Suhteet & seksi

Suomessa hoetaan aina, että puolet liitoista päättyy eroon. Ei kukaan voi oikeasti varmuudella ennustaa, miten käy, ja väitekin taitaa perustua solmittujen avioliittojen ja otettujen erojen suhdelukuun. Eli ei ole seurattu todellisia liittoja.

Kauan sitten naimisiin menneet vanhukset pysyvät keskimäärin paljon paremmin naimisissa ja vähän aikaa sitten avioituneet eroavat helpommin.

Yhdysvaltalainen parisuhdeasiantuntija Andrew Trees väittää, että suurin riski sisältyy nuorena naimiseen. USA:ssa eroriski oli muutama vuosi sitten 51 prosenttia. Eronneista 77 prosenttia oli avioitunut alle 30-vuotiaana, 16 prosenttia yli 30-vuotiaana ja seitsemän prosenttia yli nelikymppisenä. En tiedä eri ikäisinä naimisiin menneiden suhdelukuja, joten oletan Treesin laskeneen erotodennäköisyydet.

Tyypillisin avioitumisikä oli kuitenkin 27-28 vuotta.

Suomessakin on tilastollisesti riskaabelia mennä kovin nuorena naimisiin, varsinkin alle 20-vuotiaana. Karvan alle kolmekymppinen ei mielestäni ole mitenkään liian nuori.

Jotta eroskenaarion välttäisi, voi tukeutua seuraaviin tutkittuihin tietoihin:

Onnistuneessa avioliitossa lausutaan viisi ystävällistä sanaa jokaista kahta epäystävällistä sanaa kohti. Onnelliset parit pystyvät jopa riidellessään sanomaan enemmän ystävällisiä kuin epämiellyttäviä asioita toiselle.

Parisuhteen onnellisuutta lisää uusien asioiden tekeminen yhdessä.

Lyhyet liitot kukistuvat yleensä negatiiviseen ilmapiiriin. Sarkasmi, halveksunta ja pureva arvostelu heti avioliiton alussa ennustavat eroa jo alkumetreillä.

Tällaiseen kiduttavaan liittoon ei pidäkään jäädä, jos ei saa suhdetta kääntymään positiiviseksi.

Myöhemmin, noin 15-20 vuoden avioliiton jälkeen, parit eroavat positiivisten tunteiden puuttumisen takia. Ihminen kaipaa rakkautta ja huomiota kaiken ikäisenä.

37 prosenttia yli 40 vuotta naimisissa olleista on edelleen intohimoisesti rakastuneita. Jotenkin he ovat onnistuneet säilyttämään monilla vain pari vuotta kestävän rakkauden ensihuuman vähän pidempään kuin muut.

Vielä kun joku keksisi, miten tällaisen rakkauden voisi tunnistaa ja valita pari-kolmekymppisenä.

Naisten ja miesten henkiset ominaisuudet eivät juuri poikkea toisistaan, väittävät psykologian professori Harry Reis Rochesterin yliopistosta ja it-asiantuntija Bobbi Carothers Washingtonin yliopistosta.

Miehet analysoivat uudelleen kolmentoista aiemman tutkimuksen tietokannat ja tekivät oman pienen tutkimuksen psykologian opiskelijoille. Aineistona käytettiin yhteensä yli 13 000 hengen otosta.

Reis ja Carothers analysoivat 122:ta erilaista ominaisuutta, joiden oletettiin paljastavan tutkittavan mieheys tai naiseus. Listalla olivat mm. fyysinen voima, harrastukset, seksiasenteet, kiinnostuksen kohteet, parinvalinnan kriteerit, empatia, menestymisen pelko, hoivavietti, intiimiys ihmissuhteissa ja persoonallisuudenpiirteet.

Koko aineisto ajettiin kolmen eri tilastoanalyysin läpi, jotta löydettäisiin varma metodi päätellä yksittäisen tutkittavan sukupuoli hänen ominaisuuksiensa perusteella. Tuloksena oli, ettei tällaisia tiukan dikotomisia ominaisuuksia ole kuin muutamia (yli sadasta).

Fyysisten ominaisuuksien perusteella miehet ja naiset muodostavat melko hyvin erottuvat kaksi ryhmää. Miehet ovat lähes aina naisia pidempiä, harteikkaampia ja vahvempia. Myös harrastukset jakaantuivat aika lailla miesten ja naisten puuhiin.

Psykologisten ominaisuuksien pohjalta oli taas lähes mahdotonta varmuudella päätellä, oliko vastaaja mies vai nainen. Esimerkiksi monet maskuliinisina pidetyt piirteet, kuten jämäkkyys, jakautuivat yllättävän tasaisesti molemmille sukupuolille. Sama koski ns. feminiinisiä ominaisuuuksia.

Erot sukupuolen sisällä ovat paljon suurempia kuin sukupuolten välillä.

Suuri vaihtelu (sukupuolen sisällä) ei tarkoita vain ”naismaisia miehiä” tai ”äijämäisiä naisia”, vaan ominaisuudet voivat esiintyä täysin satunnaisena kimppuna. Henkilö voi samaan aikaan olla vaikka jämäkkä, empaattinen, hoivaava miesjohtaja, joka ei omista autoa, pitää ruoanlaitosta ja tykkää käydä poikien kanssa kaljalla.

