeko puolisoamme enää kymmenen vuoden päästä. Ehkä jo muutaman kuukauden kuluttua huomaamme suorastaan inhoavamme häntä.

Tilastoista ja todellisuudesta tutut tapaukset, joissa avioliitto purkautuikin ennen jommankumman kuolemaa, alkavat olla arkipäivää. Warrenin mukaan tutkimukset osoittavat, että 50-60 prosenttia miehistä ja 45-55 prosenttia naisista pettää uskollisuuslupauksensa ja harrastaa avioliiton ulkopuolista seksiä. Warren tähdentää, ettei luvuissa ole mukana lukuisia tapauksia, joissa puoliso solmii emotionaalisesti läheisen suhteen toiseen kumppaniin, mikä saattaa loukata aviopuolisoa vielä satunnaista seksisuhdetta pahemmin.

Warrenin mukaan ihminen ei voi antaa rehellisiä lupauksia omista tunteistaan tulevaisuudessa, sillä kukaan ei voi oikeasti tietää, mitä se tuo tullessaan. Ihmiset muuttuvat, tunteet ailahtelevat. Katteettomia lupauksia antaessamme joko valehtelemme tai hourailemme.

Haaveet varmasta ikuisesta romanttisesta rakkaudesta ovat Warrenin mukaan ymmärrettäviä ja ihania pilvilinnoja, mutta eivät valitettavasti perustu aikuismaiseen, järkevään ajatteluun. Pitäisikö sitten unohtaa koko avioliittovala ja kestävä parisuhde?

Ei. Warren ehdottaa uudeksi lupaukseksi järkevämmin muotoiltua valaa. Vapaasti suomennettuna se kuuluisi suunnilleen näin: ”Rakastan sinua syvästi juuri nyt. Haluan rakentaa elämäni kanssasi. En keksi ketään toista, jonka haluaisin mieluummin kumppanikseni. Jos tunteeni joskus muuttuvat, lupaan yrittää kertoa sinulle siitä mahdollisimman rehellisesti ja avoimesti, ja toivon, että sinäkin teet samoin. Eläkäämme suhtautumalla toisiimme rakkaudella ja kunnioituksella”.

Romanttisen rakkauden ei siis tarvitse tarkoittaa toisen puijaamista tai itsepetosta, vaan se voi perustua avoimelle ja järkevälle kumppanuudelle, jossa kumpikin pyrkii olemaan luotettava partneri. Teemalla ”mitä huomenna tunteilleni tapahtuukaan, olet ensimmäisenä kuulemassa siitä”. Ihan hyvä ajatus, ja varmasti parempi perusta rehelliselle parisuhteelle kuin ihastumisen hormonihuumassa annetut katteettomat lupaukset.

Choosehonesty.com

Courtney S. Warren: Lying Vows. Why the promises we make to our romantic partners often are not true. Psychology Today 3.4.2016.

evl.fi

maistraatti.fi

Stressistä valittaminen tuntuu olevan tavallisen ihmisen päivittäinen puheenaihe. Miten stressi vaikuttaa parisuhteeseen?

Kansainvälinen psykologien tutkimusryhmä halusi testata naisten ja miesten kykyä auttaa stressaantunutta kumppania. Erilaiset aiemmat mallintamiset ovat antaneet ymmärtää, että naiset olisivat miehiä parempia tukemaan kumppaniaan parisuhteessa. Varsinaisissa behavioraalisissa tutkimuksissa tätä eroa ei kuitenkaan ole voitu näyttää todeksi.

Yleinen käsitys naisten paremmista ihmissuhdetaidoista on laitettava siis stressitestiin. Kun pariskuntia tarkkaillaan, huomataan että useimmiten miehet osaavat olla tarvittaessa tukena puolisolleen ihan yhtä hyvin kuin vaimotkin. Guy Bodenmann, Nathalie Meuwly ja Janine Germann Zurichin yliopiston psykologian laitokselta, Fridtjof W. Nussbeck Bielefeldin ylipistosta, Markus Heinrichs Freiburgin yliopistosta ja Thomas M. Bradbury UCLA:n psykologian laitokselta testasivat pariskuntien tuen antamista stressaantuneelle kumppanille.

