Suhteet & seksi

Viime keväänä voimaan tullut uusi avioliittolaki sai paljon huomiota homojen oikeuksien parantumisen takia. Julkisuudessa ei juuri hehkutettu isien uutta oikeutta päättää lapsen kastamisesta.

Aiemmin riitatilanteessa äiti on saanut itsenäisesti päättää lapsen uskonnollisesta yhteisöstä. Lapsen äiti on siis voinut lain mukaan kastaa alle 1-vuotiaan lapsen esimerkiksi evankelisluterilaiseen kirkkoon, vaikka lapsen isä olisi kieltänyt kasteen.

Kun asiaa puitiin eduskunnan lakivaliokunnassa, ei isien päätösoikeutta pidetty kovin tärkeänä. Yksi syy vähättelyyn oli se, että vain harvat vanhemmat riitelevät uskontokysymyksistä.

Onneksi terve järki ja oikeus voittivat, ja isät saivat maaliskuussa 2017 yhtäläisen oikeuden päättää lapsen mahdollisesta uskonnollisesta yhdyskunnasta.

Tasa-arvoasioita pohdittaessa tulee muistaa, että myös miehet voivat joutua epäreilun kohtelun uhriksi. Monet kulttuuriset käytännöt suosivat toista sukupuolta, ja muutokset nostavat yleensä porun.

Isien rooli on kasvanut monessa perheessä. Nuoret isät pitävät yleensä kummankin vanhemman yhteistä vastuuta lapsesta itsestään selvänä. Myös lakipykälien tulee olla sellaisessa muodossa, että tämä on mahdollista.

Mitä muita lakeja on vielä syytä muuttaa?

Kuka käyttää valtaa kotona?

Helsingin Sanomat teetti viime syksynä kyselyn kodeista. Vastaajia oli lähes 13 400. Avoimessa kysymyksessä ihmiset saivat kirjoitella kodeistaan mitä halusivat ja tutkija Jenni Berlin Tampereen yliopistosta luki kaikki vastaukset.

Suomalaiselle kodissa on tärkeää oma rauha, itsemääräämisoikeus ja siisteys. Kyllä, siisteys ja puhtaus. Sotku aiheuttaa ihmisille ahdistusta, ja perheissä tulee paljon riitaa siivouksesta ja kodin tavaroiden hallinnasta.

Kodeissa valtaa käyttävät etupäässä naiset.

”Mielenkiintoinen ilmiö on se, miten naisten valta julkisessa elämässä on kasvanut mutta ainakaan tämän kyselyn perusteella miesten valta kotona ei ole lisääntynyt.”

Jenni Berlin käyttää termiä kotivalta (domestic power), jolla aikoinaan haluttiin tuoda esille naisten mahdollisuus käyttää valtaa edes jossain.

Tutkimuksen mukaan naiset päättävät Suomessa miehiä useammin esimerkiksi siitä mitä syödään, koska siivotaan tai ketä kutsutaan kylään.

Osa vastaajista oli sitä mieltä, ettei heille oikein ole tilaa kotona. ”Tuntuu ettei koti ole hallussani.”

Helsingin Sanomat kirjoittaa, että Berlin tulkitsee vastausten tarkoittavan sitä, että yksi kodin suurimmista ristiriidoista on kamppailu hallinnan ja yksinäisyyden välillä.

”Näyttää siltä, että vaikka suomalaiset haluavat itselleen täydellisen kotivallan, harva haluaa asua yksin sen saavuttaakseen.”

Mitä tekee ihminen, joka haluaa täydellisen vallan, mutta ei halua tai voi asua yksin? Ryhtyy kodin hirmuhallitsijaksi. Vaikuttaa siltä, että kodin diktaattori on useimmiten nainen.

Miksi naiset eivät jaa kodin valtaa miehille? Onko vastaus sama, jonka naiset usein saavat, kun urputtavat tasa-arvon puutteista? Valta on otettava itse. Eli miesten pitäisi vain reippaasti napata kauha, imuri ja perhekalenteri haltuunsa.

Miksi miehet eivät saa päättää kodin asioista?

Arvaan jo naisten vastaukset, sillä olen kuullut ne satoja kertoja eri yhteyksissä. Ensimmäinen selitysryhmä on ilmiön kieltäminen: minun mieheni osallistuu kodin asioihin, meillä on tasa-arvo. Seuraa luettelo ”naisten töistä”, joista tässä kyseisessä perheessä vastaa mies. Toinen selitysmalli on erilaisten syiden lista, joiden taustalta paljastuu epäluottamus miehen harkintakykyyn, osaamiseen ja siisteyteen. Mies tekee epäterveellistä ruokaa. Jos mies päättää siisteystasosta, meillä ei siivottaisi ikinä. Miehen junttikavereita ei meille kutsuta. Lapset eivät pysy hengissä miehen hoteissa.

Hesarin jutussa yksi mies kertoi kodissa parasta olevan perhe, lapset ja vaimo. Hyvänä kakkosena tuli hetki, kun hän pääsee kakalle lukemaan Fb-feediään. Onko paskalla käyminen suomalaisen miehen ainoa henkireikä?

HS Sunnuntai 30.7.2017, sivut B2-B5.

Ennätysmäärä naisia haki tänä keväänä vapaaehtoiseen asepalvelukseen. Yli 1 100 nuorta naista ilmoittautui halukkaaksi käymään armeijan miesten rinnalla. Voiko tasa-arvo toteutua, jos asepalvelus on pakollinen vain toiselle sukupuolelle?

Yhä useampi nuori mies on alkanut ihmetellä asepalveluksen pakollisuutta. Vaikka Suomen puolustusvoimat on uudistanut ennen näkemättömällä tavalla asepalvelusta ja siihen hakeutumista, muuttuu nuori väestö vielä nopeammin. Nuoret eivät ole tottuneet siihen, että A. joku komentaa heitä ja B. joudutaan tavattoman epämukaviin olosuhteisiin, joissa ei saa käyttää nettiä.

Autoritäärisyys ei ole muotia. Lasten kasvatuksessa sen on todettu aiheuttavan pelkkää tuhoa ihmisen psyykelle ja moraalille. Armeijasta ei kai kuitenkaan voi tehdä puhtaasti mukavaa ja ihmisen itsemääräämisoikeutta kunnioittavaa koulutuspaikkaa?

Kun kirjoitan Googleen ”armeija on”, tarjotaan jatkoksi ”paskaa”, ”turha”, ”pelleilyä” ja ”vitsi”.

Tällä hetkellä yleinen asevelvollisuus koskee kaikkia miespuolisia 18-60 -vuotiaita suomalaisia. 18-29 -vuotiaat naiset saavat hakeutua vapaaehtoiseen asepalvelukseen. Miksi naisia ei velvoiteta palvelemaan maata niin kuin miehiä? Jos naiset eivät sovellu asepalvelukseen, miksei heitä velvoiteta siviilipalvelukseen tai jonkinlaiseen yhdyskuntapalveluun? Eikö naisilla ole peräti samanlainen oikeus kuin miehilläkin saada myös valtion maksutonta johtajakoulutusta?

Ruotsissa pakollinen asepalvelus ehdittiin jo välillä lopettaa, kun ruotsalaiset olivat tulleet siihen tulokseen, että palkka-armeija sopisi heille paremmin. Venäjän armeijan aktivoituminen ja muut levottomuudet Euroopassa aiheuttivat mielenmuutoksen, ja Ruotsin hallitus palautti 2.3.2017 yleisen asevelvollisuuden maahan.

Ruotsissa yleinen asevelvollisuus (ehkä oikeammin puolustusvelvollisuus) koskee kaikkia 16-70 -vuotiaita kansalaisia, ja vuodesta 2010 myös naisia. Naisten ei kuitenkaan tarvitse välttämättä astua aseisiin, mikäli jokin muu palvelusmuoto soveltuu heille paremmin. Sama koskee myös ruotsalaisia miehiä. Ruotsalaiset voivat osallistua esimerkiksi pelastustehtäviin.

Ruotsin hallitus ei aio sotilaskouluttaa koko ikäluokkaa, vaan kutsuu syksyllä katsastukseen noin 13 000 satunnaista miestä ja naista, joista 4 000 parhaiten sopivaa henkilöä koulutetaan vuosina 2018-2019.

Suomen puolustusvoimat ei ole ilmaissut halukkuutta laajentaa pakollista asepalvelusta naisiin. Nykyinen puolustusministeri Niinistö taas on. Onko muilla kuin perussuomalaisilla halua keskustella asepalveluksen laajentamisesta?

Mitä mieltä olet? Pitäisikö naiset määrätä inttiin? Soveltuvatko naiset asepalvelukseen? Entä jos naiset valtaavat armeijassa kaikki parhaat paikat?

http://inttiin.fi/naisten-asepalvelus/

Suomen avioliittolaki muuttuu 1.3.2017. Uuden lain mukaan homoparit voidaan vihkiä maistraatissa avioliittoon.

Suomessa jo rekisteröidyn parisuhteen osapuolet voivat muuttaa parisuhteensa avioliitoksi tekemällä siitä yhteisen ilmoituksen maistraattiin. Rekisteröity parisuhde jatkuu avioliittona siitä päivästä, jona maistraatti on saanut ilmoituksen.

Sen sijaan kirkkoon on homojen turha mennä pyytämään vihkimistä tai siunaamista.

Kirkon kannasta ns. homolakiin on riidelty jo vuosia. Uuden avioliittolain myötä piispat laitettiin lopulta selkä seinää vasten. Mikä on ylipappien kanta?

