Suhteet & seksi

Hyvin koulutettu äiti eroaa muita äitejä harvemmin.

Korkeasti koulutetun äidin lapsilla on suojatuin lapsuus ja eniten resursseja. Vain peruskoulun käyneet naiset eroavat muita äitejä useammin lapsen ollessa vasta päiväkoti-ikäinen.

Akateemisen äidin lapset elävät keskimäärin neljä viidesosaa lapsuudestaan ydinperheessä, kun matalan koulutustason äidin lapset saavat viettää vain puolet lapsuudestaan molempien vanhempien kanssa.

Akatemiatutkija Marika Jalovaara on analysoinut rekisteriaineistosta vuoden 1969 jälkeen syntyneiden naisten liitto- ja lastensaantihistorioita. Tutkimuksessa on selvitetty vuosina 2003-2009 syntyneiden lasten perhemuotoja ja niiden muutoksia 0-15 vuoden iässä.

Jalovaaran projekti ”Family Dynamics and Social Inequalities” on osa Suomen Akatemian eriarvoisuuden torjuntaa selvittävää tutkimushanketta.

Lukuisista aiemmista tutkimuksista tiedetään, että vanhempien sosioekonominen asema ja avioliitto suojaavat jälkikasvua. Hyvinvoivien ydinperheiden lapsilla on parhaat mahdollisuudet voida mainiosti tulevaisuudessa: he pärjäävät parhaiten kaikilla hyvinvoinnin mittareilla, kuten koulumenestys, terveys jne.

Peruskouluun opintonsa päättäneet naiset synnyttävät muita useammin lapsen ihan yksin. Koulutusta vaille jääneiden äitien lapsilla on kaksinkertainen todennäköisyys syntyä avoliittoon ja nelinkertainen todennäköisyys syntyä yh-äidille (korkeasti koulutettujen äitien lapsiin verrattuna).

Vain peruskoulun käyneiden (tai sen keskeyttäneiden) äitien lapsista 43 prosenttia kokee vanhempien eron ennen kouluikää. Näistä lapsista enää kolmasosa elää molempien vanhempiensa kanssa 15-vuotiaana.

Korkeasti koulutettujen äitien lapsista eron ennen kouluikää kokee 12 prosenttia. 71 prosenttia asuu omien vanhempiensa kanssa vielä 15-vuotiaana.

Uusperheiden muodostus on Suomessa yleistä. Kolmen vuoden kuluttua erosta jo neljä kymmenestä lapsesta asuu kahden vanhemman kodissa. Yh-äideille syntyneistä lapsista jopa neljä viidesosaa on viidenteentoista ikävuoteen mennessä jossain vaiheessa asunut kahden vanhemman perheessä.

Jalovaaran mukaan perhemuotojen eroavaisuudet voivat vahvistaa lasten sosiaalista eriarvoisuutta. Taloudelliset ja sosiaaliset resurssit jakautuvat hyvin epätasaisesti lapsiperheissä. Resurssien menetykset ovat yleisimpiä niillä, jotka ovat jo alun alkaen heikommassa asemassa.

Kiitos ja näkemiin! Tämä on toistaiseksi viimeinen blogaukseni Cityyn. Rakastakaa toisianne! <3

Rahaa ja omistamista rakastavat ihmiset ovat tutkimusten mukaan muita onnettomampia. Heillä on myös huonommat avioliitot.

Suurin osa parisuhteessa olevista ihmisistä arvostaa eniten elämässään hyviä ihmissuhteita. Suomalaisista aikuisista enemmistö asettaa ykkössijalle perheen.

Materialistit haluavat tyydyttää tarpeitaan tavaroilla, omaisuudella, rahalla ja rikastumisella. He kokevat hallinnan tunnetta kahmiessaan itselleen lisää rahaa ja omaisuutta.

Kukapa ei pitäisi rahaa lainkaan tärkeänä asiana? Tietyn taloudellisen tason saavuttaminen on ihmisten haaveissa. Riittävän mukavan elämänlaadun toteuduttua useimmat lakkaavat juoksemasta rahan perässä.

Tutkijat halusivat selvittää materialistien onnettomampien avioliittojen syitä.

Brigham Young -yliopiston avioliitto- ja perheprofessori Jason Carrollin johtamassa tutkimuksessa selvitettiin 1 310 henkilön materialismiin ja avioliiton merkitykseen liittyviä käsityksiä. Osallistujilta kysyttiin myös kuinka onnellinen heidän avioliittonsa on.

Materialistin elämäntapa on omiaan heikentämään avioliittoa. Materialisti käyttää liikaa aikaa materiaan ja rahaan.

Materialismi lisää riskiä ylivelkaantumiseen ja raha-asioiden sössimiseen. Tämä jatkuva rahastressi ei Carrollin mukaan ole kuitenkaan ainoa syy materialistin vähäisempään onnentunteeseen.

Materialistit pitävät avioliittoa vähemmän tärkeänä asiana kuin muut vastaajat. He myös kokevat avioliittonsa muita harvemmin onnelliseksi.

Tutkijoiden mukaan kaikki onnettomat materialistit eivät käsitä kuinka paljon aikaa he laittavat materiaan, ja kuinka vähän he panostavat ihmissuhteisiin. Tosiasioiden avaaminen esimerkiksi pariterapiassa voisi heidän mukaansa parantaa materialistien elämänlaatua.

Kuinka monen rahanahneen olet kuullut haluavan parantua?

Floridan valtionyliopiston psykologian tutkijat saivat uusia tietoja pettäjistä kahdessa pitkittäistutkimuksessa. Pettämisen voi ennustaa jo avioliiton alkuvaiheessa.

Pettämisen todennäköisyys vähenee puolella, jos kumppani ei jää tuijottelemaan kauniita/ komeita ihmisiä, ja jos hänellä on taipumus aliarvioida muiden kuin oman puolison viehättävyyttä. Toisin sanoen, uskollisella vaimolla tai miehellä on taipumus sokeutua kumppanin potentiaalisten kilpailijoiden houkutuksille.

Käytännössä uskollisen kumppanin erottaa pettäjästä mm. seuraavissa asioissa: uskollinen puoliso siirtää katseen pois hyvännäköisestä vieraasta sata millisekuntia tavallista nopeammin, ja arvioi tämän myös todellisuutta rumemmaksi.

