Suhteet & seksi

Vauvat osaavat nukkua luonnostaan, eivätkä he tarvitse siihen mitään opetusta. Vanhemmat saattavat sen sijaan kaivata ohjausta, väittää Durhamin yliopiston antropologian professori Helen Ball.

Ball perusti Durhamiin Parent-Infant Sleep Labin vuonna 2000. Hän on pitkään tutkinut vauvojen yöllistä hoitoa ja vauvaperheiden nukkumisen ekologiaa.

Durhamin unilaboratoriossa tutkitaan vauvojen ja lasten, sekä heidän vanhempiensa unta niin fysiologisesti kuin psykologisestikin. Ballin ryhmä tutkii myös biologisen unentarpeen ja kulttuuristen odotusten välistä ristiriitaa. Ballin mukaan vauvoilla ei ole yleensä mitään uniongelmia, vaan ongelmana on vääränlainen länsimainen ajattelu.

Pikkuvauvat nukkuvat yleensä lähes ympäri vuorokauden. Heillä on pieni mahalaukku ja aivojen kehitys on nopeaa. Nämä yhdessä aiheuttavat tarpeen tiheään ateriointiin ja jatkuviin torkkuihin. Vauvat nukkuvat siis paljon, mutta ne heräävät usein hörpylle. Tämä on Ballin mukaan vauvan luonnollinen/ normaali/ sisäänrakennettu tarve, joka sattuu raastamaan nykyvanhemman hermoja. Vanhemmat haluaisivat nukkua katkeamattomat yöunet.

Kulttuurin odotukset ”kiltistä”, eli läpi yön nukkuvasta vauvasta saavat vanhemmat hermostumaan vielä enemmän. Ball väittää, että he joko valehtelevat vauvakuulumisten kysyjille, että juu, lapseni nukkuu koko yön, tai sitten he kääntyvät epätoivoisina asiantuntijoiden ja netin puoleen. Englannissa on paljon kahden päivän kurssin käyneitä ”asiantuntijoita”, jotka yrittävät esimerkiksi huudattamalla saada vauvan nukkumaan aamuun asti.

Ballin mukaan ulkopuoliset utelevat vauvan unirytmistä tarkistaakseen vanhempien kasvatuskyvyt. Kulttuurimme mukaan säännöllinen unirytmi alusta asti ennustaa (muka) myöhempää moraalista kehitystä ja vanhempien kasvatuksen onnistumista. Vanhempien kuuluu yrittää säädellä biologiaa ja saada lapset heti kontrolliin.

Vauvoja ei voi kontrolloida. Niillä ei ole ensimmäisten kuukausien aikana hyvin toimivaa sisäistä kelloa, vaan ne elävät täysin omassa rytmissään: nukkuvat, syövät ja itkevät silloin kun heille sopii. Vanhemmat pääsevät helpommalla, jos he vastaavat lämpimästi lapsen tarpeisiin, eivätkä yritä muokata vastasyntynyttä mihinkään systeemiin.

Vauvan omarytmisyyttä tulisi Ballin mielestä kunnioittaa vähintään kuudesta kahdeksaan kuukauden ikään asti. Vasta reilu puolivuotiasta voi lempeästi yrittää sovittaa perheen rytmiin. Ballin mukaan kaikki nisäkkäät osaavat nukkua vauvana. Vauvat ovat jo kohdussa harjoittaneet tätä kuukausien ajan.

Ball suositteleekin, että vanhemmat opiskelisivat perusasiat vauvan kehityksestä, ja miettisivät miksi heillä on niin suuri tarve saada vauva heti toimimaan aikuisten tarpeiden ja toiveiden mukaan.

Durham University Research News: Babies don´t need sleep coaches – but sometimes their parents do. 22.12.2016

Parisuhteeseen kohdistuvat odotukset ovat muuttuneet. Väestöliiton Parisuhdekeskuksen johtajan Heli Vaarasen mukaan ihmiset kaipaavat aiempaa enemmän mahdollisuuksia itsensä toteuttamiseen.