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispainkokous on tällä viikolla antanut kirkolliskokouksen pyytämän selonteon kirkon kannasta maaliskuussa muuttuvaan avioliittolakiin. Piispat kokoontuivat 31.8.2016 Joensuussa. Evl:n sivuilla kerrotaan, että avioliittoselonteon tarkoituksena on selkiyttää avioliittolain muutokseen liittyvää keskustelua kirkossa.

Piispat totesivat, että lain muutos ei muuta kirkon oppia avioliitosta naisen ja miehen välisenä liittona. Lakimuutos ei muuta papin oikeutta vihkiä kirkolliseen avioliittoon.

Kirkkojärjestyksessä ja kirkkokäsikirjassa määrätään, miten papin tulee vihkiä ihmisiä avioliittoon. Myös kirkollinen siunaus suljetaan edelleen pois homopareilta.

Mikäli kurittomat papit alkavat vihkiä tai siunata homoja, menee asia hiippakuntaan.

Vain kirkolliskokous voi muuttaa kirkon vihkikaavan, ja siihen tarvitaan kolmen neljäsosan enemmistö. Piispoilla oli mahdollisuus ohjata keskustelua ja kirkon kantaa kohti pohjoismaista käytäntöä: kirkko kuuluu kaikille. Suomessa ei tähän olla valmiita.

Arkkipiispa Kai Mäkinen kysyy, miten kirkko voi palvella homoja. Hän toivoo keskustelun jatkuvan. Lisäksi Mäkinen muistuttaa, että kirkossa on tilaa erilaisille perheille, yksineläville, eronneille ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille.

”Jokainen ihminen on jumalan kuva.”

Kirkon avioliittoselonteko on otettu vastaan ristiriitaisin tuntein. Vanhoilliset ovat helpottuneita avioliitto-sanan rajaamisesta vain heteropareille. Useat vähemmistövaikuttajat ovat tyrmistyneet kirkon tylystä ja poissulkevasta linjasta. Kuinka valtio on armollisempi homoille kuin Jeesuksen seuraajat? Missä on lähimmäisenrakkaus?

On mielenkiintoista nähdä suomalaisten reaktioita. Saako selonteko jotkut liittymään takaisin kirkkoon? Jaksaako kirkko taistella homomyönteisyyttä vastaan maassa, jossa enemmistö suhtautuu asiaan suvaitsevaisesti tai välinpitämättömästi?

Miten homoseksuaalit ja heitä symppaavat tahot reagoivat? Seuraako uusi eroaalto kirkosta, vai alkaako taistelu kirkon sisällä omien oikeuksien saamiseksi?

Moni hetero on kysynyt, miksi homot haluavat väkisin kuulua yhteisöön, joka ei pidä heitä tasa-arvoisina heteroiden kanssa? Monet homoseksuaalit ovat vastanneet, että kysymys on periaatteesta, ihmisoikeuksista ja tasa-arvosta. Halutaan eroon toisen luokan ihmisyydestä.

Tunnettu homo ja pappisvesa Antti Holma kirjoitti heti Facebook-sivullaan, että ”Minusta rakkautta ja sen oikeutusta kannattaa etsiä ihan muualta kuin uskonnoista, vaikka taiteesta ja elämästä”. Holma jakoi Helsingin Sanomien uutisen ”Piispainkokous: Homoparit eivät saa kirkollista vihkimistä eivätkä siunausta”.

Holma jatkaa: ”Harmistuneita saattaa auttaa se tieto, ettei yksikään maailmanuskonnoista lue homoja yhdenvertaisiksi tai kokonaisiksi ihmisiksi. Siksi edelleen suosittelen (varsinkin vähemmistöille) hengellisyyden harjoittamista muualla kuin temppeleissä”.

Miten tähän kirkon sisälläkin käytävään riitaan saadaan ratkaisu? Piispat ovat itse harkinneet jopa luopumista kirkon vihkioikeudesta. Avioliittoon vihkimiset hoitaisi vain maistraatti. Uskonnolliset ihmiset voisivat pyytää avioliitolleen jälkeenpäin kirkollista siunausta.

Ilmeisesti vain heterot siunattaisiin kirkossa jatkossakin. Minulla ei ole tähän jyrkkää kantaa. Minun puolestani kirkko saa tehdä miten haluaa. Ihmettelen kuitenkin monien kirkkoon kuuluvien ihmisten pelkoja avioliiton ja perinteisen perhe-elämän rapautumisesta.

Miten homojen avioliittoon vihkiminen vaarantaa heteroliiton tai heteroperheen idyllin? Yksikään homo ei ole millään tavalla haitannut tai heikentänyt omaa parisuhdettani tai perhe-elämääni. Miten se edes olisi mahdollista?

Homoliitot ja homojen tarpeita aiempaa paremmin tukevat perhelait päinvastoin vahvistavat avioliittoinstituutiota ja perheiden ”pyhyyttä”. Eikö ole hienoa, että perhe-elämä on niin mahtavaa, että homotkin haluavat asettua aloilleen ja turvata perheensä elämän?