Nuoruus ja tyytymättömyys parisuhteeseen ennustivat pettämistä. Yllättäen myös korkea tyytyväisyys avioseksiin korreloi positiivisesti pettämisen kanssa, vaikka toisin aina väitetään. Tutkijoiden mukaan vaikuttaa siltä, että jotkut pitävät niin paljon seksistä, että hakevat lisää hyvää seksiä myös avioliiton ulkopuolelta.

Mitä useampi seksikumppani miehellä oli ollut ennen avioliittoa, sitä todennäköisemmin hän pettää puolisoaan. Naisten kohdalla tämä ei pätenyt.

Mitä kauniimpi nainen, sitä epätodennäköisemmin hän pettää puolisoaan. Vähemmän viehättävät vaimot taas olivat hanakampia pettämään miehiään. (Onkohan heillä tarve todistaa viehätysvoimaansa, vai epäilevätkö he miehensä pettävän heitä joka tapauksessa?)

Vaatimattoman näköisten naisten miehet pettävät puolisoaan tavallista useammin. Kauniiden naisten miehet eivät petä yhtä usein vaimoaan kuin muut.

Tutkijoiden mukaan taipumus bongata viehättäviä ihmisiä, vaikka olisi itse juuri mennyt naimisiin, voi olla synnynnäinen ominaisuus. Mahdollisesti se juontuu osin lapsuudenkokemuksista. ”Pettäjän katse” ei ole tahdonalainen ominaisuus, ja se ennustaa selvästi heikompaa onnistumista avioliitossa.

Monien asiantuntijoiden mukaan ihminen voi kuitenkin tehdä tietoisia harjoituksia, joilla opettelee kääntämään katseensa pois kauniista tai komeista ihmisistä. Parisuhdemarkkinoilla pyörivien ehdokkaiden viehättävyyttä voi myös yrittää arvioida aiempaa negatiivisemmin – mikäli siis haluaa pelastaa avioliittonsa.

Aviottomien lasten ja heidän äitiensä asemaa turvaamaan säädettiin aikanaan laki isyyden selvittämisestä. Jos lapsen isä ei halua tunnustaa lastansa, voi oikeus pakottaa hänet siihen.

Lapsen isä on elatusvelvollinen yhtä lailla kuin äitikin. Joskus mies haluaa olla isä, mutta lapsen äiti ei siihen suostu.

Aiemmin kaikki avioliittoon syntyvät lapset merkittiin aviomiehelle, riippumatta siitä, oliko aviomies siittänyt lapsen vai ei. Nykyään laki antaa joissakin tapauksissa myös miehelle mahdollisuuden vaatia isyysselvitystä.

Perusperiaate on edelleen se, että avioliittoon syntyvät lapset katsotaan automaattisesti avioparin yhteisiksi lapsiksi. Jos edelleen avioliitossa oleva nainen päättää kuitenkin hankkia lapsen jonkun toisen miehen kanssa, on naisen virallisella miehellä mahdollisuus vaatia isyysselvitystä.

Jos aviopari on asunut yhdessä vielä lapsen todennäköisellä siittämishetkellä, on mahdollista, että lapsi on aviomiehen. Tällöin lapsen isäksi katsotaan virallinen aviomies.

Jos on syytä epäillä, että uusi mies onkin lapsen siittäjä, ei syrjäytetyn aviomiehen välttämättä tarvitse ryhtyä lapsen elättäjäksi ja lailliseksi isäksi.

Isyyden kiistäminen ei ole kuitenkaan kovinkaan helppoa. Useimmissa tapauksissa vaaditaan nimittäin (ex-)vaimon suostumus isyyden selvittämiseen.

Nainen saa siis edelleen miestä helpommin isyysselvityksen vireille. Onkohan lainlaatija epäillyt miesten alkavan turhanaikaisesti vaatia selvityksiä eksältään, vai miksi kriteerit miesten isyysselvitykselle ovat tiukat?

Minulla ei ole juridista koulutusta, joten lainaan esimerkit laista Helsingin kaupungin sivuilta:

”Entinen avovaimoni, joka oli raskaana, muutti pois ja meni naimisiin toisen miehen kanssa. Minulla ei kuulemma ole mitään oikeuksia lapseen, vaikka olen biologinen isä?

Jos raskaana oleva nainen menee naimisiin toisen miehen kanssa ennen lapsen syntymää, on hänen aviomiehensä lapsen isä. Mikäli aviopuolisot kuitenkin pyytävät isyyden selvittämistä lastenvalvojalta 6 kk:n kuluessa lapsen syntymästä ja jos DNA-tutkimus osoittaa, että aviomies ei voi olla lapsen isä, maistraatti voi vanhempien yhteisestä hakemuksesta asian vahvistaa. Hakemus maistraatille on tehtävä ennen kuin vuosi on kulunut lapsen syntymästä.

Aviomiehen isyys kumoutuu myös, jos äiti, aviomies ja lapsen biologinen isä ovat yksimielisiä lapsen isyyssuhteesta ja biologinen isä tunnustaa isyytensä lastenvalvojan luona.  Lapsen äidin ja aviomiehen tulee hyväksyä tunnustaminen, minkä jälkeen maistraatti vahvistaa biologisen isän isyyden. Kaikkien osapuolien tulee olla vastaanotolla yhtä aikaa ja yksimielisiä asiassa.
Miehellä, joka katsoo olevansa äidin avioliiton aikana syntyneen lapsen isä, on myös oikeus nostaa kanne käräjäoikeudessa äidin aviomiehen isyyden kumoamiseksi kolmen edellytyksen täyttyessä.
Ensimmäinen edellytys on, että äiti ja aviomies asuivat erillään lapsen syntymän aikaan. Toiseksi, lapsen isänä itseään pitävän miehen on tullut asua lapsen äidin kanssa lapsen syntymän aikaan ja miehen ja lapsen välille on muodostunut perheyhteyteen rinnastettava suhde. Kolmanneksi edellytetään, että tuomioistuin arvioi kanteen nostamisen olevan lapsen edun mukaista.
Miehen on nostettava kanne kahden vuoden kuluessa siitä, kun lapsi on syntynyt.
 
Epäilen olevani ex-tyttöystäväni lapsen isä, miten voin selvittää asian?