Observointitilanteessa ei-stressaantuneet miehet ja naiset olivat suurin piirtein yhtä hyviä auttamaan stressaantunutta puolisoa.

Ryhmä ennusti miesten tuen heikkenevän heti heidän oman stressitasonsa noustessa. Tämä ennuste piti paikkansa vain tilanteissa, joissa hyvin stressaantuneen vaimon viestintä hyvin stressaantuneelle miehelle oli emotionaalissävytteinen. Kun naiset ilmaisivat tuen tarvettaan mahdollisimman epätunteellisesti, neutraalisti ja asiallisesti, osasivat miehetkin tukea puolisoaan, omista paineista huolimatta.

Miesten kyky tukea kumppaniaan ei siis ole keskimäärin heikko, vaan vain hieman rajoittunut kovan paineen alla. (Onko miehille kehittynyt evoluution aikana sellainen ominaisuus, ettei heillä ole aikaa kuunnella toisten tunneilmaisua silloin kun on erittäin stressaava tilanne päällä?)

Jotta parisuhde toimisi myös molempien ollessa stressaantuneita, on etsittävä erilaisia uusia tapoja selvitä tilanteesta sopuisasti. Joko miesten täytyy opetella paremmiksi tunneilmaisun ymmärtäjiksi tai naisten pitää päästä aiempaa korkeammalle tasolle omassa tarveilmaisussaan. Jos molemmat ovat erittäin stressaantuneita, ei emotionaalissävytteinen viestintä toimi. Ehkä naisten kannattaa panostaa parisuhteessaan mahdollisimman neutraaliin ja asiakeskeiseen viestintään. Näin molemmat hyötyvät.

Vai onko naisten kovasti stressaantuneina yhtä vaikeaa kuvata tunteitaan ja tarpeitaan insinöörimäisesti kuin mitä miesten on kovasti stressaantuneina ylipäätään ottaa huomioon toisen tunteita?

Tutkijoiden mukaan naisten miehiä hieman paremmat ihmissuhdetaidot perustunevat naisten kykyyn ymmärtää myös muiden ihmisten tunteita jopa tilanteissa, joissa heidän oma stressitasonsa on korkea.

Guy Bodenmann, Nathalie Meuwly, Janine Germann, Fridtjof W. Nussbeck, Markus Heinrichs, Thomas M. Bradbury: Effects of Stress on the Social Support Provided by Men and Women in Intimate Relationships. Psychological Science. October 2015.

Tutkijoiden mukaan hymyn leveys koulukuvassa ennustaa selvästi henkilön todennäköisyyttä erota myöhemmin elämässä. Ts. leveästi hymyilevät ihmiset pysyvät paremmin naimisissa.

Yhdysvalloissa tämän ns. vuosikirjatutkimuksen julkistus aiheutti aikanaan kohua. Tulokset on vahvistettu jatkotutkimuksissa.

Tutkijat olivat aluksi varsin varovaisia tulosten tulkinnassa. Voisiko näin yksinkertainen menetelmä oikeasti ennustaa henkilön tulevaisuuden ehkä tärkeintä ihmissuhdetta?

Kyllä voi. Ilmeisesti kuvissa hymyily kuvastaa laajemmin henkilön emotionaalista tilaa ja psyyken tasapainoa.

Iloiset, miellyttävät ja enimmäkseen hyväntuuliset ihmiset ovat suositumpia kuin yrmeät. Hyväntuuliset tulkitsevat elämän pienet ja isotkin vastoinkäymiset positiivisemmin kuin negatiiviset henkilöt.

Avioliittotutkimuksissa mukavan kannustavan ilmapiirin on huomattu ennustavan suhteen onnistumista. Jatkuva negatiivisuus ja jurputtaminen taas ennustavat suhteen loppumista.

