Suhteet & seksi

Yhdysvaltalaistutkijoiden mielestä länsimaissa hehkutetaan romanttisuuden hyviä puolia harhaanjohtavasti. Mediassa mm. esitetään kumppanin määräily ja mustasukkaisuus usein yllättävän positiivisessa valossa. Esimerkiksi miesten kontrollinhalua saatetaan pitää merkkinä rakkaudesta ja sitoutumishalusta.

Psykologian tutkijat selvittivät heterosuhteessa elävien naisten käsityksiä romanttisuudesta. He keskittyivät kolmeen kysymykseen. Hyväksyykö nainen romanttisuuden ideologian, ihaileeko hän romanttisia parisuhteita ja pitääkö hän kumppaninsa mustasukkaisuutta hyvänä asiana?

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää pitävätkö naiset miehensä kontrolloivaa käytöstä romanttisena, ja toisekseen yhdistyvätkö naisten ”romanttisuutta” ihannoivat käsitykset mahdollisesti koettuun henkiseen tai fyysiseen väkivaltaan parisuhteessa.

Romanttiset uskomukset ovat yhteydessä kumppanin kontrolloivan käytöksen ihannointiin, ja kontrolloiva käytös taas korreloi lähisuhdeväkivallan kanssa. Romanttisilla uskomuksilla oli myös vahva epäsuora yhteys parisuhdeväkivaltaan.

Näennäisesti positiiviselta näyttävä romanttisuusideologia voi siis salakavalasti kätkeä alleen erittäin negatiiviset seuraukset.

Tutkijoiden mukaan löydöksistä voi olla hyötyä kliinikoille ja lähisuhdeväkivallan ehkäisyn parissa työskenteleville. Traditionaaliset käsitykset terveestä tai ihanteellisesta parisuhteesta täytyy mahdollisesti uudelleenarvioida.

Miesten syrjäytyminen ei ole vain suomalainen ongelma. Lähes kaikissa kehittyneissä maissa naiset alkavat vallata yliopistot ja työpaikat. Naiset pärjäävät miehiä paremmin myös monilla muilla elämän alueilla. Naiset elävät keskimäärin miehiä pidempään, harrastavat monipuolisesti ja ovat tyytyväisempiä ihmissuhteisiinsa.

Suomalainen lääkäriseura on esittänyt syitä miesten lyhyempään elämään: makkara, tupakka ja viina, lihavuus, tapaturmat ja keskinäinen väkivalta.

Kukaan ei ole löytänyt järkevää syytä siihen, mikseivät pojat ja miehet pärjää opinnoissa tytöille ja naisille. Koulua on syytetty tyttöjen suosimisesta. Poikien on väitetty pelaavan liikaa väkivaltapelejä. Poikia on epäilty laiskoiksi.

Ihan todistetusti suomalaiset tytöt ja pojat kasvatetaan erilaisiin rooleihin. Jo kotona ja päiväkodissa tytöt vastuutetaan tekemään enemmän hommia. Pieniä poikia pidetään liian avuttomina ja hitaina juuri mihinkään askareisiin. Toisaalta monen mielestä muiden palveleminen on tytön toinen luonto.

Pojat todella kehittyvät keskimäärin hieman tyttöjä hitaammin. Miksi tämä ei aiemmin haitannut poikien menestystä? Mitä on tapahtunut?

Suomalainen peruskoulu päättyy sellaisessa murrosiän vaiheessa, jossa osa tytöistä on jo kypsynyt hieman miettimään tulevaisuuttaan. Miten on poikien laita? Suomessa poikien maailmassa ei ole muodikasta olla hyvä koulussa. Miksi meillä on tällainen junttikulttuuri?

Tosiasiassa sama ongelma koskee muitakin maita. Yhdysvaltalainen johtamisen ja organisaatiopsykologian professori Ronald E. Riggio luettelee neljä syytä poikien ja miesten huonoon asemaan:

1. Miehet eivät hakeudu korkeakouluopintoihin. Yhä useampi korkeamman koulutuksen opinahjo täyttyy tytöistä. Hienoa että naiset jaksavat ja haluavat opiskella. Pidemmän päälle tästä trendistä koituu kuitenkin kaikille ongelmia, jos miehet putoavat kelkasta kokonaan.