Mies voi käynnistää isyyden selvittämisen varaamalla ajan lastenvalvojalle. Miehen tulee antaa tiedot lapsesta ja tämän äidistä, jotta äitiä voidaan kuulla asiassa. Mikäli isyyttä ei saada selvitetyksi lastenvalvojalla, lastenvalvoja tekee isyyden selvittämisestä keskeyttämispäätöksen. Keskeyttämispäätöksen johdosta mies voi nostaa tuomioistuimessa isyyden vahvistamiskanteen. Tällöin käräjäoikeus määrää DNA-tutkimukset asianosaisista tehtäväksi.

Miehen, joka katsoo olevansa lapsen isä, on pantava kanne vireille vuoden kuluessa sitä seuraavasta päivästä, jona hän sai tiedon lastenvalvojan keskeyttämispäätöksestä. Jos lapsi on kuitenkin täyttänyt jo 15 vuotta, häntä on kuultava asiassa ja hän voi myös halutessaan kieltää isyyden selvittämisen sekä kanteen ajamisen.”

Mielestäni isyyden selvittämisen tulisi olla miehille nykyistä helpompaa niissä tilanteissa, joissa nainen ei suostu yhteistyöhön. Asia tulisi voida antaa oikeuden harkittavaksi, mikäli syyt epäillä isyyttä olisivat riittävät.

https://www.hel.fi/sote/toimipisteet-fi/aakkosittain/perho/lastenvalvojat/selvittaminen

Heterosuhteissa miesten ja naisten käsitykset parisuhteen toimivuudesta näyttävät erkaantuvan. Parisuhdeneuvojat ovat jo jonkin aikaa ihmetelleet, miksi erot tulevat miehille niin usein yllätyksenä.

Nyt on tutkimusnäyttöä siitä, että naiset havaitsevat eroon päättyvissä liitoissa ongelmia jo suhteen alussa. Monet miehet huomaavat parisuhteen ongelmat vasta eron jälkeen.

Miksi naiset ja miehet näkevät parisuhteen niin eri tavoin?

Väestöliiton Parisuhdekeskuksen johtaja Heli Vaarasen mukaan parisuhteen ongelmien syyt tulisi selvittää, jotta voidaan kehittää keinoja suhteen parantamiseksi.

Entä jos toinen osapuoli ei näe mitään ongelmaa?

Psykologian tutkija Hannah C. Williamsonin ryhmä tutki parisuhdeongelmien syntyä. Oliko parilla ongelmia jo avioliiton alussa vai ilmaantuivatko ongelmat vasta myöhemmin? Missä vaiheessa ne muuttuivat vakavammiksi?

Tutkimuksen avioparit vastasivat kysymyksiin neljä kertaa avioliiton kolmen ensimmäisen vuoden aikana.

Varsinaisten erojen syiksi kerrottiin vuorovaikutuksen ongelmat, luottamuspula ja uskottomuus. Syyt ovat samoja kuin aiemmissakin erotutkimuksissa.

Williamsonin ryhmän tutkimuksessa kävi ilmi, että vaimot olivat miehiä herkempiä havaitsemaan parisuhteen ongelmia, ja he myös useammin huomasivat ongelmien pahenemisen. Vaimot tunnistivat liiton alussa seitsemässä tapauksessa kolmestatoista parisuhdeongelman, joka myöhemmin johti eroon, kun taas vain yhdessä tapauksessa kolmestatoista oli mies huomannut jo naimisiin mennessään myöhemmin eroon johtavan ongelman.

Tutkimuksen mukaan eroon johtavien parisuhteiden ongelmat näyttävät naisten mukaan alkaneen jo suhteen alussa. Monet miehet taas eivät huomaa mitään ongelmia edes eron jälkeen.

Monet parisuhdeongelmat ovat pysyviä, eikä toisen osapuolen toive ongelmien selvittämisestä yleensä johda mihinkään. Tutkijoiden mukaan vaikuttaa siltä, että ongelmien ilmaantuessa miehet vetäytyvät ja vaimot turhautuvat ja hakevat lopulta eroa.

Tutkimuksen mukaan ongelmiin ajautuvilla ja eroon päätyvillä pareilla on jo suhteen alussa muita vähemmän rakkautta ja tyytyväisyyttä tukevia ominaisuuksia parisuhteessaan.

Naisten ja miesten käsitykset avioliiton laadusta ja ongelmien selvittämisen tarpeesta näyttävät olevan hälyttävän kaukana toisistaan. Miehet eivät ole halukkaita tai kykeneviä ratkaisemaan ongelmia, joita he eivät nähtävästi edes huomaa olevan. Naiset taas haluavat jotain, mitä miehet eivät ilmeisesti pysty hahmottamaan.

Naisten sanotaan jo nyt olevan liian nirsoja parisuhdemarkkinoilla. Tämän tutkimuksen ja erotilastojen perusteella näyttäisi ennemminkin siltä, että naisten tulisi vieläkin tarkemmin harkita parisuhteensa laatua ennen sitoutumista.

Vaihtoehtoisesti naisten on sopeutettava odotuksensa todellisuuteen.

Alkuperäisen tutkimusartikkelin voit lukea tästä.

Yksin asuminen ja yksinäisyys kietoutuvat puheessa usein yhteen, vaikka kaikki yksinasuvat eivät tunne itseään erityisen yksinäisiksi. Yhteisöllisyydestä puhutaan paljon, mutta yksin oleminen ja itsekseen viihtyminen ovat lisääntyneet.

Tilastokeskuksen 2014 ajankäyttötutkimuksen mukaan suomalaiset viettävät aiempaa useammin aikaa yksin. Myös perheissä ihmiset puuhastelevat itsekseen, etenkin tietokoneiden ja mobiililaitteiden kanssa.

Yksin vietetty aika on lisääntynyt erityisesti pääkaupunkiseudulla, jossa vietetään päivässä seitsemän tuntia yksin. Miehet ovat naisia useammin itsekseen. Naiset ovat vähentäneet perheen kanssa vietettyä aikaa, ja nyt pk-seudun naiset ja miehet viettävät perheen kanssa yhtä paljon aikaa. Maaseudun naiset omistautuvat edelleen miehiä enemmän perheelleen.

Helsingin kaupungin tietokeskus on julkaissut tänä vuonna Yksin kaupungissa -tietokirjan, johon on koottu aihepiirin tutkimustietoa. Yksinäisyyden kokemukset raastavat kaikkia, myös parisuhteessa eläviä. Yksin asuvat kokevat tilastollisesti enemmän yksinäisyyttä kuin kaksin tai perheen kanssa asuvat, mutta urbaani yksineläminen ei ole pelkkää kärsimystä.