Ilmeisesti lapsuuden (kuvissakin näkyvä) negatiivisuus ja neuroottisuus ennakoivat myöhempää persoonallisuuden kehitystä.

Vuosikirjapaljastuksen jatkotutkimuksissa haluttiin tarkastella useita erilaisia valokuvia koehenkilöistä eri tilanteissa, jottei ihmistä tuomittaisi yhden kuvan perusteella. Usean kuvan taktiikalla saadut tulokset tukevat alkuperäistä havaintoa: hymyilijät pariutuvat pysyvämmin.

Nähtävästi muihin myötämielisesti suhtautuvat eivät juuri anna satunnaisen huonon päivän näkyä valokuvissakaan. Sosiaalinen ihminen saa huononanakin päivänä hymyn huulilleen muiden seurassa.

Tutkijat eivät halua yleistää tuloksia muihin kulttuureihin. Amerikkalaisuudessa hymyily on erittäin tärkeää.

(Silti, kun kaivan vanhat koulukuvat esiin, huomaan helposti miten ne livenäkin kivat ja iloiset näyttävät kuvissa joko rauhallisen hyväntuulisilta tai nauruun revenneiltä. Huonotuulisuus ja ahdistuneisuus näkyvät myös valokuvissa.)

Häitä suunnittelevat istuvat usein tulevan anopin sohvalla ja katsovat rakkaansa lapsuuden- ja nuoruudenkuvia. Jos puolisokokelas on usein huonotuulinen ja jo koulukuvissa mököttää, kannattaisiko yhteiselämä laittaa vielä harkintaan?

Matthew J. Hertenstein, Carrie A. Hansel, Alissa M. Butts, Sarah N. Hile: Smile intensity in photographs predicts divorce later in life. Springer Science+Business Media, LLC 2009.

”Puolison rinnakkaissuhteen paljastuminen ja sitä seuraava yllättävä ero rikkoo koko elämän ja haavoittaa ihmisen intimiteettiä syvästi”, kirjoittaa Sari Väyrynen Lapin yliopiston viestinnästä.

Filosofian ja kasvatustieteiden maisterin Anneli Kimpimäen väitöstutkimuksessa haastateltiin perheellisiä yli 30-vuotiaita puolison rinnakkaissuhteen takia eron kokeneita ihmisiä. Suurin osa haastateltavista oli naisia.

Eroaminen on yleistä ja usein eron taustalla on pettäminen.

Kimpimäen tutkimuksessa tarkasteltiin rinnakkaissuhteen paljastumista, sitä edeltävää aikaa sekä erosta selviämistä jätetyn näkökulmasta. Suurin osa tutkimukseen osallistuneiden henkilöiden puolisoista oli ryhtynyt rinnakkaissuhteeseen työ- tai opiskelupaikalla. Keskimäärin pettäminen jatkui kahdeksan kuukautta ennen paljastumista.

Väitöksen mukaan petturin paljastuminen ja yllättävä eroilmoitus ovat petetylle katastrofi: ihminen menettää korvaamattoman ja ainutlaatuisen ydinperheensä. Läheisen, luotettavan ja intiimin suhteen osoittautuminen kuvitelmaksi rikkoo koko elämän. Samalla katoaa fyysinen, psyykkinen ja taloudellinen turva.

Rakkaan eroilmoitus aiheuttaa shokin. Kaaosmaisen tunnekuohun käsittelyyn Kimpimäki suosittelee puhumista läheisten ja ammattiauttajien kanssa. Myös liikuntaa kannattaa harrastaa. Kimpimäen mukaan vanhemmuus vahvistaa voimavaroja.

Monivaiheinen suruprosessi kestää usein vuosia. Toipumista hidastaa kanssakäyminen ex-puolison kanssa. Ilmeisesti takertuminen toiseen sekä pettäjän innokas uuden onnen rakentaminen eivät helpota jätetyn oman elämän palasien kokoamista. Entisen puolison merkitys pienenee pikku hiljaa, mutta hän ei tutkimuksen mukaan unohdu kokonaan.

