Pettäjän katse

  • Mirja Wuokko
Tunnistaako pettäjän katseesta?
Tunnistaako pettäjän katseesta?

Floridan valtionyliopiston psykologian tutkijat saivat uusia tietoja pettäjistä kahdessa pitkittäistutkimuksessa. Pettämisen voi ennustaa jo avioliiton alkuvaiheessa.

Pettämisen todennäköisyys vähenee puolella, jos kumppani ei jää tuijottelemaan kauniita/ komeita ihmisiä, ja jos hänellä on taipumus aliarvioida muiden kuin oman puolison viehättävyyttä. Toisin sanoen, uskollisella vaimolla tai miehellä on taipumus sokeutua kumppanin potentiaalisten kilpailijoiden houkutuksille.

Käytännössä uskollisen kumppanin erottaa pettäjästä mm. seuraavissa asioissa: uskollinen puoliso siirtää katseen pois hyvännäköisestä vieraasta sata millisekuntia tavallista nopeammin, ja arvioi tämän myös todellisuutta rumemmaksi.

Nuoruus ja tyytymättömyys parisuhteeseen ennustivat pettämistä. Yllättäen myös korkea tyytyväisyys avioseksiin korreloi positiivisesti pettämisen kanssa, vaikka toisin aina väitetään. Tutkijoiden mukaan vaikuttaa siltä, että jotkut pitävät niin paljon seksistä, että hakevat lisää hyvää seksiä myös avioliiton ulkopuolelta.

Mitä useampi seksikumppani miehellä oli ollut ennen avioliittoa, sitä todennäköisemmin hän pettää puolisoaan. Naisten kohdalla tämä ei pätenyt.

Mitä kauniimpi nainen, sitä epätodennäköisemmin hän pettää puolisoaan. Vähemmän viehättävät vaimot taas olivat hanakampia pettämään miehiään. (Onkohan heillä tarve todistaa viehätysvoimaansa, vai epäilevätkö he miehensä pettävän heitä joka tapauksessa?)

Vaatimattoman näköisten naisten miehet pettävät puolisoaan tavallista useammin. Kauniiden naisten miehet eivät petä yhtä usein vaimoaan kuin muut.

Tutkijoiden mukaan taipumus bongata viehättäviä ihmisiä, vaikka olisi itse juuri mennyt naimisiin, voi olla synnynnäinen ominaisuus. Mahdollisesti se juontuu osin lapsuudenkokemuksista. ”Pettäjän katse” ei ole tahdonalainen ominaisuus, ja se ennustaa selvästi heikompaa onnistumista avioliitossa.

Monien asiantuntijoiden mukaan ihminen voi kuitenkin tehdä tietoisia harjoituksia, joilla opettelee kääntämään katseensa pois kauniista tai komeista ihmisistä. Parisuhdemarkkinoilla pyörivien ehdokkaiden viehättävyyttä voi myös yrittää arvioida aiempaa negatiivisemmin – mikäli siis haluaa pelastaa avioliittonsa.

6 kommenttia

UskottomuusFI

15.4.2018 20:21

Mirja Wuokko, jos sinua kiinnostaa pettämisaihe, uunituore uusi tietokirjani,
http://aulakustannus.fi/kirja/pettaminen-salarakkaus-ja-uskottomuus/

kertoo suomalaisten ihmisten uskottomuuskokemuksista. Minulle voi lähettää postia tai kysymyksiä verkkosivullani www.uskottomuus.fi Tuija

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

16.4.2018 15:23

Lukematta tutkimusta itseään ja muodostamalla loogisia päätelmiä puhtaasti Mirjan kirjoittamasta homma näyttää seuraavalta: Ihminen pettää epätodennäköisemmin jos pystyy huijaamaan itseään kuvittelemaan kumppaninsa paremmaksi kuin mitä tämä on ja/tai jos kumppani on seksuaalisesti poikkeuksellisen vetovoimainen. Päinvastainen pitää myös paikkaansa. Lisäksi nuoren iän takia mahdollista suhteen loppumista ei pidetä yhtä suurena menetyksenä kuin vaikkapa keski-ikäisten keskuudessa.

Lisähuomiona osa tästä selittää hyvin sen, miksi miehillä tuppaa olemaan tasoaan paljon heikompia naisia useammin kuin ei. Vaimoke pysyy uskollisena todennäköisemmin jos ei elättele toiveita paremmasta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Mirja Wuokko

20.4.2018 14:40

Lisähuomioon kommentti: tässä tutkimuksessahan kävi ilmi, että kauniit vaimot pettävät miestään muita harvemmin (ehkä miehet arvostavat kauneutta niin paljon, että pitävät hyvää huolta kauniista vaimostaan, tai ehkä kauniin naisen ei tarvitse todistaa mitään, sen kun etsii hyvän miehen ja pysyy siinä?).

Aiemmissa tutkimuksissa on myös käynyt ilmi, että liitot, joissa vaimo on miestä paremman näköinen ovat keskimäärin onnellisempia.

Lisäksi aiemmissa tutkimuksissa on selvinnyt, että hyvin komean miehen naineet tavallisen näköiset naiset kokevat jatkuvaa stressiä liitossaan. He ovat myös usein laihoja, ja kärsivät keskimääräistä useammin syömishäiriöistä.

shiwan8

26.4.2018 15:17

Tietämättä miten tutkimuksessa määriteltiin "kaunis", mutta ihan tutkimattakin on selvää, ettei se vaikuta miesten suhtautumiseen näihin naisiin sellaisella tavalla joka olisi jotenkin merkittävää. Ehkä miesten suhtautuminen näihin naisiin ei muutu ajan kanssa koska nämä naiset jatkavat itsensä huoltamista senkin jälkeen kun ovat pariutuneet. Ehkä nämä naiset arvostavat miestään (joka todennäköisesti on keskimääräistä varakkaampi/paremmassa asemassa/muuten vaikutusvaltainen) toisin kuin muut naiset (jotka ovat kateellisia näistä "paremmista" miehistä). Prosentuaalisesti näistä naisista kuitenkin löytyy niitä pettäjiä melkein varmasti se sama määrä kuin muista jos heillä on sellainen kuvitelma, että he voivat saavuttaa sillä "paremman kumppanin" tai edes lapselleen "paremmat geenit".

Ei ole syytä olettaa aiempien tutkimusten olevan väärässä. Ironisesti suurimmassa osasssa liittoja nainen on melko lyhyen aikaa miestä paremman näköinen jos ylipäätään koskaan oli. Sitten kliseinen "ei tarvitse enää pitää huolta itsestä koska mies on jo" astuu voimaan ja lopputuloksena on se mainitsemasi panikointi miehen uskollisuudesta joka sitten saattaa hyvinkin kulminoitus siihen, että mies hakee onnellisuuden tunteen sieltä mistä sen voi saada, eli kodin ulkopuolelta.

Anskutinko

8.5.2018 12:47

Taas oli se aika vuodesta, kun avaan Cityn. Eli noin kerran vuodessa. Ja täällä sama shiwan8 kommentoi niinkuin joka vuosi :D

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi