Yhdysvaltalaistutkijoiden mielestä länsimaissa hehkutetaan romanttisuuden hyviä puolia harhaanjohtavasti. Mediassa mm. esitetään kumppanin määräily ja mustasukkaisuus usein yllättävän positiivisessa valossa. Esimerkiksi miesten kontrollinhalua saatetaan pitää merkkinä rakkaudesta ja sitoutumishalusta.
Psykologian tutkijat selvittivät heterosuhteessa elävien naisten käsityksiä romanttisuudesta. He keskittyivät kolmeen kysymykseen. Hyväksyykö nainen romanttisuuden ideologian, ihaileeko hän romanttisia parisuhteita ja pitääkö hän kumppaninsa mustasukkaisuutta hyvänä asiana?
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää pitävätkö naiset miehensä kontrolloivaa käytöstä romanttisena, ja toisekseen yhdistyvätkö naisten ”romanttisuutta” ihannoivat käsitykset mahdollisesti koettuun henkiseen tai fyysiseen väkivaltaan parisuhteessa.
Romanttiset uskomukset ovat yhteydessä kumppanin kontrolloivan käytöksen ihannointiin, ja kontrolloiva käytös taas korreloi lähisuhdeväkivallan kanssa. Romanttisilla uskomuksilla oli myös vahva epäsuora yhteys parisuhdeväkivaltaan.
Näennäisesti positiiviselta näyttävä romanttisuusideologia voi siis salakavalasti kätkeä alleen erittäin negatiiviset seuraukset.
Tutkijoiden mukaan löydöksistä voi olla hyötyä kliinikoille ja lähisuhdeväkivallan ehkäisyn parissa työskenteleville. Traditionaaliset käsitykset terveestä tai ihanteellisesta parisuhteesta täytyy mahdollisesti uudelleenarvioida.
2 kommenttia
shiwan8
10.7.2017 19:38
Ehdotan, että jatkossa näissä artikkeleissa kävisi jotenkin heti kärkeen ilmi mitä on tutkittu ja mistä näkökulmasta, esimerkiksi nyt sitä, miten naiset kokevat miehen käytöksen ja miten se korreloi sen kanssa mikä heidän käsityksensä romanttisuudesta on tai ei ole. Ei tule ihan niin vahvaa vihaa miessukupuolta kohtaan läpi kirjoittajan ulosannista.
Taas herää kysymys notta miksi tätä ei ole tutkittu molempien sukupuolten osalta, vai voidaanko vetää muutenkin sellainen johtopäätös, ettei miehiä niinkään lämmitä nyrkin ja hellan välissä oleminen?
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Tiedemiehettietää
11.7.2017 17:39
Tämä on tuon tutkimusuutisen näkökulma. Hyvä varoitus.