Odotukset sukupuolirooleittain jaetuista kotitöistä ovat vaihtuneet joustavuuteen. Kumpi tahansa puolisoista voi tarttua kodin ”sotkuisiin töihin”.

Ihmiset haaveilevat edelleen elinikäisestä parisuhdeonnesta, mutta yhä harvemmalla on kestävän liiton mallia lapsuudenkodistaan.

Vaarasen artikkeli ”Mikä pitää pitkät avioliitot koossa ja onnellisina?” käsittelee yhdysvaltalaistutkimuksen päätuloksia pitkän avioliiton onnen avaimista.

Tohtori Alicia Nicoleaun johtamassa tutkimuksessa selvitettiin yli kymmenen vuotta avioliitossa olleiden perheellisten ihmisten omia käsityksiä onnellisesta parisuhteesta. Mikä muu kuin rakkaus, sitoutuminen, kunnioitus, ystävyys ja hyvä vuorovaikutus pitävät yhdessä?

Nicoleau halusi täsmällisemmän selityksen kaunopuheille. Mitä suhteelta vaaditaan käytännössä?

Pareja haastateltiin yhdessä. Tutkimuksessa nousi esiin kolme pääteemaa:

1. Päätökset tehdään yhdessä. Haastateltavat tekivät joko kaikki päätökset yhdessä, tai vähintään isot päätökset ja hankinnat käytiin yhdessä läpi ennen toteuttamista. Kyse ei ole siitä, etteikö päätöksiä tai hankintoja osaisi tehdä yksinkin, vaan tällä johtoryhmän kokouksella haluttiin osoittaa kunnioitusta ja arvostusta toiselle.

2. Molemmat tekevät joustavasti kotitöitä. Rakastavat parit ajattelevat toisen parasta ja jaksamista. Jos kumppani on vaikka myöhempään töissä, tekee ensiksi tullut ruoan valmiiksi jne. Yksi työmatkalta tullut mies kertoi ryhtyvänsä heti kotitöihin, jotta vaimo pääsisi välillä lepäämään.

3. Kummatkin omistavat henkilökohtaista aikaansa parisuhteen hyväksi. Molemmat järjestävät menonsa niin, että parisuhteelle jää aikaa. Parit mm. kertoivat lähtevänsä viikonlopun viettoon yhdessä, ilman lapsia.

Tutkittavien parien käsitys parisuhteen hoitamisen tärkeydestä oli syvällä heidän asenteissaan ja ilmeni selvästi heidän käytöksessään. Yhteinen onni ohjasi ajattelua ja päätöksentekoa. Parit eivät miettineet omaa etuaan, vaan halusivat helpottaa ja auttaa toistensa elämää, jakaa ilot ja taakat. He ymmärsivät olevansa samassa veneessä.

Joustaminen erilaisissa elämäntilanteissa ja vastaantulo olivat tärkeitä asioita. Erityisesti naiset kokevat yksinäisyyttä ja eristyneisyyttä, jos parisuhteesta puuttuu jousto. Tutkimuksen mukaan miehet oppivat joustamaan paremmin, jos vaimo kertoo kärsivänsä parisuhteen joustamattomuudesta esimerkiksi elämäntilanteen muuttuessa.

Onnelliset pariskunnat kokivat olevansa samalla aaltopituudella. Toista ymmärretään usein ilman sanojakin. Toisen tarpeet huomioidaan.

Keskinäinen ymmärrys vahvistaa turvallisuudentunnetta ja parisuhdetta. Jos kokee, ettei toinen ymmärrä, seuraa vallan epätasapaino, jossa epäillään toisen saavan suhteesta itseä enemmän irti.

Vaarasen mukaan parisuhteen priorisointi ja joustavuus ilmenevät juuri jaettuina kotitöinä ja päätöksentekona sekä ajan varaamisena yhdessäoloon.

Kaikki parisuhdeasiantuntijat varoittavat nykyään samasta asiasta: nykyihmisen odotukset parisuhteelle ovat tolkuttomat. Kumppani ei voi olla vastuussa kaikesta onnesta elämässä.