2. Miesten kunnianhimo on laskussa. Riggion mukaan kansainväliset tutkimukset osoittavat miesten kunnianhimon laskeneen useimmissa tutkituissa maissa. Kun esimerkiksi 66 prosenttia naisista haluaa hyväpalkkaisen uran, näin ajattelee vain 59 prosenttia miehistä.

3. Pojat roikkuvat netissä pelaamassa ja katsomassa pornoa. Sen sijaan he voisivat tehdä koulutöitä ja harrastaa hyödyllisiä harrastuksia (niin kuin tytöt tekevät).

4. Pojilla ja miehillä on ongelmia tunne- ja sosiaalisissa taidoissa. Riggion oman ryhmän tutkimuksissa miessukupuolen emotionaaliset kommunikaatiotaidot ja sosiaaliset taidot ovat hieman parantuneet, mutta jäävät silti yhä enemmän jälkeen naisten jo valmiiksi paljon paremmista taidoista. Professorin mukaan miesten heikommat taidot hankaloittavat menestymistä työelämässä ja parisuhteissa.

Riggion mielestä nämä neljä trendiä ajavat miehet heikkoon menestykseen. Huono koulutus ja vähäinen kunnianhimo johtavat huonompiin työsuorituksiin ja heikkoon tuottavuuteen. Jos työelämä sulkee ovensa miehiltä, on Riggion mukaan todellisena vaarana, että miehet ryhtyvät rikollisiin puuhiin.

Kommunikaatio-ongelmat johtavat huonoon perhe-elämään, ja jatkuvasti naisen päihittämäksi joutuminen voi Riggion mukaan johtaa naisvihaan. Kaiken tämän seurauksena miesten elämänlaatu huononee. (Ei kai naistenkaan elämänlaatu em. seikoista juuri parane?)

Riggio ehdottaa vanhempien tiukkoja kasvatustoimia poikien nettiajan vähentämiseksi. Lisäksi hän suosittelee mentorointiohjelmia poikien opintotaitojen ja -innon parantamiseksi. Kolmanneksi tarvitaan lisää opetusta kommunikaatiotaitojen ja sosiaalisten taitojen kohentamiseksi. Hyvien käyttäytymistapojen opetteluun tulisi kiinnittää aiempaa enemmän huomiota. Kiusaamisen ja aggression vähentämiseksi tarvitaan lisäpanostusta, ja kaikkien ongelmanratkaisutaitoja tulisi parantaa.

Miten tämä saadaan ujutettua suomalaiseen peruskouluun? Erilaisia kiusaamisen taltuttamisen ohjelmia on kyllä käynnissä, mutta entä muut osiot? Joissakin kouluissa on harjoiteltu mielenterveystaitoja ja kommunikaatiota. Missä viipyvät opiskeluun ja työhön orientoivat mentorit?

Kukaan normaali sekulaari kaupunkilainen ei enää ajattele, että ihmisen pitää taipua vanhempiensa tahtoon aina ja ikuisesti. Silti kristinuskon neljäs käsky kummittelee suomalaisessa kulttuurissa, väittää sosiaalipsykologi ja psykoterapeutti Katriina Järvinen.

Järvinen on kritisoinut vanhempien ylivaltaa lapsiin. Hän haluaa kyseenalaistaa lapsen velvollisuuden antaa anteeksi kaikki vanhempiensa teot.

”Kunnioita isääsi ja äitiäsi” on sinänsä kaunis kehotus, mutta sen voisi laajentaa koskemaan kaikkia ihmisiä ja luontoa.

Järvisen mukaan neljäs käsky pitäisi muuttaa muotoon ”Kunnioita lastasi, hänen erillisyyttään ja ainutlaatuisuuttaan, niin voit parhaassa tapauksessa iloita yhteydestä häneen koko loppuelämäsi ajan”.

Olisiko maailma parempi paikka, jos kunnioittaisimme niitä, jotka tulevat meidän jälkeemme? Lapsi ei ole pyytänyt päästä syntymään tänne, joten vanhempi on jo senkin takia aina enemmän vastuussa keskinäisestä ihmissuhteesta. Vanhempi on aina valtasuhteessa lapseen.