Urbanisaatio- ja modernisaatiokehitys mahdollistui kaupungistumisen myötä. Ihmiset eivät enää olleet sidottuja tiukan yhteisön normeihin. Pikkupaikkakuntien tiukkikset rajoittivat uskonnon, seksin, suvun, perinteen ja pelkän ilkeyden varjolla toisten elämää. Kaupunkeihin karanneet yksilöt saattoivat aloittaa uuden, erilaisen elämäntavan suhteellisen anonyymisti, koska suuremmassa ja heterogeenisemmässä porukassa ketään ei kiinnostanut rajoittaa muita turhaan.

Naisten mahdollisuus opiskeluun, työhön, yksin asumiseen ja oman kehon määräämiseen on ollut suuri vallankumous.

Kommunikaation muuttuminen tarjoaa mahdollisuuden olla yhteydessä muihin, vaikka asuisi yksin. Kaupungeissa on paljon toimintaa sinkuille, eikä perhettä tai sukua välttämättä kaivata jokapäiväiseen elämään, jotkut eivät kaipaa ollenkaan.

Eliniän pidentyminen, pariutumisen myöhentyminen ja avioerot ovat myös lisänneet yksin asumista. Yhä useammat lesket ja eronneet eivät solmi uutta parisuhdetta.

Naiset asuvat miehiä useammin yksin nuorena ja vanhana. Suurin osa 35-44 -vuotiaista naisista asuu perheessä.

Helsingin asuntokunnista noin puolet on yksinasuvia. 1.1.2015 yksinasuvia oli 154 091. He muodostavat koko väestöstä noin neljänneksen ryhmän. Kolme neljäsosaa helsinkiläisistä asuu parisuhteessa tai perheessä.

Helsingin yksinasuvista reilu 60 prosenttia on naimattomia, vajaa neljännes on eronneita, joka kahdeksas on leski ja neljä prosenttia on naimisissa. Kaikki yksinasuvat eivät siis ole vapaita sinkkuja, vaan osa elää erillissuhteessa.

Tutkimusten mukaan yksinasuvilla on vahvat sosiaaliset verkostot kodin ulkopuolella. Koska muita tavatakseen on yleensä poistuttava kotoa, on hyvillä liikenneyhteyksillä ja palveluilla tärkeä rooli myös yksinasuvien asumisvalinnoissa.

Euroopassa on tehty tutkimuksia eri perhetyyppien asumispreferensseistä. Useimmat yksinasuvat ovat varsin urbaaneja ja asuvat mieluiten kaupungin keskustassa. Iäkkäämmät sinkut asuvat jonkin verran myös maaseututaajamissa. Osittain ilmiö johtuu leskien ja eronneiden jäämisestä perheen vanhaan kotiin. Nuoret aikuiset kaipaavat palveluiden ja tapahtumien ytimeen. Kaupunkien keskustoissa on myös tarjolla muita alueita enemmän pieniä asuntoja.

Yksinasuvia piinaavat korkeat asumiskustannukset. Kuitenkin aika iso osa jopa Helsingin keskustassa asuvista yksineläjistä tulee varsin hyvin toimeen. Keskusta on korkeasti koulutettujen ja hyvin ansaitsevien suosiossa. Yhä useammin yksinasuva hankkii itselleen ison asunnon.

Yksinasuvat saattavat priorisoida kantakaupunkia myös ajansäästön takia. Näppärät työmatkat, mahdollisuus autottomuuteen ja nopea pääsy harrastuksiin ja ystäviä tapaamaan voittavat jopa neliöiden määrän. Arkiaskareita ei voi jakaa kenenkään kanssa, joten keskustassa asuvan on helpompi selvitä kauppa- ym. reissuista nopeasti.

Vuonna 2014 yksinasuvia löytyi eniten Alppiharjusta ja Kalliosta, vähiten Östersundomista. Alppiharjussa yli puolet yli 20-vuotiaista asui yksin, kun Östersundomin peruspiirissä yli 20-vuotiaista asui yksin alle 10 prosenttia väestöstä. Kolmekymppisiä asuu paljon myös muualla kantakaupungissa, kuten Ullanlinnassa, Kampinmalmissa ja Töölössä.

Nuorten aikuisten absoluuttiset määrät ovat kasvaneet eniten Vuosaaressa, Herttoniemessä, Mellunkylässä ja Lauttasaaressa. Näille alueille on rakennettu paljon uusia asuntoja, ja yksinasuvien suosiossa olevia yksiöitä ja kaksioita.

Yksinasuvilla ihmisillä on keskimääräistä urbaanimmat elämänarvot. Kantakaupunki houkuttaa paitsi palveluiden, kahviloiden, ravintoloiden, työpaikkojen ja säpinän vuoksi myös väljemmän asenneilmapiirin takia. Naapurit eivät välitä kyttäillä sinkkujen elämää, ja erilaiset elämäntavat ovat sallitumpia kuin esimerkiksi pienillä paikkakunnilla.

Vaikka yksinasuvat asuvat yleensä pienemmissä asunnoissa kuin perheet, ei yksinasuvien keskimääräinen asumisväljyys ole mitenkään huono. Yksinasuvan kodin koko on keskimäärin 54,1 neliötä, kun muilla taas on käytössään vain 35,6 neliötä per henkilö.

Yksinasuvat asuisivat mieluiten kaksiossa. Vain alle kymmenen prosenttia kelpuuttaisi alle 40 neliön asunnon, jos saisivat itse valita mieluisan kokoisen kodin.

Helsingin lähiöiden yksinasuvista lähes 90 prosenttia asuu kerrostalossa, kun taas muista lähiöasukkaista lähes puolet asuu pientaloissa. Yksinasuvista myös useampi pitää kerrostaloa itselleen parhaiten sopivana asumismuotona. Halukkuus asua kerrostalossa kasvaa iän mukana. Eläkeläisistä selvä enemmistö arvostaa asumisen helppoutta.

Helsingin yksinasuvat arvostavat muita enemmän asumista keskustassa. Sisemmässä kantakaupungissa asuvista 75-80 prosenttia asuu mieleisellään alueella, esikaupungeissa asuvista kaksi kolmasosaa on tyytyväisiä.

Sinkut asuvat muita useammin vuokralla, vaikka he haluaisivat asua omistusasunnossa. Yllättäen kantakaupungin yksinasuvat eivät koe asumismenoja laitakaupungin sinkkuja kuormittavampina, vaikka asuminen keskustassa on kalliimpaa. Usein keskustan yksinasuvat ovat varakkaampia kuin lähiöiden sinkut.