Tutkijoiden mukaan ”mitä mies ajattelee” tai ”katso miten mies toimii” -tyyppiset naistenlehtijutut ovat pahasti hakoteillä. Ei ole olemassa mitään miesprototyyppiä, joka aina ajattelisi ja toimisi ennustettavalla maskuliinisella tavalla. Sama koskee naisia.

Miehiä ja naisia on todella monenlaisia ja tyypillisimmätkin sukupuolierot ovat tutkijoiden mukaan vain aste-eroja.

Miksi me sitten haluamme väittää, että jokin ominaisuus on juuri miesmäinen tai naismainen?

Ihmisten jakaminen kategorioihin on helppoa, tehokasta ja hauskaa. Jos meillä ei koskaan olisi mitään ennakkokäsityksiä asioista, menisi tiedonkäsittelyyn hurjan paljon nykyistä enemmän aikaa. Tehokkuuden nimissä on silti tyhmää olla tiukan ennakkoluuloinen. Sellainen rikkoo myös ihmisoikeuksia.

Itse haluan uuden henkilön tavatessani määritellä hänen sukupuolensa, ikänsä ja persoonallisuuden pääpiirteet. Onko hän luotettava, huumorintajuinen, älykäs ja helposti lähestyttävä? Ei sen perusteella tarvitse kuitenkaan vetää kireitä johtopäätöksiä kymmenistä muista asioista. Tyyliin: siis mies, tehdään hänestä ryhmän puheenjohtaja; ai nainen: hän haluaa varmasti keittää kaikille kahvia.

Men and women are from Earth: Examining the latent structure of gender. Journal of Personality and Social Psychology. Feb. 2013.

Men and Women´s Differences Aren´t Actually Distinct, Confirms Study. The Huffington Post 6.2.2013.

Yhä uudelleen ihmiset esittävät jänniä väitteitä naisten ja miesten erilaisuudesta. Käyttäytymistieteessä on saatu myös senkaltaista näyttöä, ettei kamalan isoja eroja välttämättä ole.

Sukupuolierot liukuvat janalla milloin mihinkin suuntaan.

Onko jollekin etua siitä, että naisten ja miesten ajatellaan olevan täysin erilaisia? Pönkittääkö tällainen käsitys aina perinteisiä rooleja?

Mitä haittoja tai hyötyjä erilaisuuden korostamisesta on? Lisääkö se ihmisten välistä ymmärrystä?

Minna Lindgren muistuttaa kirjassaan Sivistyksen turha painolasti ratkaisevasta sukupuolten erilaisuudesta. Vaikka kirjoitus on vitsikäs, voi monen mielestä siinä olla perääkin.

”Goya. Espanjan taiteella ei ole tulevaisuutta, ei ole ollut sitten vuoden 1828, jolloin sen viimeinen ylimaailmallinen mestari Fransisco de Goya kuoli 82-vuotiaana. Ihmekös tuo, että keskittyvät turismiin.

Goya kuuroutui 34-vuotiaana. Samalla hänen näkönsäkin heikentyi ja hermosto meni epäkuntoon, mikä ei estänyt häntä joutumasta intohimoiseen suhteeseen Alban kauniin ja omapäisen herttuattaren kanssa. Tässä on naisen ja miehen ero. Kuinka moni nainen heittäytyy kuurona ja sokeana hermorauniona aikansa komeimman miehen kanssa rakkausseikkailuun?

Muistatteko, mitä tapahtui Salman Rushdielle, kun hän oli vuosikausia fatwaa paossa maan alla? Hän löysi upean rakastajattaren.”

Viittaako Lindgren siihen, että sairaalle, surkealle miehelle löytyy aina ottaja? Naiset lähettävät kirjeitä kamalimpiin rikoksiin syyllistyneille miesvangeille, rähjäiset hampparit löytävät kodin kunnon naisten helmoista.

Käsittääkseni monet miehet ovat asiasta hieman eri mieltä. Miten on miehet? Heittäydyttekö hermorauniona upeiden naisten kanssa rakkausseikkailuun (muutkin kuin muusikot ja taiteilijat)? Tekevätkö naiset näin?

Kelpaako surkea mies aikansa upeimmalle naiselle? Muistaakseni olen yhä useammin lukenut ja kuullut tavallisten ihan kivasti pärjäävien miesten valittavan, että nykynaisille kelpaa vain kaikkein paras mieslaatu: menestynyt, komea ja rikas.

Etelän suurissa kaupungeissa asuu eniten korkeasti koulutettuja, hyvin ansaitsevia ja hoikkia ihmisiä. Tämä valiojoukko ei kuitenkaan jakaudu tasan miehiin ja naisiin.

Olen otsa huolten peittämissä rypyissä jo pitkään seurannut pääkaupungin väestöä tilastojen valossa. Helsingin Sanomat täräytti maanantaina 4. maaliskuuta: 50 vuotta sitten, siis jo vuonna 1963, yli puolet ylioppilaista oli naisia. He myös menestyivät opinnoissa miehiä paremmin.