Aikuistumiseen kuuluu paitsi oman paikan löytäminen, myös tietynlainen tilinteko lapsuuteen. Usein ajatellaan, että jos ei keski-ikään mennessä ole antanut anteeksi vanhemmilleen kaikkia heidän pahoja tekojaan, ja tehnyt heidän kanssaan sovintoa, on epäkypsä henkilö.

Tämän ns. totuuden Järvinen haluaa kiistää. Kaikkea ei voi antaa anteeksi, kaikkea ei pidä antaa anteeksi, eikä katkeruuskaan ole pelkästään huono asia. Jos kaikki ihmiset olisivat sovussa maailman kanssa, ei syntyisi hienoa taidetta, mahtavaa kirjallisuutta.

Tulehtuneet välit omiin vanhempiin aiheuttavat ulkopuolisissa ihmetystä ja paheksuntaa.

”Kulttuurinen skeema aktivoi ensimmäisenä mielikuvan, jossa aikuinen lapsi on jollain lailla epäonnistunut kehitystehtävässään”, kirjoittaa Järvinen.

Entä jos on katkaissut välit vanhempiin kokonaan? Uskaltaako tätä kertoa kenellekään tutulle?

”Sanna” on Järvisen asiakas. Hän kertoo Järvisen kirjassa ”Kaikella kunnioituksella” omista ajatuksistaan.

”Mulla on sellainen tunne, että ihmiset pitää mua normaalina kivana naisena, mutta kerrottuani, etten ole enää tekemisissä perheeni kanssa, ne alkaa miettiä, mitä vikaa mussa on.”

Sanna pohtii, mikseivät kaikki välirikot ole yhtä pahoja.

”Jos laittaa välit poikki alkoholistimiehen kanssa, se on hienoa, silloin olet tehnyt naisen työn, olet hieno ihminen, päässyt pitkälle, vahva nainen. Mutta kun jätät perheesi, siinä ei ole mitään jaloa.”

Miksi vanhempien kanssa ei saa laittaa missään olosuhteissa välejä poikki?

Miksi muut ihmiset ajattelevat, että kaikilla on ongelmia vanhempiensa kanssa, mutta ei niiden takia erota lopullisesti? Mistä muut tietävät minkä suuruisista ongelmista on kyse? Kuinka isoja asioita pitää antaa anteeksi ja mitä kaikkea joutuu sietämään?

Jos on elänyt hyvin rakastavassa perheessä, jossa vanhemmilla ei ole päihde- tai mielenterveysongelmaa, persoonallisuushäiriöitä, avio-ongelmia, taloudellisia huolia tai muuta onnellista elämää rajoittavaa vaivaa, ja vanhemmat ovat aina huolehtineet vanhemman tehtävistä, niin voiko edes ymmärtää mitä eroa on vanhemmilla ja vanhemmilla?

”Mikä sinä luulet olevasi?”

Katriina Järvinen syntyi helluntailaisperheeseen, jossa vanhemmilla oli vain vähän koulutusta. Vanhemmat harjoittivat fyysistä, henkistä ja uskonnollista väkivaltaa, vaikka itse varmasti luulivat tarkoittavansa vain lapsensa parasta.

Juuret ja perintö olivat vielä 70-luvulla tärkeitä asioita. Ihmistä vahvempi oli yhteisön tahto ja tarpeet. Uusi yksilöllinen sukupolvi joutui riuhtomaan itsensä vapaaksi vanhempien vanhasta maailmasta. Uskonnollisessa yhteisössä oli vielä pienempi valittujen ja oikeassa olijoiden piiri, jonka tahdon alle rakastettiin jokainen, vaikka väkisin.

Valitettavasti kaikki tiukat ja ankarat yhteisöt eivät lopettaneet toimintaansa 1970-luvulla. Moni lapsi käy läpi samoja asioita yhä edelleen.

Yhteisöllisyydestä puhutaan nykyään kuin ihannemaailmasta. Kaikki rakastavat toisiaan ja huolehtivat toisistaan. Yhteisöllisyys tarkoittaa myös aina yhteisön sääntöjen ja tarpeiden laittamista yksilön edelle. Yhteisö tietää paremmin mitä tarvitset ja miten sinun kuuluu elää. Jos elät yhteisön normien mukaan, saatat sopeutua. Jos et jostain syystä sovi normiin, alkavat vaikeudet.