Ihmettelen myös kirkon tekopyhyyttä avioliiton siunauskäytännöissä. Maistraatissa vihitty kirkkoon kuulumaton ateisti saa kirkollisen siunauksen, jos hän menee naimisiin kirkkoon kuuluvan heteron kanssa (joka voi myös olla ateisti). Sen sijaan syvästi uskova homopari saa tulevaisuudessa eteensä papin, joka lienee sisäistänyt kirkkohallituksen myöhemmin syksyllä esitettävän ”keskustelumallin”, jonka tiimoilta ilmeisesti pohditaan erilaisten ihmisten hengellistä elämää.

Voi-voi sinua homorukka, rukoilen puolestasi, mutta et oikeasti pääse joukkoomme.

Tyypillisessä parisuhteessa mies on naista muutaman vuoden vanhempi. Vuonna 2012 tällaisten avioliittojen osuus oli 67,1 prosenttia.

Parien samanikäisyys on hieman yleistynyt Suomessa, ja 2012 reilu 12 prosenttia oli naimisissa ikätoverinsa kanssa. Pientä ikäeroa pidetään merkkinä tasa-arvoisuudesta. Myös myöhäinen avioitumisikä voi pienentää ikäeroa. Kun naimisiin mennään vasta yli 30-vuotiaana, ovat miesten ja naisten mahdolliset nuoruuden kehityserot jo tasoittuneet.

Isot ikäerot avioliitossa ovat melko harvinaisia. Neljällä viidestä avioparista on ikäeroa maksimissaan viisi vuotta. Tilastokeskuksen mukaan hyvin suuri ikäero, eli 20 vuotta tai isompi, oli vuonna 2012 vain alle puolella prosentilla avioituneista. Vain 406 suomalaisparilla oli yli 30 vuotta ikäeroa.

Rekisteröidyissä parisuhteissa olevilla on suuremmat ikäerot kuin heteroilla. Naispareilla ikäeroa oli vuonna 2012 keskimäärin 4,7 vuotta ja miespareilla 7,1 vuotta. Homopareilla yli 20 vuoden ikäero on myös yleisempää kuin heteroilla: 3,5 prosenttia rekisteröidyistä pareista oli suuren ikäeron liitoissa.

Tilastokeskuksen uusimman perhetilaston mukaan, eli vuoden 2014 lopussa, rekisteröidyssä parisuhteessa olevien ikäero oli keskimäärin 5,7 vuotta (vrt. heteroiden 3,4 vuotta). Miesparien ikäero on 7,2 vuotta ja naisparien 4,7 vuotta. Yli 20 vuoden ikäero on kaikista pareista yleisintä homomiehillä. Rekisteröidyistä homopareista 7,5 prosenttia oli suuren ikäeron liitossa, mutta lesboista vain 0,8 prosenttia.

Kehitys- ja kehittyvissä maissa suuret ikäerot heteroliitoissa ovat yleensä merkki epätasa-arvosta. Nuoret naiset naitetaan vanhoille ukoille vastoin heidän omaa tahtoaan. Yleensä nuoret naiset ovat kiinnostuneita ikäisistään miehistä.

Kehittyneissä maissa suurten ikäerojen liittoja paheksutaan (ehkä osin em. syystä) herkästi. Erityisen paljon paheksutaan liittoa, jossa nuoremman puolison ikä on pienempi kuin se luku, joka saadaan kun vanhemman puolison ikä jaetaan kahdella ja siihen lisätään seitsemän vuotta.

Länsimaissa suurten ikäerojen liitot ovat yleisimpiä alhaisissa tuloluokissa, ja vain hieman keskimääräistä yleisempiä yläluokissa. Stereotypia menestyneen miehen nuorentuvista vaimoista ei siis saa kovin paljon vahvistusta tilastoista.

Suurten ikäerojen liittojen eroriski vaihtelee eri tutkimusten mukaan. Joissakin tutkimuksissa riski kasvaa hieman, toisissa ei ole löytynyt eroa samanikäisempien liittoihin. Vanhempi nainen ja nuorempi mies ei paperilla kuitenkaan ennusta hyvää. Liitot joissa nainen on selvästi vanhempi, päättyvät tavallista useammin eroon. Liitoissa joissa mies on selvästi vaimoaan vanhempi on myös vähän suurempi riski väkivallalle.

Miksi homoliitoissa on tavallista suurempi ikäero?

Yhden selityksen mukaan homot tekevät valintansa enemmän mieltymyksensä kuin tavan mukaan. Eli homot olisivat valmiimpia rikkomaan vallitsevia käytänteitä.