Yksin asuvilla nuorilla on jonkin verran muita nuoria enemmän taloudellisia huolia, yksinäisyyttä ja muita ongelmia.

Valtakunnallisen Nuorisobarometrin (2015) mukaan vanhemmiltaan viimeisen puolen vuoden aikana taloudellista tukea oli saanut 63 prosenttia helsinkiläisnuorista. Muissa isoissa kaupungeissa 71 prosenttia nuorista oli saanut tukea kotoa.

Yksinasuvat nuoret naiset kokevat miehiä useammin yksinäisyyttä. Työttömät ovat yksinäisempiä kuin muut.

Yksinasuvien hyvinvointitutkimuksessa läheiset ihmissuhteet nousivat jopa perhesuhteita tärkeämmiksi. Terveys ja ympäristö ovat sinkuille tärkeitä. Fyysinen kunto ja itsensä tärkeäksi ja rakastetuksi tunteminen ovat myös tavoittelemisen arvoisia hyvinvointitekijöitä. Joka neljäs yksinasuva mies ei hyvinvointitutkimuksessa kokenut itseään rakastetuksi. Naisilla osuus oli 16 prosenttia.

Yksinasuvista 29 prosenttia on tyytymättömiä kulutusmahdollisuuksiinsa. Vähiten tyytyväisiä ollaan sukupuolielämään.

Helsingin yksinasuvat ovat vapaa-ajanviettotavoiltaan jonkin verran muita aktiivisempia ja suhteessa vähemmän perhekeskeisiä. Nuoret yksinasuvat ovat keskimäärin aktiivisempia kuin vanhat, ja kaikista aktiivisimpia ovat hyvätuloisimmat sinkut. Urbaaniin elämäntapaan kuuluu itselle tärkeiden ihmisten tapaaminen, harrastukset, ja ulkonäöstä ja tyylistä huolehtiminen. Naiset ovat hieman miehiä seurallisempia.

Aktiivisesti nettiä käyttävät ovat myös aktiivisempia tapaamaan ystäviään. Kaksi kolmasosaa netissä ystävien ja sukulaisten kanssa seurustelevista myös tapasi ihmisiä viikoittain livenä, kun taas nettiä harvemmin tai ei lainkaan käyttävistä vain vajaa puolet näki ihmisiä joka viikko.

Toisin kuin usein väitetään, somen suurkuluttajilla on muita laajemmat sosiaaliset verkostot ja he liikkuvat enemmän julkisissa tiloissa. Tiiviisti yhteyksiä pitävät ovat yleensä aktiivisia useilla eri tavoilla.

Yksin asuvista melko usein yksinäisiä on 19 prosenttia. Jatkuvasta yksinäisyydestä kärsii neljä prosenttia. Opiskelijat tuntevat enemmän yksinäisyyttä kuin työssäkäyvät. Vähiten yksinäisyyttä kokevat korkea-asteen tutkinnon suorittaneet.

Osa kaikista vähiten muita ihmisiä tapaavista yksinasuvista ei tunne lainkaan yksinäisyyttä. Heille yksin oleminen on oma valinta.

Neljällä viidestä yksinasuvasta on lähiomainen ja joka toisella on läheinen ystävä, joka välittää. Neljä prosenttia sanoo, ettei heillä ole ketään, joka välittää.

Eläkeläisten jatkuvasta napinasta huolimatta vähiten pienituloisia yksinasuvia on eläkeläisten joukossa (14,3 %), kun taas alle 25-vuotiaista sinkuista yli puolet on pienituloisia (54 %). Nuorten taloudellista epävarmuutta lisää entisestään tulojen epävarmuus. Pienituloinenkin eläkeläinen tietää rahan napsahtavan säännöllisesti tilille. Erityisen hankalaa on työkyvyttömällä tai työttömällä pääkaupungissa vuokralla asuvalla yksinasujalla, joista 89 prosenttia piti menojen hoitamista hankalana. Edes ruokaan tai lääkkeisiin ei ole rahaa. Yli puolet työttömistä yksinasuvista onkin joutunut turvautumaan toimeentulotukeen.

Hyvin toimeentulevista sinkuista neljä viidesosaa pitää elämänlaatuaan hyvänä. Köyhistä vain puolet arvioi elämänlaatunsa hyväksi. Taloudelliset vaikeudet laskevat miesten elämänlaatua enemmän kuin naisten.

Vuonna 2011 vaimon ja lasten kanssa asuvien miesten työllisyysaste oli 89,7 prosenttia, kun yksin asuvista miehistä kävi töissä vain 57,6. Äiditkin osallistuvat sinkkunaisia useammin työelämään, eron ollessa 20 prosenttia.

Parhaiten yksinasuvat työllistyvät Suomessa pääkaupunkiseudulla. Helsingin, Espoon ja Vantaan sinkut käyvät useammin töissä kuin muun Suomen perheelliset. Pk-seudulla on hyvin tarjolla työpaikkoja, ja toisaalta asumisen ja muiden menojen kalleus pakottavat menemään töihin. Yksinasuvat naiset käyvät yksinasuvia miehiä useammin töissä. Alle 40-vuotiaat sinkkunaiset osallistuvat työelämään enemmän kuin äidit.

Pk-seudun sinkuista lähes 70 prosenttia osallistuu työelämään, kun muualla Suomessa yksinasuvista käy töissä vain 56,7 prosenttia. Naisten työllisyysaste on koko maan sinkkujen kohdalla miehiä korkeampi. Sinkkumiehet tienaavat vähemmän kuin perheelliset miehet, mutta enemmän kuin minkään ryhmän naiset.

Yksinasuvien kulutusmenot poikkeavat hieman muusta väestöstä. Sinkuilla menee muita suurempi osuus kulutusmenoista asumiseen (kallis vuokra), matkustamiseen ja baareihin. Metropolialueen asukkaiden kulutusmenot ovat suuret muuhun maahan verrattuna. Suurin selittäjä on kallis asuminen ja liikennekustannukset, mutta etelän asukkaat käyttävät myös vapaa-aikaan enemmän rahaa kuin muut suomalaiset.

Sinkkujen kauhistelu saattaa kummuta yleisestä urbanismin pelosta. Tutkimustiedon valossa yksinasuvista suurin osa ei poikkea kovinkaan paljoa muusta väestöstä. Melkein kaikki asuvat jossakin elämänsä vaiheessa yksin. Useimmat toivovat itselleen parisuhdetta, jos sopiva ihminen sattuu kohdalle.