Samassa perheessä saattaa kasvaa huolettomia ja huolten painamia sisaruksia. Samat vanhemmat saattavat olla erilaisia eri lapsilleen. Lapsetkin syntyvät erilaisina.

”Sama lapsuus” saattaa traumatisoida yhden lapsen, vaikka toisen mielestä kaikki meni normaalisti.

Joskus vanhempien henkinen väkivalta tai ymmärtämättömyys on niin hienovaraista, ettei ulkopuolinen pysty tajuamaan sitä. Joskus lapsi itse ei vielä aikuisenkaan ymmärrä, miksi vanhemmat ovat niin ahdistavia.

Vanhempi on aina valta-asemassa lapseensa. Lapsen ”kuuluu” rakastaa vanhempaansa, antaa kaikki anteeksi ja varoa likaamasta omaa pesäänsä. Järvisen mukaan etenkin Suomessa on opetettu lakaisemaan kaikki maton alle. Perheen pitää näyttää normaalilta ulospäin, vanhempien kunniaa ei saa kyseenalaistaa.

Anteeksi antamisesta puhutaan paljon. On hienoa antaa anteeksi, jos aidosti pystyy siihen ja jos toinen on pyytänyt anteeksi ja hän on myös käsittänyt tehneensä väärin ja on oppinut kantamaan vastuun.

Entä jos anteeksi annettavat asiat ovat liian isoja? Entä jos vanhempi ei halua pyytää anteeksi, ei käsitä tehneensä väärin tai ei halua ottaa vastuuta?

Entä jos vanhempi JATKAA samaa inhottavaa käytöstä tai toimintaa?

On hyvä, että ihminen pitää puolensa, eikä suostu mihin tahansa.

Järvisen mukaan suomalainen anteeksiantokulttuuri perustuu villaisella painamiseen. Asioista ei saa tehdä numeroa, on jaloa antaa anteeksi ja siirtyä elämässä eteenpäin. Toista ei saa syyllistää, asioita ei pidä vatvoa.

Johanna Hurtig on haastatellut seksuaalisen väkivallan uhreja. Yksi voimakkaimmin uhreja loukannut asia on myötätunnon puute. Uhrin kärsimyksiä ei tunnusteta, ja esimerkiksi monissa uskovaisryhmissä syyllinen saa yhteisöltä nopeasti anteeksi ja muka jumalan armon saman tien, vaikka uhri kärsii lopun ikää. Uhria vastuutetaan ja syyllistetään tapahtuneesta ja hänen odotetaan heti antavan anteeksi mitä tahansa. Jos hän ei siihen pysty, tulee hänestä syntipukki.

Järvinen huomasi oman terapeuttikoulutuksensa aikana, miten terapiakin näyttää perustuvan uskontoon. Vallassa on anteeksiantamisen pakahduttava pakkomielle. Ihminen on toipunut vasta kun hän antaa kaiken anteeksi ja jatkaa onnellisena ja seesteisenä elämäänsä.

Onneksi on myös terapeutteja, jotka uskovat, että ihminen voi toipua ja jatkaa elämäänsä, vaikka ei kaikkea anteeksi antaisikaan. Jopa välit vanhempiinsa katkaisseet voivat saada hyvän elämän. On olemassa vanhempia, joista kannattaa pysyä kaukana.

Katriina Järvinen: Kaikella kunnioituksella. Irtiottoja vanhempien vallasta. Kirjapaja. Helsinki 2014.

Media on täynnä väkivaltaa. Aiemmin vain näkyvä väkivalta sai huomiota, mutta nyt yhä useammin myös kotona tapahtuva väkivalta nostetaan esiin.

Lähisuhdeväkivalta on noussut keskustelun aiheeksi mm. siksi, että Suomi on saanut EU:lta ja ihmisoikeuksia valvovilta kansainvälisiltä toimijoilta huomautuksia törkeistä väkivaltaluvuista.

Suomi on yksi läntisten maiden väkivaltaisimmista maista. Yhtenä suurena syynä ikäviin tilastoihin on pidetty runsasta alkoholin käyttöä. Suuri osa henkirikoksista tehdäänkin päihtyneenä.