Ehkä homoväestön pienuus vaikuttaa myös parinvalintaan. Suunnilleen samanikäisiä homoseksuaaleja löytyy esimerkiksi omasta kaupungista huomattavasti vähemmän kuin heterovaihtoehtoja. Kun sopiva henkilö löytyy, ikä on vain numero.

Anna Rotkirch: Ikäerot parisuhteissa. Väestöliitto.fi
Tilastokeskus: Perheessä keskimäärin 2,8 henkilöä. 27.11.2015

Muuttaako runsas pornon katselu miesten asenteita seksistisemmiksi naisia kohtaan? Monet väittävät pornon lisäävän naisten esineellistämistä. Tutkimustulokset asiasta ovat osin ristiriitaisia.

Tanskalaisen tutkimuksen mukaan miehen menneisyys pornoahmattina saattaa kertoa hänen epämiellyttävistä luonteenpiirteistään. Aiempi runsas pornon käyttö on myös selvästi yhteydessä miehen epätasa-arvoisiin asenteisiin naisia kohtaan.

Tanskalaistutkimuksessa selvitettiin nuorten 18-30 -vuotiaiden aikuisten heteroiden luonnetta, pornon käytön määrää, käsityksiä pornosta sekä käyttäjien asenteita toista sukupuolta kohtaan.

Nuorten miesten aiempi pornon ahmiminen on selvästi yhteydessä epätasa-arvoisiin käsityksiin naisista: negatiivisiin ennakkokäsityksiin ja stereotypioihin ja suorastaan vihamieliseen seksismiin.

Nuorten naisten aiempi runsas pornon kulutus ei tässä tutkimuksessa ollut missään yhteydessä seksistisiin asenteisiin.

Luonteen matala miellyttävyys ennusti erityisen korkeita tuloksia miesten seksistisissä asenteissa (niin sanotun Big Five -testin agreeableness). Matala miellyttävyys koostuu sellaisista ominaisuuksista kuin epäluuloisuus, kylmyys, joustamattomuus, sopeutumattomuus, vihamielisyys, erimielisyys, epäystävällisyys, itsekkyys ja oman edun tavoittelu.

Tutkittavat laitettiin myös katsomaan pornoa. Pornoaltistuksen jälkeen selvitettiin katsojien asenteita. Vain matalan miellyttävyyden miehet suhtautuivat pornon katsomisen jälkeen naisiin vihamielisen seksistisesti. He myös kiihottuivat pornosta muita enemmän. Muilla ryhmillä (eli naisilla ja muunlaisilla kuin matalan miellyttävyyden miehillä) lyhytaikainen pornoaltistus ei lisännyt seksistisiä asenteita.

Ehkä ei voida väittää, että juuri pornon ahmiminen tekee miehistä epämiellyttäviä, mutta ainakin vihamielisesti naisiin suhtautuvat epämiellyttävät miehet katsovat paljon pornoa ja kiihottuvat siitä erityisen paljon.

Gert Martin Hald, Neil M. Malamuth and Theis Lange: Pornography and Sexist Attitudes Among Heterosexuals. Journal of Communication. August 2013.

Maamme vientivaltti ja suuri ylpeyden aihe, sukupuolten välinen tasa-arvo, nähdään uudessa valossa Roman Schatzin kirjassa Voi maamme, Suomi.

Schatz sivaltelee suomalaisia naisia epänaisellisesta ulkonäöstä, ja syyttää naisia miesten aliarvioimisesta ja isien vähättelystä. Toisaalta suomalainen nainen on hänen mukaansa luotettava kumppani ja ahkera hoitamaan miehenkin asiat, kuten tärkeät päätökset (!), jolloin miehen verenpaine saattaa alentua.

Suomalainen nainen on kova ja käytännöllinen, mikä on toisaalta välttämätöntä hengissä pysymisen kannalta tässä ilmastossa ja kulttuurissa.

Suomalaisnaisten hoivavietissä on jotain vikaa. Schatzin mukaan suomalaislapset laitetaan jo 1-vuotiaina päiväkotiin kuten entisessä itäblokissa. ”Näin muksuja vieroitetaan jo varhain perheistään, he käyvät samaan aikaan infektiotaudit läpi ja heistä tulee ryhmäkuria noudattavia kansalaisia.”

Vanha suomalainen talonpoikaiskulttuuri, jossa nainen vastaa kodista ja mies ulkotöistä, on edelleen voimassa.

”Vieläkin Suomessa käytetään sanaa ulkoruokinta silloin, kun ukolla ei ole asiaa omin käsin rakentamaansa taloon. Jos on pakko asua Suomessa, se kannattaa tehdä naisena.”

Suomessa saa harrastaa miehiin kohdistuvaa seksismiä, mutta naiset raivostuvat heihin kohdistuvasta seksismistä. Schatzin mukaan mies joutuu melkein vankilaan, jos kehuu naisen ulkonäköä.

Rakkauselämämme on aneemista.