Naisten koulutustaso on paljon korkeampi kuin miesten.

HS uutisoi samassa numerossa kohulehtien tapaan: katso paljonko yksinhuoltajia asuinalueellasi asuu. Mielenkiintoista. Sinkkunaisten kannalta vieläkin mielenkiintoisempaa on Väestöliiton johtajan Anna Rotkirchin kommentti naisten pienestä valinnanvarasta Helsingissä: sataa naista kohden on Helsingissä vain 89 miestä nuorten aikuisten ryhmässä!

Helsingissä on aivan liian vähän miehiä.

HS kirjoittaakin, että ”täällä on miesten markkinat”. Rotkirch sanoo artikkelissa, että yhtenä syynä eroihin on naisten vähäisen valinnanvaran lisäksi se, että meillä on miehillä houkutuksia. Huu. Eli naiset joutuvat ottamaan vähän aiottua huonomman vaihtoehdon ja sitten he pettyvät? Ja miehet pettävät tai vaihtavat kumppania tavallista useammin, koska siihen on mahdollisuus? Vai mitä tällä tarkoitetaan?

Millaisia miehiä tässä liian pienessä tarjonnassa sitten esiintyy? Tohtoreiden, maistereiden, asiantuntijoiden, johtajien ja hyvien työmiesten lisäksi mm. maan eniten asunnottomia.

Helsingissä asuu paljon yksinhuoltajaäitejä. He eivät kuitenkaan ole suurin ryhmä esimerkiksi toimeentulotuen saajissa. Ehei, fattan luukulla ahkerimpana joukkona käyvät yksin asuvat miehet.

Vaikka pk-seudulla on koko maahan verrattuna tavallista työteliäämpää väkeä, paljastavat tilastot taas erikoisen piirteen Helsingin työllisyydessä: naisten työllisyysaste on stadissa korkeampi kuin miesten. Normaalistihan naisten työllisyyttä miehiin verrattuna hieman laskee naisten tapa jäädä hoitamaan kotia ja lapsia muutamaksi vuodeksi.

Maajussille morsian -tyyppisille uusille ohjelmille voisi olla kysyntää. Helsinkiläisnaiset eivät kaikki ehkä ole valmiita muuttamaan maatilalle, mutta muun Suomen miesylijäämästä voisi yrittää löytää ratkaisun pääkaupungin naisylitarjonnalle. Nykyinen parisuhdemarkkinatilanne ei ole edullinen Helsingin heteronaisille.

HS 4.3.2013
Tilastokeskus
Helsingin kaupungin Tietokeskus

Voivatko heteromies ja heteronainen olla keskenään ”vain kavereita”, vai alkaako jompikumpi haluta suhteelta enemmän?

Naisen ja miehen välinen platoninen suhde on haastava. Scientific Americanin artikkelin mukaan mies haaveilee lähes aina seksistä naispuolisen kaverinsa kanssa.

Yhdysvaltalaisen Wisconsin-Eau Clairen yliopiston tutkimuksessa haastateltiin 88:aa eri sukupuolta olevaa heteroa ystäväparia. Kaveruksia haastateltiin erikseen ja he lupasivat olla keskustelematta tutkimuksesta jälkeenpäin. Näin tutkijat halusivat varmistaa saavansa rehellisiä vastauksia.

Tulosten mukaan naiset pystyvät oikein hyvin platoniseen suhteeseen miehen kanssa. Naisilla on harvoin romanttisia haaveita miespuolisista kavereistaan. Naiset myös uskovat - virheellisesti - että kaverimiehet ajattelevat samoin.

Miehille oli tutkimuksen mukaan hyvin yleistä elätellä romanttisia ja eroottisia kuvitelmia naispuolisesta ystävästään. Miehet myös kuvittelivat (virheellisesti), että naiset olivat kiinnostuneita heistä myös romanttisessa mielessä. Miehet ylipäätään yliarvioivat oman tärkeytensä naiskaverilleen.

Molempien sukupuolten arviot ystävyyssuhteen tunnepuolesta menivät siis metsään. Kuitenkin sekä miehet että naiset olivat sitä mieltä, että ihastuminen kaveriin tuo suhteeseen ongelmia.

Harvinaisen vaikeaa platoninen suhde heteroiden välillä on vanhemmille miehille. Nuoret miehet haaveilivat suhteen muuttumisesta seurustelusuhteeksi huomattavasti iäkkäämpiä harvemmin.

Ovatko amerikkalaiset erityisen huonoja muodostamaan kaverisuhteita heteromiesten ja -naisten välille vai päteekö tämä myös Suomessa? Kertokaa naiset ja miehet kokemuksistanne!

Toivon myös homojen ja lesbojen kommentoivan: voiko saman sukupuolen kanssa olla ”vain kaveri”, vai ihastuuko toinen aina jossain vaiheessa romanttisseksuaalisesti?

Men and Women Can´t Be ”Just Friends”. Scientific American 23.10.2012.