Lähisuhdeväkivalta herättää valtavasti intohimoja. Netistä löytyy erilaisia väitteitä ja prosenttilukuja, joita moni ei lähde tarkistamaan. Poliisi tilastoi heille ilmoitetut väkivaltatapaukset. Kaikkea koettua väkivaltaa ei ilmoiteta poliisille.

Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti, entinen oikeuspoliittinen tutkimuslaitos, selvittää virallisten ilmoitusten lisäksi piilevää väkivaltaa erilaisin tutkimuksin.

Tätä kirjoittaessa vuoden 2014 väkivaltatilastoja ei vielä ollut julkaistu.

Todellisia lukuja ei varmasti koskaan saada selville. Ongelmana on jo väkivallan määritelmä. Vaikka tutkija määrittelisikin, mitä väkivallalla tarkoitetaan, kokevat ihmiset asian kuitenkin hyvin eri tavoin.

Yhdelle töniminen, läpsiminen ja haukkuminen ei ole vielä väkivaltaa, toinen tekisi tapahtumista välittömästi rikosilmoituksen. Kaikki eivät myöskään uskalla, ymmärrä tai halua ilmoittaa tai kertoa kokemastaan väkivallasta.

Yksi tyypillinen virhe väkivallasta puhuttaessa on väittää henkisen ja fyysisen väkivallan esiintyvän aina erillään. Henkistä väkivaltaa on toki mahdollista harrastaa ilman fyysistä kajoamista toiseen, mutta fyysinen väkivalta on puolestaan aina myös henkisen tason väkivaltaa. Fyysisen väkivallan uhka on aina henkisesti äärimmäisen painostavaa ja kuormittavaa. Lisäksi tutkimusten mukaan fyysinen väkivalta usein alkaa henkisenä alistamisena, ja fyysisen väkivallan alkaessa henkistä väkivaltaa yleensä jatketaan rinnalla.

Miehiin kohdistuvaa väkivaltaa lähisuhteessa ei ole vielä tutkittu tarpeeksi. Nyt Nelli Kähärä Jyväskylän yliopistosta tekee pro gradu -työtään varten haastatteluja miesten kokemasta kaikenlaisesta väkivallasta parisuhteessa. Myös anonyymien lähettämät tarinat kelpaavat aineistoksi.

Tutkimus on hyvin tervetullut. Toivottavasti tabu murtuu, ja miehet uskaltavat kertoa kotona kokemastaan väkivallasta. Suuren yleisön ja viranomaisten on aika muuttaa suhtautumistaan miesuhreihin.

Lisätietoa:
http://www.vakivalta.rikoksentorjunta.fi/fi/index/vakivallanmuotoja/miehiinkohdistuvavakivalta.html

https://www.thl.fi/fi/web/sukupuolten-tasa-arvo/hyvinvointi/sukupuolistunut-vakivalta/sukupuolistuneen-vakivallan-muotoja/lahisuhdevakivalta

http://www.vaestoliitto.fi/parisuhde/tietoa_parisuhteesta/parisuhdevakivalta/vakivallan-yleisyys/

Seksiä kohdellaan kielteisenä ilmiönä. Seksiä piilotellaan. Siitä puhutaan pahaa, sitä varoitetaan harrastamasta. Eikä kukaan puhu siitä hyvää ensimmäiseksi. Kukaan ei ylistä sitä hyvänä, tarpeellisena asiana; sen harrastamiseen ei kannusteta. Kukaan ei edes mielellään myönnä harrastavansa seksiä.

Kun kirjoituksiani kommentoidaan täällä Cityssä, ovat melkein kaikki kommentit kielteisiä. Harva asennoituu seksiin myönteisesti, hyväntahtoisesti ja ymmärtävästi.

Kaikissa valtavirran elokuvissa seksi on paha asia. Muistelkaapa Musta jää, Miehen työ ja Levottomat-sarja. Missään niistä ei seksiä esitetä ihanana, myönteisenä asiana. Päinvastoin, paha syntyy juuri seksin ansiosta. Itse asiassa, en muista yhtään elokuvaa, jossa seksi esitettäisiin myönteisenä. Vai voisiko James Bond -elokuvien siloiteltua sankariseksiä pitää myönteisenä? Tosin uusimmissa Bond-elokuvissa seksin määrää on vähennetty ja väkivaltaa lisätty, arvatenkin, koska seksi on angloille aikaisempaa entistäkin kielteisempää.