Yksin kaupungissa. (Toim.) Jenni Väliniemi-Laurson, Pekka Borg ja Vesa Keskinen. Helsingin kaupungin tietokeskus 2016.

Neljän vuoden tauon jälkeen Riku Korhoselta on ilmestynyt uusi elämän kauheudesta kertova romaani. Korhosen miehet katsovat maailmaa hieman sivusta. Elämän hyytävä kauneus pilkistää dystopian varjosta. Tällä kerralla seikkaillaan Turun esikaupunkialueella, hyvinvoivien ihmisten nurmikoilla, olohuoneissa ja sairaissa mielissä.

Korhosen kuvaus parisuhteesta on rehellinen, vaikka näkökulma on pääasiassa itsekeskeisen, lievästi tarkkaavaisuushäiriöiseksi esitellyn Eero-paintball-yrittäjän tajunnanvirtaa. Hienoa on, ettei naista, vaimoa typistetä vain tietynlaiseksi ohueksi ihmistyypiksi. Naisessa voi olla myös vihaa, joka ryöpsähtää yllättäen yli.

”Raivo osasi kannatella itseään. Tämä ei ollut hän, eikä tuo Eero. Eikä mikään silti ollut vierasta. Heidän huoneissaan oli yhdessä maalatut seinät, ja tällaista he toisilleen tekivät, olipa syy raha, politiikka, työ, ruoka, kasvattaminen tai seksi. Abstrakteja sotia, verenmaku suussa.”

Päähenkilö rakastaa leikkiaseilla puuhailua. Suuret suunnitelmat kuuluvat luonteeseen. Ensin vaimo ei enää usko häneen, sitten työkaveritkin pehmenevät pullamössömiehiksi. Palaverissa hermostuminen johtaa vanhojen kavereiden nimittelyyn, kotona iskee katumus. Mikä miehiä yhdistää? Sota naisia vastaan?

”Hän muisti edellistalvisen illan, jolloin he kolme olivat saunoneet hänen luonaan. Kaikki olivat samaan aikaan aviokriisissä, ja kaikkien vaimot syyttivät heitä narsismista. Se oli ilmeisesti nykynaisten reseptiselitys rakkauden varjopuolille. He saunoivat, nauroivat vaimoille ja itselleen ja päättivät perustaa bändin nimeltä Eronneet narsistit.”

Korhonen kuvaa oivasti pariskuntien ystävyyssuhteita. Nuoruuden köyhäily, häröily ja uho vaihtuu aikuisuuden banaaleihin tosiasioihin ja keski-iän kynnyksellä olevien parien väsyneeseen arkeen. Luisu sovinnaisuuteen alkaa yhden basilikan ostamisesta. Sen jälkeen olet myynyt pikkusormesi sisustamiselle.

Mikä on keskiluokkaisen lähiöihmisen parasta kesäpuuhaa kotiseudulla? Eero, vaimo ja lapset viettävät päivää rannalla. Tavallisuuden pinnan alla Eero suunnittelee kummia ja vaimo muistelee vanhoja.

”Aino muisti toukokuisen keskustelun, jossa hän oli sanonut tuntevansa itsensä seksuaalisesti laiminlyödyksi ja rumaksi, ja Eero oli tulistunut ja marssinut ympäri olohuonetta ja huutanut: Miehellä on oikeus panna omaa vaimoaan huonosti.
Aino nauroi ja sanoi ääneen, mitä oli juuri muistanut.
- Se on sekä hauskin että surullisin asia mitä olet sanonut.
- Sinä se saat musta parhaat puolet esiin.
- Voi luoja. Halaa mua.”

Eeron ja Ainon avioliitto ei vastaa kummankaan odotuksia ihanasta rakkaussuhteesta. Kuusivuotiaat kaksostytöt vievät Ainon voimat. Eero on jättänyt naistenmiehen elämän taakseen ja yrittää olla hyvä aviomies. Elämä on tylsää, seksi ei innosta. Ainon unesta alkanut idea itää Eeron hieman lennokkaassa mielessä ja hän alkaa kehitellä avioliiton pelastussuunnitelmaa. Avuksi hän päättää rekrytoida Larin.

Eeron vastaeronnut, onneton opiskelukaveri Lari on päättänyt lopettaa parisuhteiden harrastamisen kokonaan. Kaikki menee naisten kanssa pieleen. Larin kesä on huvennut yhden petollisen naisen pakkomielteiseen ajatteluun ja pyöräilyyn ympäri helteistä Turkua. Lari ei tahdo mukaan Eeron suunnitelmaan, mutta löytää itsensä toteuttamassa kaverinsa fantasiaa. Näinkö käy löperöille miehille, joiden pomokaveri päättää, että nyt repästään jätkät?

Mitä tapahtuu kun modernin elämän kyykyttämä mies alkaa etsiä myyttistä äijää itsestään ja yrittää tehdä vaimonsa eroottisesta fantasiasta totta? Eero ei tyydy vaimon fiilistelemään liian hempeään tarinaan, vaan päättää tehdä romanttisen viikonlopun ”kunnolla”. Ainon uni muuttuu Eeron seikkailukertomukseksi, josta pitää löytyä aggressiivisuutta ja yllätyksiä.

Eero ja Lari tekevät modernin vaimonryöstön, mutta romanttinen viikonloppu vuokramökillä päättyy karmeasti. Sattuma sotkee esikaupunkikuninkaan tielle seudun pohjasakkaa. Kunnon mies ei pystykään suojelemaan vaimoaan.

”Kun miehet alkavat elvyttää vanhoja myyttejä, naisten on paras valmistautua uusiin kyyneliin.”

Tällainenko on suomalainen parisuhde vuonna 2016?

Riku Korhonen: Emme enää usko pahaan. WSOY 2016.

Parisuhteeseen kohdistuvat odotukset ovat muuttuneet. Väestöliiton Parisuhdekeskuksen johtajan Heli Vaarasen mukaan ihmiset kaipaavat aiempaa enemmän mahdollisuuksia itsensä toteuttamiseen.

Odotukset sukupuolirooleittain jaetuista kotitöistä ovat vaihtuneet joustavuuteen. Kumpi tahansa puolisoista voi tarttua kodin ”sotkuisiin töihin”.