”Suomen naiset ja miehet tuijottavat toisiaan yhä turhautuneemmin, epäluuloisemmin ja vainoharhaisemmin. Sekä naiset että miehet kaipaavat kyselyiden mukaan enemmän seksiä, mutta silti tarjonta ja kysyntä eivät kohtaa toisiaan.”

Tuntuuko tutulta?

”Suomalaismiehet eivät vaivaudu näyttämään naisilleen muita tunteita kuin vihaansa. Siksi suomalaisnaiset eivät vaivaudu ottamaan miestensä muita tunteita vakavasti tai ylipäätään edes huomioon.”

Kuulostaa julmalta.

Ja lopputuloksena Schatz kiteyttää maamme tilanteen näin:

”Suomi ei oikeastaan ole tasa-arvoinen yhteiskunta, vaan hyvin pitkältä kädeltä ja hyvin pitkälle kehittynyt matriarkaalinen järjestelmä, jossa on vielä puhtaita sovinismin saarekkeita ja macho-reservaatteja.

Nykyään suomalaiset miehet tarvitsevat paljon enemmän suojelua, rohkaisua ja huolenpitoa kuin heidän naisensa.”

Roman Schatz: Voi maamme, Suomi. Johnny Kniga Kustannus 2014.

Tutkijat ovat pitkään kummastelleet parisuhteiden raamien vaikutusta pariskuntien tasa-arvoon. Avoliitossa elävien parien on huomattu esimerkiksi jakavan kotityöt paljon tasa-arvoisemmin kuin avioliiton solmineiden.

Shannon N. Davis, Theodore N. Greenstein ja Jennifer P. Gerteisen Marks tutkivat 28 maan ja 17 636 vastaajan otoksella vastanaineita ja juuri avoliittoon muuttaneita pareja.

Avoliittoon muuttaneet miehet kertoivat tekevänsä enemmän kotitöitä kuin juuri naimisiin menneet miehet, ja vastaavasti avoliitossa olevat naiset tekivät vähemmän kotitöitä kuin aviovaimot.

Tutkijat selvittivät aviomiesten vähäisiä kotitöitä erilaisilla muuttujilla. Vastanaineilla ei ollut liitossaan juurikaan sellaisia järkeviä selittäviä tekijöitä epätasaiselle työnjaolle kuin aika, resurssit ja harrastuneisuus. Avo- tai avioliiton satamaan vastikään purjehtineet ovat suurin piirtein yhtä kykeneviä suoriutumaan kotipuuhistaan ja ryhmillä on suurin piirtein samat aikaresurssit.

Selittävin tekijä oli avoliittoon menneiden miesten asenne. Heidän mielestään kotityöt kuuluvat sekä miehelle että naiselle. Naimisiin menevien miesten mielestä kotityöt sopivat paremmin naisille.

Silvia Meggiolaro tutki italialaisten miesten osallistumista kotitöihin. Avoliitossa elävät miehet osallistuvat enemmän kotisavottaan kuin naimisissa olevat. Avoliiton tasaisempi työnjako ei kuitenkaan kanna avioliittoon asti, vaan miesten mentyä naimisiin kotitöiden tekeminen väheni. Onko naisen paras tapa saada mies osallistumaan kotitöihin siis vältellä avioliittoa?

Avioituneita on aiemminkin pidetty perinteisemmin ajettelevina kuin avoliitossa eläviä. Onko naimisiinmeno suora tie naisten kotiorjuuteen?

Millaisia kokemuksia teillä on kotitöistä? Onko liiton muodolla vaikutusta kotitöiden jakoon? Muuttuiko puolison osallistuminen, kun avoliitto päätettiin sinetöidä virallisesti? Kertokaa ja kommentoikaa.

Journal of Family Issues 2007-2014

Menen perjantai-iltana helsinkiläiseen kauppakeskukseen etsimään farkkuja. Vastaan kävelee kaunis pari kinastellen.

Kiinnitän ensin huomiota sievään blondiin. Onko nuori nainen jotenkin pulassa? Ehei. Hän on kiukkuisen näköinen ja kiskoo ostoskassia lähemmäksi vartaloaan.

Vierellä komea atleetti yrittää tarttua kassin kahvoista kiinni. Hän puhuu jotain rauhoittavaan sävyyn. Miehen olemus on epäaggressiivinen, alistunut ja hämmentynyt.

(Parivaljakko on käytöksestä ja fyysisestä läheisyydestä päätellen pariskunta.)

Nuori nainen tiuskii poikaystävälleen: ”Kyllä mä jaksan tän kassin kantaa!”

Mies yrittää vielä kerran ottaa muovipussin haltuunsa ja mutisee jotain...”Anna mä kannan”.

Blondi on keskipituinen ja hoikkarakenteinen, mutta varmasti riittävän vahva kantamaan ostoksia. En kuitenkaan ymmärrä, miksei hän anna kassiaan vielä vahvemmalle seuralaiselleen, kun hän kerran niin nätisti tarjoutuu sen kantamaan.