Toipuminen ei ole itsestään selvää. Pettäjän toiminta murskaa toisen itsetunnon. Petetyn intimiteetti haavoittuu syvästi ja hänen on rakennettava itselleen uusi identiteetti.

Suurin osa petetyistä toipuu loukkauksista ja saa elämänsä tolpilleen.

Mahdolliseen uuteen suhteeseen suhtaudutaan torjuvasti, varautuneesti tai tunnustellen. Harva suostuu, tai pystyy, uuteen intiimiin suhteeseen ja/ tai avioituu uudelleen. Kimpimäen mukaan loukatuksi tulleen ihmisen on vaikea uskoa uuden suhteen kestävyyteen ja luotettavuuteen.

Tutkimuksen tulos on aika lohduton. Pettäminen johtaa toisen maailman romahtamiseen, itsetunnon nujertumiseen ja lähes lopulliseen luottamuksen menetykseen parisuhdeasioissa.

Aiempien tutkimusten mukaan eronneet miehet löytävät naisia useammin uuden puolison. Toisaalta miesten on ajateltu olevan erityisen herkkiä aisankannattajiksi joutumisesta. Toipuvatko miehet kuitenkin paremmin?

Kertokaa kokemuksistanne.

Lapin yliopiston uutiset 24.10.2012

Suomessa asuu EU-maiden kolmanneksi vähiten ulkomaalaisia. He haluavat pääsääntöisesti asua pääkaupunkiseudulla tai muissa isoissa kaupungeissa.

Vaikka jotkut maamme miehet haukkuvat naisia eksotiikan onkijoiksi, on totuus toisenlainen.

Suomalaiset miehet menevät naisia useammin naimisiin ulkomaalaisen puolison kanssa - useimmiten thaimaalaisen, virolaisen, venäläisen tai kiinalaisen naisen kanssa. Suomalaiset naiset suosivat yhdysvaltalaisia, turkkilaisia, ruotsalaisia ja britti-miehiä.

Todennäköisimmin avioliiton ulkomaalaisen kanssa solmii helsinkiläinen.

Ulkomaalaisen on keskimääräistä helpompi integroitua Suomeen ja saada esimerkiksi työpaikka, jos hän saa suomalaisen puolison kautta hyvän kielitaidon ja suomalaisia kontakteja.

Näyttöä toisenkinsuuntaisesta kehityksestä on. Osa ulkomaalaisista puolisoista ei opi maan kieltä, eikä pääse ulos kodista. Jotkut suomalaiset puolisot yrittävät jopa estää ulkomaalaista pariaan integroitumasta maahamme.

Suomessa maaseudulla asuu keskimäärin hyvin vähän ulkomaalaisia. Silti juuri harvaan asutuilla alueilla heitä pelätään eniten. (Paitsi ruotsinkielisellä Pohjanmaalla, missä muutamilla pienillä paikkakunnilla asuu ja työskentelee suhteessa eniten ulkomaalaisia.)

Tilastokeskuksen mukaan ns. seka-avioliiton todennäköisyys päätyä eroon on noin kolminkertainen verrattuna suomalais-suomalaiseen liittoon. Erilaisten tutkimusten mukaan syynä ovat usein kulttuurierot, kieli, työttömyys, sopeutumattomuus. Ehkä myös ympäristön nihkeä suhtautuminen.

Kaikki Suomessa asuvat ulkomaalaiset eivät todellakaan havittele suomalaista puolisoa. Joissakin kulttuureissa tyrmätään oman piirin ulkopuolelta tuleva kumppani. Ulkomaalaisilla ei ole mitään erityistä avioerotaipumusta. Suomessakin asuu ryhmiä, joiden avioeroluku on lähellä nollaa.

Onko maamme jo täynnä?:

http://etmu.protsv.fi/blogi/?p=34