Ihmiset haaveilevat edelleen elinikäisestä parisuhdeonnesta, mutta yhä harvemmalla on kestävän liiton mallia lapsuudenkodistaan.

Vaarasen artikkeli ”Mikä pitää pitkät avioliitot koossa ja onnellisina?” käsittelee yhdysvaltalaistutkimuksen päätuloksia pitkän avioliiton onnen avaimista.

Tohtori Alicia Nicoleaun johtamassa tutkimuksessa selvitettiin yli kymmenen vuotta avioliitossa olleiden perheellisten ihmisten omia käsityksiä onnellisesta parisuhteesta. Mikä muu kuin rakkaus, sitoutuminen, kunnioitus, ystävyys ja hyvä vuorovaikutus pitävät yhdessä?

Nicoleau halusi täsmällisemmän selityksen kaunopuheille. Mitä suhteelta vaaditaan käytännössä?

Pareja haastateltiin yhdessä. Tutkimuksessa nousi esiin kolme pääteemaa:

1. Päätökset tehdään yhdessä. Haastateltavat tekivät joko kaikki päätökset yhdessä, tai vähintään isot päätökset ja hankinnat käytiin yhdessä läpi ennen toteuttamista. Kyse ei ole siitä, etteikö päätöksiä tai hankintoja osaisi tehdä yksinkin, vaan tällä johtoryhmän kokouksella haluttiin osoittaa kunnioitusta ja arvostusta toiselle.

2. Molemmat tekevät joustavasti kotitöitä. Rakastavat parit ajattelevat toisen parasta ja jaksamista. Jos kumppani on vaikka myöhempään töissä, tekee ensiksi tullut ruoan valmiiksi jne. Yksi työmatkalta tullut mies kertoi ryhtyvänsä heti kotitöihin, jotta vaimo pääsisi välillä lepäämään.

3. Kummatkin omistavat henkilökohtaista aikaansa parisuhteen hyväksi. Molemmat järjestävät menonsa niin, että parisuhteelle jää aikaa. Parit mm. kertoivat lähtevänsä viikonlopun viettoon yhdessä, ilman lapsia.

Tutkittavien parien käsitys parisuhteen hoitamisen tärkeydestä oli syvällä heidän asenteissaan ja ilmeni selvästi heidän käytöksessään. Yhteinen onni ohjasi ajattelua ja päätöksentekoa. Parit eivät miettineet omaa etuaan, vaan halusivat helpottaa ja auttaa toistensa elämää, jakaa ilot ja taakat. He ymmärsivät olevansa samassa veneessä.

Joustaminen erilaisissa elämäntilanteissa ja vastaantulo olivat tärkeitä asioita. Erityisesti naiset kokevat yksinäisyyttä ja eristyneisyyttä, jos parisuhteesta puuttuu jousto. Tutkimuksen mukaan miehet oppivat joustamaan paremmin, jos vaimo kertoo kärsivänsä parisuhteen joustamattomuudesta esimerkiksi elämäntilanteen muuttuessa.

Onnelliset pariskunnat kokivat olevansa samalla aaltopituudella. Toista ymmärretään usein ilman sanojakin. Toisen tarpeet huomioidaan.

Keskinäinen ymmärrys vahvistaa turvallisuudentunnetta ja parisuhdetta. Jos kokee, ettei toinen ymmärrä, seuraa vallan epätasapaino, jossa epäillään toisen saavan suhteesta itseä enemmän irti.

Vaarasen mukaan parisuhteen priorisointi ja joustavuus ilmenevät juuri jaettuina kotitöinä ja päätöksentekona sekä ajan varaamisena yhdessäoloon.

Romanttiseen rakkauteen kuuluu usein erilaisia sitoumuksia ja valoja. Jo ensitreffeillä salamarakastunut voi intoutua väittämään, että aikoo olla ihastuksen kanssa loppuikänsä.

Seurustelun aikana vaaditaan ja annetaan uskollisuus- ja muita lupauksia. Kumppani haluaa ehkä kuulla silloin tällöin olevansa maailman rakkain - vain sinun nyt ja aina. Viimeistään avioliittoon vihittäessä annetaan lupauksia rakastaa toista ikuisesti.

Evankelisluterilaisen kirkon avioliittolupauksessa on kaksi perusvaihtoehtoa. Vihittäviltä kysytään joko (vapaasti muotoiltuna) ”tahdotko ottaa X:n puolisoksesi ja osoittaa hänelle uskollisuutta ja rakkautta myötä- ja vastoinkäymisissä?”, tai ”tahdotko rakastaa häntä hyvinä ja huonoina päivinä, aina kuolemaan asti?”.

Maistraatissa vihkikaavaan sisältyy johdanto, jossa kerrotaan, että avioliitto on tarkoitettu pysyväksi. Tulevilta puolisoilta kysytään samantyyppiset kysymykset kuin kirkossakin, eli ”tahdotteko ottaa tämän X:n rakastaaksenne häntä myötä- ja vastoinkäymisissä?”.

Sitten avioliittoon vihittävät vastaavat: ”Tahdon”.

Suurin osa tarkoittanee sillä hetkellä tätä koko sydämestään.

Choosehonesty.com -sivuston pitäjä psykologian tohtori Courtney S. Warren pitää rakkauslupausten antamista lähtökohtaisesti valheellisena. Warrenin mukaan ihmiset todellakin uskovat rakkauden hurman hetkellä ihaniin lupauksiinsa, mutta silloinkin ne perustuvat itsepetokselle.

Ihmiset antavat lupauksia vastoin parempaa tietoaan. Kukaan ei voi ennustaa tulevaisuutta, eikä varsinkaan tulevaisuuden tunteitaan ja käytöstään. Emme voi tietää rakastammeko puolisoamme enää kymmenen vuoden päästä. Ehkä jo muutaman kuukauden kuluttua huomaamme suorastaan inhoavamme häntä.

Tilastoista ja todellisuudesta tutut tapaukset, joissa avioliitto purkautuikin ennen jommankumman kuolemaa, alkavat olla arkipäivää. Warrenin mukaan tutkimukset osoittavat, että 50-60 prosenttia miehistä ja 45-55 prosenttia naisista pettää uskollisuuslupauksensa ja harrastaa avioliiton ulkopuolista seksiä. Warren tähdentää, ettei luvuissa ole mukana lukuisia tapauksia, joissa puoliso solmii emotionaalisesti läheisen suhteen toiseen kumppaniin, mikä saattaa loukata aviopuolisoa vielä satunnaista seksisuhdetta pahemmin.