Monelle miehelle on noloa kuljeskella tyhjin käsin, jos vierellä kulkee fyysisesti pienempi ja hauraampi olento. Minulle tulisi sama tunne jonkun kolmanneksen pienemmän henkilön seurassa.

Miksi niin monet suomalaiset naiset suuttuvat, jos mies tarjoutuu auttamaan? Tuleeko tunne, että mies kohtelee kuin lasta? Olen nähnyt useammankin epäluuloisen katseen ja kuullut monta kiukkuista tuhahdusta, kun toinen on ritarillisesti tarjoutunut nostamaan, työntämään, kantamaan tai vetämään jotain.

Meillä ei edes voi tekosyynä epäluuloon pitää kaikkialla vaanivaa rikollisuutta. En ole varmaan koskaan kuullut, että esimerkiksi junassa naisen matkalaukun nostamaan tarjoutunut mies olisikin yllättäen ryövännyt laukun ja karannut paikalta.

Ystävällisyyden harjoittaminen on täysin turvallista, sallittua ja toivottua.

Tasa-arvon kannattaminen ei tarkoita sitä, etteikö voisi auttaa tai ottaa apua vastaan. Avun tarjoaminen vähenee, jos reaktiona on tyrmistys tai vihamielisyys. Hämmästynyt ilahtuminen palkitsee myös enemmän kuin itsestäänselvänä pidetty palvelus. Armollinen kuningatar tai kiukkuinen pikkuprinsessa esiintyvät liian usein suomalaisten ovien liepeillä.

Tasa-arvoa miehillekin 2

Osa 2. Koulutus

Suomalaispojat menestyvät koulussa suomalaistyttöihin verrattuna heikosti. Kansainvälisten vertailujen, kuten PISA:n mukaan Suomessa sukupuolten välinen ero on erityisen suuri.

Uusimmassa PISA:ssa pojat ovat jääneet tytöistä jälkeen jopa matematiikassa, joka on aiemmin ollut suomalaispoikien vahvaa aluetta.

Jos emme oleta suomalaisten poikien muuttuneen yhtäkkiä todella tyhmiksi (olisi mielenkiintoista, jos jossain kansassa onnistuttaisiin jalostamaan ihmisiä, joilla toinen sukupuoli olisi erityisen älykäs ja toinen hyvin epä-älykäs), joudumme kysymään mikä ympäristötekijöissä aiheuttaa tällaisen epätoivotun tuloksen poikien osaamisessa?

Koulussa pärjääminen tai epäonnistuminen ei monen mielestä kerro ihmisestä varmuudella mitään. Tosiasiassa opintomenestys koulussa korreloi myöhemmän opiskelumenestyksen kanssa, ja monen harmiksi myös aikuisena mitatun älykkyyden kanssa.

Oli koulusta mitä mieltä tahansa, Suomen koululaitosta pidetään yhtenä maailman parhaista, ja koulussa opetettavien asioiden, kuten äidinkielen ja matematiikan, tärkeyttä ei kai kukaan tosissaan kyseenalaista.

Poikien huono osaaminen ja kehno menestys testeissä johtunee useista tekijöistä. Väitän että koko kulttuurimme on jo pitkään sallinut poikien lööbailun, samaan aikaan kun työiltä vaaditaan enemmän vähän kaikessa.

Tyttöjen pitää osata käyttäytyä, istua hiljaa, tehdä hommia, auttaa opea/ äitiä/ harrasteryhmän vetäjää jne. Jotkut feministit ovat hermostuneet päiväkoteihin sisäänrakennetusta tyttöjen pikku avustajan tehtävästä (suomalaispäiväkodeissa tehtiin tutkimus, jossa videoitiin päiväkotien toimintaa ja havaittiin, että tytöt laitetaan hommiin ja pojat ovat palveltavina). Asian voi myös kääntää toisin päin: tytöt oppivat tärkeitä taitoja ja oppivat ottamaan vastuuta, kun pojat saavat viestin, että ei tarvitse osata mitään, senkus katsot, kun osaaja tekee.

Opetetaan siis avuttomuutta.

Kun puhutaan sukupuoleen kasvattamisesta, moni älähtää. Harva äiti tai isä, tai lastentarhanopettaja tai luokanopettaja, myöntää kasvattavansa tyttöjä ja poikia aivan eri tavalla. Varsinkin jos aletaan puhua reiluudesta tai oikeudenmukaisuudesta, ei juuri kukaan myönnä olevansa puolueellinen.

Vain täysin aistiton voi väittää, että lapset olisivat samalla viivalla.

Ennen satsattiin vain poikiin. Nyt tytöt saavat ottaa menestyjän roolin.

Psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvinen on tehnyt elämäntyönsä temperamenttitutkijana ja lasten kotihoidon puolestapuhujana. Ohessa hän on kritisoinut sukupuoleen liittyviä oletuksia ja tietynlaista tyttöjen suosimista peruskoulussa.

Keltikangas-Järvinen on kirjoittanut opettajien niputtavan pojat yhdeksi laumaksi, jolle huudellaan ”Olkaa kunnolla siellä, pojat!” -tyyppisiä moitteita. Tytöille annetaan kuulemma henkilökohtaista palautetta, jossa yksilöidään puutteellinen osaamisalue, kuten ”Opettele aikamuodot paremmin”.

Jokainen minkään ikäistä ihmistä ohjeistanut ymmärtää eron kehotusten välillä.

Suomalaisesta peruskoulusta tiedetään yllättävän vähän. PISA-huuman jälkimainingeissa unohtuu helposti, ettei arkitodellisuutta ole riittävästi tutkittu Suomessa. Luokissa on tehty enimmäkseen pieniä laadullisia kyselyitä kasvatustieteen gradujen pohjaksi.

Opettajien mielestä pojat pitävät luokassa jöötä. Vuosien ajan pk-seudun kouluissa sijaistaneena voin periaatteessa yhtyä väitteeseen. Normitilanne luokassa on se, että muutama häirikköpoika vie pahimmillaan opettajan huomiosta 90 prosenttia. Loppuaika edetään sen toiseksi hitaimman mukaan. Fiksut oppilaat puurtavat itsekseen, jos jaksavat. Koulun vaatimustaso on senkaltainen, että päivän työt saa keskittyen tehdyksi noin puolessa tunnissa.

Luokassa kärsivät eniten hiljaiset, kiltit pojat. He eivät käyttäydy vallitsevan stereotypian mukaan. Pojan pitää olla dominoiva. Samaan aikaan poikia syyllistetaan ryhmänä kaikesta mitä muutama tyhmäilijä saa aikaan.

Helsingin yliopistossa koulutuksen tasa-arvoa tutkii Kristiina Brunila. Hän on tutkinut mm. ns. syrjäytyneiden nuorten ja vankien koulutusmahdollisuuksia. Brunilan mukaan molempia ryhmiä määritellään voimakkaasti ulkopuolelta, eikä heille välttämättä tarjota varsinaiseen tutkintoon johtavaa koulutusta, vaan lähinnä terapia-tyyppistä puuhastelua.

Yhä useampi poika työnnetään tähän syrjäytyneiden/ syrjäytettyjen ryhmään.

Helsingin Sanomat kirjoitti 6. toukokuuta tutkijatohtori Sari Mullolan tutkimuksesta, jonka mukaan ujoja poikia sorsitaan arvostelussa koulussa. Ujous heikentää kaikkia arvosanoja jopa neljänneksellä. Vaikka ujous ja negatiivinen mieliala laskevat myös tyttöjen arvosanoja, pojillla kyseiset ominaisuudet ovat vielä epätoivotumpia.

Kysyin muutamalta mieheltä mielipidettä asiaan. Miehet pitävät koulua sopivampana ympäristönä tytöille kuin pojille. Itse entisenä vilkkaana oppilaana en ihan allekirjoita noin karkeaa yleistystä jokaiseen yksilöön sopivaksi, mutta varmaan asiassa on totta toinen puoli. Synnynnäinen rauhallisuus ei ole mikään tyttöjen juttu, mutta Suomessa tytöt kasvatetaan edelleenkin suhteessa poikiin kiltimmiksi ja tottelevaisemmiksi.

Kysyin myös muutaman teinipojan mielipidettä asiaan. Pojat kertoivat, ettei älykkyys ja asioista hyvin suoriutuminen ole muodissa. Kaikenlainen extreme-tyhmäily on kuulemma suositumpaa kuin koskaan. No, ei tarvitse kuin avata TV miltä tahansa kanavalta ja todeta, että näin on. Koulussa pärjäävää poikaa eivät ihaile enää edes fiksuimmat tytöt.

Tiede-lehdessä kerrottiin (4/ 2013) lukutaidon määräävän menestyksen koulussa. Anne-Mari Panulan väitöskirjan mukaan lukemisvaikeuksista kärsivillä on muita huonompi keskiarvo. Pojilla on enemmän ja pysyvämpiä lukemisvaikeuksia kuin tytöillä. Vanhemmat voivat siis lukea paljon lapsilleen, kannustaa poikia lukemaan ja vaatia vaikeuksista kärsiville pojilleen tukiopetusta. Alakoulussa saatu tukiopetus kohentaa tutkimuksen mukaan lukutaitoa ja parantaa menestystä yläkoulussa.

Pojat kehittyvät keskimäärin hieman tyttöjä hitaammin lähes kaikilla osa-alueilla. Miten saisimme räätälöityä jokaista yksilöä tukevan oikeudenmukaisen kasvatuksen koteihin, päiväkotiin ja kouluun?