Kuvitelkaa maailmaa, jossa nuorille, jopa lapsille, kerrottaisiin, että seksi on hyvä asia. Ihanaa läheisyyttä, joka yksinkertaisesti tuntuu hyvältä. Tarpeellista hyvää. Kuka tai mikä taho välittää tällaista kuvaa?

Vaan mikä on ensimmäinen asia seksistä, jonka kuulet? Todennäköisesti, ollessasi lapsi, joku aikuinen puhui jotain seksistä, mutta kun höristit korviasi, hän vaikeni. Jos yritit selvittää asiaa, ehkä hymyiltiin, mutta sitten joku kuittasi asian jollain harhaanjohtavalla lauseella. Sinulle jäi kuitenkin mieleen häiritsevä mielikuva, jota halusit myöhemmin selventää. Vaistosit salaperäisyyttä, häpeää.

Koulussa opettaja yritti urheasti kertoa seksistä, mutta aihe käsiteltiin nopeasti ja pintapuolisesti. Varoiteltiin aloittamasta seksiä liian aikaisin. Ihmettelit, mitä tarkoittaa 'liian aikaisin'. Jos mieli teki koskettaa naista, kyrpä seisoi, mutta ikää oli 14, oliko se liian aikaisin? Jos se oli liian aikaisin, niin miksi se oli liian aikaisin? Mitä piti odottaa? Kypsymistä aikuiseksi, tunne-elämän kehittymistä. Milloin tietää, että on kypsä? Onko siihen joku mittari, kuten joulukinkulle?

Asiasta kiinnostuneet alle 10-vuotiaat tietävät, että miehen sukuelin seisoo ja se työnnetään naiseen sisään. Ja jos eivät tiedä, johtuu se siitä, että se ei kiinnosta. Silti asian julkista käsittelyä paheksutaan, koska se on kuulema haitallista. Onko jossain todistettavasti koitunut jollekin lapselle haittaa siitä, että hänet on tehty asiallisesti tietoiseksi siitä, miten ihminen käyttäytyy? Vai olisiko sittenkin niin, että asian tekee haitalliseksi pelokkaiden vanhempien seksin paheksuminen? Tapa käsitellä seksiä siten, että lapsi säikähtää ja alkaa pelätä aihetta?

Mistä siis on kysymys? Maailman paras asia, joka virallisesti on pahin asia. Samassa kategoriassa huumeiden ja väkivallan kanssa. Miten tähän on päästy?

En ole koskaan kuullut kenenkään suoraan sanovan, miksi seksi on paha asia. Jos kysytään virallisesti kantaa seksistä, tietenkin sanotaan, että se on hyvä asia. Mutta seisovaa kyrpää ei saa näyttää mediassa. Miten ihmeessä joku voisi saada trauman nähdessään peniksen seisovan? Oikeasti. Mistä on kysymys? Onko todella niin, että jos ihminen näkee, kuulee ja tiedostaa seksin olemassaolon myönteisenä asiana, siitä on hänelle haittaa?

Voi tulla raskaaksi tahtomattaan, voi saada sukupuolitaudin. Siinä kait suurimmat syyt välttää seksiä, kieltää kokemattomia nuoria harrastamasta. Mutta kyse on vähän samasta asiasta kuin jos kiellettäisiin autolla ajo sen takia, että voi ajaa kolarin. Ihan varmasti joku aina ajaakin kolarin, jopa kuolee. Mutta pitääkö sen takia olla ajamatta? Voiko oppia ajamaan ajamatta?

Seksiä voitaisiin verrata vessassa käymiseen. Nämä toiminnot ovat luonnollisia ja tarpeellisia, mutta niitä ei julkisesti paljastella. Näiden ero on kuitenkin siinä, että vessassa käymisen oppii, kun antaa rullan paperia käteen, mutta seksin harjoittamista eivät toiset opi koko elämänsä aikana. Koska seksi on häpeällisen salaista.

Ihmiset ovat erilaisia.