Warrenin mukaan ihminen ei voi antaa rehellisiä lupauksia omista tunteistaan tulevaisuudessa, sillä kukaan ei voi oikeasti tietää, mitä se tuo tullessaan. Ihmiset muuttuvat, tunteet ailahtelevat. Katteettomia lupauksia antaessamme joko valehtelemme tai hourailemme.

Haaveet varmasta ikuisesta romanttisesta rakkaudesta ovat Warrenin mukaan ymmärrettäviä ja ihania pilvilinnoja, mutta eivät valitettavasti perustu aikuismaiseen, järkevään ajatteluun. Pitäisikö sitten unohtaa koko avioliittovala ja kestävä parisuhde?

Ei. Warren ehdottaa uudeksi lupaukseksi järkevämmin muotoiltua valaa. Vapaasti suomennettuna se kuuluisi suunnilleen näin: ”Rakastan sinua syvästi juuri nyt. Haluan rakentaa elämäni kanssasi. En keksi ketään toista, jonka haluaisin mieluummin kumppanikseni. Jos tunteeni joskus muuttuvat, lupaan yrittää kertoa sinulle siitä mahdollisimman rehellisesti ja avoimesti, ja toivon, että sinäkin teet samoin. Eläkäämme suhtautumalla toisiimme rakkaudella ja kunnioituksella”.

Romanttisen rakkauden ei siis tarvitse tarkoittaa toisen puijaamista tai itsepetosta, vaan se voi perustua avoimelle ja järkevälle kumppanuudelle, jossa kumpikin pyrkii olemaan luotettava partneri. Teemalla ”mitä huomenna tunteilleni tapahtuukaan, olet ensimmäisenä kuulemassa siitä”. Ihan hyvä ajatus, ja varmasti parempi perusta rehelliselle parisuhteelle kuin ihastumisen hormonihuumassa annetut katteettomat lupaukset.

Choosehonesty.com

Courtney S. Warren: Lying Vows. Why the promises we make to our romantic partners often are not true. Psychology Today 3.4.2016.

evl.fi

maistraatti.fi

Tyypillisessä parisuhteessa mies on naista muutaman vuoden vanhempi. Vuonna 2012 tällaisten avioliittojen osuus oli 67,1 prosenttia.

Parien samanikäisyys on hieman yleistynyt Suomessa, ja 2012 reilu 12 prosenttia oli naimisissa ikätoverinsa kanssa. Pientä ikäeroa pidetään merkkinä tasa-arvoisuudesta. Myös myöhäinen avioitumisikä voi pienentää ikäeroa. Kun naimisiin mennään vasta yli 30-vuotiaana, ovat miesten ja naisten mahdolliset nuoruuden kehityserot jo tasoittuneet.

Isot ikäerot avioliitossa ovat melko harvinaisia. Neljällä viidestä avioparista on ikäeroa maksimissaan viisi vuotta. Tilastokeskuksen mukaan hyvin suuri ikäero, eli 20 vuotta tai isompi, oli vuonna 2012 vain alle puolella prosentilla avioituneista. Vain 406 suomalaisparilla oli yli 30 vuotta ikäeroa.

Rekisteröidyissä parisuhteissa olevilla on suuremmat ikäerot kuin heteroilla. Naispareilla ikäeroa oli vuonna 2012 keskimäärin 4,7 vuotta ja miespareilla 7,1 vuotta. Homopareilla yli 20 vuoden ikäero on myös yleisempää kuin heteroilla: 3,5 prosenttia rekisteröidyistä pareista oli suuren ikäeron liitoissa.

Tilastokeskuksen uusimman perhetilaston mukaan, eli vuoden 2014 lopussa, rekisteröidyssä parisuhteessa olevien ikäero oli keskimäärin 5,7 vuotta (vrt. heteroiden 3,4 vuotta). Miesparien ikäero on 7,2 vuotta ja naisparien 4,7 vuotta. Yli 20 vuoden ikäero on kaikista pareista yleisintä homomiehillä. Rekisteröidyistä homopareista 7,5 prosenttia oli suuren ikäeron liitossa, mutta lesboista vain 0,8 prosenttia.

Kehitys- ja kehittyvissä maissa suuret ikäerot heteroliitoissa ovat yleensä merkki epätasa-arvosta. Nuoret naiset naitetaan vanhoille ukoille vastoin heidän omaa tahtoaan. Yleensä nuoret naiset ovat kiinnostuneita ikäisistään miehistä.

Kehittyneissä maissa suurten ikäerojen liittoja paheksutaan (ehkä osin em. syystä) herkästi. Erityisen paljon paheksutaan liittoa, jossa nuoremman puolison ikä on pienempi kuin se luku, joka saadaan kun vanhemman puolison ikä jaetaan kahdella ja siihen lisätään seitsemän vuotta.

Länsimaissa suurten ikäerojen liitot ovat yleisimpiä alhaisissa tuloluokissa, ja vain hieman keskimääräistä yleisempiä yläluokissa. Stereotypia menestyneen miehen nuorentuvista vaimoista ei siis saa kovin paljon vahvistusta tilastoista.

Suurten ikäerojen liittojen eroriski vaihtelee eri tutkimusten mukaan. Joissakin tutkimuksissa riski kasvaa hieman, toisissa ei ole löytynyt eroa samanikäisempien liittoihin. Vanhempi nainen ja nuorempi mies ei paperilla kuitenkaan ennusta hyvää. Liitot joissa nainen on selvästi vanhempi, päättyvät tavallista useammin eroon. Liitoissa joissa mies on selvästi vaimoaan vanhempi on myös vähän suurempi riski väkivallalle.

Miksi homoliitoissa on tavallista suurempi ikäero?

Yhden selityksen mukaan homot tekevät valintansa enemmän mieltymyksensä kuin tavan mukaan. Eli homot olisivat valmiimpia rikkomaan vallitsevia käytänteitä.

Ehkä homoväestön pienuus vaikuttaa myös parinvalintaan. Suunnilleen samanikäisiä homoseksuaaleja löytyy esimerkiksi omasta kaupungista huomattavasti vähemmän kuin heterovaihtoehtoja. Kun sopiva henkilö löytyy, ikä on vain numero.

Anna Rotkirch: Ikäerot parisuhteissa. Väestöliitto.fi
Tilastokeskus: Perheessä keskimäärin 2,8 henkilöä. 27.11.2015