Ihmisten pitäisi tajuta, että me kaikki olemme vajavaisia, myös se oma rakas, eikä ole muutenkaan järkevää laittaa kaikkia munia samaan koriin.

Tällä en tarkoita useiden kumppaniehdokkaiden varalla pitoa, vaan elämän perusankkureiden löytämistä tai perustamista. Ihmisellä on hyvä olla parisuhteen lisäksi muitakin tärkeitä asioita elämässä, kuten vaikka muut läheiset, ystävät, työ, harrastuksia ja muita kiinnostuksen kohteita.

Kohtuullisuus ja keskitie voivat varsinkin nuorten ihmisten mielestä olla ärsyttäviä sanoja, mutta jälleen kerran tutkimukset osoittavat niissä piilevän viisauden.

Parisuhteessa ei kannata vaatia toiselta liikaa, muttei myöskään tyytyä liian vähään. Kumppanilta tulee odottaa ymmärrystä, rakkautta ja huomiota sopivasti.

Psykologian professori Susan Krauss Whitbourne esittelee Psychology Todayn kirjoituksessaan uuden mallin parisuhteen odotuksista. Sivan George-Levin ryhmä on selvittänyt parisuhteen osapuolten odotuksia ja parisuhdetyytyväisyyttä. Tarjolla on nyt 19 kohdan testi, jolla voit selvittää, vaaditko toiselta liikaa.

Onnellisessa parisuhteessa kumppaneiden odotukset ja todellisuus ovat tasapainossa. Liian vaativat henkilöt, jotka katsovat ansaitsevansa vain parasta, ja vaativat kumppaniltaan esimerkiksi jatkuvaa huomiota, tulevat luonnollisesti pettymään. Heillä on myös täysin epärealistinen käsitys omasta ihanuudestaan.

Toisaalta ihmiset, jotka eivät odota kumppaniltaan mitään, ja jotka ajattelevat, ettei heillä ole oikeutta odottaa ja toivoa huomiota ja rakkautta, kärsivät yleensä masennuksesta ja todella huonosta itsetunnosta, eikä heidänkään parisuhteistaan juuri onnea löydy.

Ihmiset pitävät siitä, että heille rakkaat ja tärkeät ihmiset kaipaavat ja odottavat heiltä rakkautta, tukea ja neuvoa. Ihminen haluaa kokea itsensä tärkeäksi. Kun molemminpuoliset odotukset ja todellisuus kohtaavat keskimäärin kohtuullisella tasolla, on parisuhde kaikista onnellisin.

Vieläkö äitipuolet syöttävät miehen lapsille myrkkyomenoita?

Haastattelin kirkon perheneuvojaa Suhdeklinikan uusperhejuttua varten. Vaikka suomalaisissa uusperheissä on useammin isäpuoli kuin äitipuoli, riittää pahoista äitipuolista juttua loputtomiin.

”Varmasti on olemassa pahoja äitipuolia, mutta yhtä lailla myös pahoja isäpuolia, vaikka jälkimmäisistä harvoin puhutaan. Toisaalta on varmasti olemassa myös pahoja äitejä ja isiä, eli biologinen vanhemmuus ei luonnostaan takaa hyvää vanhemmuutta", kertoo perheneuvoja Outi Lepistö.

"Päivi Sutinen on on väitöskirjassaan tutkinut erilaisia uusperheeseen liittyviä myyttejä. Näissä nimenomaan naisiin kohdistuu ristiriitaisia odotuksia, ja herkästi myös leimaamista. ”Äidit eivät jätä lapsiaan”, ”paha äitipuoli”, ”naiset rakastavat kaikkia lapsia”, ”äidit ovat parasta lapsilleen”....Uusperheissä myytit siis vainoavat enemmän naisia kuin miehiä. Ja näinhän on ollut jo Grimmin saduista alkaen! Hannu ja Kerttu, Lumikki ja Tuhkimo ovat kaikille tuttuja. Pahat äitipuolet piinaavat ja yrittävät tuhota lapsipuoliaan”, Lepistö kuvailee.

”Sutisen mukaan uusperheissä äitipuoli kohtaa roolinsa mukaisia ennakko-odotuksia: hänen on päivittäin ratkottava, miten peittää myyttistä ilkeyttään. Onnistumisen pakko ja myytin puristus saavat äitipuolen usein odottamaan itseltään liikoja. Äitipuolen ensimmäinen virhe on kuvitella, että hän luonnostaan voisi rakastaa lapsipuoltaan. Kun niin ei käykään, hän tuntee epäonnistuneensa. Riittämättömyyden ja epäonnistumisen tunteet saavat hänet pelkäämään ilkeän äitipuolen leimaa, mikä taas saa hänet yrittämään entistä enemmän...Mitä enemmän äitipuoli yrittää, sitä vakavammin hän ottaa lapsipuolen mahdolliset kielteiset reaktiot ja alkaa nähdä tämän käytöksessä kiittämättömyyttä ja epäkunnioitusta. Kiitoksen puutteessa hän saattaa alkaa kohdella lapsipuoltaan epäreilusti ja noidankehä on valmis....Yritettyään ensin liikaa äitipuoli joutuu loppujen lopuksi miettimään, miksi yrittää lainkaan. Häneen kohdistuvat ennakko-oletukset näyttävät niin vahvoilta, että hyvätkin yritykset tulkitaan kielteisesti”, Lepistö avaa hillitöntä odotusten kehää.

”Avoin keskustelu voi osoittautua parhaaksi lääkkeeksi em. noidankehän purkamiseksi. Äiti- tai isäpuolen ei tarvitse ryhtyä heti tunnetasolla toisen lapsen vanhemmaksi, jos ei pysty siihen. Vanhemmuus syntyy luonnostaan ajan kuluessa”, Lepistö lohduttaa.

Itse en ole koskaan kuullut yhdenkään uusperheen äidin problematisoivan ääneen vaikeuttaan rakastaa lapsipuoltaan. Miksi en? Eikö asia ole ongelmallinen, vai eikö siitä haluta puhua?

Sortuvatko parisuhteet naisten romanttiseen höpsöyteen?

Naimisiin menevät miehet kirjoittelevat avunhuutoja palstoille: tuleva vaimoni on pimahtanut. Miehet ovat ihmeissään morsiamen hää- ym. hysteriasta.

Jotkut miehet ovat alkaneet kammoksua sitoutumista, kun ovat huomanneet tyttöystävän elättelevän kummallisia romanttisia käsityksiä siitä, millaista yhteiselämän pitäisi olla.

Suomalaiset naiset ovat mielestään järkeviä ja tuhahtavat kuorossa, ettei tämä koske meitä. Ehkä amerikkalaisia tai brittejä...

Kun 2008 haastattelin ihmisiä Cityn Rakkauden kielikylpy -juttuun, tyrmäsi japanilainen professori Mikako Iwatake koko jutun lähtökohdan. Hänen mielestään romanttinen rakkaus on kristillinen keksintö ja lepertely tai tunteiden avoin näyttäminen kulttuuriin sopimatonta. Mutta tällaisessa länsimaisessa pinkissä kuplassa mekin siis elämme.

Suomalaisetkin naistenlehdet tarjoavat ihan järkevien yhteiskunnallisten artikkelien ohella jatkuvaa oikeaa elämää törkeästi romantisoivaa parisuhde-, perhe- ja kotihöttöä jutuissaan ja niiden kuvituksissa. Mainoksista puhumattakaan.

Romantiikkahuttu uppoaa naisiin miehiä paremmin. Tuhoaako halu toteuttaa jotakin utopiaa aidon realistisen parisuhteen? Miehillä ei ehkä ole kykyä eikä halua alkaa elää satuelämää. Naisilla ei aina ole osaamista eikä tahtoa huomata miesten käytännön romantiikkaa.

Tunnen eräänkin naisen, jonka mies ei koskaan järjestä kynttiläillallisia, mutta rakentaa mitä tahansa omin kätösin, jos tyttöystävä puolivahingossa toivoo jotakin.